vahingon korvaus

Ostin uuden jääkaappi/pakastimen joka oli rikki. Takuuhuollon mies kävi katsomassa ja toteamassa että laite on rikki. Liike siirti vastuun huolollo ja nyt odottelen jo toista viikkoa uutta laitetta.

Jääkappi/pakastin ei toimi joten nyt minulla on vara jääkaappi jonne olen saanut maidot yms.
Pakasteiden kanssa kävi niin että ne sulivat->pilaantuivat.

Kuluttajaviraston sivuilla sanotaan näin :
"Kuluttajansuojalain mukaan virheellisen tavaran aiheuttamasta vahingosta muille esineille voi vaatia myyjältä korvausta, jos vahinkoa aiheuttaneella ja vahingoittuneella tuotteella on välitön käyttöyhteys.

Palveluyrittäjä on samoin vastuussa työssä käytetyn materiaalin (varaosien, tarvikkeiden ym.) aiheuttamista tuotevahingoista, jos ne kohdistuvat omaisuuteen, jolla on välitön käyttöyhteys palvelun kohteena olleeseen esineeseen.

Välitön käyttöyhteys on esimerkiksi pesukoneella ja pestävällä pyykillä, kameralla ja filmillä sekä pakastimella ja siinä olevilla elintarvikkeilla. Myyjä voi joutua korvaamaan esimerkiksi pesukoneen pilaamat tekstiilit tai pakastimen sulattamat elintarvikkeet, jos myyty laite on ollut virheellinen
Vastaavasti pesukoneen, pakastimen tai muun laitteen korjannut yritys on vastuussa tuotevahingosta, jos vahinko on aiheutunut laitteen korjaukseen käytetyn varaosan tai muun materiaalin virheellisyydestä"

Eli, olen oikeutettu pyytämään korauksen, mutta kysymys kuuluukin, miten minä sen teen?
Pilalle meni paljon marjoja, kalaa, ruokaa, leivoksia, jne.. Kaikki pakastimen kolme laatikkoa olivat ääriään myöten täynnä.
2440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1. Ota paperia ja kynä.

2. Kirjoita paperiin otsikoksi "korvausvaatimus"

3. Kirjoita paperiin, että:

"Vaatimus:
Vaadin, että NN korvaa minulle pilalle menneistä pakasteista XXX euroa.

Perusteet:
Hilavitkutin Oy myi minulle 4.1.2010 viallisen jääkaappi-pakastimen (ja tähän selität tarkemmin).

Pyydän, että korvaus suoritetaan siihen-ja-siihen päivään mennessä tilille 123456-987654.

Kunnioittavasti,

Matti Meikäläinen
Yhteystiedot"

4. Laita vaatimuskirjelmäsi kirjekuoreen ja postita sille taholle, jolta korvausta vaadit. Tai vie itse sinne liikkeeseen.

Äänestä
  • moni myös säilyttää pakkasessa ja puhumattakaan riekoista, fasaneeista ja poron sisäfileestä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


--ziki- kirjoitti:

Ostin uuden jääkaappi/pakastimen joka oli rikki. Takuuhuollon mies kävi katsomassa ja toteamassa että laite on rikki. Liike siirti vastuun huolollo ja nyt odottelen jo toista viikkoa uutta laitetta.

Jääkappi/pakastin ei toimi joten nyt minulla on vara jääkaappi jonne olen saanut maidot yms.
Pakasteiden kanssa kävi niin että ne sulivat->pilaantuivat.

Kuluttajaviraston sivuilla sanotaan näin :
"Kuluttajansuojalain mukaan virheellisen tavaran aiheuttamasta vahingosta muille esineille voi vaatia myyjältä korvausta, jos vahinkoa aiheuttaneella ja vahingoittuneella tuotteella on välitön käyttöyhteys.

Palveluyrittäjä on samoin vastuussa työssä käytetyn materiaalin (varaosien, tarvikkeiden ym.) aiheuttamista tuotevahingoista, jos ne kohdistuvat omaisuuteen, jolla on välitön käyttöyhteys palvelun kohteena olleeseen esineeseen.

Välitön käyttöyhteys on esimerkiksi pesukoneella ja pestävällä pyykillä, kameralla ja filmillä sekä pakastimella ja siinä olevilla elintarvikkeilla. Myyjä voi joutua korvaamaan esimerkiksi pesukoneen pilaamat tekstiilit tai pakastimen sulattamat elintarvikkeet, jos myyty laite on ollut virheellinen
Vastaavasti pesukoneen, pakastimen tai muun laitteen korjannut yritys on vastuussa tuotevahingosta, jos vahinko on aiheutunut laitteen korjaukseen käytetyn varaosan tai muun materiaalin virheellisyydestä"

Eli, olen oikeutettu pyytämään korauksen, mutta kysymys kuuluukin, miten minä sen teen?
Pilalle meni paljon marjoja, kalaa, ruokaa, leivoksia, jne.. Kaikki pakastimen kolme laatikkoa olivat ääriään myöten täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu