EROA ALATALO!

Laura1

Hyvin on muistissa ,kun kauden alussa suorastaan kiihkeästi puolustin Alataloa ja koitin perustellakin. Lisäksi tunnen aina sympatiaa niitä kohtaan ,jotka ovat saaneet paskaa niskaansa,syyttä tai syystä.Asioilla on monta puolta.
NYT kuitenkin on järjenvälähdys iskenyt minunkin tajuntaani. Tällä valmentajalla ei ole mitään annettavaa Kärpille. EI KERRASSAAN YHTÄÄN MITÄÄN!Ainoa oikea ratkaisu olisi se, että Heikkilän Kake otettaisiin loppukevääksi valmentamaan ja Alatalolle kalossin kuva perseeseen.Haapakoski olisi edelleen kakkonen, sillä katsoisin hänen kautensa alkavan vasta syksyllä.Toki hänen pitää olla sitä rosteria kasaamassa, ja varmaan ollutkin jo.Kake on ennenkin ollut meitä pelastamassa ja jos vain mahdollista,niin tuohta pöytään ja mies tänne ja vähän äkkiä.
Kärppien peli on kaaosta. Alatalo vois vaikka kirjastosta lainata pelikirjan koskien jääkiekkoa. Tuntuu, että mikään ei toimi.Yhtenäisyys ja tiiviys puuttuu ja pursi vuotaa kuin seula aina jostain kohtaa, jos jokin kohta on äyskäröimällä kuiville saatu.Sekin on ollut vain väliaikainen ratkaisu. Reiän ongelmaa sillä ei ole ratkaistu.Liekö sitten koko homma jo lahonnut käsiin.
Junno, nyt ei kaveruus Alatalon kanssa saa painaa enemmän kuin Kärppien etu. Jos se painaa, sä saat lähtee kans Matin mukana!
Kaiken kaikkiaan tähän mennessä saadut mielikuvat Matin ajan touhuista ovat seuraavanlaisia:

ns.junnujen ymmärtäjä Alatalo ei ole antanut junnuille kunnon mahiksia. Matti puhui ulkoisesta paineesta ja sen jälkeen käsittääkseni vasta junnuille tuli jotain peliaikaa sentään. Voi hertsileijaa sentään.!
Matti ei reagoi tarpeeksi vaikeisiin tilanteisiin. Hän nähtävästi olettaa viime kevään tapaan, että pelaajat siel on niin kovia,ettei hänen tarvi mitään tehdä.Pelaajat päättäkööt koko homman, Matti vain hymyää kuin se saatanan Buddha taustalla.
Mitään suosikkipelaajia ei saa olla, mutta mm.Jokisen kohdalla taitaa Matin sydän heltyä,oli peli mitä oli.Sen sijaan hyvin pelanneet ei välttämättä saa peliaikaa esityksistään huolimatta.
Hymytöntä, väritöntä, mautonta..kyllä..sitä on Kärpät nyt!
2000-luvun mahtava Kärpät on Matin aikakaudella saatu melkein karsintasarjatilaan. Eikö kukaan johdossa jo älähdä!Meillä on pirun vähän pisteitä häntäpään sijoihin nähden, eikä jatkossakaan tule helppoja voittoja keltään.Muiden pelit paranevat, meidän kaaos se vaan säilyy. Nyt pitäisi olla strategia hallussa jo, jota harjoitellaan ja hiotaan pleijareita silmällä pitäen. Matin jatkaessa näin voi käydäkin niin, että ollaan ulkona sääleistäkin. Ei mahdoton kauhuskenaario! TÄLLÄ JOUKKUEELLE, HEI!

Nyt Matti nokka poispäin Oulusta. Kyllä sunkin pitäisi jo tajuta, että homma kusee ja on kusenut koko ajan. Sulla ei oo otetta, ei näkemystä, ei arvostusta, et saa joukkuetta pelaamaan,jonka kyllä pitäs rosteriltaan olla vähintäänkin kolmen joukossa jo nyt,et saa henkeä puhallettua. Mitä semmoisella valmentajalla on virkaa?Vastaan ite: EI NIIN MITÄÄN!

Kuntokäyrä on aleneva. Raivostuttaa, kun tietää,että toisenlaisella valmentajalla ei tällaista tappioputkea tulisi.Olet Matti melkein tappanut sen vauhdikkaan, taitavan ja iloisen Kärppäilmeen,joka on aina joukkueeseen liitetty. Henkitoreissaan Kärpät ainakin on sun käsittelyn jälkeen. Toivotan hyvää kotimatkaa!

5

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • L.M.P

      Kaikella kunnioituksella Kärppiä kohtaan, Jokainen Joukkue tarvitsee välillä "putoamista" mistä alkaa taas uusi nousu. Menestystä ei voi tulla vuodesta toiseen ikuisesti, tämä on fakta.
      Helposti hyvin menestyneessä 2000 luvun joukkueessa unohtuu realiteetit, nyt on "suvanto vaihe" menossa.
      Syyllisiä on aina helppo nimetä/etsiä ja niin tietysti pitääkin.
      Mutta tämä on kuitenkin vaan jääkiekkoa ja jokaisella SEURALLA on välillä vaikeaa!

    • Jaaakobs

      Peli on kieltämättä karmeaa katsottavaa.Osoitan kuitenkin syyttävää sormea myös pelaajia kohtaan.Tuntuu kuin osa yrittää illasta toiseen päästä niin vähällä kuin mahdollista.Muutenkin kuritonta ja halutonta pelaamista.Tietenkin niitä suvanto vaiheita ja vuosia tulee väliin ja ehkä Matti ei ole aivan huippua siinä tsemppaamisessa.Huolissaan voi olla myös koko sm-liigan tasosta joka on mennyt paljon alaspäin.Esim. viime vuoden finaalit ja välierät nähneenä voin sanoa että ne olivat huonoimmat mitä olen sm-liigan historiassa nähnyt.Toivottavasti jonkinlainen eurooppa-liiga tai pohjoismainen khl-lohko toteutuisi.
      Poikia pitää nyt ärsyttää pienellä pottuilulla että saisivat hieman lisäpotkua kevättä kohti.

    • kääntää!

      Pitihän se arvata ettei kauaa kestä kun Lauta1:mme alkaa vollottaa Kari Heikkilän perään, kun tieto tämän potkuista pari päivää sitten julkaistiin. Kärpät on kuitenkin vain 8 pst päässä kolmannesta sijasta ja kukin edessä majailevista näyttää vuorollaan välillä konttaavan. Tapparan tappioputki kasvoi viiteen, Hifk on koko kauden pelannut ailahtelevasti, jopa Lukko ajettaneen vielä kiinni, vaikka johto oli jo yli 20 pst:ttä. SM-liigan tasaisuus ei johdu tason noususta vaan tason laskusta, nyt kuka tahansa häntäpäästä voi napsia irtopisteitä kärkijoukkueilta. Ilves napsautti putkensa poikki TPS:sää vastaan.

      Kärpilläkin on selvästi heikompi roosteri kuin aiempina vuosina ja siitä voitte syyttää ennemmin Junnoa, ei Alataloa. Rahalla saa ja hevosella pääsee, tällä kaudella Junno päätti ilmeisesti säästää pahan päivän varalle, lamassa kun eletään. Ja olympiakiekon jälkeen SM-liigan höntsäily vasta valjulta näyttääkin, voi pleijaritkin mennä ohi suuria tunteita herättämättä. Kaikki asioita, joita toimitusjohtaja on voinut miettiä kauden linjoja miettiessään.

      Nyt Lauta sitten sai älynväläyksen ja päätti lyödä tikarin Alatalon selkään aiemman ymmärtämisensä "johdonmukaisena jatkona". Jos tällaisia paskoja ovat kannattajat yksi heikompi kausi väliin tekee horjuvalle egollenne ja glory huntereille vain hyvää.

      • Laura1

        gloryhunter! Olen ollut ikäni Kärppäfani, silloinkin, kun ei hyvin pyyhkinyt. Totuus nyt vain sattuu olemaan se, että Alatalolla ei ole minkäänlaista pelikirjaa, sapluunaa vai miksi sitä sanotaankaan. Tämä kirjoitus kaikille vastaajille yhteiseksi.
        Olen sanonut jo kauan sitten, ettei meidän ole välttis aina voittaa mestaruutta, tekee varmasti liigallekin hyvää,että toiset joukkueet vievät mestaruuden välillä. Enemmän oon jännittäny sitä, että tuleeko mitalia yleensä, sillä tuolla rosterilla sen pitäisi olla täysin realistista. Eikä sekään ota vielä raskaasti päähän ,vaan se, että joukkuetta peluutetaan kuin pullopersesikaa.Voidaan hävitä, MUTTA se on tehtävä tyylillä ja siten, että kannattajana tietää joukkueen tehneen parhaansa, eikä se ole sitten riittänyt. Tämänhetkinen kiekko ei sitä ole. Alatalo ei kykene johtamaan joukkoa, sanokaa mitä sanotte. Toisen valmentajan näkisin siihen pystyvän.
        Kyllä mua Alatalo säälittää vieläkin,mutta en halua ,että hän saisi sympatiani Kärppien kustannuksella. Kärpät tulee ensin ja säälihän on kuulemma sairauttakin:)
        HALUAN sen taitavan Kärppälauman takaisin, en muuta. Onko se liikaa vaadittu?!


      • Montako...
        Laura1 kirjoitti:

        gloryhunter! Olen ollut ikäni Kärppäfani, silloinkin, kun ei hyvin pyyhkinyt. Totuus nyt vain sattuu olemaan se, että Alatalolla ei ole minkäänlaista pelikirjaa, sapluunaa vai miksi sitä sanotaankaan. Tämä kirjoitus kaikille vastaajille yhteiseksi.
        Olen sanonut jo kauan sitten, ettei meidän ole välttis aina voittaa mestaruutta, tekee varmasti liigallekin hyvää,että toiset joukkueet vievät mestaruuden välillä. Enemmän oon jännittäny sitä, että tuleeko mitalia yleensä, sillä tuolla rosterilla sen pitäisi olla täysin realistista. Eikä sekään ota vielä raskaasti päähän ,vaan se, että joukkuetta peluutetaan kuin pullopersesikaa.Voidaan hävitä, MUTTA se on tehtävä tyylillä ja siten, että kannattajana tietää joukkueen tehneen parhaansa, eikä se ole sitten riittänyt. Tämänhetkinen kiekko ei sitä ole. Alatalo ei kykene johtamaan joukkoa, sanokaa mitä sanotte. Toisen valmentajan näkisin siihen pystyvän.
        Kyllä mua Alatalo säälittää vieläkin,mutta en halua ,että hän saisi sympatiani Kärppien kustannuksella. Kärpät tulee ensin ja säälihän on kuulemma sairauttakin:)
        HALUAN sen taitavan Kärppälauman takaisin, en muuta. Onko se liikaa vaadittu?!

        ...peliä tarvitset huomaamaan, ettei "valmentajalla ole pelikirjaa"? Mikä silmäsi nyt avasi? Se, että Kari Heikkilä sattuu olemaan vapaana? Joku roti se takinkäännössäkin, vaikka ihan vitun sama toisaalta. Olethan tehnyt itsesi naurettavaksi niin monta kertaa ettei sormet riitä laskemaan.

        Mitä vähemmän nokkelaan lopetukseesi tulee, niin eihän se liikaa ole vaadittu.
        Mutta se maksaa ja Junno ei ilmeisesti halua tähän kauteen satsata samalla tavalla kuin edellisiin. Poistuneiden saappaille ei ole täyttäjiä ja osa vanhoista tähdistänne on raihnaisia, ukkoutuneita ja kylläisiä.
        Ei siinä sen kummemmasta ole kysymys. Yrittäisit nyt edes yhdellä kaudella olla laskematta pikkareihisi ensimmäisten vastoinkäymisten jälkeen ja pitää vankkumaton mielipiteesi samana syksystä kevääseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      137
      3274
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      79
      2904
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      37
      2268
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      112
      2192
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      132
      2033
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      47
      2011
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1396
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1253
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1014
    10. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      121
      973
    Aihe