Ikäraja äänioikeuteen

Pohtiva kansalainen

Suomessa äänioikeus kunnallisissa ja valtakunnallisissa vaaleissa on vain 18 vuotta täyttäneillä. Tätä perustellaan sillä, että alle 18-vuotiaat ovat liian epäkypsiä tekemään päätöksiä. Asia onkin ihan oikein.

Ihmisen elinkaari on kuitenkin muodoltaan nimensä mukaisesti kaari. Ensin tapahtuu suuri nousu ja lopussa suuri lasku. Ihmisen vanhetessa älylliset kyvyt laskevat huomattavasti ja taantuminen pikku lapsen tasolle alkaa. Tämä on meillä kaikilla edessä.

Siksi äänioikeudelle on asetettava myös yläikäraja. Sopiva ikäraja olisi 73-vuotta. Silloin jokainen kansalainen voisi olla äänioikeutettu enimmillään 73-18= 55 vuotta. Eli siis ne vuodet, jolloin aivot eivät ole raa'at, mutta eivät myöskään mädät.

On tietysti poikkeustapauksia, joissa ihminen on vielä tarpeeksi älykäs ottamaan poliittisesti kantaa 73 ikävuoden jälkeen, mutta on toki poliittisesti valveutuneita 12-vuotiaitakin. Kokonaisuus kuitenkin ratkaisee. Suomen kansan edun kannalta olisi tarpeellista, että äänioikeuden yläikärajaksi tulisi 73 vuotta.

Monesti hyvin vanhat ihmiset ovat myös huijattavissa erilaisiin "petkutuspuolueisiin" ja he saattavat tätä myötä menettää rahansa ja maineensa.

6

354

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dsoidsifos

      Saavat ostaa tupakkaa ja viinaa, jos kerran ovat "kypsiä" äänestämään!

      • Järki käteen

        Alle 50 vuotiaille on turha antaa päätösvaltaa. Jokainen voi vasta 50 vuotta täytettyään osallistua politiikkaan ja siitä puhumiseen. Näin jää turha keskenkasvuisten ähellys pois ja valta siirtyy aikuisten haltuun. Lasten osallistuminen politiikkaan rapauttaa demokratian kuten on nähty viime aikoina.
        Yläikää ei ole. Voidaan tietysti ottaa pois oikeus politikoida niiltä jotka ovat menettäneet henkiset kykynsä. Tähän vaaditaan lääkärin todistus. Moni satavuotiaskin on täysissä järjissä. Sensijaan parikymppiset ovat kaikki untuvikkoja ja touhuavat omiaan aiheuttaen optimisminsa takia vakavia ongelmia ihmisille.


      • viisas voittaa
        Järki käteen kirjoitti:

        Alle 50 vuotiaille on turha antaa päätösvaltaa. Jokainen voi vasta 50 vuotta täytettyään osallistua politiikkaan ja siitä puhumiseen. Näin jää turha keskenkasvuisten ähellys pois ja valta siirtyy aikuisten haltuun. Lasten osallistuminen politiikkaan rapauttaa demokratian kuten on nähty viime aikoina.
        Yläikää ei ole. Voidaan tietysti ottaa pois oikeus politikoida niiltä jotka ovat menettäneet henkiset kykynsä. Tähän vaaditaan lääkärin todistus. Moni satavuotiaskin on täysissä järjissä. Sensijaan parikymppiset ovat kaikki untuvikkoja ja touhuavat omiaan aiheuttaen optimisminsa takia vakavia ongelmia ihmisille.

        ovat tästä hyvä esimerkki. Ne ovat säilyttäneet asemansa siksi että niitä on johdettu viisain voimin. IPU luottaa myös viisauteen. Toki nuoret ovat avuksi toiminnassa,mikäli ymmärtävät pelin hengen. Etuilu ei ole hyväksi politiikassa,kuten ei muussakaan toiminnassa. Kannattaa opiskella koko ajan,myös vanhana. Maailma ei muutu miksikään keksintöjen vuoksi. Tekninen taito on pieni osa elämässä. Sitä yliarvostetaan rahan teon vuoksi.Nuorten kannattaa pitää jalat maassa sillä nykyinen meno vaihtuu takapakiksi hyvin pian ja usko nuoruuden voimaan häipyy.


    • IxodesRicinus

      Minkäs ikäinen se istuva tasavallan presidentti muuten onkaaj joka ajattelee viellä jatkokaudelle ?

      • hörhörhörhöröhrö

        Alle 73


    • karmeaa

      IPUssa on annettu äänioikeus 15 vuotiaille. Mikä järki tässäkin on? Joku lestadiolainen näköjään yrittää puheenjohtajaksi lapsilaumansa avulla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe