Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Omituinen ihottuma

Hei!

Harrastin 6 viikkoa sitten suojaamatonta seksiä. Noin pari viikkoa sitten (eli 4 viikkoa seksistä) iholleni on alkanut tulla ihottumaa. Sitä on vatsassa ja sisäreisissä sekä säärissä, pieniä läiskiä siellä täällä.

Nyt ihottumaa on ollut noin pari viikkoa, ja on sillä ajalla ehkä hieman lissäntynyt. Olen lukenut netistä, että hivissä ja kupassa voisi tulla ihottumaa. Mistä voin tietää, onko tämä ihottuma noiden tautien oire? Menen toki testiin, mutta odotan sen 3 kk, eli maaliskuun lopulla sitten. Eri lähteistä luin, että noiden sp-tauteihin liittyvä ihottuma voi olla tuhkarokon, roseolan ja tali-ihottuman kaltaista. Ja kun googletan nuo ihottumat, tietenkin kaikki näyttävät samalta mitä minulla on.. Yleensä ihoni on hyvä, eikä ihottumaa ole tullut, mutta ihoni on kyllä taipuvainen kuivuuteen, ja nyt kun on ollut noita kovia pakkasia, ehkä ihottumani on tullut siitä. Mutta silti pelkään. Miten jaksan odottaa vielä yli kuukauden??

Onko täällä ketään, jolla olisi todettu hiv tai kuppa, ja tuliko teille oireina ihottumaa ja millaista se oli?
1306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja totesin. Olet saanut kupan. Olisit välttynyt pitkäaikaiselta hoidolta, jos olisit heti mennyt lekuriin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhmä pelkäävä naine kirjoitti:

Hei!

Harrastin 6 viikkoa sitten suojaamatonta seksiä. Noin pari viikkoa sitten (eli 4 viikkoa seksistä) iholleni on alkanut tulla ihottumaa. Sitä on vatsassa ja sisäreisissä sekä säärissä, pieniä läiskiä siellä täällä.

Nyt ihottumaa on ollut noin pari viikkoa, ja on sillä ajalla ehkä hieman lissäntynyt. Olen lukenut netistä, että hivissä ja kupassa voisi tulla ihottumaa. Mistä voin tietää, onko tämä ihottuma noiden tautien oire? Menen toki testiin, mutta odotan sen 3 kk, eli maaliskuun lopulla sitten. Eri lähteistä luin, että noiden sp-tauteihin liittyvä ihottuma voi olla tuhkarokon, roseolan ja tali-ihottuman kaltaista. Ja kun googletan nuo ihottumat, tietenkin kaikki näyttävät samalta mitä minulla on.. Yleensä ihoni on hyvä, eikä ihottumaa ole tullut, mutta ihoni on kyllä taipuvainen kuivuuteen, ja nyt kun on ollut noita kovia pakkasia, ehkä ihottumani on tullut siitä. Mutta silti pelkään. Miten jaksan odottaa vielä yli kuukauden??

Onko täällä ketään, jolla olisi todettu hiv tai kuppa, ja tuliko teille oireina ihottumaa ja millaista se oli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu