onko keskusta todella niin ikävä puolueettä niitä niin paljon pilkataan yli puoluerajojen näillä palstoilla?pistää silmään että eniten juuri keskustanpalstalla moititaan varsinkin tätä jäätteenmäkeä? ekös hänelle voisi antaa anteeksi kyllähän hän jo on rangastuksensa saanut kun on maine ja virka mennyt!!!
vihaajat
saara
5136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kepun aate kestää kyllä arvostelun.
Olihan Kepu viime vaaleissa Suomen suurin. Mitä on kyllä mukava silloin tällöin muistuttaa.
Mitä Jäätteenmäkeen tulee niin ÄÄNI ANNELILLE.
hyvä reino että annat äänen luihu annelille niin päästään eroon siitä menkööt bryseliin faxailee!!!
Annelille voidaan ehdottomasti antaa anteeksi. Hän on vain keskustalaisen valehtelukulttuurin uhri. Kun keskustalaiset ymmärtäsivät aloittaa itsetutkistelun, he kaikki saisivat ihan itseltään anteeksi typeryytensä.
omia asioitaan itsenäisesti omien demokraattisesti valittujen johtajien kanssa, eikä esimerkiksi ulkopuolisen valtion nostattaman diktaattorin jäljiltä rikkiammutussa maassa.
Anneli tosiaan taisi olla väärässä,
sota se on kaikkien ihanuuksien ihanuus.
Mitäpä olisi Suomikaan ilman SAK-SDP luokkataisteluita..
Hyvinvoiva, parlamentaarinen ja eteenpäin pyrkivä maa.
Onneksi Keskustalaisista löytyy vielä sellaisia, jotka uskaltavat ottaa vastuun maan tulevaisuudesta.
Anneli on oikeudessa tutkittu.
Annelin tekemiset on julkisuudessa käsitelty.
Mutta nyt alkavat vasta paljastua Irakin sodan perusteina käytettyjen asioiden kestävyys.
Kun Annelin tekemisiä on tutkittu niin julkisuudessa ja oikeudessa sillä perusteella, että Suomen liittyminen Irakin sotakoalitioon estyi täydellisesti,
niin kukahan mahtaa tutkia Irakin sodan perusteita Suomen kannalta siinä valossa, mitä sodan kauheudet, miehityksen uhkan, suurvalta pelinappulan olleen ja sodan hävitykset maksaneen maan itsehallintoa parlamentaarisen järjestelmän mukaan tekevä yhteiskunta tuntee kohtuudeksi ja oikeudenmukaiseksi.
Onhan kauheaa, että kaikki arabit ja islaminuskoiset eivät ole terroristejä, vaan terroristeillä on hyvin minimaalinen kannatus heidän joukossaa.
Onko esimerkiksi Keisari Paavo PuoliMielellä olemassa hyvä ehdotus, millä saataisiin tälläistä työväenväkivallan kaltaista ääriliikkeen kannatusta nostettua, jotta terroristien ja islaminuskoisten välille voitaisiin vetää yhtäläisyysviiva.
Eiköhön se sieltä kohta putkahda esiin Jaakonsaaren möläyttämä, kunhan sattuu tätillä olemaan suu auki kameroiden edessä..
LUIHU ANNELI JA SADDAM SIINÄ VASTA OIVA LEMMEN PARI KIEROILUA, SALAISUUKSIA, LUIHUILUA, TEENÄISTÄ IVAILUA, NE TULIVAT MINULLE YLLÄTYKSENÄEN KUULU JAKELUN PIIRIIN??????