Vaikea valinta jumalalla.

Teotwawki

Kun kenraali Lee lähti aikoinaan jumalaa rukoillen joukkoineen Virginia osavaltiosta johtaen etelän konfederaatiota kohti pohjoista tarkoituksenaan vallata Washington, häntä vastassa oli niin ikään jumalan apua anellut kenraali Meade. Tämä tapahtui vuonna 1863. Etelän miehet halusivat puolustaa orjuutta ja pohjoinen oli sitä mieltä, että sotii ihmisarvoa vastaan.

Kun nämä kenraalit rukoilivat samaa jumalaa, niin olisi voinut luulla, että tällä oli raapimista päässään, kun raamatussakaan ei tuomita orjuutta.

38

339

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Akkad

      kirjoitus :)

      • kun Tsootsdabljuubush lähti Irakiin, hän oli sitä mieltä, että jumala on heidän puolellaan ja muslimit toisella puolella sitä mietä, että allah oli heidän puolellaan. Mutta kun muslimit tappavat toisiaan, saa allah miettiä, että ketä tässä sekemelskassa pitäisi tukea.

    • Tähtis 98

      tarvitse raapia päätään tilanteissa, joissa ihminen itse toteutta toimiansa, joilla tuotetaan pelkästään kärsimystä. Eli ei jumala ole kärsimysten aiheuttaja, vielä vähempi niiden tukija.

      • kaikkivaltiaana luulisi tietävän, mitä ihmiset tekevät.

      • Eli olet sitä mieltä, että rukoileminen sotaan lähtiessä on aivan turhaa, jumala kun katsoo että tämä on ihmisen omia toimia, eikä aio auttaa kummankaan osapuolen sotilaita?

      • ymmärtäjä

        Ja kattia kanssa. Jumalan luomaa käytännössä kaikki ihmisen kärsimys on. Ja hän voisi lopettaa ihmisten kärsimyksen koska vain mutta sen sijaan vain leikittelee meillä. Hänellä on täysi valta kaikkeen luomaansa joten hän voisi toteuttaa täydellisen ylösnousemuksen koska vain ja antaa kaikille ikuisen elämän. Eikä Jumalan tarvitse meille mahdollisuutta pelastukseen antaa koska hän on nähnyt jokaisen meidän ajatuksemme jo ennenkuin Aatamin loi. Kohtalomme kuoleman jälkeen on jo sinetöity ennenkuin synnyimme.

        Tämä tosin vain jos Raamattu pitää paikkansa ja se ei olekaan sittenkin Pirun kirjoittama tuotos ihmisten eksyttämiseksi.

      • ymmärtäjä kirjoitti:

        nyt siiten uskovainen vai jotain muuta?

      • Schlechterwisser kirjoitti:

        Eli olet sitä mieltä, että rukoileminen sotaan lähtiessä on aivan turhaa, jumala kun katsoo että tämä on ihmisen omia toimia, eikä aio auttaa kummankaan osapuolen sotilaita?

        on luottaminen jumala on aina voittajan puolella. Oli se jumala milloin kukakin.:-D)))))))))

      • mutta piti sanoa
        Teotwawki kirjoitti:

        nyt siiten uskovainen vai jotain muuta?

        Minusta on huolestuttavaa, kun tulee kaikenmaaliman mielipiteitä siitä, miten Jumala muka ajattelee, Raamatussa on sanottu, ettei Jumala ole ihminen, eikä Hänellä ole ihmisten ajatukset. Ei siis rajallinen ihminen, vaan Jumala.

      • mutta piti sanoa kirjoitti:

        Minusta on huolestuttavaa, kun tulee kaikenmaaliman mielipiteitä siitä, miten Jumala muka ajattelee, Raamatussa on sanottu, ettei Jumala ole ihminen, eikä Hänellä ole ihmisten ajatukset. Ei siis rajallinen ihminen, vaan Jumala.

        tuntemani uskovaiset tietävät miten jumala ajattelee.

      • Tähtis 98
        Teotwawki kirjoitti:

        kaikkivaltiaana luulisi tietävän, mitä ihmiset tekevät.

        ja tässä kohtaa tekisikin mieli siteerata jopa Raamattua, mutta enpä viitsi.

        Joten mennään sitten tässä kohtaa vain sen ihmiselle suodun vapaan tahdon raameihin! Joka sekin on yksi täysin, kaikista näkökulmista tarkasteltuna, outo tai yli ymmärryksen menevä käsite.

        Vapaa tahto, siinä se perusta, joka toki tarvitsee tuekseen pelkästään sen älykkään ihmisen. (Joku jossain aiemmin esittikin erittäin hyvin käsitteiden 'äly' ja 'järki' välillä esiintyvän epäsuhdan)!

      • Tähtis 98 kirjoitti:

        jumala tietää jo etukäteen, että ketkä tekevät syntiä, niin eikö olisi reilua sanoa, että sinä et tule pääsemään taivaaseen.

      • Teotwawki kirjoitti:

        tuntemani uskovaiset tietävät miten jumala ajattelee.

        Kummasti se jumala tuntuu aina ajattelevan samalla lailla kuin se nimenomainen uskovainen.

        Hassu yhteensattuma!

    • Ihmisien mielissä liikkuminen on ohikiitävää aikajanasta riippumatta. Tarkoitus on

      pyhittänyt keinot kautta vuosisatojen. Asiasta saisi pitkän kerronnan voitosta ja olemisesta

    • tulee vastaavanlaisia tilanteita, kun useat uskovaiset kilpailijat rukoilevat guldamidalia itselleen.

      On se hyvä, että ateistejakin on olemassa: nehän Jumbe voi jättää mitalitta, jotta on uskovaisille enemmän jaettavaa.

      • jos samassa kilpailussa on useita eri uskontojen edustajia. Jos muslimi voitta, voidaan se laittaa allahin nimiin jne....:-D))))

    • Mitä ihminen kylvä senhän niittää !

      Ja Raamatussa sanotaan Älä tapa! Ja jos rikkoo Jumalan käskyjä vastaan niin ruumiita alkaa tulla. niin mitä kummallista siinä on?

      • myös, että tappakaa kaikki kaupungin asukkaat, jotka elävät kelvotonta elämää. Mooseksen kirjassa näin kerrotaan.

      • Teotwawki kirjoitti:

        myös, että tappakaa kaikki kaupungin asukkaat, jotka elävät kelvotonta elämää. Mooseksen kirjassa näin kerrotaan.

        mutta Uudessä Liitossa käsketään meidän rakasta vihollinen ja sä tiedät että on mahdotonta rakasta samalla kun tappaa vihollinen. Niin jätä nyt vertauskuvallinen Vanha Liitto joka on niin väkivaltainen ja inhottava sinulle. Ja tule nykyaikaan. Inkvisiittokaan ei myöskään ole hyvä muistella .

      • savonarola kirjoitti:

        raamatussa sanotaan niin, niin raamatussa sanotaan. Silloin kun oikea Savonarola eli, ihmishengellä ei paljon hintaa ollut. Tämän varmasti tiesit, kun hänet teloitettiin Firenzessä.

      • se on nyt ja tulevaa
        Teotwawki kirjoitti:

        myös, että tappakaa kaikki kaupungin asukkaat, jotka elävät kelvotonta elämää. Mooseksen kirjassa näin kerrotaan.

        Tuosta voi saada väärän kuvan, ja luulla että sellaista olisi käsketty tekemään nykyisin. Eihän kaikki tiedä että se lukee Vanhan Testamentin puolella, ja kertoo Israelin vanhoista sodista ja historiasta. Meidän muiden ihmisten osuus tulee Vanhasta Testamentista, siitä hetkestä kun Jeesus nousi kuolleista, ja voitti kuoleman vallan, ja lunasti kaikki pelastukseen jotka uskovat.

      • ja mokaa korjaan
        se on nyt ja tulevaa kirjoitti:

        Tuosta voi saada väärän kuvan, ja luulla että sellaista olisi käsketty tekemään nykyisin. Eihän kaikki tiedä että se lukee Vanhan Testamentin puolella, ja kertoo Israelin vanhoista sodista ja historiasta. Meidän muiden ihmisten osuus tulee Vanhasta Testamentista, siitä hetkestä kun Jeesus nousi kuolleista, ja voitti kuoleman vallan, ja lunasti kaikki pelastukseen jotka uskovat.

        Siis meitä ja tätä hetkeä varten on Uusi Testamentti, jossa kerrotaan Jeesuksesta, anteeksi moka.

      • se on nyt ja tulevaa kirjoitti:

        Tuosta voi saada väärän kuvan, ja luulla että sellaista olisi käsketty tekemään nykyisin. Eihän kaikki tiedä että se lukee Vanhan Testamentin puolella, ja kertoo Israelin vanhoista sodista ja historiasta. Meidän muiden ihmisten osuus tulee Vanhasta Testamentista, siitä hetkestä kun Jeesus nousi kuolleista, ja voitti kuoleman vallan, ja lunasti kaikki pelastukseen jotka uskovat.

        vanhaan testamenttiin.

      • 1sisar1
        Teotwawki kirjoitti:

        vanhaan testamenttiin.

        Meidän tulee uskoa Uuteen ja Vanhaan Testamentiin, mutta silloin Vanhan Testamentin aikana oli vanha liitto, jolloin pakanoilla ei ollut osuutta Herran kanssa ja ainoastaan Israel oli liitossa Jumalan kanssa ja Herra varjeli omiaan ja antoi heille voittoja taisteluissa. Nyt olemme Uuden Testamentin liitossa, jolloin pakanoillakin on pääsy Jeesuksen veren kautta Herran yhteyteen. Ja meille on annettu ohjeet ja Pyhä Henki ohjaa miten Hänen yhteydessään tulee vaeltaa mm. tappaminen on kielletty.

      • EL1991
        1sisar1 kirjoitti:

        ...jos vanha liitto on kumottu miten Jeesux sanoi että yksikään piirto eli rahtu laista ei pidä katooman. Eikä siinä ollut mitään varauksia että tämä sitten koskee vain juutalaisia. Toiseksi, miten sitten 10 käskyä joihin vieläkin vedotaan? Mihin romukoppaan ne joutuvat muun vanhan testamentin kanssa?

      • 1sisar1 kirjoitti:

        Meidän tulee uskoa Uuteen ja Vanhaan Testamentiin, mutta silloin Vanhan Testamentin aikana oli vanha liitto, jolloin pakanoilla ei ollut osuutta Herran kanssa ja ainoastaan Israel oli liitossa Jumalan kanssa ja Herra varjeli omiaan ja antoi heille voittoja taisteluissa. Nyt olemme Uuden Testamentin liitossa, jolloin pakanoillakin on pääsy Jeesuksen veren kautta Herran yhteyteen. Ja meille on annettu ohjeet ja Pyhä Henki ohjaa miten Hänen yhteydessään tulee vaeltaa mm. tappaminen on kielletty.

        Onko niin, että mitään vanhan testamentin sääntöjä ei tule enää noudattaa uuden liiton aikana, paitsi kymmentä käskyä, homouden syntinä pitämistä, ja käskyä kivittää uskottomat vaimot kaupungin portilla? Jos jotakin tarvitsee vielä noudattaa, niin miksi?

      • 1sisar1 kirjoitti:

        Meidän tulee uskoa Uuteen ja Vanhaan Testamentiin, mutta silloin Vanhan Testamentin aikana oli vanha liitto, jolloin pakanoilla ei ollut osuutta Herran kanssa ja ainoastaan Israel oli liitossa Jumalan kanssa ja Herra varjeli omiaan ja antoi heille voittoja taisteluissa. Nyt olemme Uuden Testamentin liitossa, jolloin pakanoillakin on pääsy Jeesuksen veren kautta Herran yhteyteen. Ja meille on annettu ohjeet ja Pyhä Henki ohjaa miten Hänen yhteydessään tulee vaeltaa mm. tappaminen on kielletty.

        eläneetkö eivät pääse taivaaseen?

      • karisma
        savonarola kirjoitti:

        mutta Uudessä Liitossa käsketään meidän rakasta vihollinen ja sä tiedät että on mahdotonta rakasta samalla kun tappaa vihollinen. Niin jätä nyt vertauskuvallinen Vanha Liitto joka on niin väkivaltainen ja inhottava sinulle. Ja tule nykyaikaan. Inkvisiittokaan ei myöskään ole hyvä muistella .

        päättää vihdoin mikä osa raamatusta on sitten totta ja mikä ei.
        Eihän teistä saa mitään selkoa 10 käskyä on kai sitten totta vaikka se kylläkin on sen virheellisen vanhantestamentin puolella.

        Päättäkää nyt perkele, että onko siellä nyt sitten vain _teidän_ hyväksi kokemanne asiat se ehtoton totuus vai onko _koko_ raamattu ehdoton totuus vai onko se niinkuin minä luuleen täyttä tuubaa koko kirja.

        On se kumma, että aina vedototaan siihen, että joo ei se kohta olekkaan oikein kirjoitettu ja samaan hengenvetoon vedotaan että raamattu on ehdoton totuus.

        Voi teitä raukkoja kun ette edes ymmärrä puhuvanne jatkuvasti ristiin itsenne kenssa.

    • mrs Missukka

      Tarkoitat että oikeiden uskovaisten kuuluisi saada osakseen onnistumisia (ja muiden ei)? Suosittelen lukemaan sitä Raamattua edes hiukan.

      • tietää joka tapauksessa, ketkä tulevat olemaan syntisiä, joten on aivan turha esittää, että meille on annettu vapaa tahto. Ei ole, koska jumala tietää jo etykäteen, että minun paikkani on helvetti.

      • Teotwawki kirjoitti:

        tietää joka tapauksessa, ketkä tulevat olemaan syntisiä, joten on aivan turha esittää, että meille on annettu vapaa tahto. Ei ole, koska jumala tietää jo etykäteen, että minun paikkani on helvetti.

        kaikki me olemme syntisiä ilman Jeesuksen armoa. Hänen armonsa varassa me menemme taivaaseen tai sitten ei. Helvetti ei ole sinun paikkasi vaan saatanan ja sen orjien paikka. Jeesuksen sovitustyön tähden sinä saat olla vapaa saatanan orjuudesta ja mennä tukka putkella taivaan kotiin, kun on sen aika.
        Kerronpa sinulle yhden tapauksen uskon vahvistukseksi. :) Tapasin tässä muutama vuosi sitten entisen työntekijäni ts. olin hänen pomonaan aikoinaan. Kiikutin kauppakasseja kaupungilla, kun hän hyppäsi eteeni vähän liikuttuneessa tilassa, ei kovinkaan humalassa. Sä oot uskossa. Hän sanoi. Mistäs tiedät, kysyin. Näkee sun silmistäsi, vastasi. Aijaa, totesin. Hän vakuutti olevansa matkalla helvettiin. Saattoi olla, mutta en antanut periksi silloin enkä sen jälkeenkään. Viime kesänä hän lauloi kauniin serenadin uskonsisarelleen. Kotimatkalla ollaan taivaaseen, Jeesuksen tähden.

      • goddeloos
        purje kirjoitti:

        "kaikki me olemme syntisiä ilman Jeesuksen armoa."
        - Minä en voi olla syntinen. Syntiä EI ole!

        "Hänen armonsa varassa me menemme taivaaseen tai sitten ei."
        - Tai sitten vain kuolemme...

        "Helvetti ei ole sinun paikkasi vaan saatanan ja sen orjien paikka"
        - Helvetti on niiden paikka jotka siihen uskoo..

      • purje kirjoitti:

        siltä kuin sinä olisit päättänyt tämän asian: "Helvetti ei ole sinun paikkasi vaan saatanan ja sen orjien paikka."

      • goddeloos kirjoitti:

        helvettiin usko, mutta uskisten kanssa on kiva vääntää heidän omilla termeillään.:-D))))

      • mrs Missukka
        Teotwawki kirjoitti:

        tietää joka tapauksessa, ketkä tulevat olemaan syntisiä, joten on aivan turha esittää, että meille on annettu vapaa tahto. Ei ole, koska jumala tietää jo etykäteen, että minun paikkani on helvetti.

        Siis meillä ei olekaan Raamatun mukaan vapaata tahtoa. Jopo!

      • Teotwawki kirjoitti:

        siltä kuin sinä olisit päättänyt tämän asian: "Helvetti ei ole sinun paikkasi vaan saatanan ja sen orjien paikka."

        se on tehty, ei ihmistä varten. Kaikki saatanan orjat menevät sinne, kun on sen aika. Jumalan lapset menevät taivaaseen.

      • purje kirjoitti:

        se on tehty, ei ihmistä varten. Kaikki saatanan orjat menevät sinne, kun on sen aika. Jumalan lapset menevät taivaaseen.

        sitä samaa mantraa vaan keksi jotain luovaa.

      • Teotwawki kirjoitti:

        sitä samaa mantraa vaan keksi jotain luovaa.

        valmistamaan jauhelihasoppaa. Maistuis vaarmaan sinullekin... :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      88
      4525
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      26
      3314
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3065
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      41
      2936
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      49
      2777
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2767
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2569
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2305
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2115
    10. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      7
      1841
    Aihe