Jaa'a, kävin siis katsomassa kyseisen elokuvan perjantaina ja ole itse asiassa hiukan pettynyt. Jos sanon rehellisesti niin elokuvan vahvin/paras puoli minun mielestäni on miljöö, oikeastaan elokuva oli mahtava pelkästään Navi heimon kulttuurin ja planeetan miljöön takia. kaunista katseltavaa suoraan sanoen. ainoa mikä murskasi koko elokuvan oli juoni. oikeastaan alkoi harmittamaan että lähes täydellinen idea murskataan surkealla kliseisellä juonella. Arvasin jo alusta alkaen miten tarina etenee ja päättyy. Elokuvassa on siis rahanhimoinen bisnesmies joka haluaa tätä *älymetallia* josta ei muuten kerrota mitään esim: miksi se on niin arvokasta, tarkoituksena on saada se välittömästi. Tottakai Navien kotipuu sijaitsee isolla esiintymällä jonne olisi pakko päästä. Eikä ole yhtään sattumaa että mukana on sotahullu vanhus joka haluaa räjäyttää tiensä sinne. toki he lähettävät päähenkilön neuvottelemaan alueesta mutta tämä rakastuukin päällikön tyttäreen ja kääntyy omiaan vastaan. on hiukan tylsää katsoa elokuva jonka kulun osaa arvata, muutamien henkilöiden kuolemaa lukuunottamatta. lopputasitelu pilasikin koko lopun elokuvan. pum pum poks ja luontojumala tuhoaa ihmiset. tavallinen sota/action elokuva jossa soditaan rahasta. Siis tämä nyt on vain minun mielipide. pidin vain miljööstä ja heimon kulttuurista ja käytöksestä oli 3D grafiikka joka paransi näyttävyyttä. loppu onkin roskaa. luovuutta on saanut käyttää että on osannut kehittää kaiken elokuvassa olevan, sitä olisi saanut käyttää myös juonen kehittelyyn. Oma arvio 4/10
Avatar
21
668
Vastaukset
- harmistunut.
kirjoitusvirheitäni
- Veteranfan
Elokuvassa "Avatar" on poikkeuksellenen idea,jossa juoni ei välttämättä ole se paras anti vaan kaikki elokuvan taustalla olevat teemat,eli sanomat.Pinnallisesti katsottuna elokuvassa ei ole juonellisesti mitään uutta tai dramaturgisesti puhdasta elokuvakerrontaa,ei,ei ole vaan elokuvan tärkein sanoma on ihmiskunnan irtautuminen luonnosta ja ihmisen elämän tärkeimpänä tehtävänään on pelkästään rahan tekeminen.Tuo sanoma välittyi jo heti ensikatsomisella ainakin meikäläiselle.Rahan takiahan sitä ollaan tavallaan tuhoamassa tätä maapalloa kulutusyhteiskunnan saattamana.
Juonellisestihan nykyään varsinkin Hollywoodissa on todella vaikeaa keksiä mitään uutta,mitä ei olisi aiemmin nähty.James Cameron varmasti tietää tämän asian itse.Lopputaistelu elokuvassa on ilmeisen ennalta-arvattava jo elokuvan puolivälin jälkeen.Mutta Cameron korostaa tuolla taistelulla ihmiskunnan olevan suuressa muutosvaiheessa,eli ihmisen pitäisi päättää tässä ja nyt mikä asia elämässä on tärkeintä?
Pintaa syvemmälle katsottuna Cameron on tehnyt ennen näkemättömän moralisoinnin ihmiskunnan olotilasta.
Täytyyhän meikäläisenkin pyytää anteeksi huonoa kirjoitustaitoa.- harmistunut
tää oli kyl aika pinnallinen arvo. pahoittelen sitä. itsekin ymmärsin elokuvan tarkoituksen mutta en pitänyt siitä sotaisasta kuvasta siinä elokuvassa. en ole hippi etc mutta minusta elokuva oli kaunis lukuunottamatta sitä sotaisaa loppua.
- spirits
tuollase tietokoneanimaatiot. ihan kuolleen näköstä touhuu.
- harmistunut
minun mielestäni ihan kaunista katsottavaa, etenkin 3D grafiikoilla
- 6 + 9
Juonihan on ku Disneyn Pocahontasista siis. :D
- Jaakkis90
ihan Pocahontas oli!
- Jaakkis90
Yhdyn täysin mitä sanoit paitsi 3D tekniikkaan! Ainoa asia minkä siitä sain oli päänsärkyä. Eikös juoni vähän muistuttanut kuuluisaa piirrettyä POCHAHONTSIA! En voinut muuta ajatellakkaan kun että onpas käytetty puoli miljardia dollaria loistavasti vanhan piirretyn uudelleen filmatisointiin!:D Mutta elokuva oli kyllä upeasti tehty!
- Viisi Tähteä
No jee, oikeest on kyl aika huono leffa, ku ei oo mtn muuta ku jtkn tietokoneanimaatiopaskaa... Huohh.. Ja mitkä taas olivat perusteet viiden tähden arvostelulle???
- Souna
Kivaltahan tuo näyttää, mutta ei se paljon lohduta jos tarinaa ei jaksa seurata... Kyllä siihen juoneen ja henkilöihinkin kannattaa minusta panostaa. En minä ainakaan valitse leffaani sen perusteella kuka sen on ohjannut, kuka siinä näyttelee ja miten paljon rahaa sen tietokoneanimaatioihin on käytetty. Toki nämäkin vaikuttavat asiaan, mutta ensisijaisesti valitsen elokuvani juonikuvauksen perusteella.
Pocahontasiahan tämä kieltämättä muistutti. :D Ilman niitä nättejä lauluja joista lapsena tykkäsin. - harmistunut
jatko osaa?
- Cocoal
Toivottavasti ei. :D
- Veteranfan
Cocoal kirjoitti:
Toivottavasti ei. :D
...sillä James Cameron on ideoinut siitä kolmiosaista sarjaa jo ennen Avatarin kuvausten alkua,käsikirjoituskin on jo ollut valmiina pari kuukautta.Jatko-osista ilmenee selkeämmin koko Avatar elokuvan idea,joka ei välttämättä avautunut kaikille korvienväliin ensimmäisestä elokuvasta.
- harmistunut
Veteranfan kirjoitti:
...sillä James Cameron on ideoinut siitä kolmiosaista sarjaa jo ennen Avatarin kuvausten alkua,käsikirjoituskin on jo ollut valmiina pari kuukautta.Jatko-osista ilmenee selkeämmin koko Avatar elokuvan idea,joka ei välttämättä avautunut kaikille korvienväliin ensimmäisestä elokuvasta.
quatrich takaisin :D vai mikä lie nimi sillä sotapapalla :FD
sitten "Million dollar babyn". Kaksi tähteä kymmenestä; se toinen tähti alkupuolen animaatiotekniikasta.
- Huonksimeni
Sama täällä, pettymys filmi oli. Elokuva oli suurimmalta osaltaan kuin mistä tahansa "nykypelin" välianimaatiosta, eli ei yhtään sen näyttävämpää tai hienompaa. Pääavattaret oli kyllä ihan selkeesti Brendan Frasier ja Uma Thurman ^^. Suht pitkästyttävä ja mieluummin kattoo tuon kotona jotta voi kelailla pois turhat. Ihmetyttää kyllä että niin paljon kehutaan, mutta se johtuu varmaan vain "muoti ilmiöstä", eli pitää kehua kun kerta muutkin. Juu ja loppuun vielä et Blade Runner on edelleenkin todella surkea elokuva.
- vain katsonut
leffan jonain surkeana netistä ladattuna piraattiversiona?
"Suht pitkästyttävä ja mieluummin kattoo tuon kotona jotta voi kelailla pois turhat" - pääavattaret
"Pääavattaret oli kyllä ihan selkeesti Brendan Frasier ja Uma Thurman"
??
Mielestäni ne oli Zoe Saldana ja Sigourney Weaver.
Missä sinä siinä Uman näit?
- se metallin
arvon merkitys. Se oli suprajohde huoneenlämpöitlassa. Pikkuisen opiskelemalla saat selville mihin suprajohteita käytetään ja miksi murikka kellui ilmassa.
- tartsaniainen
Kävin aikoinaan Katsomassa LOTR ensimmäisen leffan. Vieläpä ennakkonäytöksessä ja vaikuttavampi se oli kuin Avatar, vaikka alkaa jo olla hitusen vanhempaa tavaraa. Ne jatko-osat oli kyllä hieman masentavaa katseltavaa mutta ykkösosa oli kyllä kohtuu nannaa jo pelkästään 3D annin puolesta.
Ehkä avatar on mielenkiintoinen tapa näyttää yleisölle mihin nykyisellä 3D tekniikalla pääsee ja pitkälle sillä pääsee, koska visuaalisesti leffa oli kyllä tähän asti komein. Juoni oli sitä samaa, mitä varsinkin Disney -leffoissa on nähty jo monet monituiset kerrat. Ei ollut kovin väkivaltainen, vaan pikemminkin lasten elokuva vähän samaan tapaan kuin leijonkuningas. LOTR:ssa väkivaltaakin oli mukavasti ja se kolahti jo juonensakin puolesta. Veri roiskui ja päitä lenteli. ;D
- Toinen scifisti
Noh, juoni oli mitä oli; Hollywoodin tusinkauraa, ei liian fiksua että tyhmempikin tajuaa ja anoppikin pysyy kyydissä.
Visuaalinen ilme ja 3D grafiikka - päheetä! Kauneinta scifiä ikinä.
Tökeröstä stoorista huolimatta 2,5 tuntia menee nopeasti. Visuaalinen ilotulitus ja Navien elämän ja planeetan kuvaaminen on niin häikäisevän upeaa katsottavaa että että tylsää hetkeä ei tule.
Leffan jälkeen tekisi mieli potkia jo vuosia tekeillä olleen Princess of Mars -leffan tekijöitä persiille ja käskeä ottamaan mallia miltä muiden maailman humanoidien pitää näyttää... Meinaan tämä luo varmaan vähän paineita luoda Marsin vihreistä heimoista uskottavan näköisiä otuksia...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83316MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758