Käytiin perheen kanssa viime viikonloppuna Rossossa syömässä, 2 aikuista ja kaksi alle kouluikäistä. Laskua tulia vajaat 140€, vaikka sapuska ei ollut todellakaan mitään tähtiluokkaa. Eineskeittiö ruokaa! Lasten ateriakin pastaa ja eineslihapullia. Jälkiruoat melkein kaikki jotain jäätelöpalloja á 5,50€ ja siitä ylöspäin. En olisi halunnut mennä Rossoon, mutta kun ei ollut pienessä kaupungissa oikein muutakaan tarjolla, niin sinne sitten mentiin, valitettavasti. Tämä on just tallaista osuuskaupan toimintaa, mennään siitä mistä aita on matalin! Einesruokaa TÖRKEILLÄ hinnoilla. Valkoviini oli kyllä hyvää, mutta 37€ tusina pullosta oli sekin aika paljon. Boonus kortilla olisi saanut euron alennuksen ateriasta, joka muualla olisi maksanut muutenkin 30% vähemmän, eli possun ulkofilepihvi ranskalaisilla 18,90€ annos. Jos joskus vielä eksyn S-ryhmän ravintolaan, niin maksan ennemmin sen euron tarjoilijalle siitä hyvästä, että ei kysy sitä aivopestyjen korttia. Kun saisi omalle paikkakunnalle, vaikka Lahdessa olevan Santa Fe ravintolan, niin olisin erittäin onnellinen, kun laatu ja hinta on kunnossa.
Rosson hinnat
30
4567
Vastaukset
- w
ravintoloissa yleensä voi maksaa sen kun haluaa, jos tuollaisia mennään ostamaan eihän silloin köyhäillä.
aina kannattaa kysyä ennen tilausta mitä annos sisältää,
mielestäni Rosso on edullisemmasta päästä, käyn Rossossa joka päivä ja hyvin on terveys ainakin säilynyt,
olin muuten kolmen iskä, mutta nyt ovat jo kolmevitosia ja heidän kansaan käydään vai kerran kuussa - S:llä kulkee
kun tollasia hintoja maksatte. Rosso on loistava ruokapaikka, ja joka kerta kun S-kortti vilahtaa niin tilille singahtaa euroja. Tyhmähän se on joka ei niitä sinne haluu.
S-paikkojen kanta-asiakaskortille viinit kevään ajan 19.90.
Oliskohan nyt niin että pikkurouva on halunnut hieman hienostella...........- ffasdfs
Meidän osuuskaupan "omat viinit" 14,90€
- JarsKy
... Jokaisella on valinnan vapaus. Itse tykkään Rossosta, niiden duunareista, menyystä, jne. Ilmapiiri JOKAISESSA Rossossa on ollut mitä mahtavin! Mielestäni pöperöt eivät maksa sen enempää Rossossa, kuin muuallakaan. Ja oikeastaan en edes välitä, sillä ruoka on aina ollut priimaa ja palvelu parasta A-luokkaa! Mutta yks tykkää äireest, toinen tyttärest, kolomas molemmist.... Makuasia. Ei sovi kiistellä. Meikäläinen antaa täydet pisteet Rossolle ja Rossolaisille. UGH! Olen puhunut. Piste.
- ei paljo
Melkein 900 mummun markkaa.HUI!!!!
- gulinaristi
sen jälkeen kun vuosia sitten mentiin ihan oikeaan ravintolaan syömään( siis sellaiseen missä ruuat tehdään alusta loppuun itse) niin olen kiertänyt kaukaa ketjuravintolat!!
kokeilkaapa joskus. tulette yllättymään!! laatu on aivan toista kuin keskuskeittiön pakastepihvi joka lämmitetään...eikä hintakaan huimaan.lauantaina käytiin aidossa italialaisessa ja lasku alkupaloineen,oluineen,viineineen,jälkiruokineen kaikkiaan oli noin 40 eskoo..
suosittelen. - Pro since 1976
gulinaristi kirjoitti:
sen jälkeen kun vuosia sitten mentiin ihan oikeaan ravintolaan syömään( siis sellaiseen missä ruuat tehdään alusta loppuun itse) niin olen kiertänyt kaukaa ketjuravintolat!!
kokeilkaapa joskus. tulette yllättymään!! laatu on aivan toista kuin keskuskeittiön pakastepihvi joka lämmitetään...eikä hintakaan huimaan.lauantaina käytiin aidossa italialaisessa ja lasku alkupaloineen,oluineen,viineineen,jälkiruokineen kaikkiaan oli noin 40 eskoo..
suosittelen.Suomessa ei ole yhtään ravintolaa, jossa kaikki ruoka tehdään ihan itse. Ravintolan ruuanvalmistusta ohjaavat määräykset jo rajoittavat. Onneksi. Voita ei esim. kirnua yksikään ravintola, kuitenkin se kuuluu parempienkin ravintoloiden valikoimiin.
On vain hyvä, että monet kriittiset prosessit suoritetaan siellä, missä on tähän valmistukseen sopivat turvalliset tilat ja olosuhteet:
- kalankäsittely kylmässä ja vain kaloille varatuissa tiloissa.
- kastikkeet ja liemet keitetään niihin tarkoitetuissa (ekologisissa!) laitoksissa, asianmukaisine jäähdytyksineen
- lihankäsittely vain niihin varatuissa viileissä tiloissa
- pitkän kypsytyksen vaativat ruhonosat (etuneljänneksen lihat) niitä varten kehitetyillä (ekologisilla!) menetelmillä
- kasvisten pesu ja käsittely erikseen ja viileissä tiloissa
- lintujen käsittely niihin varatuissa tiloissa
- konditoria ja leipomotuotteet omissa valmistustiloissaan osaavasti valvottuna
- hyviä jäätelönvalmistajia on jo Suomessakin, miksi haaskata aikaa siihen kun oman ohjeen mukaisen jäätelön voi teettää turvallisesti.
Vielä 70- luvulla nämä kaikki tehtiin työpöydällä ja "jos jonkinlaisilla härveleillä", siinä hellan kulman lähellä, missä voikin suli. Monet samalla työlaudalla. Roskikset täynnä sorsanhöyheniä ja perkuutähteitä.
Nyt kokit keskittyvät välittömään asiakaspalveluun= asiakkaan ruuanlaittamiseen, siis siihen oikeaan ammattityöhön.
On elämys käydä "korkeakulttuuriravintolassa". Normaaliin ruokaan tottuneelle Rosson reilu ruoka on ihan riittävän hyvää. Huonon suorituksen voi aina halutessaan palauttaa.
Ketään ei pidä maustaan ja viihtymisestään syyllistää. Perheissä lasten ruokailu ohjaa merkittävästi paikanvalintaa. Rossoissa se on huomioitu. Kiitos heille.
Ravintolaruuan hinta on Suomessa pääsääntöisesti vielä siedettävää. Viini ja olut ovat karanneet kohtuuttomuuksiin.
Ilman 37€ viiniä " ei eskorttia"- kirjoittajan lasku olisi ollut 25€ / ruokailija, useammasta ruokalajista. Euroopan turistikohteiden tasoa, pihvistä ranskiksista ja jälkkäristä.
Hesessä kaksi aikuista ja kaksi kouluikäistä lasta selviää noin kolmellakympillä! Ja maistuu ammattilaisillekin! - 8
Pro since 1976 kirjoitti:
Suomessa ei ole yhtään ravintolaa, jossa kaikki ruoka tehdään ihan itse. Ravintolan ruuanvalmistusta ohjaavat määräykset jo rajoittavat. Onneksi. Voita ei esim. kirnua yksikään ravintola, kuitenkin se kuuluu parempienkin ravintoloiden valikoimiin.
On vain hyvä, että monet kriittiset prosessit suoritetaan siellä, missä on tähän valmistukseen sopivat turvalliset tilat ja olosuhteet:
- kalankäsittely kylmässä ja vain kaloille varatuissa tiloissa.
- kastikkeet ja liemet keitetään niihin tarkoitetuissa (ekologisissa!) laitoksissa, asianmukaisine jäähdytyksineen
- lihankäsittely vain niihin varatuissa viileissä tiloissa
- pitkän kypsytyksen vaativat ruhonosat (etuneljänneksen lihat) niitä varten kehitetyillä (ekologisilla!) menetelmillä
- kasvisten pesu ja käsittely erikseen ja viileissä tiloissa
- lintujen käsittely niihin varatuissa tiloissa
- konditoria ja leipomotuotteet omissa valmistustiloissaan osaavasti valvottuna
- hyviä jäätelönvalmistajia on jo Suomessakin, miksi haaskata aikaa siihen kun oman ohjeen mukaisen jäätelön voi teettää turvallisesti.
Vielä 70- luvulla nämä kaikki tehtiin työpöydällä ja "jos jonkinlaisilla härveleillä", siinä hellan kulman lähellä, missä voikin suli. Monet samalla työlaudalla. Roskikset täynnä sorsanhöyheniä ja perkuutähteitä.
Nyt kokit keskittyvät välittömään asiakaspalveluun= asiakkaan ruuanlaittamiseen, siis siihen oikeaan ammattityöhön.
On elämys käydä "korkeakulttuuriravintolassa". Normaaliin ruokaan tottuneelle Rosson reilu ruoka on ihan riittävän hyvää. Huonon suorituksen voi aina halutessaan palauttaa.
Ketään ei pidä maustaan ja viihtymisestään syyllistää. Perheissä lasten ruokailu ohjaa merkittävästi paikanvalintaa. Rossoissa se on huomioitu. Kiitos heille.
Ravintolaruuan hinta on Suomessa pääsääntöisesti vielä siedettävää. Viini ja olut ovat karanneet kohtuuttomuuksiin.
Ilman 37€ viiniä " ei eskorttia"- kirjoittajan lasku olisi ollut 25€ / ruokailija, useammasta ruokalajista. Euroopan turistikohteiden tasoa, pihvistä ranskiksista ja jälkkäristä.
Hesessä kaksi aikuista ja kaksi kouluikäistä lasta selviää noin kolmellakympillä! Ja maistuu ammattilaisillekin!Onko kukaan käynnyt Mikkelin Rossossa? Aivan kamalaa,etenkin pihvit.Ruoat joko kylmiä,pihvit verisiä(vaikka pyytää kypsänä),sitkeitä...viimeks kolmannella kerralla tuli suht ok tavaraa. Saatiin kyllä sit alennusta. Olin meinaa aika pahalla päällä jo maksuvaiheessa. EI IKINÄ ENÄÄ ROSSOON.Eikä muuten ollu ensimmäinen kerta,ku ruokia saa palauttaa
- määäff
8 kirjoitti:
Onko kukaan käynnyt Mikkelin Rossossa? Aivan kamalaa,etenkin pihvit.Ruoat joko kylmiä,pihvit verisiä(vaikka pyytää kypsänä),sitkeitä...viimeks kolmannella kerralla tuli suht ok tavaraa. Saatiin kyllä sit alennusta. Olin meinaa aika pahalla päällä jo maksuvaiheessa. EI IKINÄ ENÄÄ ROSSOON.Eikä muuten ollu ensimmäinen kerta,ku ruokia saa palauttaa
kajaanin rosso se vasta paska onkin. plus että tarjoilu on älyttömän hidasta, ei meinaa päästää ikinä ulos ei voi maksaa.
- nyt riittää

Kokeiltu useamman kerran, ei koskaan enää. Ilmaisella ruualla linjuri kuskeille houkuttelevat auton pysähtymään sinne. Pihvit ala arvoisia joko käristyneitä ja ajettu jollakin mankelilla, ei niitä voi syödä. Samat asiat joka asemalla. Ei siinä paljon bonukset paina jos ruoka jää syömättä. Siksi omat eväät linja-automatkalle.
- Aartsii
nyt riittää kirjoitti:

ABC:n pelastuksia ovat Hesburger, leivän paistopiste ja pullan voi hakea S-marketista. Laatu kohdallaan. Rosson pizzat ovat myös kelvollisia.
Valitettavasti muissa konsepteissa on kovasti paljon kehitettävää.
Neste-liikenneasemilla on myös hintaan nähden heikko ja hävyttömän kallis ruoka, kaksi aikuista ja kaksi kouluikäistä lasta: lähes viisikymppiä limuineen marraskuussa -09, Turun tien varressa. Lasten nakit oli "rusinoita" . Tiedustellessani henkilökunnan mielipidettä niistä, minulle selitettiin, että se johtuu valmistusmenetelmästä. Vaihtoivat lopuksi kun totesin, ettei kukaan saa kotonakaan nakeista tuollaisia. Rasvakeittimeen unohdettuja prinssinnakkeja.
Ensi kerralla painan kaasua sen aseman kohdalla. - Es-kortti
Aartsii kirjoitti:
ABC:n pelastuksia ovat Hesburger, leivän paistopiste ja pullan voi hakea S-marketista. Laatu kohdallaan. Rosson pizzat ovat myös kelvollisia.
Valitettavasti muissa konsepteissa on kovasti paljon kehitettävää.
Neste-liikenneasemilla on myös hintaan nähden heikko ja hävyttömän kallis ruoka, kaksi aikuista ja kaksi kouluikäistä lasta: lähes viisikymppiä limuineen marraskuussa -09, Turun tien varressa. Lasten nakit oli "rusinoita" . Tiedustellessani henkilökunnan mielipidettä niistä, minulle selitettiin, että se johtuu valmistusmenetelmästä. Vaihtoivat lopuksi kun totesin, ettei kukaan saa kotonakaan nakeista tuollaisia. Rasvakeittimeen unohdettuja prinssinnakkeja.
Ensi kerralla painan kaasua sen aseman kohdalla.Kallista ja huonoa koko mesta! Jos ei ole vihreää kortti on ihan turha mennä sitten on jo ryöstö!
Multa kysyttiin onko "eesskorttia" ja sanoin et se on pihalla, mun escort parkissa, mut silti otettiin täyshinta ja asiakasomistajan kuulumattomuuslisä.. jos ajaa pösöllä saa kuulemam alennusta..kula sitä ajaa ranskanleivällä..häh?
Autoa en vaiha ja mulla on eeeskort ja menen kebappiin! - -osin
nyt riittää kirjoitti:
Kokeiltu useamman kerran, ei koskaan enää. Ilmaisella ruualla linjuri kuskeille houkuttelevat auton pysähtymään sinne. Pihvit ala arvoisia joko käristyneitä ja ajettu jollakin mankelilla, ei niitä voi syödä. Samat asiat joka asemalla. Ei siinä paljon bonukset paina jos ruoka jää syömättä. Siksi omat eväät linja-automatkalle.
Itsellä pääosin myonteisiä kokemuksia, mutta suosin buffettia sen nopeuden ja yleensä riittävän valikoiman vuoksi.
Sen sijaan jos käy vaikka 4-tietä pitkin pohjoisessa kerran pari 10ssä vuodessa, niin ei siinä oikein kokemusta kerry, mikä paikka on hyvä matkavarrella, koska ainakin itse ajan sellaisia 4-5h etappeja kerralla, enkä pysähtele vähän väliä kahville. Siis parempi se Abc, kun tietää mikä se on. - virkamies
koska esim. valuuttakurssit toisiinsa nähden ovat erilaiset. Myös yleinen hintataso on erilainen. Muuten kyllä se oli tyhmää lähteä euroon koska kaikki vääristyi. Euro on osa sitä korruptiosarkaa parhaimmillaan.
- Kajaanissa duunissa
määäff kirjoitti:
kajaanin rosso se vasta paska onkin. plus että tarjoilu on älyttömän hidasta, ei meinaa päästää ikinä ulos ei voi maksaa.
Syötävät jouduin tilaamaan kahteen kertaan,Molemmilla kerroilla täyttä paskaa.
- eräs tarjoilija
määäff kirjoitti:
kajaanin rosso se vasta paska onkin. plus että tarjoilu on älyttömän hidasta, ei meinaa päästää ikinä ulos ei voi maksaa.
Näin yleisesti ravintoloissa asioiville, laskua ei saa jos sitä ei pyydä. Eli järki käteen asiakkaat!! Siellä saatte pöydässä istua ja ihmetellä miksi mitään ei tapahdu, kun sitä LASKUA EI OLE PYYDETTY. Jos sen laskun tuo pyytämättä, sehän on sama kun tarjoilija käskisi sun painua hevon *****ttiin. " Ole hyvä voi maksaa ja saman tien painua sinne mistä tulitkin." Asiakkaalle ei saa jäädä tunne että hänet häädetään ravintolasta.
- hinnat?
Ettekö osaa lukea menusta hintoja, ennen tilausta? Ei ole pakko tilata kaikkea mikä tuntuu hyvälle.
Jos 2*possun ulkofile on 37,80 ja lasten annokset vaikka 2*12=24 (lasten annokset pääsääntöisesti alle 10€), niin ruuat olisivat yhteensä 61,80 ja lapsien juotavat vaikka 2*2e, niin tämä setti olisi yhteensä 65,80€ sisältäen salaattipöydän antimet.
Eli jää 140-65,50= 78,20€ jälkiruokiin ja aikuisten juotaviin, sopii siis miettiä mistä valittaa, täytyy tyytyä halvempiin lisukkeisiin tai olla vaikka ilman? Jos halpaa ruokapaikkaa piti löytymän.
Jokainen voi ynnätä hintoja tuolta etukäteen, ettei ravintolassakäymisen hintataso yllätä:
http://www.rosso.fi/rosson-ruokalista1.html
Lihan hinta on noussut ja pihvien koot pienentyneet joka paikassa viime vuosina, lieneekö eeuun eteläamerikanlihan jarrutuskampanjan ansiota vai mitä.- kulinarististä
Lahdessa mariankadulla on Etelä Suomen paras ravintola... jos ette tienneet.. tosin makuasioista ei voi kiistellä mutta .. hintava paikka on mutta ei ole yhtä laadukasta lähistöllä..
santa fe on kohtuullinen myös, mutta lahden steakhouseen älkää menkö..paskaa ruokaa ja huonoa palvelua.. kylmät pihvit..mamma maria on ERÄS niistä edullisista ja hyvistä myös..
- Suut makiaks
Yäk, rosso kuuluu siihen samaan jauhopakastefriteerauskökkösapuskaa mitä abc-asemat myös jakavat.
Katteet kohdallaan. Laadusta tinkimällä, annoksia pienentäen, hintaa nostaen.
Tämä ruoka maistuu ihmisille joilla ei ole paremmasta tietoa.
Mutta saahan siitä BOONUSTA. Syöhän sitä vaikka hatullisen paskaa jos siitä vilahtaa boonukset tilille.- Lössö
Rossossa täytyy todella katsoa mitä tilaa, voi päästä halvalla pikkuaterialla tai panna näköjään vinkumaan.
Ongelmana on, että sama annos voi vuorokertoina maistua naurettavalta ja hyvältä. Suurempi ongelma on, että HENKILÖKUNTA EI OSAA SUHTAUTUA NORMAALIIN HUOMAUTUKSEEN ruoan laadusta. Olen käynyt niissä iäisyyden, ja aina reaktio on ollut nolla höystettynä syyllisen pikkuteinin kiemurtelulla ja ylimielisyydellä.
Suomen asiakaspalvelu on säälittävää. - esimerkkejä
Annappa sitten samantien esimerkkejä eri kaupunkien keskitasoisista ravintoloista, mitkä täyttää kriteerisi ja ovat hinnaltaa max rosson tasoa? Ja sellaisista mitkä on kaikelle kansalle auki myös viikonloppuina, ei mitään tuettua työpaikkakuppilaa.
- tororosso11
kotonasi köyhä,äläkä valita!!!!
- öpölkjuuhbfv
köyhille on kaikki kallista... ei voi mitään. =)
- harvinainen.
herkku, tämä ravintolaruoka. Pitää todeta että ketjujen ruoka ei oikein innosta, yleensä aika samanmakuinen ja kotona pystyy tekemään parempaa. Ja kallis se vielä on, joten kyllä pitää luntata sieltä listalta myös niitä hintoja, mutta nelihenkinen perheemme (2 aikuista ja 2 pientä lasta) ei yleensä syö yli 50 eurolla. Viiniä en periaatteesta juo ravintolassa, lasillisella saa alkosta koko pullon :-)
- alistustavain
kyllä sitikepulaisilla on varaa,se on huomattu. Kun maksavat laskun luulevat lähettävänsä kotitilalle rahaa ja saavat siitä hyvän mielen kun menevat ens kesänä lomareissulla sinne ilmaseksi asumaan. Se siitä osuustoiminnasta.
- Don Urkki
Älä yleistä. Pohjanmaalla kaikki on on Kepun mafiaa. Ruuhka-Suomessa on Nurmijärvellä mafia-raja.
- Vanha juoppo
Kävitkö sinä juomassa vai syömässä? Miten pääset ravintolaan juomaan viinaa kun mukana on kaksi alaikäistä lasta? Seuraavan kerran kun menet sinne, niin ota ruokaa ja viina jätä silloin kun menet yksin
- eetu26210
En käy Rossossa on kallis ruoka.Mutta usein kun käyn syömässä ja on mahdollista menen ABC:n noutopöytään syömään.Ruoka on hyvää ja saa niinpaljon kun jaksaa syödä.Pressoista en tiedä on siellä hyvää safkaa?Toki käyn muuallakin.
- jvbgk
eetu26210 kirjoitti:
En käy Rossossa on kallis ruoka.Mutta usein kun käyn syömässä ja on mahdollista menen ABC:n noutopöytään syömään.Ruoka on hyvää ja saa niinpaljon kun jaksaa syödä.Pressoista en tiedä on siellä hyvää safkaa?Toki käyn muuallakin.
Kierrän suomea ammatiksi.Tulee syötyä jokapäivä jossain ravitsemusliikkeessä.satojen aterioiden jälkeen olen tullut siihen tulokseen,että s-ryhmän paikat on hyvä kiertää kaukaa.Buffa on täyttä roskaa,jos haluaa maksaa saarioisten eineksistä sen voi tehdä myös kotona.Rossossa on huono palvelu,johtunee varmaan siitä,että ammattilaiset valitsevat jonkun "oikean ravintolan"työpaikaksi.Abc hyi helvetti!!
- Totuuden torvi
Kuvitteletteko te idiootit, että jossain ravintolassa OIKEASTI tehdään jotain alusta loppuun itse? Olen ollut tarjoilijana 7 vuotta erillisissä ravintoloissa ennen kun vakiinnuin yhteen vuoropäälliköksi, ja uskon että tiedän mistä puhun. Kokemusta on viidestä ketjuravintolasta ja kolmesta yksityisestä, joista yksi oli ns. ''hienompi tilausravintoloa'' jossa järjestettiin hääruokailuja ja muita vastaavia. MISSÄÄN ravintolassa ei tehdä KAIKKEA alusta loppuun asti itse. Ihmiset rakkaat, se on mahdotonta. tilauksia on jonossa n. 50 ja siitä vaan ralliradalle ja menoks, pastat kiehumaan, kastike tekeille ja maistellaan oikein lusikan kanssa? Siinä sitten kun kokki on tehnyt kaiken alusta loppuun itse on mennyt noin vartti. Näin ollen ruuan odotusaika olisi ruuhka-aikana noin kolme tuntia, ilman ruuhkaa yli tunti.
Itselle on maistunut Rosson ruuat aivan yhtä hyvin kuin hienon ravintolan 30e/per 70g pihvi - annos. Samalla tavalla, esivalmisteita jo aamulla tekemällä ja pakastepusseja aukomalla ne molemmissa paikoissa tehdään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788