Kertokaapa kamalin inttimuistonne.
Itselläni se liittyy syksyiseen 60 km:n polkupyörämarssiin, joka tehtiin räntäsateessa pääosin kuraisilla sorateillä. Matka ei ollut mulle mikään, mutta kun vauhti oli about 8 km/h kiitos romukuntoisten luusereiden joita keräiltiin kuorma-autojen kyytiin. Nuo ensimmäistä kertaa polkupyörän nähneet mulkerot lähtivät matkaan löysin kumein ja kuivin ketjuin. 50 minuuttia ajoa, 10 minuuttia taukoa ja pari ruokailua. Tähän peräti 50 km:n pituiseen pätkään tuhraantui koko päivä. Siviilipuolella ajoin moisen matkan joka toinen ilta alle 1 tunnissa ja 40 minuutissa.
Onneksi leirin jälkeen pääsi taas kuntoilemaan.
Itselläni se liittyy syksyiseen 60 km:n polkupyörämarssiin, joka tehtiin räntäsateessa pääosin kuraisilla sorateillä. Matka ei ollut mulle mikään, mutta kun vauhti oli about 8 km/h kiitos romukuntoisten luusereiden joita keräiltiin kuorma-autojen kyytiin. Nuo ensimmäistä kertaa polkupyörän nähneet mulkerot lähtivät matkaan löysin kumein ja kuivin ketjuin. 50 minuuttia ajoa, 10 minuuttia taukoa ja pari ruokailua. Tähän peräti 50 km:n pituiseen pätkään tuhraantui koko päivä. Siviilipuolella ajoin moisen matkan joka toinen ilta alle 1 tunnissa ja 40 minuutissa.
Onneksi leirin jälkeen pääsi taas kuntoilemaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kamalin inttimuistoni on kutsunnat. Sinne oli poliisilla uhaten kutsuttu vain miehiä, vaikka perustuslakimme sanoo, ettei ketään saa kohdella eriarvoisesti sukuuolen perusteella. Kutsunnassa minut määrättiin Mikkeliin, jossa alkoi 11 kuukauden kauhukokemus. Eli kamalin inttimuisto oli lopulta 11 kk ja yhden päivän mittainen. Fyysisestihän intti on lasten leikkiä, valitettavasti se on sitä henkisestikin.
sä hipinpaskamaha olis pitäny hukuttaa karkialampeen.
Kamalin muisto taitaa olla se kun sairaana täytyi olla ampumaleirillä kovassa pakkasessa. Piti hölkätä, että pysyi lämpimänä, mutta kuitenkin tietäen että se tekee todella hallaa terveydelle. Toisena erittäin negatiivisenä asiana mieleeni tulee raskas kantamus selässä leirille lähdettäessä. Hiihtäessä kivisiä mäkiä ja kaatuessa kivisillä teillä tuo kantamus teki todella hallaa selälle. Onneksi mitään pysyvää vaivaa ei minulle jäänyt, mutta kaverilta kyllä selkää leikattua useamman kertaa.
Hauskin kokemus on todennäköisesti se kun viimein sai marssia kompanjan päällikön huoneeseen ilman mitään turhia tervehdyksiä ja alistumisia ja puhua tasavertaisina ja ilmoittaa, että haluan lopettaa asepalveluksen. Asiasta teki vielä mukavamman se, että kaikki muut olivat käytävässä hinkkaamassa aseitaan kun ilmoittauduin ulos yksiköstä siviilivaatteet päällä.
Kun piti mennä ekakertaa kakalle ja kummallakin puolella istui jo poikia pöntöllä. Ei ruvennu kakka tulemaan samalla lailla kuin kotona. Kauheeta.