..nyt myös tutkijoita":
Lestadiolaisuus kiinnostaa nyt myös tutkijoita
(Kaleva Lukijan sivu, 8.2.2010)
Kaleva: "lestadiolaisuus
35
931
Vastaukset
- Näin on
Juu, kiinnostaa. Lestadiolaisuus kiinnostaa Eduskunnassa poliitikkoja, koska
"uskonnollisten johtajien auktoriteetti ja yhteisön paine eivät jätä lestadiolaiselle naiselle tosiasiallista mahdollisuutta päättää omasta kehostaan ja seksuaalisesta itsemääräämisoikeudestaan".
http://freepathways.wordpress.com/2010/02/07/ehkaisykielto-eduskunnassa/- Anna äänesi kepulle
Eipä ole vl kansanedustajia mukana tässä.
- Reinotjalassa
Pitäisi ennemminkin tehdä riippumaton ja puolueeton tutkimus siitä millä tavalla rauhanyhdistyksen puhujien saarnat ovat muuttuneet 1940-50-luvulta lähtien, 1970-luvulle, ja aina 2000-luvulle asti. Pitäisi lukea esim. suviseurajulkaisuissa julkaistuja saarnoja ja Päivämiehessä julkaistuja puhujien kirjoituksia.
- Keskustan
suuntaan liikkeen puolelta!"
Paskapuhetta. Jokainen muistaa kuinka Oulun lähetyspuhujat tulivat ja kertoivat saarnoissaankin mitä puoluetta pitää äänestää ja mitä ei saa uskovainen äänestää.- kepulisti eteenpäin
Olen kanssasi samaa mieltä. Viime eduskuntavaalienkin alla Päivämiehen pääkirjoitus antoi selvät ohjeet - tosin puoluetta nimeltä mainitsematta - vetoamalla aikaisempiin kannanottoihin, joissa asia oli sanottu selvästi.
- kieltä.
kepulisti eteenpäin kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä. Viime eduskuntavaalienkin alla Päivämiehen pääkirjoitus antoi selvät ohjeet - tosin puoluetta nimeltä mainitsematta - vetoamalla aikaisempiin kannanottoihin, joissa asia oli sanottu selvästi.
Ilkeävät vielä väittää, ettei sellaista ole koskaan sanottu...
Yksinkertaista sakkia. - keskitietä...
vaan on puhuttu, että uskovaisen olisi hyvä kulkea politiikassa keskitietä. Ei liian oikeella, eikä liian vasemmalla. Osa meikäläisistä kannattaa myös kokoomusta, vaikka keskusta onkin ylivoimaisesti suosituin puolue meikäläisyydessä.
- ..tahdon!
"Kun lasketaan liikkeeseen kuuluvien lestadiolaisten lisäksi heidän lähipiirissään olevat sukulaiset, ystävät, koulu-, opiskelu- ja työtoverit, arvioidaan, että liikkeen vaikutuspiirissä on noin 300 000 – 600 000 suomalaista."
T. Vl-liikkeen vaikutuspiirin jäsen.- lyyleri
Hmmm...! Ihan hyvä ilmaus..
on myös Stalinisteinkin, vaikka heitä on vähän, pahuus moninkertaistuu niin helposti otollisessa kentässä.
- liian monen
lyyleri kirjoitti:
Hmmm...! Ihan hyvä ilmaus..
elämää.
- järjestö!
Kesitas kirjoitti:
jäseniä on alle 35,000 tuhatta. Pieni lahko.
VL-yhteisö on maankuulu henkisestä ja hengellisestä väkivallastaan.
- lyyleri
järjestö! kirjoitti:
VL-yhteisö on maankuulu henkisestä ja hengellisestä väkivallastaan.
vapaaehtoinen !!
- pakko siis
lyyleri kirjoitti:
vapaaehtoinen !!
saapua hoitokokoukseenkun niin määrätään. Muuten heitetään saatanalle.
Käsitteet sekaisin? Taas. - ^kesitas
Kesitas kirjoitti:
jäseniä on alle 35,000 tuhatta. Pieni lahko.
luulet pelastuvasi että maksat maksusi johonkin vapaaseen suuntaan olkoon jäseniä vaikka kuinka paljon jossa jokainen uskoo miten haluaa tai on uskomatta. Kyllä jussilla on paha olla kun pitää aina olla pätemässä. Mitenkä siellä sanassa sanotaan vähän on niitä jotka uskovat.
- Laske uudestaan
Kesitas kirjoitti:
jäseniä on alle 35,000 tuhatta. Pieni lahko.
Uskovaisia on kyllä paljon suurempi luku kuin tuo! Ainakin 80 000.
- f-f lesta
lyyleri kirjoitti:
Hmmm...! Ihan hyvä ilmaus..
effect.
- ent.veäl
Laske uudestaan kirjoitti:
Uskovaisia on kyllä paljon suurempi luku kuin tuo! Ainakin 80 000.
vähintään 65 000 kävijää s-seuroissa. Tuleeko aika ja paikka, jolloin informoidaan vain vaivaiset 55 000 vieraislijaa? Nämä luvut viittaavat huippukohtaan, yleensä lauantaipäivään. Eivät siis kokonaismäärään. Initiassa 100 000 turvaaja oli paikalla pyhiinvaelluksen aikana. Suviseurojen vartioden määrästä ei ole tietoa.
- alle 60.000
Laske uudestaan kirjoitti:
Uskovaisia on kyllä paljon suurempi luku kuin tuo! Ainakin 80 000.
Suomessa ja muutama tuhat maailmalla (Suomesta lähteneitä pääasiassa).
- lyyleri
pakko siis kirjoitti:
saapua hoitokokoukseenkun niin määrätään. Muuten heitetään saatanalle.
Käsitteet sekaisin? Taas.ei oo ollu saapua...sen näkkee sitten tämänkin palstan kirjoituksista, kun asiat on jääneet selviämättä..Vaike on kymmenien vuosien takaa tavottaa. Mutta kuitenkin asioista, jotka painavat, kannattaa puhua. mutta kenelle ja missä., se onkin vaikea juttu.
- eivät itse
lyyleri kirjoitti:
ei oo ollu saapua...sen näkkee sitten tämänkin palstan kirjoituksista, kun asiat on jääneet selviämättä..Vaike on kymmenien vuosien takaa tavottaa. Mutta kuitenkin asioista, jotka painavat, kannattaa puhua. mutta kenelle ja missä., se onkin vaikea juttu.
vastaa tekemisistään, vaan vastuu tapahtuneista vääryyksistä on aina uhrilla. On tämä jo kuultu.
^kesitas kirjoitti:
luulet pelastuvasi että maksat maksusi johonkin vapaaseen suuntaan olkoon jäseniä vaikka kuinka paljon jossa jokainen uskoo miten haluaa tai on uskomatta. Kyllä jussilla on paha olla kun pitää aina olla pätemässä. Mitenkä siellä sanassa sanotaan vähän on niitä jotka uskovat.
Mihin minä mielestäsi maksan?
Eli, mihin uskovat?Laske uudestaan kirjoitti:
Uskovaisia on kyllä paljon suurempi luku kuin tuo! Ainakin 80 000.
ja keksiverto lestadiolaista? Paha moka.
Jos perheessä on keksimäärin kaksi vehempaa ja kahdesan lasta?
mikä on aikuisten suhde?
Se on 2/ 10;stä.
- mietinmie
kiinnostaisi tämä usko ja elävä evankeliumi ja johdattaisi ihmisiä elämän veden äärelle. Ja tuotaisiin Jumalan valmistama pelastus esille sille kuuluvaan Pyhään arvoonsa, niinkuin Luoja on sen tarkoittanut. Jumalan Sanaa nykyisin poljetaan ja tukahdutetaan, ikäänkuin usko olisi jotenkin hävettävää..
Mutta toiille evankeliumi on kallein aarre maailmassa, enemmisölle valitettavasti Jumalan sanoma samantekevä, kaikilla ei edes siitä oikeaa tietoa ja joillekin myös mustamaalaamisen ja tukahduttamisen kohde.
Epäilen vähän kyllä, että tällä kyseisellä tutkimuksella olisi negatiivinen tarkoitus. Paljon puhuva mielestäni tämä tutkijan kommentti:
”Lestadiolaisuus on kiinnostava poliittinen liike, koska siinä missä maallinen politiikka sulkeistaa uskonnon usein henkilökohtaisten maailmankatsomusten piiriin, lestadiolaiset ajattelevat aivan toisin.
Heille valtiolla on teologinen merkitys: se on esivalta, joka merkitsee itse Jumalan valtaa ja auktoriteettia maan päällä”, sanoo tutkimuksen johtaja Mika Luoma-aho
Kunpa Mika tulevassa lestadiolaisuus-tutkimuksessasi ja -kommenteissasi et sitten ruokkisi rasismia. Sitähän ymmärtääkseni vastustat? :
"Rasismin yksinkertainen mekaniikka"
http://yle.fi/alueet/perameri/2009/07/taantuma_voi_ruokkia_rasismia_866458.html - *sirkka
..tuo aiottu tutkimus ruokkii vain sitä kultakuorta, mitä halutaan ulkopuolisille antaa. Rahoittajana oleva taho (nimestä päätellen) tuskin edes suostuu tuota kiiltokuvaa rikkomaan jollain hoitokokouksilla. Jos mahdollisesti niistä jotain mainittaisiin, saattaisipa olla, että meidät (kokousten vastustajat ja hyväksymättömät) luokiteltaisiin vain luopioiksi ja vapaaehtoisesti uskovien yhteisöstä "maailmaan menneiksi" tms.
Olenko arvioinut väärin aiottua tutkimuksentekoa? Toivotaan rehellisiä ja totuudenmukaisia tutkimuksia, kuten niiden tulisikin olla. Mitä mieltä olette?
T. Sirkka- (***)
Tutkimuksen rahoittaja on Suomen Akatemia, eli puolueeton tieteellinen taho. Sellainen, joka ei tahallisesti varjelisi kiiltokuvaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Akatemia
Tutkimuksen teettäjä on Lapin yliopiston yhteiskuntatutkimuksen laitos, eli sekin puhtaan tieteellinen taho.
Luvassa on siis puolueetonta tutkimusta ainakin mitä tulee "takapiruihin". Tieteellisessä tutkimuksessa ei saa myöskää leimata ketään tunneperäisesti luopioiksi tms.
Tutkimuksella on sellainen nimi, että siitä ei käy selvästi ilmi, mitä kaikkea tutkitaan. Sen nimi on "Poliittinen teologia ja kansalaisuskonto". Ymmärsin, että ainakin politiikan ja vl-liikkeen läheiseen yhteiselämään keskitytään.
Epäilen, että hoitokokouksia ei tutkita, koska ne eivät ilmeisesti kuulu tutkimuksen aihepiiriin. Ehkä niistä mainitaan jonkin verran. Tämä ei siis ole mitään kiiltokuvan varjelua, vaan tutkija on vain rajannut itselleen sen aihepiirin, joka häntä kiinnostaa. - (***)
(***) kirjoitti:
Tutkimuksen rahoittaja on Suomen Akatemia, eli puolueeton tieteellinen taho. Sellainen, joka ei tahallisesti varjelisi kiiltokuvaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Akatemia
Tutkimuksen teettäjä on Lapin yliopiston yhteiskuntatutkimuksen laitos, eli sekin puhtaan tieteellinen taho.
Luvassa on siis puolueetonta tutkimusta ainakin mitä tulee "takapiruihin". Tieteellisessä tutkimuksessa ei saa myöskää leimata ketään tunneperäisesti luopioiksi tms.
Tutkimuksella on sellainen nimi, että siitä ei käy selvästi ilmi, mitä kaikkea tutkitaan. Sen nimi on "Poliittinen teologia ja kansalaisuskonto". Ymmärsin, että ainakin politiikan ja vl-liikkeen läheiseen yhteiselämään keskitytään.
Epäilen, että hoitokokouksia ei tutkita, koska ne eivät ilmeisesti kuulu tutkimuksen aihepiiriin. Ehkä niistä mainitaan jonkin verran. Tämä ei siis ole mitään kiiltokuvan varjelua, vaan tutkija on vain rajannut itselleen sen aihepiirin, joka häntä kiinnostaa.Lisään tuohon vielä, että tutkimus on siis yhteiskunnallinen, ei teologinen. Jos hoitokokouksia mainitaan, luultavasti siinä yhteydessä, että tiettyjen poliittisten katsomusten takia saattoi tulla erotetuksi.
Vl-liikkeen sisäisiä asioita ei tutkita eikä hengellistä puolta, vaan vl-liikkeen suhdetta muuhun yhteiskuntaan. Näin ymmärsin. - lyyleri
ei kukkaan silti hallua ruveta...Se on nähty...ja vaikea tutkittava, sillä muistikuvat ja tulkinnat ovat subjektiivisia.
- tutkimattomuutta?
lyyleri kirjoitti:
ei kukkaan silti hallua ruveta...Se on nähty...ja vaikea tutkittava, sillä muistikuvat ja tulkinnat ovat subjektiivisia.
Luurangot kolisevat kaapissasi?
- - - - -
lyyleri kirjoitti:
ei kukkaan silti hallua ruveta...Se on nähty...ja vaikea tutkittava, sillä muistikuvat ja tulkinnat ovat subjektiivisia.
Oikean tieteellisen tutkimuksen tekeminen on sen verran iso projekti, että sitä ei tehdä noin vain.
Tarvitaan asiasta henkilökohtaisesti kiinnostunut tieteellisen koulutuksen saanut pätevä alan tutkija, hänellä aikaa ja halua tehdä juuri tuo tutkimus, sekä riittävä ja luotettava rahoitus.
Tutkimus voisi olla esim. teologinen, sosiologinen, psykologinen tai historiallinen.
Mistä tuollainen tutkija löytyisi? Ehkä joku löytyy joskus.
Köykäisempiä "tutkimuksia" on helpompi tehdä, mutta niillä ei ole paljoa merkitystä.
Eivät hoitokokoukset ole sen vaikeampi tutkittava kuin monet muutkaan historialliset ilmiöt, joita tutkitaan. Päinvastoin, se on moniin muihin verrattuna helppo, koska aikalaisia on vielä elossa vielä niin paljon ja hoitokokouksia koskevia dokumentteja on myös saatavissa melko paljon. - pelkäävät
- - - - kirjoitti:
Oikean tieteellisen tutkimuksen tekeminen on sen verran iso projekti, että sitä ei tehdä noin vain.
Tarvitaan asiasta henkilökohtaisesti kiinnostunut tieteellisen koulutuksen saanut pätevä alan tutkija, hänellä aikaa ja halua tehdä juuri tuo tutkimus, sekä riittävä ja luotettava rahoitus.
Tutkimus voisi olla esim. teologinen, sosiologinen, psykologinen tai historiallinen.
Mistä tuollainen tutkija löytyisi? Ehkä joku löytyy joskus.
Köykäisempiä "tutkimuksia" on helpompi tehdä, mutta niillä ei ole paljoa merkitystä.
Eivät hoitokokoukset ole sen vaikeampi tutkittava kuin monet muutkaan historialliset ilmiöt, joita tutkitaan. Päinvastoin, se on moniin muihin verrattuna helppo, koska aikalaisia on vielä elossa vielä niin paljon ja hoitokokouksia koskevia dokumentteja on myös saatavissa melko paljon.puolueetonta tutkimusta. Se nostaisi paljon salattuja ja kiistettyjä pimeyden töitä päivänvaloon.
Eihän sellainen sovi! - Kansakoulupohjalta
Kriittisyytesi tutkimusta kohtaan on aihellinen. Tutkimuksen tuloksiin vaikuttaa sen tekijöiden motiivi ja päämäärä ja tutkimuksen rajaus. Ei tieteellisen tutkimuslaitoksen tilaama tutkimus takaa aina ehdottoman oikeaa tulosta. Siinä on kärjistetysti ilmaisten samoja elementtejä kuin Turhapuron Uunon kirjekurssina suorittamassa diplomi-insinöörin tutkinnossa, jossa tenttijä kysyi: "Onhan autossa kondensaattori, onhan!"
- ymmälläni
Kansakoulupohjalta kirjoitti:

että SRK:n olisi pitänyt tilata tutkimus Seppo LoheltA?
- takaa koskaan
Kansakoulupohjalta kirjoitti:
Kriittisyytesi tutkimusta kohtaan on aihellinen. Tutkimuksen tuloksiin vaikuttaa sen tekijöiden motiivi ja päämäärä ja tutkimuksen rajaus. Ei tieteellisen tutkimuslaitoksen tilaama tutkimus takaa aina ehdottoman oikeaa tulosta. Siinä on kärjistetysti ilmaisten samoja elementtejä kuin Turhapuron Uunon kirjekurssina suorittamassa diplomi-insinöörin tutkinnossa, jossa tenttijä kysyi: "Onhan autossa kondensaattori, onhan!"
ehdottoman oikeaa tulosta. Hassua sellaista odottaakaan. Tiede on vain tiedettä. Ihmisten tekemää ja vajavaista. Sen avulla saadaan kuitenkin lisää tietoa todellisuudesta. Ilman sitä oltaisiin paljon tietämättömämpiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961512
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58931- 85902
- 53816
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t262719Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74646