Vuono-inglisiä!

Eilen iltauutisissa haastateltiin nimen mukaan norjalaista tai islantilaista varustamon johtajaa englanniksi.

Puhe oli sellaista tankero-englantia, että suomalaiset kilpakuskit kuullostavat englantilaisilta häneen verrattuna. Eipä skandinaavinen kieli paljoa auttanut ääntämisessä.

Suomalaisten huono kielipää on myytti, jota nimenomaan surut ylläpitävät. Amerikkalaiset turistit taas kehuvat suomalaisten kielitaitoa ja ääntämistäkin.

Itse keskustelin aikoinaan interrail-matkalla jenkin kanssa ja hän luuli aluksi, että olin englantilainen. Olen täysin suomenkielinen suomalainen.

Siis lopetetaanpa tuo lapsellinen höpötys "kansallisesta kielipäästä". Kyllä se on ihan yksilöllinen asia.
998
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Koulutus ja yleensä sivistys tietysti myös vaikuttaa kielitaitoon. Pitää muistaa, että kilpakuskit eivät paljoa ole kouluja käyneet, vaan oppineet kielen vain käytännön kautta.

Äänestä
  • Kieli on työkalu eikä ideologia. Jos rallikuskit tulevat toimeen kielitaidollansa, niin mitä siihen on kenelläkään sanomista? Ehkäpä nämä "vähemmän kouluja käyneet" käyttävät jopa rohkeammin vierasta kieltä kuin kouluja käyneet, jotka täydellisyyttä tavoillessaan eivät uskalla puhua, koska pelkäävät tekevänsä virheitä.

    Äänestä

  • ja vi kan kirjoitti:

    Kieli on työkalu eikä ideologia. Jos rallikuskit tulevat toimeen kielitaidollansa, niin mitä siihen on kenelläkään sanomista? Ehkäpä nämä "vähemmän kouluja käyneet" käyttävät jopa rohkeammin vierasta kieltä kuin kouluja käyneet, jotka täydellisyyttä tavoillessaan eivät uskalla puhua, koska pelkäävät tekevänsä virheitä.

    Ja mitä vitun väliä sillä on miten sitä kieltä äännetään?

    Eihän Suomessa asuvat ruotsinkielisetkään äännä sitä kieltään kuten pitäisi.

    Äänestä

Fitti-sedälle ja kumppaneille vuono-inglis(huono-inglis) on hyvin tuttu juttu, kun hän tuntuu sitä suoltavan, joka käänteessä "ihanalla" skandinaavisella aksentilla.

Äänestä
  • Sitä sanotaan ulkomailla ruotsalaiseksi "homo aksentiksi" koska se on niin fantsua.

    Äänestä

Jenkkielokuvissa karrikoidaan tavantakaa ranskalaisten, saksalaisten, italialaisten ja espanjalaisten englanninääntämyksellä.

Eli kyllä kaikilla vieraskielisillä on oma "ralli-inglisinsä". Myös skandinaaveilla.

Vähiten on hollantilaisilla, mutta hollanti onkin puoli-englantia.

Äänestä
  • Hollanti on paljon enemmän puoliskandinaviaa kuin puoli englantia. Niin kieli kuin kultuuri/ihmisluonnekin.

    Äänestä

  • Vennamo kirjoitti:

    Hollanti on paljon enemmän puoliskandinaviaa kuin puoli englantia. Niin kieli kuin kultuuri/ihmisluonnekin.

    Älä lässytä nikkivaras! Hollannninkieli on saksan ja englannin risteymä.

    Koskas skandinaaviskasta on tullut saksan emokieli? Sakndinaaviska on vain skasan murretta.

    Äänestä

  • Vennamo kirjoitti:

    Hollanti on paljon enemmän puoliskandinaviaa kuin puoli englantia. Niin kieli kuin kultuuri/ihmisluonnekin.

    Hollanti teollistui kutakuinkin samoihin aikoihin kuin Englanti, eli huomattavasti ennen hölmöjä sknadinaaviblondeja.

    Tämän seurauksena Hollannista on miltei mahdotonta löytää "onhan meillä pakkomatematiikkaakin"-tyyppistä älyllistä epärehellisyyttä.

    Kyllä hollantilaiset ovat paljon enemmän kimpassa englantilaisten kuin minkään skandinaavijunttien kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Taisto. kirjoitti:

Eilen iltauutisissa haastateltiin nimen mukaan norjalaista tai islantilaista varustamon johtajaa englanniksi.

Puhe oli sellaista tankero-englantia, että suomalaiset kilpakuskit kuullostavat englantilaisilta häneen verrattuna. Eipä skandinaavinen kieli paljoa auttanut ääntämisessä.

Suomalaisten huono kielipää on myytti, jota nimenomaan surut ylläpitävät. Amerikkalaiset turistit taas kehuvat suomalaisten kielitaitoa ja ääntämistäkin.

Itse keskustelin aikoinaan interrail-matkalla jenkin kanssa ja hän luuli aluksi, että olin englantilainen. Olen täysin suomenkielinen suomalainen.

Siis lopetetaanpa tuo lapsellinen höpötys "kansallisesta kielipäästä". Kyllä se on ihan yksilöllinen asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu