Mielenkiintoinen ketju?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8457233
Pyhtään virkamiehille ja valttuutetuille?
21
1554
Vastaukset
- Kansanliike
Hotelli, lomataloja, vierasvenesatama, kylpylä
--------------------------------------------------------------------------------
hs-digilehti tänään 13.10.2007
Venäläinen rahoitusyhtiö haluaa suuren lomakeskuksen Pyhtäälle
Venäläinen pankkiiriliike aikoo rakentaa sadan miljoonan euron hintaisen lomakeskuksen Pyhtään saaristoon. Saint-Petersburg Capital -niminen pankkiiriliike tarjoaa Pyhtään kunnalle 23 hehtaarin suuruisesta rantapalstasta 2,5 miljoonaa euroa.
Asia on esillä Pyhtään kunnanhallituksessa maanantaina. Suunnitelmasta kertoi perjantaina Kymen Sanomat.
Lomakeskukseen tulisi 260 huoneen suurhotelli, 84 erillistä 150–300 neliömetrin kokoista lomataloa, vierasvenesatama, liikuntahalli, viihdekeskus ja kylpylä.
Kuusikerroksinen hotellirakennus olisi viisi kertaa Kotkan kaupungintaloa kookkaampi, ja hotellin ympärille levittäytyvät 84 loma-asuntoa, jotka ovat suomalaisten omakotitalojen kokoisia.
Pyhtään kunnanjohtajan Olli Ikosen mukaan hanke on erittäin merkittävä runsaan 5 000 asukkaan kunnalle myös työllistäjänä, sillä sinne tulee noin 250 työpaikkaa.
Toteutuessaan lomakeskuksesta tulisi Ikosen mukaan Pyhtään alueen suurin työnantaja.
--hvm--
Venäjän rahakirstu alkaa vuotaa, lähestymmekö aikaa kun Venäläiset alkavat rakentamaan suomeen entistä suurempia ja kalliimpia kohteita.
Puheita taustalla on Venäläisten kiinnostuksesta rahoittaa jopa kalliita tie,rautatie ja vesiväylähankkeita.
Lomakeskuksien rakentaminen,on heille luonnollinen tie tulla mukaan tähän bussinekseen, onhan maksavat asiakkaatkin heiltä.
Korketasoisesta 200 -300 m mökistä,johon on saatavissa kaikki hotelli-ravintolatason palvelut,venäläisten nyt maksamat perusvuokrat liikkuvat 3500-5000 euron tasossa/viikko, huippusesongilla reilusti ylikin, extrat siihen päälle.
Suomalaiset mökkienomistajat eivät saa puoltakaan tuosta summasta, venäläiset täällä toimivat bulvaanit,sekä Venäjällä toimivat matkatoimistot ottavat leijonanosan vuokrista, eipä ole ihme kun haluavat tulla itse yrittäjiksi tänne.
Nyt ei pidä karsastaa sitä,että enenevästi joudumme "piikomaan" venäläisten sijoittajien kuvioissa.
Pyhtäälle ratkaisu on varmasti kultalusikka suuhun,eikös juuri Pyhtää vai oliko se Ruotsinpyhtää, kieltäytynyt myymästä ydinvoimatonttia Saksalaisille.
Jatkoa seuraa jos esim. tämä lomakeskushanke toteutuu.
13.10.07, 19:56- Mielenkiintoista?
Munapirtin matkailua kehittänyt IT-miljonääri talousvaikeuksissa
12.11.2009 4:00
Pyhtäälle rantautunut Pekka Sivonen vältti toistamiseen konkurssin.
ISSU HUOVINEN
PYHTÄÄ. Pyhtään Munapirtin matkailukäytön suhteen aktiivisesti pari vuotta sitten toiminut IT-miljonääri Pekka Sivonen on ajautunut vakaviin vaikeuksiin liiketoimintansa kanssa.
Etelä-Saimaan tietojen mukaan Sivosen matkailuyhtiö Bluewhite Resorts Oy:tä on toistamiseen haettu konkurssiin. Yhtiö vältti sen viime hetkillä maksamalla helsinkiläiselle asianajotoimistolla 19 000 euron velat. Viime kesänä yhtiö teki samanlaisen väistöliikkeen maksamalla verovelkojaan 40 000 euroa.
Näistä toimista huolimatta Bluewhite Resorts Oy on maksuhäiriölistan mukaan maksamatta yli 850 000 euron edestä laskuja.
Sivosen yhtiö pyörittää lomakeskuksia Tervossa, Kuopiossa, Nilsiän Tahkovuoressa sekä Vehmersalmella. Velkojen kattamiseksi yritys on yrittänyt realisoida näitä omistuksia.
Pyhtäälle Pekka Sivonen rantautui vuoden 2007 loppupuolella tarkoituksena perustaa luontomatkailukeskus Munapirttiin. Tuolloin yrittäjä esitteli itsensä ”haluttuna yhteistyökumppanina eri puolilla Suomea.”
Asian tiimoilta Sivosen, Reino Uusitalon ja Tapani Koivulan Blue White Lagoon -yhtiö esitti masterplan-selvitystä, joka olisi tehnyt pohjatyötä yrittäjien 150-200 miljoonan euron hankkeelle. Sivonen uskoi, että matkailukohteella olisi ollut paperitehdasta suurempi työllistävä vaikutus, joka vaikutuksiltaan olisi tuonut seudulle tuhansia henkilötyövuosia.
Masterplan -suunnitelma pyrittiin toteuttamaan mahdollisemman laajasti ja vuorovaikutuksellisesti paikallisten asukkaiden kanssa. Hanke kuitenkin herätti Pyhtäällä asiaa vastustavan kansanliikkeen, joka vaati Sivosen häätöä kunnasta.
Sivosen hanke kuitenkin edistyi ja Pyhtään kunnanvaltuusto hyväksyi yhtiön kanssa tehdyn maakaupan esisopimuksen Munapirtin Malmsin tilasta.
Sivosen ja yhtiökumppaneiden vauhti Munapirtin kehittämisen suhteen kuitenkin hyytyi muun muassa alueen kaavoitukseen liittyviin kysymyksiin.
Kun Pekka Sivonen poistui kuvioista, Reino Uusitalo halusi jatkaa hieman suppeammalla suunnitelmalla Munapirtin matkailun kehittämistä. Myös venäläispohjaisesta matkailualan yritystoiminnasta huhuttiin.
Käytännön toimia Munapirtin matkailuyrittämisen suhteen ei kuitenkaan tapahtunut.
Kommentoi Lähetä - tavaamalla?
Mielenkiintoista? kirjoitti:

Kommentoi Lähetä41Suomi suomalaisille
Juho Eerola 10.2.2010 22:51 Vastauksia: 29 Lukukertoja: 249 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: Runsaasti viljelemäni slogan, Suomi kuuluu suomalaisille, voidaan jakaa neljään osaan.
1. Suomessa ylimmän päätösvallan tulee kuulua kansalle. Suomen kansaa edustavat Suomen kansalaisten itsensä valitsemat kansanedustajat. PERUStuslakimme vastaisesti kansa aikoinaan huijattiin jäseneksi nEUvostoliittoon. Myös nykyisten kansanedustajien enemmistö on huijaamalla ostettu enemmistö. Nyt se rikollisjoukkio yrittää entisestäänkin vähentää kansanvaltaa EU:n hyväksi mm. presidentin ulkopoliittista valtaa riisuen. En minä hedelmäpeliä pelatessani todellakaan tajunnut tukevani Matti Vanhasta, vaan jotain hyvää tarkoitusta.
2. Suomessa elää pääsääntöisesti Suomen kansalaisia (MOT). Minkä tahansa värinen ihminen on puolestani tänne tervetullut, jos itsensä rehellisellä työllä elättää ja lakejamme noudattaa. Maahanmuuttajan on sopeuduttava meihin, mutta meidän ei välttämättä maahanmuuttajiin. Maassa maan tavalla, tai maasta ulos. Kaikenlaiset huijarit, sosiaalituella keinottelijat ja rikolliset ansaitsevat tulla lähetetyksi takaisin. Vaikka sitten sotatila-alueelle.
3. Kansallisesti elintärkeitä ja huoltovarmuutemme kannalta välttämättömiä tuotantolaitoksia ei tule päästää ulkomaalaisten sijoittajien ja pörssien hallintaan. Energian- ja ruoantuotanto, maanpuolustus, merkittävät valtionyhtiöt, rahatalous ja niin edelleen. Ne on pidettävä omissa käsissä. Amerikan koukkunokkainen eläkesijoittaja ei välitä siitä kuinka täällä on töitä, työntekijöillä varma toimeentulo ja ympäristön kannalta kestävä tuotanto. Jos paremmat hillot saa ay-liikkeen tavoittamattomissa kehitysmaissa, joissa työntekijä on orjan asemassa ja jossa kaiken kuonan saa laskea pyhään virtaan, niin koukkunokkahan siirtää tehtaamme sinne.
4. Suomen maaperä on suomalaisten maata. Idästä länteen ja Hangosta Petsamoon. Ihmis- ,ase-, tai huumekaupasta saatuja rahoja tänne pesemään saapuville kultahampaisille oligarkeille tulee antaa potku perseeseen. Täysin vastuutonta on myydä maata läheltä maanpuolustuksen kannalta merkittäviä kohteita, kuten nyt on tehty. Suomineidon sutenöörit on saatettava häpeään ja shemeikalle veneineen tarjottava Lallin kumautus. VASTAA Kerro kaverille - takaisin suomeen
tavaamalla? kirjoitti:
41Suomi suomalaisille
Juho Eerola 10.2.2010 22:51 Vastauksia: 29 Lukukertoja: 249 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: Runsaasti viljelemäni slogan, Suomi kuuluu suomalaisille, voidaan jakaa neljään osaan.
1. Suomessa ylimmän päätösvallan tulee kuulua kansalle. Suomen kansaa edustavat Suomen kansalaisten itsensä valitsemat kansanedustajat. PERUStuslakimme vastaisesti kansa aikoinaan huijattiin jäseneksi nEUvostoliittoon. Myös nykyisten kansanedustajien enemmistö on huijaamalla ostettu enemmistö. Nyt se rikollisjoukkio yrittää entisestäänkin vähentää kansanvaltaa EU:n hyväksi mm. presidentin ulkopoliittista valtaa riisuen. En minä hedelmäpeliä pelatessani todellakaan tajunnut tukevani Matti Vanhasta, vaan jotain hyvää tarkoitusta.
2. Suomessa elää pääsääntöisesti Suomen kansalaisia (MOT). Minkä tahansa värinen ihminen on puolestani tänne tervetullut, jos itsensä rehellisellä työllä elättää ja lakejamme noudattaa. Maahanmuuttajan on sopeuduttava meihin, mutta meidän ei välttämättä maahanmuuttajiin. Maassa maan tavalla, tai maasta ulos. Kaikenlaiset huijarit, sosiaalituella keinottelijat ja rikolliset ansaitsevat tulla lähetetyksi takaisin. Vaikka sitten sotatila-alueelle.
3. Kansallisesti elintärkeitä ja huoltovarmuutemme kannalta välttämättömiä tuotantolaitoksia ei tule päästää ulkomaalaisten sijoittajien ja pörssien hallintaan. Energian- ja ruoantuotanto, maanpuolustus, merkittävät valtionyhtiöt, rahatalous ja niin edelleen. Ne on pidettävä omissa käsissä. Amerikan koukkunokkainen eläkesijoittaja ei välitä siitä kuinka täällä on töitä, työntekijöillä varma toimeentulo ja ympäristön kannalta kestävä tuotanto. Jos paremmat hillot saa ay-liikkeen tavoittamattomissa kehitysmaissa, joissa työntekijä on orjan asemassa ja jossa kaiken kuonan saa laskea pyhään virtaan, niin koukkunokkahan siirtää tehtaamme sinne.
4. Suomen maaperä on suomalaisten maata. Idästä länteen ja Hangosta Petsamoon. Ihmis- ,ase-, tai huumekaupasta saatuja rahoja tänne pesemään saapuville kultahampaisille oligarkeille tulee antaa potku perseeseen. Täysin vastuutonta on myydä maata läheltä maanpuolustuksen kannalta merkittäviä kohteita, kuten nyt on tehty. Suomineidon sutenöörit on saatettava häpeään ja shemeikalle veneineen tarjottava Lallin kumautus. VASTAA Kerro kaverillepois ulkomailta, asuttamaan omaa maata ja toimimaan suomen hyväksi! Eiks ni?
- virsua Ikoselle
takaisin suomeen kirjoitti:
pois ulkomailta, asuttamaan omaa maata ja toimimaan suomen hyväksi! Eiks ni?
Ennemmin tai myöhemmin jälleen se nähtiin,onneksi olkoon! Pyhtään päättäjät.
- Kotkalaisille!
virsua Ikoselle kirjoitti:
Ennemmin tai myöhemmin jälleen se nähtiin,onneksi olkoon! Pyhtään päättäjät.
Kuin Ikonen Pyhtäälle, mutta kotkalaiset valtuutetut lampaita?
- Justiinsax
että sinne suomalaisia töihin otettaisi ?
Heh heh - 4321
Kotkalaisille! kirjoitti:
Kuin Ikonen Pyhtäälle, mutta kotkalaiset valtuutetut lampaita?
Jos kotkalaiset valtutetut on lampaita, niin mitä sitten on Pyhtään porukka? Nuuttila vetää niitä kuin pässilaumaa perässään ja tyypit vaan nyökyttelee. Pois alta oksat ja männynkävyt täältä tule pj:n OMA ETU!
- pässit
Justiinsax kirjoitti:
että sinne suomalaisia töihin otettaisi ?
Heh hehMitä mieltä tästä?
Vanha juttu, mutta takaa paljastuu monille tuttu:
http://www.itviikko.fi/ihmiset-ja-ura/2009/01/15/espoolaisvanhukset-yritysten-testikayttoon/20091236/7 - googlettakaa
pässit kirjoitti:
Mitä mieltä tästä?
Vanha juttu, mutta takaa paljastuu monille tuttu:
http://www.itviikko.fi/ihmiset-ja-ura/2009/01/15/espoolaisvanhukset-yritysten-testikayttoon/20091236/7Miksi Pyhtään kunta ei hyväksynyt paikallista yrittäjää vanhusten hoiva-asumisen tuottajaksi.
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=1h&oq=&hl=fi&ie=UTF-8&rlz=1T4ASUT_fi___FI390&q=olli nuuttila - mixnäin
googlettakaa kirjoitti:
Miksi Pyhtään kunta ei hyväksynyt paikallista yrittäjää vanhusten hoiva-asumisen tuottajaksi.
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=1h&oq=&hl=fi&ie=UTF-8&rlz=1T4ASUT_fi___FI390&q=olli nuuttilaMutta miksi kukaan ei puutu asiaan? Onhan tämä (viittaan ed. linkkiin) ollut tiedossa jo pitkän aikaa. Puutuuko päättäjiltä rohkeus vai kiinnostus?
- ååh
mixnäin kirjoitti:
Mutta miksi kukaan ei puutu asiaan? Onhan tämä (viittaan ed. linkkiin) ollut tiedossa jo pitkän aikaa. Puutuuko päättäjiltä rohkeus vai kiinnostus?
jäi hlökohtaisita syistä lähtemättä Savoon, vaikka oli melkein varma virka siellä. Olli tarviii Mattia kait pelinappulaksi vielä Pyhtäällä.
- omia asioitaan
ååh kirjoitti:
jäi hlökohtaisita syistä lähtemättä Savoon, vaikka oli melkein varma virka siellä. Olli tarviii Mattia kait pelinappulaksi vielä Pyhtäällä.
yrittää eteenpäin.
http://www.activelife.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=20&Itemid=10
Sidonnaisuuteni
Alla olen luetellut ne yritykset ja yhdistykset, joissa olen päättävässä asemassa.
Bonavita Oy, osakas ja hallituksen jäsen
Goodform Oy, osakas, hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja
Helmivisio Oy, osakas ja hallituksen jäsen
Kymen Puhelin Oy, osakas ja hallituksen varapuheenjohtaja
Active Life Village Oy, toimitusjohtaja
Lappeenrannan teknillisen yliopiston alumni ry, hallituksen jäsen
Pyhtään Kokoomus ry, hallituksen jäsen
Pyhtään Yrittäjät ry, hallituksen jäsen - Olli olet aika?
omia asioitaan kirjoitti:
yrittää eteenpäin.
http://www.activelife.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=20&Itemid=10
Sidonnaisuuteni
Alla olen luetellut ne yritykset ja yhdistykset, joissa olen päättävässä asemassa.
Bonavita Oy, osakas ja hallituksen jäsen
Goodform Oy, osakas, hallituksen jäsen ja toimitusjohtaja
Helmivisio Oy, osakas ja hallituksen jäsen
Kymen Puhelin Oy, osakas ja hallituksen varapuheenjohtaja
Active Life Village Oy, toimitusjohtaja
Lappeenrannan teknillisen yliopiston alumni ry, hallituksen jäsen
Pyhtään Kokoomus ry, hallituksen jäsen
Pyhtään Yrittäjät ry, hallituksen jäsenOlli Nuuttilan mielestä ei ole syytä Pyhtään päättäjillä ilmoittaa sidonnaisuuksistaan?
Syykin näyttää selviävän, huh huh? - tillO
Olli olet aika? kirjoitti:
Olli Nuuttilan mielestä ei ole syytä Pyhtään päättäjillä ilmoittaa sidonnaisuuksistaan?
Syykin näyttää selviävän, huh huh?Olli halusi Medineuvon Pyhtäälle, hups, meni konkurssiin. Olli oli tuovinaan Hyvinvointi -TV:n Pyhtäälle, missä se on? Sidonnaisuuksista on tietysti hyvä kertoa, mutta PYHTÄÄLLÄ SIIHEN EI OLE TARVETTA, sanoo Olli. Pistäkää nyt hyvät hyssykät tuo toinenkin Olli ojennukseen. Vai onko jo liian myöhäistä?
- newcasstle
tillO kirjoitti:
Olli halusi Medineuvon Pyhtäälle, hups, meni konkurssiin. Olli oli tuovinaan Hyvinvointi -TV:n Pyhtäälle, missä se on? Sidonnaisuuksista on tietysti hyvä kertoa, mutta PYHTÄÄLLÄ SIIHEN EI OLE TARVETTA, sanoo Olli. Pistäkää nyt hyvät hyssykät tuo toinenkin Olli ojennukseen. Vai onko jo liian myöhäistä?
Onko sosiaali - ja terveyslautakunnassa ketään muita lukutaitoisia kuin Pekka Laine ?
Osakeyhtiön tuloslaskelmat ja taseet on saatavissa mm. maistraatista. Medineuvo Oy teki vuosia miljoonaluokan tappiot.. Ei kiinnostanut ketään muita ku Pekka Lainetta..
Vittu miten edesvastuutonta touhua. Miten on Terttu Franssila ? Aiotteko erota tämän asian takia ? Ja jos ette, niin miksi ette ? - sakurock
newcasstle kirjoitti:
Onko sosiaali - ja terveyslautakunnassa ketään muita lukutaitoisia kuin Pekka Laine ?
Osakeyhtiön tuloslaskelmat ja taseet on saatavissa mm. maistraatista. Medineuvo Oy teki vuosia miljoonaluokan tappiot.. Ei kiinnostanut ketään muita ku Pekka Lainetta..
Vittu miten edesvastuutonta touhua. Miten on Terttu Franssila ? Aiotteko erota tämän asian takia ? Ja jos ette, niin miksi ette ?Ei voi olla totta - miten kunta valitsee palveluntuottajan, jonka toimintaedellytykset ovat olemattomat. Olen huomannut jo monta kertaa, että laskutaitoa ei Pyhtäällä tarvitse osata. Lukutaitokin on selvästi vain eduksi.
Tämähän on kuin jostain hyvin syvältä takapajulasta.
Ja jee Rosberg! Lopetetaan vaan saaristomarkkinat niin saadaan talous tasapainoon.
Ketuttaa, ihan aikuisten oikeesti. - piiri pieni pyörii?
sakurock kirjoitti:
Ei voi olla totta - miten kunta valitsee palveluntuottajan, jonka toimintaedellytykset ovat olemattomat. Olen huomannut jo monta kertaa, että laskutaitoa ei Pyhtäällä tarvitse osata. Lukutaitokin on selvästi vain eduksi.
Tämähän on kuin jostain hyvin syvältä takapajulasta.
Ja jee Rosberg! Lopetetaan vaan saaristomarkkinat niin saadaan talous tasapainoon.
Ketuttaa, ihan aikuisten oikeesti.Yritti saada ystävänsä kunnanjohtajaksi, salaiset sopimukset Venäläisten kanssa Talsi ja Kantola myös mukana.
- OLLINONNI
piiri pieni pyörii? kirjoitti:
Yritti saada ystävänsä kunnanjohtajaksi, salaiset sopimukset Venäläisten kanssa Talsi ja Kantola myös mukana.
Loviisan kehittämisjohtaja Risto Nieminen kuvailee tunnelmiaan pettyneiksi Pyhtään lähdettyä kisaamaan Ahvenkoskelle suunnitellusta Sirius-matkailukeskuksesta. Loviisan Sanomat kertoi Pyhtään yllättävästä kilpailevasta tarjouksesta perjantaina. Nieminen kertoo ymmärtävänsä, että Sirius-hanke kiinnostaa, mutta kuvailee Pyhtään ja Kehittämisyhtiö Cursorin toimia kaappaukseksi ja olisi toivonut, että edes virkamiestasolla oltaisiin varoitettu etukäteen.
- Hanke on hyvä, kun siitä halutaan kilpailla ja ymmärrän että Pyhtää on kiinnostunut, mutta en hyväksy tätä menettelyä, että tehdään salassa.
Kymenlaaksoon Siriusta vetää mahdollisuus saada alueellista rakennerahaa, jota valtio myöntää seudulle paperitehtaiden suurten irtisanomisten vuoksi. Tätä työllisyysperusteista investointirahaa on mahdollisuus saada maksimissaan 20 prosenttia. Tukea voitaisiin myöntää hankkeen kokonaiskustannusten lisäksi myös johonkin osaan kokonaishankkeesta. Pyhtään opetusministeriöltä hakemaa 700 000 euron tukea uimahallin rakentamiseen lähiliikuntapaikaksi osana matkailukeskusta, on hakemassa myös Loviisa, siltä osin eroa ei kahden kilpailevan kunnan välillä ole.
Sijoittajalle vinkattiin?
Nieminen ei usko, että venäläissijoittaja Aleksander Terentjev olisi itse osannut tämän rakennerahan perään kysellä, vaan että hänelle on tästä vinkattu. Vihiä siitä, että sijoittajalla on jotain menossa Kymenlaaksossa Nieminen sai kolmisen viikkoa sitten.
- Aika tavalla tehtiin selvitystyötä että saatiin selville kyseessä olevan Pyhtään. Kovin vaitonaisia oltiin niin Cursorissa kuin Pyhtäälläkin, kertoo Nieminen.
Jotain pystyy näin jälkeenpäin päättelemään myös siitä, että Loviisassa venäläissijoittajan kanssa oli sovittua palaveria ensin lokakuulle, jonka tämä siirsi marraskuulle ja sitten taas joulukuulle. Nyt, Pyhtää-mahdollisuuden tultua julkisuuteen, on Terentjev kertonut, että Loviisan kanssa keskustellaan tammikuun puolivälissä. Hänen pitäisi silloin lopullisesti antaa päätös siitä, minne keskus rakennetaan. Loviisassa oli tarkoitus aloittaa rakennustyöt tulevana keväänä. Terentjev on antanut Loviisan ymmärtää Pyhtään tehneen hyvän tarjouksen, kuvailee Nieminen.
Loviisalla ja Sirius Sport Resortilla on vielä vuoden verran voimassa maankäyttösopimus ja kiinteistökaupan esisopimus, joiden purkautuminen tuo Loviisalle 50 000 euron kipurahan. Alueen sijaintia tulevan moottoritien liittymässä Nieminen pitää kiinnostavana, vaikka Siriusta ei sinne tulisikaan. Viereen suunniteltu hybridiasema on hänen mukaansa kiinnostanut polttoaineen jakeluyhtiöitä.
”Sopii Pyhtään strategiaan”
Pyhtään kunnanhallituksen puheenjohtaja Olli Nuuttila toi Pyhtään kunnanvaltuuston kokoukseen viime torstaina esityksen ns. ”läpimenoerästä”, eli opetusministeriöltä haettavasta lähiliikuntapaikkatuesta, jota haettaisiin uimahallia varten. Kokonaishanke olisi Ahvenkoskelle suunniteltu Sirius. Valtuustossa moitittiin kiirettä ja asian salailua, kun se oli tuotu valtuutetuille tiedoksi vain 15 minuuttia ennen kokousta, mutta 700 000 euron tukihakemusesitys hyväksyttiin äänin 19-8.
Nuuttila kertoo venäläissijoittajan kiinnostuksen tulleen yllätyksenä ja venäläisen osapuolen olleen aktiivinen. Pyhtää tarjoaa Siriukselle tilaa kirkonkylästä, ABC-aseman lähistöstä. Alue on kaavassa merkitty palvelualueeksi, mutta asemakaavaa siinä ei ole. Nuuttila arvioi, että jos hanke Pyhtäälle tulisi, ei kaavan vahvistamisessa menisi kauaa ja hanke ei juurikaan viivästyisi Loviisaan verrattuna.
- Pyhtään elinkeinostrategia hyväksyttiin vuosi sitten ja siinä nostettiin hyvinvointi- ja matkailupalvelut keskeiseen asemaan, Nuuttila kertoo todeten Siriuksen hankkeen siltä osin sopivan hyvin kunnan suunnitelmiin.
Auli Silmäri - Ihmetystä
OLLINONNI kirjoitti:

Auli SilmäriEskolan ja Paimenportin hoiva-asumisen palveluiden ulkoistaminen on törkeintä mitä tiedän.
Ensin kiinteistöt myytiin alihintaan sijoittajille, sitten tehtiin 10 vuoden vuokrasopimus ostajien kanssa. Sitten astui hankintalaki kuvaan, palveluiden tuottaminen kilpailutettiin, kas kummaa
molempien paikkojen uudet omistajat voittivat avoimen tarjouskilpailun.
Paimenportin palvelut sai Indrusti kapiteilin omistama MedOne, Eskola meni Mediverkko Oy:lle
yhtiössä mukana kaksi Kotkalais omistajaa Dakar Oy ja Tuomo Rönkkö molempien omistus yhtiöstä noin 333 000 osaketta, olisivatko he pystyneet vaikuttamaan päätöksiin?
- huonoa naapurissakin
No pyhtääläiset valtuutetut saivat ikosen ulos, mut lindelöf senkun porskuttaa. :)
Joten jotain hyvääkin. Mutta kyllähän se nuuttila on pyhtäälle aika hirveä riesa ja häpeä.
Mut milläs sen sieltä uloskaan saisi pilaamasta pyhtäätä, on se sellanen ketku. Jos joku arvostelee, niin leimataan hulluksi yms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124430MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862270Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5591744Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011471Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167- 71121
Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331108Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3908