Onko paniikkihäiriö vaikuttanut ammatinvalintaan ja opiskeluun lähtemiseen?
Itse teen osa-päivä työtä paniikkihäiriön takia ja minulla ei ole minkään alan koulutusta, vielä. En ole uskaltanut lähteä opiskelemaan koska pelkään että en pysty siihen.
Minulle on jäänyt aika pahat traumat peruskoulu ajoilta jolloin kaikki alkoi siksi olen pitkittänyt opiskeluja.
Olen jo 23 ja ollut muutaman vuoden töissä tosiaan vain osapäiväisesti.
Mitä teette työksenne ja miten olette opiskelun suorittamaan paniikkihäiriön kanssa?
kokemuksia kaivataan
Mitä teette työksenne
13
1979
Vastaukset
- Mustelma
Itse en ole käynyt sosiaalisen jännittämisen takia koulua peruskoulun jälkeen. Ammattikoulu jäi melkein heti kesken. Yksi yleissivistävä vuoden kurssi tuli käytyä sen jälkeen mutta se oli lähinnä harrastuksiini liittyvää. Sielläkin oli jonkun verran vaikeuksia pärjätä tietyissä asioissa mutta jaksoin oman terveyteni takia käydä siellä - pysyä siis elämässä kiinni. Tunnen etten ole vieläkään valmis opiskelemaan koska nyt syksyllä ja talvella sain paniikkikohtauksia ja masennuin entisestään. Osa-aikatyöstäni olen nyt sairaslomalla toista tai kolmatta kuukautta. (Ajantaju menee enkä jaksa laskea.) Sosiaaliset fobiat ei ole helpottuneet vaikka olen lääkityksellä.
- Kotipeikko
Minulla on yliopistokoulutus, mutta teen nyt vain kotoa käsin sen verran töitä kun voin. En kykene vakituiseen työsuhteeseen, sillä en kykene suoriutumaan toisten asettamista aitkatauluista tai muista ahdistavista jutuista. Sosiaalisista tai työmatkoista jne...
Niin kuin laulu alkaa, meistä tuli muurareita. Olen terästehtaassa ja päätyöni on sulatusuunin korjaus ja muut lämmönkestävät työt. Olen tehdaspalokunnassa ollut jo 94 lähtien. Tehtaalla olen ollut vuodesta 77 lähtien ja tehnyt aina töitä sulan teräksen kanssa. Kouluaikana kärsin jonkinverran, mutta se ei ohjannut elämääni. Olen ollut politiikassa mukana kai 20n vuotta ja koko ajan ollut puhumisen takia ongelmia. Sammutushommat hoituu hyvin. Kaikkein pahinta on, kun se iskee päälle. Usein esimerkiksi kahvitauolla pienessä tilassa. Kaikki työkaverit tietää, koska kerron aina, jos tuntuu siltä.
- nadm
itselläni iski vasta työelämässä. Työ on näyttöpäätetyötä 37,5 h viikossa eli kyllä nuppi on ihan tarpeeksi sekaisin jo ihan työnkin puolesta. Älä ota stressiä, mene sinne mikä tuntuu mukavalta ja kiinnostavalta. Ja sikäli mikäli helpolta, ettei tarvitse yrittää liikoja
- minnenkerro
Peruskoulun jälkeen en ole kouluja kyennyt käymään ja työttömyskortistossa olen siitä lähtien ollut enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Yli vuosikymmenet yritin hakea kouluihin ja töihin, mutta en ole ahdistuksen takia niissä kyennyt pysymään koskaan yli kuukautta.
- pkxcdgf
PH häiritsi erittäin paljon edellisellä työpaikallani, joten irtisanouduin noin vuoden jälkeen. Opiskeluissa PH ei ole ollut yhtä suuri ongelma.
- Karin_aivopesula
Älä heitä elämääsi hukkaan, ennen kuin olet kokeillut tätä.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8839961/42525873 - 6+7
Minulla on kanssa paniikkihäiriö, oikein diagnostoitu. Ainakin: Poliisin, palomiehen, sairaanhoitajan, lähihoitajan ja linja-auton kuljettajan, nämä ammatit eivät sovellu paniikkihäiriöisille. Niin ja lastenhoitajan työ on kanssa pannassa. Näin kertoi TE-toimiston ammatinvalinnan psykologi, ja hän jos kuka ammattiasioista tietää jotain.
Eli sitten kun on parannuttu ja saa merkinnän (F40) pois papereista, niin sitten saa ruveta vaikka astronautiksi.- p.unakynä
Olenpa sitten PH:sta kärsivä ja olen hoitaja ammatiltani. Suoriuduin siitä päivä kerrallaan ja kun pelkojaan voitti niin kyllä niitä vähemmin tuli noita kohtauksia. Mutta kun sitten sattui töissä tulemaan niin yleensä ne olikin aivan järkkyjä kun yritti taistella että selviää.
Onneksi työn haussa lykästi ja sain uudn paikan rauhallisesta ympäritöstä, ei kiirettä, ei painetta.
Aloittajalle sanoakseni että on paljon ammatteja joita voi tehdä kunhan se oikea joskus kolahtaa kohalleen ja siitä varmasti selviydyt =) - hoitsu....
p.unakynä kirjoitti:
Olenpa sitten PH:sta kärsivä ja olen hoitaja ammatiltani. Suoriuduin siitä päivä kerrallaan ja kun pelkojaan voitti niin kyllä niitä vähemmin tuli noita kohtauksia. Mutta kun sitten sattui töissä tulemaan niin yleensä ne olikin aivan järkkyjä kun yritti taistella että selviää.
Onneksi työn haussa lykästi ja sain uudn paikan rauhallisesta ympäritöstä, ei kiirettä, ei painetta.
Aloittajalle sanoakseni että on paljon ammatteja joita voi tehdä kunhan se oikea joskus kolahtaa kohalleen ja siitä varmasti selviydyt =)ollut paniikkihäiriö diagnosoituna n. 12 vuotta ja olen valmistunut 7 vuotta sitten sairaanhoitajaksi. Eli ph:ni EI ollut este opinnoille. Kuin ei ole muidenkaan ph:ä sairastavan.
"Ainakin: Poliisin, palomiehen, sairaanhoitajan, lähihoitajan ja linja-auton kuljettajan, nämä ammatit eivät sovellu paniikkihäiriöisille. Niin ja lastenhoitajan työ on kanssa pannassa. Näin kertoi TE-toimiston ammatinvalinnan psykologi, ja hän jos kuka ammattiasioista tietää jotain. "
Kyllä nyt on psykologi luritellut ihan mitä sattuu=) Voi olla ettei _SINULLE_ olisi sopinut mikään noista ammateista, mutta paniikkihäiriö ei todellakaan ole este mainitsemillesi ammateille, ehei.
Ja kyllä, kyllä tuli sairauteni esille jo sis.pyrkimisvaiheessa - p.ukynä
hoitsu.... kirjoitti:
ollut paniikkihäiriö diagnosoituna n. 12 vuotta ja olen valmistunut 7 vuotta sitten sairaanhoitajaksi. Eli ph:ni EI ollut este opinnoille. Kuin ei ole muidenkaan ph:ä sairastavan.
"Ainakin: Poliisin, palomiehen, sairaanhoitajan, lähihoitajan ja linja-auton kuljettajan, nämä ammatit eivät sovellu paniikkihäiriöisille. Niin ja lastenhoitajan työ on kanssa pannassa. Näin kertoi TE-toimiston ammatinvalinnan psykologi, ja hän jos kuka ammattiasioista tietää jotain. "
Kyllä nyt on psykologi luritellut ihan mitä sattuu=) Voi olla ettei _SINULLE_ olisi sopinut mikään noista ammateista, mutta paniikkihäiriö ei todellakaan ole este mainitsemillesi ammateille, ehei.
Ja kyllä, kyllä tuli sairauteni esille jo sis.pyrkimisvaiheessaedellinen kirjoittaja anto just sen pointn jota itsekkin ajattelin, mut en uskaltanut kirjottaa. Munkin mieestä PH ei ole este ammattiin. Ja mäkin olen hoitsu vaikka PH:ta sairastanut... Et aika jännästi on tuo työkkärin heebo sanonut munkin mielestä!!!!!!
- captainlilian
p.ukynä kirjoitti:
edellinen kirjoittaja anto just sen pointn jota itsekkin ajattelin, mut en uskaltanut kirjottaa. Munkin mieestä PH ei ole este ammattiin. Ja mäkin olen hoitsu vaikka PH:ta sairastanut... Et aika jännästi on tuo työkkärin heebo sanonut munkin mielestä!!!!!!
Itse en ole myöskään peruskoulun jälkeen yksinkertaisesti pystynyt mihinkään kouluun ja olen jo 20v.
Kokeilin vuosi sitten kokkipuolta mutta mun ahdistuneisuus vaan ylty koska koulu toi mukana paljon haasteita ja jännittäviä tilanteita kuten esim.luokan eteen pitään joku esitelmä tjsp.
Ei musta ollu siihen vaan sain paniikkihäiriökohtauksia kerta toisensa jälkeen ja jouduin lopettaan koulun kesken..
Nyt olen töissä h&m:llä ja koen ahdistusta myös siellä :/
- Paniikkiotus
Sukulaiseni on ollut peruskoulun jälkeen työtön. Käyttänyt huumeita, sairastunut psyykkisesti ja menettänyt lapsensa huoltajuuden. Sai juuri psykoosin kun menee asunto alta..että meitä on moneen junaan. Olen itse korkeasti koulutettu ja etsin töitä..jotain vakaata muttei liian kuormittavaa. Kärsin paniikkihäiriöstä ja se on välillä hyvin vakava..esim.raju ympäristön muutoa kaukana omista rakkaista olisi kaikista pahin. Monet sanovat mikset muuta muualle, mutta se ei ole niin yksinkertaista jos kärsii pelkotiloista. Ahdistun suuressa väkimäärässä mutta heti kun ihmisiä on vähemmän niin rauhotun..en kestä että kukaan koskee minuun ja välttelen ihmisiä muutenkin. Vain tutut ja luotettavat ihmiset ovat kanssani tekemisissä..ainoa "hyvä" puoli tässä on että en solmi epäluotettavien ihmisten kanssa ystävyyssuhteita ja huomaan jos joku valehtelee minulle helposti. En juuri kestä olla täpötäydessä bussissa..eri asia on jos on selkeästi omaa tilaa ja joku ei vaikka koske sinuun..Olis ihana että ihmiset ymmärtäisi sen että ei voi koskea vieraisiin ihmisiin..joissain se voi aiheuttaa isoja pelkotiloja ja laukaista kohtauksen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579