Onko paniikkihäiriö vaikuttanut ammatinvalintaan ja opiskeluun lähtemiseen?
Itse teen osa-päivä työtä paniikkihäiriön takia ja minulla ei ole minkään alan koulutusta, vielä. En ole uskaltanut lähteä opiskelemaan koska pelkään että en pysty siihen.
Minulle on jäänyt aika pahat traumat peruskoulu ajoilta jolloin kaikki alkoi siksi olen pitkittänyt opiskeluja.
Olen jo 23 ja ollut muutaman vuoden töissä tosiaan vain osapäiväisesti.
Mitä teette työksenne ja miten olette opiskelun suorittamaan paniikkihäiriön kanssa?
kokemuksia kaivataan
Itse teen osa-päivä työtä paniikkihäiriön takia ja minulla ei ole minkään alan koulutusta, vielä. En ole uskaltanut lähteä opiskelemaan koska pelkään että en pysty siihen.
Minulle on jäänyt aika pahat traumat peruskoulu ajoilta jolloin kaikki alkoi siksi olen pitkittänyt opiskeluja.
Olen jo 23 ja ollut muutaman vuoden töissä tosiaan vain osapäiväisesti.
Mitä teette työksenne ja miten olette opiskelun suorittamaan paniikkihäiriön kanssa?
kokemuksia kaivataan
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itse en ole käynyt sosiaalisen jännittämisen takia koulua peruskoulun jälkeen. Ammattikoulu jäi melkein heti kesken. Yksi yleissivistävä vuoden kurssi tuli käytyä sen jälkeen mutta se oli lähinnä harrastuksiini liittyvää. Sielläkin oli jonkun verran vaikeuksia pärjätä tietyissä asioissa mutta jaksoin oman terveyteni takia käydä siellä - pysyä siis elämässä kiinni. Tunnen etten ole vieläkään valmis opiskelemaan koska nyt syksyllä ja talvella sain paniikkikohtauksia ja masennuin entisestään. Osa-aikatyöstäni olen nyt sairaslomalla toista tai kolmatta kuukautta. (Ajantaju menee enkä jaksa laskea.) Sosiaaliset fobiat ei ole helpottuneet vaikka olen lääkityksellä.
Minulla on yliopistokoulutus, mutta teen nyt vain kotoa käsin sen verran töitä kun voin. En kykene vakituiseen työsuhteeseen, sillä en kykene suoriutumaan toisten asettamista aitkatauluista tai muista ahdistavista jutuista. Sosiaalisista tai työmatkoista jne...
Niin kuin laulu alkaa, meistä tuli muurareita. Olen terästehtaassa ja päätyöni on sulatusuunin korjaus ja muut lämmönkestävät työt. Olen tehdaspalokunnassa ollut jo 94 lähtien. Tehtaalla olen ollut vuodesta 77 lähtien ja tehnyt aina töitä sulan teräksen kanssa. Kouluaikana kärsin jonkinverran, mutta se ei ohjannut elämääni. Olen ollut politiikassa mukana kai 20n vuotta ja koko ajan ollut puhumisen takia ongelmia. Sammutushommat hoituu hyvin. Kaikkein pahinta on, kun se iskee päälle. Usein esimerkiksi kahvitauolla pienessä tilassa. Kaikki työkaverit tietää, koska kerron aina, jos tuntuu siltä.
itselläni iski vasta työelämässä. Työ on näyttöpäätetyötä 37,5 h viikossa eli kyllä nuppi on ihan tarpeeksi sekaisin jo ihan työnkin puolesta. Älä ota stressiä, mene sinne mikä tuntuu mukavalta ja kiinnostavalta. Ja sikäli mikäli helpolta, ettei tarvitse yrittää liikoja
Peruskoulun jälkeen en ole kouluja kyennyt käymään ja työttömyskortistossa olen siitä lähtien ollut enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Yli vuosikymmenet yritin hakea kouluihin ja töihin, mutta en ole ahdistuksen takia niissä kyennyt pysymään koskaan yli kuukautta.
PH häiritsi erittäin paljon edellisellä työpaikallani, joten irtisanouduin noin vuoden jälkeen. Opiskeluissa PH ei ole ollut yhtä suuri ongelma.
Älä heitä elämääsi hukkaan, ennen kuin olet kokeillut tätä.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8839961/42525873
Minulla on kanssa paniikkihäiriö, oikein diagnostoitu. Ainakin: Poliisin, palomiehen, sairaanhoitajan, lähihoitajan ja linja-auton kuljettajan, nämä ammatit eivät sovellu paniikkihäiriöisille. Niin ja lastenhoitajan työ on kanssa pannassa. Näin kertoi TE-toimiston ammatinvalinnan psykologi, ja hän jos kuka ammattiasioista tietää jotain.
Eli sitten kun on parannuttu ja saa merkinnän (F40) pois papereista, niin sitten saa ruveta vaikka astronautiksi.
Olenpa sitten PH:sta kärsivä ja olen hoitaja ammatiltani. Suoriuduin siitä päivä kerrallaan ja kun pelkojaan voitti niin kyllä niitä vähemmin tuli noita kohtauksia. Mutta kun sitten sattui töissä tulemaan niin yleensä ne olikin aivan järkkyjä kun yritti taistella että selviää.
Onneksi työn haussa lykästi ja sain uudn paikan rauhallisesta ympäritöstä, ei kiirettä, ei painetta.
Aloittajalle sanoakseni että on paljon ammatteja joita voi tehdä kunhan se oikea joskus kolahtaa kohalleen ja siitä varmasti selviydyt =)
ollut paniikkihäiriö diagnosoituna n. 12 vuotta ja olen valmistunut 7 vuotta sitten sairaanhoitajaksi. Eli ph:ni EI ollut este opinnoille. Kuin ei ole muidenkaan ph:ä sairastavan.
"Ainakin: Poliisin, palomiehen, sairaanhoitajan, lähihoitajan ja linja-auton kuljettajan, nämä ammatit eivät sovellu paniikkihäiriöisille. Niin ja lastenhoitajan työ on kanssa pannassa. Näin kertoi TE-toimiston ammatinvalinnan psykologi, ja hän jos kuka ammattiasioista tietää jotain. "
Kyllä nyt on psykologi luritellut ihan mitä sattuu=) Voi olla ettei _SINULLE_ olisi sopinut mikään noista ammateista, mutta paniikkihäiriö ei todellakaan ole este mainitsemillesi ammateille, ehei.
Ja kyllä, kyllä tuli sairauteni esille jo sis.pyrkimisvaiheessa
edellinen kirjoittaja anto just sen pointn jota itsekkin ajattelin, mut en uskaltanut kirjottaa. Munkin mieestä PH ei ole este ammattiin. Ja mäkin olen hoitsu vaikka PH:ta sairastanut... Et aika jännästi on tuo työkkärin heebo sanonut munkin mielestä!!!!!!
Itse en ole myöskään peruskoulun jälkeen yksinkertaisesti pystynyt mihinkään kouluun ja olen jo 20v.
Kokeilin vuosi sitten kokkipuolta mutta mun ahdistuneisuus vaan ylty koska koulu toi mukana paljon haasteita ja jännittäviä tilanteita kuten esim.luokan eteen pitään joku esitelmä tjsp.
Ei musta ollu siihen vaan sain paniikkihäiriökohtauksia kerta toisensa jälkeen ja jouduin lopettaan koulun kesken..
Nyt olen töissä h&m:llä ja koen ahdistusta myös siellä :/
Sukulaiseni on ollut peruskoulun jälkeen työtön. Käyttänyt huumeita, sairastunut psyykkisesti ja menettänyt lapsensa huoltajuuden. Sai juuri psykoosin kun menee asunto alta..että meitä on moneen junaan. Olen itse korkeasti koulutettu ja etsin töitä..jotain vakaata muttei liian kuormittavaa. Kärsin paniikkihäiriöstä ja se on välillä hyvin vakava..esim.raju ympäristön muutoa kaukana omista rakkaista olisi kaikista pahin. Monet sanovat mikset muuta muualle, mutta se ei ole niin yksinkertaista jos kärsii pelkotiloista. Ahdistun suuressa väkimäärässä mutta heti kun ihmisiä on vähemmän niin rauhotun..en kestä että kukaan koskee minuun ja välttelen ihmisiä muutenkin. Vain tutut ja luotettavat ihmiset ovat kanssani tekemisissä..ainoa "hyvä" puoli tässä on että en solmi epäluotettavien ihmisten kanssa ystävyyssuhteita ja huomaan jos joku valehtelee minulle helposti. En juuri kestä olla täpötäydessä bussissa..eri asia on jos on selkeästi omaa tilaa ja joku ei vaikka koske sinuun..Olis ihana että ihmiset ymmärtäisi sen että ei voi koskea vieraisiin ihmisiin..joissain se voi aiheuttaa isoja pelkotiloja ja laukaista kohtauksen.