Tässä jo monta vuotta oon pelänny kovia ääniä. Esim. kaikki konsertit ja sen semmoset on ikäviä. Joo ja eniten niistä kaikista pelkäsin mikrofooneja jotka saatto pitää ikävää ääntä jos vaikka se hajoaa tai vinkuu tms. Sitten menin diakonissan puheille ja kerroin pelostani joka estää ammatin hankintaakin, olin silloin 6 luokalla (pikkuvanha olen aina ollut :D) Sitten aloimme hoitamaan pelkoani monella tapaa. Piirsin kuvia niistä, kävin kirkolla katsomassa niitä ja lopulta semmoista joka oli päällä. Silti en kestänyt katsoa kun joku puhui siihen. Sitten minulle sanottiin "saat itse päättää milloin haluat mennä lähemmäs". Kuin joku olisi naksahtanut päässäni ja menin lähemmäs katsomaan kun pappi puhui siihen. Sitten kestin mennä jo kirkkoon. Mutta koulun mikrofoonit... niistä se pelko alkoi. Oppilaat kohtelee niitä tosi julmasti, heittelevät käsissään ja juoksevat kaiuttimen eteen tuosta vaan ja sitten se vinkuu.. En halunnut tutustua niihin... Nyt pari päivää sitten meillä oli rokki konsertti koululla ja tuttuun tapaan pysyin vain kuulo etäisyydellä. Istuin ja puhuin kaverini kanssa puhelimessa kun hän oli kipeä. Toinen kaveri tuli luokseni jasanoi haluutko tulla meidän kaa tohon oven viereen, saat lähteä heti kun haluat. Sanoin että voin tulla oven eteen niin että en nää niitä. Kävelin hänen kanssaan, laitoin korvatulpat ja yhtäkkiä huomsinkin että voin mennä sisäänki ilman pelkoa. Katsoin pitkän aikaa laulajaa joka lauloi mikrofooniin. Katsoin kavereitani jotka seisoivat oven suulla ja menin heidän luo. Heti halasin heitä ja itkin ilon itkua. Juoksin parhaan kaverini luo ja kun hän näki minut hän alkoi myös itkeä ilosta. Niin pitkään oltiin ootettu sitä että voitaisiin yhdessä olla konsertissa.
En unohda koskaan sitä hetkeä kun viimeinkin kohtasin pelkoni. Kaikki stressi tippui harteilta ja viimenkin pystyin menemään toisten mukaan! Toivon että muutkin fobian omistajat voivat päästä pelostaan. Niin joo ja oonhan mä tänne palstalle kirjottanu joskus mutta unohin mun salasanan :D Nyt ysiluokalla ja todella onnellinen ja ylpeä itsestään :)
En unohda koskaan sitä hetkeä kun viimeinkin kohtasin pelkoni. Kaikki stressi tippui harteilta ja viimenkin pystyin menemään toisten mukaan! Toivon että muutkin fobian omistajat voivat päästä pelostaan. Niin joo ja oonhan mä tänne palstalle kirjottanu joskus mutta unohin mun salasanan :D Nyt ysiluokalla ja todella onnellinen ja ylpeä itsestään :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Syytäkin olla ylpeä!!! Hieno juttu kun joku muukin pääsee peloistaan!