Kummi rikkoiperheemme

Nuori äippä

Eli näin kävi mulle muutama hassu vuosi sitten, mutta lähinnä nauran nyt koko jutulle; silti, silti se ei ole unohtunut. Lapseni sylikummi, hyvänä ja mukavana henkilönä pidetty sukulainen, jonka otimme kummin tehtävään, eli sylikummiksi, rikkoi meidän avioliiton sekä leikkii nyt tyytyväisenä koko maailman napaa ja äitiä. Huvittavinta tässä kaikessa on vielä se, että hän oli mitä uskotuin ystäväni, johon saatoin luottaa. Mutta kävi kuin kävikin niin, että hän kiinnostuikin miehestäni ja ryhtyi laukkaamaan meillä harva se päivä. En osannut aavistaa mitään, koska hän on ihminen, joka tunnetusti viettää paljon aikaa kylässä. mutta kun hän ryhtyi muistamaan silloisen mieheni syntymäpäiviä ja nimppareita vähän liiankin kanssa, ja toi lahjoja, jotka vaikuttivat liian prameilta, aloin miettiä mitä ihmettä tuon sukulaisen päässä voi oikeasti liikkua. Ja oikeassahan minä olin, vaikka hulluna mua pidettiin, kun epäilin, että kummi hemmetti soikoon kaappaamassa mun miestä. Ja oikeaksi epäilykseni sitten osoittautuivatkin. Mies otti eron, lähti kummin matkaan, ja nyt lapsilla on sylikummi, joka on vielä isän uusi nainen. Jos hyvä ystävä pettää tuolla tavalla, en voi ymmärtää millainen ystävä hän on. Hän lisäksi leikkii lasteni äitiä, luulee kasvattavansa heitä. No, minulla kuitenkin on alan koulutuskin, joten turha yrittää. :) Uusi miesystäväni on ollut äimistynyt tapauksesta, ja itse asiassa lasten kummi on jo muutaman kerran tavannut tämän uuden miehenikin, kun olemme olleet yhteisissä juhlissa. Heti kun hän näki uuden mieheni, hän sanoi miten komea ja ihana tämä on, ja kuinka haluaisi ottaa selvää miehestä, onko tämä sopiva ehdokas isäksi lapsilleni. Kummi syö myös masennuslääkkeitä, ja on myös aiemmin elämässään iskenyt varattuja, ja kertonut siitä minullekin. Jotenkin säälin lasten kummia. Toisaalta tajuan, että hänellä on näyttämisen halua, sillä hän on aina ollut voimakastahtoisten vanhempiensa vallan alla, sekä hän kärsii ylipaino-ongelmista ja pyrkii jatkuvasti hoikistamaan itseään. Mutta. Mielestäni minulle on tehty vääryyttä, koska tässä koko hommassa on jotain todella ristiriitaista kummin taholta, sekä sairasta. Antakaapa kommenttia? Missä kohtaa menee kummiuden raja? Nainen sitä paitsi on tunkeutunut asuntoonikin kerran täysin ilman lupaa, enkä saanut häntä pois ennen kuin kirjaimellisesti ohjasin ovelle. Mutta että oma sukulainen.

9

1532

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aika-pommi

      onneksi olet vahva ihminen viestin perusteella. en itse pystyisi noin rennosti kirjottamaan vaikka asia olis 45 v vanha..kauhea tapaus!
      toivottavasti ex miehesi on hieman katkera menetyksestään..
      huhhuh..

    • Tsejyu

      Kummiuden raja kyllä roppakaupalla ylitetty sinun tapauksessasi.
      TODELLA paskamaisesti tehty sinua ja lapsia kohtaan, tuollainen varatun miehen
      vieminen. Toki ex-miehesi teki lopullisen valinnan itse. Paskamaista siis myös mieheltäsi
      lähteä avioliitonrikkojan matkaan.

      Näköjään voi pahasti ulkonäkö pettää, mitä "sylikummin" suhteen.
      Luonne osoittautui kaikkea muuta kuin hyväksi ja mukavaksi.
      Minusta on jotenkin käsittämätöntä että jotkut oikeasti
      riskeeraavat pitkän kaverisuhteen rupeamalla vikittelemään varattuja
      miehiä/naisia. :( Todella hävytöntä!

      Tiedän itsekin ystäväpiirissäni yhden sellaisen tapauksen,
      jossa ystäväni ex-mies petti entistä vaimoaan vaimon parhaan kaverin kanssa.
      Tosin siinä vaiheessa se "paras kaveri" osoittautui todella epäluotettavaksi ja
      kaikkea muuta kuin lojaaliksi ystäväänsä kohtaan. Paskamainen temppu!

      Ei tuollaiset petturit ole ystäviä lainkaan. Ystävyys on mm. luottamusta, rehellisyyttä,
      avoimuutta, hyväntahtoisuutta ja sitä että on hyvä viettää aikaa yhdessä. Tuo temppu
      ei vastaa mitään näistä.

      Siltikin, myös lastesi isä teki selkeästi väärin. Kyllähän niitä houkutuksia tässä
      maailmassa heikompiluonteisille riittää, mutta kuka pakottaa tarttumaan houkutuksiin?

      Kuulostat hienosti selviytyneen tapauksesta, vaikka Varmasti kirpaisikin sattumahetkellä
      lujaa. Vahva ihminen olet. Tsemppiä sinulle paljon tulevaisuuteen. Ja jaksamisia sen suhteen,
      kun joudut vielä olemaan tekemisissä exäsi ja entisen ystäväsi kanssa.

      Sinä olet lastesi äiti, eikä Kukaan voi sitä roolia onneksi sinulta viedä.
      Kotileikit tainneet jäädä lapsuudessa väliin, kun ensin pitää viedä toisen mies,
      ja sitten vielä lapsetkin yrittää omia.

    • eräs vaan

      Ei tuo kummi nyt järkevältä ja vastuulliselta aikuiselta tai luotettavalta ystävältä vaikuta. Muista kuitenkin, että MIEHESI PETTI SINUA, ei siis kummi. Siis kukaan ei pakottanut ja viekkaudella vietellyt ex-miestäsi lapsesi kummin sänkyyn, vaan hän, ihan itse ensin petti sinua ja sitten jätti sinut ja sitten vielä muutti yhteen rakastajansa kanssa (joka nyt sattui olemaan lapsesi kummi ja sukulaisesi).

      Kanna siis enin kauna eksällesi ja ole kuitenkin tyytyväinen, että lapsesi sai ilmeisesti ihan hyvin hänen kanssa toimeen tulevan äitipuolen.

      On harmillista että kummitäti jaksaa flirttailla ja vihjailla uudelle puolisollesekin. Miten puolisosi suhtautuu asiaan? Jos hän kokee hakkailun hankalaksi tai inhottavaksi, niin on hänen tehtävä tehdä kummille selväksi, ettei kiinnosta. Jos häntä ei hakkailu häiritse, niin antaa hakkailla, kyllä kummi jossain vaiheessa huomaa, ettei saa vastakailua ja ehkä jopa koko tapahtuman nolouden. Jos puolisosi taas ihastuu kummiin ja on valmis pettämään sinua, niin hyvä että asia selvisi jo nyt, olisi hän kuitenkin jossain vaiheessa sinua jonkun kanssa pettänyt.

      • gdfgdfg

        kyllä kummi petti tässä myös lapsen. Kummin tehtäviinhän kuuluu lapsen kristillinen ohjaus. avioliiton rikkominen on aika ei niin opetusten mukaista..


    • adffafaffa

      Kummi ku kummi mut se joka tässä teki väärin oli sun miehes koska se sua petti.Minkä sille voi jos oikea putkiaivo osuu sit omalle kohdalle!

    • zfdf

      Törkeyden huippu. Lienee niitä naisia jotka kilpailevat toisten naisten kanssa kaikesta...Ehkä olisi hyvä vaihtaa kummia? Tuo on kiusallista

    • aikuinen nainen

      Oli mukava lukea, koska otat asian aikuismaisesti vastaan. Kärsiköön nyt ex-miehesi tärähtänee ex-ystäväsi sekä lapsiesi kummin kanssa. Onneksi olet löytänyt uuden ja (toivottavasti) fiksun miehen rinnallesi :)

    • tapahtuimullekkin

      Hei, luin tarinasi ja tuntui kuin olisin lukenut tarinaa omasta elämästäni. Kaikki tuo sattui itselleni aivan samalla tavalla.

      • hoh,hoijaa

        naisethan aina tulevat ja rikkovat.....Miehesi on yhtälailla vastuussa kuin morkkaamasi nainen.

        Ja en, en ole kenenkään miehen kaappaaja. Ihmetyttää vain tämä ainainen mollaaminen, tangoon tarvitaan kaksi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe