Pystyisiköhän tällaista oppia jotenkin hallitsemaan. Olen alkanut kyseenalaistamaan elämän itsestäänselvyyksiä. Jos esimerkiksi harrastan jotain, vaikkapa valokuvaan tai soitan kitaraa, alan miettimään miksi ihmeessä tykkään tällaisesta. Tai miksi ihmeessä ihmiset ylipäätään tykkäävät tällaisesta. Miksi on kivaa kun on kivaa? Miksi on kiva syödä hyvää ruokaa eikä pahaa ruokaa? Miksi on kiva piirrellä? Miksi on kiva harrastaa seksiä? Ja sitten kaikki alkaa tuntua turhalta.
Äh, kuulostaa sekavalta, mutta jotain tuon tapaista. Ei varmasti pitäisi ajatella niin filosofisesti ja oppia hyväksymään ihmismieli sellaisena kuin se on tottunut olemaan. Se tuntuu vaan vaikealta välillä.
Lisäksi olen alkanut ahdistumaan kaikesta vähänkään enemmän vaativasta asiasta, tekemisestä, suunnittelusta, aivotyöstä. Kun ajattelen, että ajatus ei pysy kasassa, niin silloinhan se ei pysy. Kun ajattelen, ettei tästä mitään tule, niin silloinhan niin alkaa myös käydä. Kun mietin mitä puhuisin, silloin ei tule mitään mieleen. Kun mietin, mitä kirjoittaisin, niin, niin, afskdjfaösdgjöas.
Lisäksi niin paljon muuta mielessäni mitä en nyt osaa pukea sanoiksi. Esimerkiksi pelkään, että tämä menee vielä pahemmaksi. Jollain osa-alueella.
Ei kai pitäisi ottaa elämää niin vakavasti ja osata vaan nauttia siitä. Helpommin sanottu kuin tehty kuitenkin. Olen käynyt psykologilla pari kertaa ahdistuksen ja masennuksen takia, mutta eipä siitä juuri ole ollut hyötyä, lähinnä jutustelua on ollut.
Ajatuksia?
Ajattelen liikaa
9
2716
Vastaukset
- juuuuuh
ei saa aina järkeillä liikaa, antaa palaa tunteilla ja kaikki sujuu helpommin. Helpommin sanottu kuin tehty.
- Karin_aivopesula
Nuo mielihyvään ja valintoihin liittyvät asiat perustuvat aivoijen prosesseihin ja palkitseviin välittäjäaineisiin. Kun itselleni kävi mieleen nuo jutu, hankin kirjan, joka selvitti niitä, Nautinnon Alueet. Sen jälkeen jatkoin psykosomatiikalla.
Ahdistus ja masennus johtuvat veren peruskemian epätasapainosta, veressäsi on liiaki vetyperustaisia happamia aineenvaihduntajätteitä.
http://qmies.blogit.fi/mielenterveyden-tehohoito/ - Ei liikaa filosofiaa
Jossakin vaiheessa elämää sitä alkaa ajattelemaaan elämän perusasioita, mitä on tehnyt, mitä on ja mihin on menossa... se kuuluu elämän kulkuun! Itsellä on samoja taipumuksia. Ehkä on liikaa aikaa ajatella ja pitäisi yrittää olla ajattelematta niin paljon. Keksi jotakin sellaista tekemistä jolloin et ajattele niin paljon, esim.fyysiset ponnistelut, urheilu.... Täytyy vain ajatella elää siinä hetkessä mitä on, eikä filosofoida liikaa!
Nykyajan elämä on liikaa täynnä odotuksia ja paineita, minkälainen pitäisi olla, koko ajan pitäisi kehittää ja olla täydellinen, jotta pystyy kilpailemaan "naapurin" kanssa esim. työpaikoista jne...
Kilpailuyhteiskunnan vaikutuksia joka peilaantuu ihmisiin!
Vinkki! Kokeile sitä fyysistä työtä, se tuottaa mielihyvää!- raapija
ite kelasin vähän samalla tapaa kaikkea ku olin masentunu jokin aika sit: ajattelin ruoan laittoa et mitä järkeä on tehä ruokaa puol tuntia ku sen syö sit sekunnissa, menee kauheesti aikaa hukkaan. sit kattelin ihmisiä kadulla kävelemässä ja ajattelin et miten ne jaksaa elää päivästä toiseen aina vaan samaa, omaa pientä elämäänsä. mistä ne saa elämänvoimaa? ja se ajatus ahdisti ihan kauheasti, ahdistaa vieläkin. Ajatus elämästä, päivien jatkuvasta ketjusta ja arjen askareista mitä pitäs jaksaa toimittaa joka päivä: tehdä ruokaa, hoitaa lasta, käydä työssä..
Nyt ajateltuna nuo omat ajatukset tuntuu aika masentuneen ajatuksilta. En tiiä mikä sut saa miettimään asioita ja niiden merkityksiä mut kannattaa puhua omista ajatuksistaan vaikka psykologille.
- ---
välttämättä siinä ei ole kyse häiriintymisestä, kuitenkin sinun olisi hyvä päästä siitä. Hän ajatteli usein jonkun asian, ettei siihen kannata ryhtyä ollenkaan.
Jostain se on pois, kovin psyykkisesti latautunut ihminen passivoituu lopulta.
Olet vain tasapainoton. Harjoittele tasapainoa ihan konkreettisesti että saat mielenrauhaa. - asdadasdadasd
Vastaan taas pari vuotta myöhässä, mutta kuulostaa nihilistiseltä ajattelulta. Itselläni on viimeaikoina ollut paljon samoja ajatuksia.
Miksi ylipäätään mitään tarvitsee olla olemassa? Eikö olisi helpompaa kun mitään ei olisi?
Ehkä näin pitkälle ei kannata ajatella asioita... menee vaikka lenkille tai jotain että pää selkenee.
Toivotaan että kukaan hihhuli ei tule uskontoansa tänne tyrkyttämään kun tää keskustelu taas kääntyi tälläiseen suuntaan. - Syvällistä
Mitä ketjun aloittajalle nykyään kuuluu? Itse käyn tällä hetkellä samoja ajatuksia elämästä. Ja raapijan kanssa olen myös samaa mieltä..
- Anonyymi
Täällä samoja ajatuksia ketjun aloittajan kanssa, ajattelen liikaa ja varsinkin silloin kun olen yksin. Välillä en saa unta ajatusteni takia, paljon huolia ja murheita, mietin miten niihin pitäisi reagoida tai miten minun tulisi ajatella. Todella sekavaa olemista kuten tekstistä varmasti näkyy.. Miten muut kykenevät olemaan ajattelematta näin paljon? Välillä yritän avata keskustelua ajatuksistani ystävieni kanssa, mutta heitä kiinnostaa paljon pintapuolisemmat asiat. Taidan hakeutua psykologille.
- Anonyymi
Olisiko tuo jonkinasteista masennusta pohjimmiltaan. Kaiken kyseenalaistaminen. Sitähän tämä elämä, toistoa. Tarkoituksen, mielekkyyden, nautinnon etsintää...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232592- 632478
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1062300- 341559
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2381552- 321537
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt371452- 281250
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201206- 951171