Tarja Halosen saavutukset

Ritisee ratisee

Tarja Kaarina Halonen on tehnyt mittavan, joskin perin yksipuolisen poliittisen uran ensin SAK:n lakimiehenä ja DDR.n tunnustamiskomitean varapuheenjohtajana, jonka delegaatio heitettiin ulos presidentti Kekkosen luota heidän yrittäessään vinkua DDR:n tunnustamista. Halonen on toiminut myös ansiokkaasti ja erinomaisen antautuvasti SETAssa luoden näin pohjaa mm. homoseksuaalien vaatimukselle saada adoptoida lapsia perverssien suhteittensa piristyksiksi.

Mutta Tarja Halonen on tehnyt paljon muutakin. Muistellaanpa...

Esimerkiksi:

Halosen junailemat surkuhupaisat helikopterikaupat monta vuotta sitten - sovittuja koptereita vasta yksi ns. karvahattumalli Suomessa 2003-2008

Halonen runnonut (ns. tunnustamiskomitean varapuh.joht.) Suomen tunnustamaan kommunistisen fasistivaltion DDR:n (1969-72)

Halosen allekirjoittama julkinen vetoomus "EI" EEC:lle, VAPAAKAUPPASOPIMUS TORJUTTAVA 19.09.1973

Halonen runnonut presidenttinä ja armeijan ylipäällikkönä Suomen mukaan sen puolustuskyvylle kohtalokkaaseen Ottawan maamiinat kieltävään sopimukseen

Halosen jatkuvasti toitottama Nato -vastainen disinformaatio ja epäluulon lietsominen

Halosen kaunistelematon - mutta sivustakatsojasta RUMAAKIN RUMEMPI - Kiinan, Vietnamin ja muiden diktatuurien tukeminen ja hallinnon liehitteleminen

Halosen epäviisas ulkosuhteitten tulehduttaminen länteen ja erityisesti Yhdysvaltoihin

Halosen suomettumispolitiikan, rähmällään olon, johdonmukainen jatkaminen Venäjän suuntaan 2000-2008

Halosen Venäjän kaasuputkilinjauksen, ns. Nord Streamin, kritiikitön hyväksyminen Suomen talousvesille 2007

Venäjän epärehellisten duuman vaalien hyväksyminen Halosen toimesta ilman epäkohtien arvostelua 2007

Venäjän epädemokraattisten ja epärehellisten presidentinvaalien kritiikitön hyväksyminen Halosen toimesta 2008

Halosen johdonmukainen vaikeneminen Venäjän Tshetshenian kansanmurhasta 2000-2008

Halosen kyvyttömyys Venäjän rekkajonojen ja puutullikysymyksen hoitamisessa 2000-2008

Halosen poliittisten demarinimitysten jatkumo, punaisia värisuoria jne

Halosen (ja muitten demaripirujen) masinoima Alpo Rusin silmitön poliittinen ja rikosoikeudellinen ajojahti 2002-2007

Ns. tiitisen listojen (Stasi-listat) avaamisen hysteerinen vastustaminen Halosen toimesta ("Oven sydänjuuviani muoten voukkaantunut kun tävvaista edes ehdotetaan...")

Halosen aikaansama Suomen nolo ja harkitsematon viivytteleminen ETYJ:n puheenjohtajana Kosovon itsenäisyyden tunnustamisessa 2008

"Presidentti" Tarja Halosen mielistely ja hätäily onnittelusoitossa Venäjän Medvedeville vaalivoitosta tilanteessa, jossa virallinen, tarkistettu loputulos puuttui 2008

"Arvojohtaja presidentti" Tarja Halosen viettämät pääsiäislomat suomalaisen vakuutusyhtiön luksusmökillä, jotka paljastuvat median toimesta v. 2007, lahjustutkinta asiasta ei kuitenkaan käynnisty...

"ARVOjohtaja presidentti Tarja Halosen osallistuminen suojelijana SAK:n ja vasemmiston järjestämään Tammisaaren punavankileirin 90-vuotistapahtumaan 14.06.2008

ARVOJOHTAJA, KOKOKANSAN (Bruahahahaha) presidentin kieltäytyminen osallistumasta vapaussodan suuren muistojuhlan 90-vuotistilaisuuteen Finlandia-talossa 16.05.2008

Halonen on myöntänyt 8 vuoden jälkeen vastaanottaneensa v. 2000 2500 euroa vaalirahaa törkeistä talousrikoksista syytteessä olevalta Riihi-säätiöltä...

Tässä nyt ensimmäiset Tarja Halosen loistavat saavutukset presidenttinä. Eiköhän Jäbä ja Jebu tai joku Halosen ihailija tämän avauksen äkkiä poistata palstalta...

Eihän Halosesta saa pahaa sanaa sanoa... Auringosta... Ajatusten Kalaharista...

35

3357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyötyä ollut?
      • Vituttaahan tämä, ei

        Vituttaahan tämä, eikös vain. :DDD

        joo koska se ei ole totta hihihihihih


    • presidentti????

      Jopas on Suomen presidentillä paljon valtaa. "Junailee" helikopterikaupat, maamiinat, kaikki mahdolliset sopimukset aivan ohimennen vasemmalla kädellä.
      Eikös tällainen toiminta ole jo perustuslain vastaista? Presidentillä ei ole perustuslaillista valtaa tehdä tällaisia päätöksiä. Jopas on Suomella ollut vuosikymmenet löperö eduskunta ja hallitukset, koskapa ovat antaneet presidentin hoidella kaikki mahdolliset tärkeät asiat.
      Mitä ihmettä ne oikeistolaiset kansanedustajat ja ministerit ovat oikein tehneet? Tekstailleet?

      • .Lukijainen

        Halosen saavutukset: Hän on saanut aikaan sen että presidentin valtaoikeudet rajoitetaan minimiin, hän on tehnyt pilkkaa suomen armeijasta puolustusvoimien komentajana joka piirtelee iltaisin lapsuskuvia kotisivuillaan, hän on tehnyt suomen naurettavaksi ulkomaille, vahingoittanut elinkeinoelämäämme, horjuttanut presidentin uskottavuutta ja instituutiota, sekä romuttanut täydellisesti uskon suomen valtiojärjestelmään. Eroa Tarja Halonen.


      • Juutas Himalaja

        Voi, voi, että Halospojua ottaa nyt koteloon. Halonen on toiminut kuin amatööri ja häitiintynyt eikä se muuksi muutu. Paskakärpästä ei perhoseksi saa kuin valtavalla mielikuvituksella.


      • korruptoitunut!
        Juutas Himalaja kirjoitti:

        Voi, voi, että Halospojua ottaa nyt koteloon. Halonen on toiminut kuin amatööri ja häitiintynyt eikä se muuksi muutu. Paskakärpästä ei perhoseksi saa kuin valtavalla mielikuvituksella.

        Näin meillä tänään.

        http://www.youtube.com/watch?v=WHk6FrK2_Qc



        [starinfo] Yksilö- ja sanavapaus perustuslain oikeuttama mahdollisuus uhattuna poliittisen korruptioeliitin taholta
        Näin meillä tänään.

        http://www.youtube.com/watch?v=WHk6FrK2_Qc


      • Ksenofobi Räikkönen

      • Anonyymi
        Juutas Himalaja kirjoitti:

        Voi, voi, että Halospojua ottaa nyt koteloon. Halonen on toiminut kuin amatööri ja häitiintynyt eikä se muuksi muutu. Paskakärpästä ei perhoseksi saa kuin valtavalla mielikuvituksella.

        Oikeassa oikeusvaltiossa miinojen kieltosopimus olisi johtanut valtakunnanoikeuteen? Myös eduskunta teki painostettuna virhearvionnin, siis puolustusvoimien ylipäällikkö huononsi merkittävästi puolustusta? Haloselle olisi ollut sopiva virka Amnesty johtaja tms.


    • hävettäää

      huh huh ei voi muuta sanoa.

      • yle yle

        halosen toiminta ja vaalirahojen piilottelu ja kähmintä ei kestä päivänvaloa!

        haloska keskittyy reissaamaan afrikassa ja haalimaan maahanmuuttajaa suomeen, mutta oman kansan hädästä ei välitä mitään!


    • http://members.multi
    • KCGIBA

      Mihin uhohtui vappupuheen pito 1970-luvulla, jossa sanotaan Halosen halunneen liittää Suomen Neuvostoliitton. Saavutushan sekin on, tosin kyseenalianen ja epäisänmaallinen.

      PS: On mielenkiintoista seurata Halosesta kirjoitettava historinakirjoitusta. Kuinka paljon sensuroidaan, jätetään pois, vähätelään ja muutellaan Halosen tekemisiä. Kyllä CIA ja KGB tietävät H:n tekemiset. Putinkin on selväsit Halosen seurassa vaivaantunut.

    • Miä ite

      Nostan lipun salkoon, kun tuosta akasta päästään !

    • Keulakuva uusiksi!

      Joo, onneksi nyt Halosesta päästään. On liene pelkkien mielistelijöiden ja muka, asiantuntioiden kanta, että olisi saanut jotain aikaankin. Suomelta on mennyt 12 vuotta aikaa hukkaan, Halosen kaudella. Jos Suomella onkin ollut menestystä, niin SE EI ole Tarjan ansiota. Ehkä kansa on ainakin viisastunut vähän, kun sdp:n kannatus on romahtanut. Oikeastaan tuo Tarjan kauden arvostelu sopii enemmän siihen vaalien jälkeiseen aikaan. Mutta ainakin siltä osin kuulu tähän vaalikeskusteluun, että nytkin! tosi typerästi otti kantaa Pekka pojun asiaan.
      Kyllä presidentin täytyy myös olla edustava, eikä hymyillä joka kuvassa ja tilaisuudessa, kuin halennut nakki.
      No...nyt saamme sitten Niinistöstä puolisoineen siihenkin asiaan korjauksen.

    • Anonyymi

      Näinä päivinä on hyvä muistaa kuinka toisin asiat olivat reilu kymmenen vuotta sitten.
      Tänään on juhlapäivä kun Turkki ilmoittaa hyväksyvänsä Suomen Nato hakemuksen eli enää koskaan emme ole yksin jos tulee sota itänaapurin kanssa.

    • Anonyymi

      Aika rumaa luettavaa tuo lista. Omaan silmään pahimpia noista ja samalla myös sellaisia mitä ei ole koskaan julkisuudessa sen enempää käsitelty tai kyseenalaistettu ovat juuri tuo DDR-diktatuurin tunnustamiskomitea kuin yhä tähänkin päivään jatkuva täydellinen kritiikittömyys venäjää kohtaan. Tuntuu kuin Halosen mielestä venäjä ei tee koskaan yhtään mitään väärää.

      • Anonyymi

        Suomi tunnusti molemmat Saksat, DDR eli Itä-Saksa ja BDR eli Länsi-Saksa, samanaikaisesti, joten ei ollut mitään tunnustamiskomiteaa.
        Väitettyä vuoden 1973 vappupuhetta ei ole olemassakaan, sen ovat oikeistolaisten lehtien toimittajatkin todenneet valheelliseksi uutiseksi.
        Maamiinoista päätti Suomen eduskunta, jolloin 120 kansanedustajaa oli sitä mieltä, että maamiinoja ei enää käytetä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi tunnusti molemmat Saksat, DDR eli Itä-Saksa ja BDR eli Länsi-Saksa, samanaikaisesti, joten ei ollut mitään tunnustamiskomiteaa.
        Väitettyä vuoden 1973 vappupuhetta ei ole olemassakaan, sen ovat oikeistolaisten lehtien toimittajatkin todenneet valheelliseksi uutiseksi.
        Maamiinoista päätti Suomen eduskunta, jolloin 120 kansanedustajaa oli sitä mieltä, että maamiinoja ei enää käytetä.

        Anteeksi mitä? Ovatko Halos-fanit jo siinä henkisessä tilassa että kieltävät jopa historialliset tosiseikat vai onko heidän yleissivistyksensä vain niin huono että etteivät ole kuulleet Das finnische Komitee zur Anerkennung der DDR eli DDR:n tunnustamiskomiteasta?

        Ole hyvä, saa yleissivistää itseään:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/DDR:n_tunnustamiskomitea

        Halonen toimi aktiivisesti DDR:n hyväksi:
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000011049.html


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi mitä? Ovatko Halos-fanit jo siinä henkisessä tilassa että kieltävät jopa historialliset tosiseikat vai onko heidän yleissivistyksensä vain niin huono että etteivät ole kuulleet Das finnische Komitee zur Anerkennung der DDR eli DDR:n tunnustamiskomiteasta?

        Ole hyvä, saa yleissivistää itseään:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/DDR:n_tunnustamiskomitea

        Halonen toimi aktiivisesti DDR:n hyväksi:
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000011049.html

        Ei pidä kirjoittaa saksan kielellä, jos ei osaa kieltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pidä kirjoittaa saksan kielellä, jos ei osaa kieltä.

        Ei pidä olla kielioppinatsi. Ellei sitten ole oikeasti natsi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anteeksi mitä? Ovatko Halos-fanit jo siinä henkisessä tilassa että kieltävät jopa historialliset tosiseikat vai onko heidän yleissivistyksensä vain niin huono että etteivät ole kuulleet Das finnische Komitee zur Anerkennung der DDR eli DDR:n tunnustamiskomiteasta?

        Ole hyvä, saa yleissivistää itseään:
        https://fi.wikipedia.org/wiki/DDR:n_tunnustamiskomitea

        Halonen toimi aktiivisesti DDR:n hyväksi:
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000011049.html

        Suomalaiset ehdottivat tammikuussa 1970, että Suomi tunnustaisi Saksan demokraattisen tasavallan diplomaattisesti. Samalla esitettiin Saksan liittotasavallan diplomaattista tunnustamista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomalaiset ehdottivat tammikuussa 1970, että Suomi tunnustaisi Saksan demokraattisen tasavallan diplomaattisesti. Samalla esitettiin Saksan liittotasavallan diplomaattista tunnustamista.

        "Suomalaiset" koko kansan voimalla vai? Hah! DDR:n tunnustamiskomitea on historiallinen tosiaseikka samoin kuin se että Tarja Halonen oli siinä erittäin aktiivisesti mukana.

        Olisi mielenkiintoista kuulle Halosen mielipide Stasista? Tai että löytyykö hänen nimensä ns. Tiitisen listalta sirppi ja vasara saksaan liittyen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Suomalaiset" koko kansan voimalla vai? Hah! DDR:n tunnustamiskomitea on historiallinen tosiaseikka samoin kuin se että Tarja Halonen oli siinä erittäin aktiivisesti mukana.

        Olisi mielenkiintoista kuulle Halosen mielipide Stasista? Tai että löytyykö hänen nimensä ns. Tiitisen listalta sirppi ja vasara saksaan liittyen?

        Historian tuntemisessa auttaa paljon se, että ymmärtää mitä on lukenut. Tosiasiat eivät muutu sen mukaan mitä joku juopunut ja lääkkeistä sekaisin oleva ihmisraunio sairaassa mielessään kuvittelee.
        Stasin paperit ja Rosenholz -aineisto on useita kertoja julkaisu eurooppalaisissa tiedotusvälineissä, eikä niissä ole ketään merkittävässä asemassa ollutta tai olevaa suomalaista.


    • Anonyymi

      Tässä yksi punamuumi klassikko lisää. Tämä vuodelta 2016. Siis monta vuotta sen jälkeen kun Halosen presidenttikausi on päättynyt. Nythän Halonen perustelee sen ettei kritisoi Venäjää tai Putinia ettei eläkkeellä oleva presidentti kommentoi päivän politiikkaa. No USA:n arvostelussa se ei häntä kuitenkaan estänyt.

      Pidetän mielessä että kun Halonen antoi tämän lausunnon niin Venäjä oli jo miehittänyt Krimin, ampunut alas hollaintilaisen matkustajakoneen ja käynyt sotaa
      Donbassissa 2 vuotta.


      Tarja Halonen: ”Meillä pitää olla rohkeutta kysyä: Demonisoidaanko presidentti Putinia USA:ssa?”

      https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tarja-halonen-meilla-pitaa-olla-rohkeutta-kysya-demonisoidaanko-presidentti-putinia-usassa/9b3d87b7-3629-33b3-9d3b-6f8bed8baf62

    • Anonyymi

      376 Markus Kuotesaho

    • Anonyymi

      Aika pitkälti voisi sanoa että punamuumin saavutuksista iso osa samoin kuin hänen poliittisesta perinnöstään vedettiin tänään vessanpöntöstä alas kun Suomi liittyi NATO:on?

    • Anonyymi

      Erittäin hyvä listaus. Ja varsin ajankohtainen kun Halosen pakolla läpiajama maamiinakielto ja Ottawan sopimus ovat tänään taas uutisissa kiitos Puolan ja Halosen vihaamien, erityisesti Viron, Baltian maiden.

    • Anonyymi

      Synkkää ja surullista luettaa. Kyllä halosen aika oli häpeällistä. Ja hänen pahimmat sikailunsa ovat vielä "salaista" kansioihin piilotettuina?

      • Anonyymi

        Olisi jo aika paljastaa se Tiitisen lista. Tarjahan siellä on. Mutta ei Tarja tainnut edes epäiltynä vakoilijana saada mitään aikaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi jo aika paljastaa se Tiitisen lista. Tarjahan siellä on. Mutta ei Tarja tainnut edes epäiltynä vakoilijana saada mitään aikaan.

        Juuri näin. Tiitisen lista auki ja lustraatio Suomeen.

        Aloittajalta muuten hieno listaus, kiitos siitä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin. Tiitisen lista auki ja lustraatio Suomeen.

        Aloittajalta muuten hieno listaus, kiitos siitä!

        Tiitisen lista on julkaistu monissa eurooppalaisissa sanomalehdissä ja tiedotusvälineissä, eikä sillä listalla ollut yhtäkään suomalaista ministerinä toiminutta henkilöä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiitisen lista on julkaistu monissa eurooppalaisissa sanomalehdissä ja tiedotusvälineissä, eikä sillä listalla ollut yhtäkään suomalaista ministerinä toiminutta henkilöä.

        Jos noin olisi, se lista olisi julkaistu myös Suomessa. Nyt sitä salataan, kun Tarjaa suojellaan.


    • Anonyymi

      Ottawan sopimukseen pakolla liittyminen ja maamiinojen poistaminen isänmaan puolustuskyvystä ovat tällä hetkellä se ajankohtaisin aihe mitä tulee Halosen saavutuksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      137
      5964
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      184
      3634
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      29
      2663
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      467
      2617
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2325
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      183
      1939
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      129
      1469
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1264
    9. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      58
      1244
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1046
    Aihe