Johtiko Kekkonen koskaan Nuorisosäätiötä? En ihmettelisi vaikka olisi johtanut.
Johtiko?
neukku-urkki
12149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Teloitusryhmää se johti kiiluvin silmin..
Oli varmaan mieluisa tehtävä?
Urho oli luonteeltaan väkivaltainen, kunhan pääsi tuota luonteenpiirrettään toteuttamaan henkilöihin, jotka olivat puolustuskyvyttömiä.
Haminassa hän johti vapaaehtoisena 17-vuotiaana teloitusta, jossa ammuttiin 9 ihmistä.
Myöhemmin hän toimi kuulustelijana, joka mielellään tehosti kysymyksiään väkivallalla.
Mutta pelkuruutta vainen oli Urhon urhous, pelkurithan noin toimivat.
Urho todistikin pelkuruutensa sitten itse kääntämällä takkinsa totaalisesti, kun huomasi, että nahkurin orret voivat häntä itseään odottaa ja hukka periä, jos ei kieli ala lipoa tiettyyn suuntaan, kun huomasi, että sodassa käy Suomelle hullusti.
Ei ressukka uskaltanut rintamalle. Siellähän voivat ampua takaisin. Sotaan kiihotti kunnes tuleva tappio alkoi häämöttää. Sodan jälkeen oli innokkaana tuomitsemassa vastuunkantajia Neuvostoliiton tahdon mukaisesti, ja ylikin. Sai sopivasti puhdistettua maalaisliittoa vastustajistaan. Semmoinen vorri!
Urho Kekkonen oli valmis luovuttamaan ns. sotasyylliset Neuvostoliittoon, jos Neuvostoliitto niin tahtoo!
Tuohan ylittää jo Annukan myyräntyön.
Urhokas oikeusministeri oli todella peloissaan omasta kohtalostaan ja valmis mihin vain luodakseen itänaapurille kuvan oivallisesta ja luotettavasta takin kääntäjästä, johon Neuvostoliiton tulevaisuudessa kannattaa panostaa.
Ja niinhän kävikin, Neuvostoliitto panosti ja Kekkonen oli Neuvostoliiton liekanarussa loppuun saakka.
Hyvä vai paha, kuka kertoo?
Mutta epädemokraattista se oli, että Kekkonen antoi Neuvostoliiton vaikuttaa Suomen sisäisiin asioihin.
Mutta sanotaan sitten vaikka näin, että hän oli Neuvostoliiton kiristyksen uhri.
Jos et tee kuten tahdomme, muistutamme sinua sinun menneisyydestäsi ennen takin kääntelyäsi, tavarits Urho?
Ja sen jälkeen Urhon kumarrus oli jo niin syvä, että hän ylettyi nuolemaan jo omaakin...
Sen tiedämme, että puoluesihteeri Korsimo kantoi selkä väärällä rupla-apua korruptoituneen Kekkosen vaalityön hyväksi. Senkin tiedämme, että Kekkonen teki kansainvälisiä aloitteita Neuvostoliiton eduksi aika ajoin. Tiedämme myös, että Neuvostoliiton uhan avulla Kekkonen valittiin useamman kerran presidentiksi. Lisäksi tiedämme, että Kekkonen suri aidosti Stalinin kuolemaa ja latasi surupuheeseensa kaikki syvimmät tuntonsa. Jne.
Sitä emme tiedä, millä Neuvostoliitto kiristi Kekkosta? Rva Hallaman haaroväli oli tunnettua tietoa, joten se oli liian kevyttä tavaraa. Herääkin pelottava ajatus. Oliko Kekkonen todella aidosti Neuvostoliiton "halukas myötäjuoksija" koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan?
mutta Halonen on saanut rikolliselta riihisäätiöltä rahaa, ja uusi-uuki muine demarreineen on sanonut etei kannattaisi menneitä muistella.
niinpä nin, se on tuo SAK/demarimafian demokratia sitä, että omia RIKOKSIAAN ei saa muistrella, vaan muiden pitää.
RIIHISÄÄTIÖASIA YRITETÄÄÄN PEITTÄÄ NUORISOSÄÄTIÖLLÄ.
Nuorisosäätiö on puhdas pulmunen verrattuna SAK/demarimafian Riihisäätiöön.
Rakennusliike Haka oli myöskin rötöspesä, ja SAK/demarimafian yhteiskuntarosvouksen tyyssijä, puolurahoituksineen.
STS, OTK, KANSA-YHTIÖT, miksi puna-yle ei ota kaiveltavaksi, missä on ne jäsenien jäsenkassarahat.
Ei niitä ole palautetu kuin suuriäänisillimme SAK/demarimafian agitaattoreille.
Muutama tonni olis saamista, mutta kun sitä ei oikein oteta ulosottoonkaan enää, kun nuo ketkut lupads maksaa, jo monta vuotta sitte, ja ainakin kahdesti ovat luvanneet maksaa, oikein päivämäärineen.
SAK/DEMARIMAFIA ei ole mikään oikea puolue, van ökyrosvojen kansankusetusosasto.
Kyllähän niin on, että Urkki sai pidettyä varsinaiset suurmafioosot pois maastamme, kun antoi SAK/demarimafialle jonkunlaisen lypsyoikeuden.
Muuten ne olis miehittäneet maamme DEMAREIDEN mieliksi.
Ymmärsivät varmaankin, että paremmpi antaa lypsävän lehmän elää, kuin tuhota se kokonaan päästämällä SAK/demarimafia, eli omat valtaan.
Ei näy vieläkään Suomen kansasta 20%:a ymmärtävän kuinka kusessa ollaan.
Tai oikemmin tuon verranhan noita on jatkossakin, kun uusia hyysätään kuolleiden tilalle, ja koulutetaan SAK/demareiksi ja yhteiskunnan ylläpidettäviksi anarkistisiksi yhteiskuntaterroristeiksi.
Saatiinpa provosoitua sinut panemaan sama levy päälle tähänkin ketjuun.
SAK/demarimafialle annetaan välillä totuuksia, ja sekös teitä ottaakin pattiin.
Onko kiva nostaa palkkkaa kansankusetuksesta?
Ainakin näin kivaa..
http://kuvat.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/suurennettu/kuvat/anttikaikkonen.jpg