KMS:n pomot putkassa...

Kepun vaalitukiaisia poliisin tutkinnassa

Näin Hesari kirjoitti 9.2.2010:

Poliisi: Nova-yhtiöiden vaalituet keskustalle laittomia avustuksia
----------------------------------------------------------------------------
Seitsemää epäillään törkeistä rikksista, joilla nova-yhtiöiden velkojia loukattiin

Poliisin esitutkinnan mukaan vaalitukien antaminen keskustalle oli rikollista, koska yhtiön taloustilanne oli huono. Vaalitukia saaneita poliitikkoja ei epäillä rikoksesta.
Yhtiöt ajautuivat konkurssiin myös siksi, että rahaa syydettiin pesukoneisiin ja IlkkaKanervan (kok) syntymäpäiviin.
Nova Kiinteistökehitys on osa laajempaa Nova-konsernia. Yhteensä Nova ja yksittäiset liikemiehet jakoivat viime eduskuntavaaleissa yli 400 000 euroa vaalitukia. Tuet menivät lähinnä keskustan ja kokoomuksen politiikoille.

Poliisi pani esitutkinnan aikana muun muassa toimitusjohtaja Yli-Saunamäen omaisuutta jäihin liki 2,3 miljoonan euron arvosta. Turvaamistoimen suuruus kertoo siitä, kuinka paljon poliisi epäilee rahoja valuneen velkojien ulottumattomiin.

----

Vaalilakikomitea istui, istui ja istui. Sai työnsä päätökseen. Kiristettiinkö vaalilakia vai suojataanko edelleenkin lahjuksen vastaanottajaa? Vaalilakia uudistamassa olivat niiden puolueiden edustajat, jotka ottivat eniten tukiaisia.

Nähtäväksi jää miten vaalirahatukiaiset vaikuttavat ensi vuonna. Vieläkö valta on ostettavissa ja myytävissä.

"Päähallituspuolue on meidän puolellamme", viestitti eräs nyt vangittu vaalirahaa lahjoittaneille yritysjohtajille viime vaalien jälkeen.

Arvaatko mikä päähallituspuolue on kyseessä ja kenen puolella ilmoitti olevansa?
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vallan ostajat kirjoitti:

Kepun vaalitukiaisia poliisin tutkinnassa

Näin Hesari kirjoitti 9.2.2010:

Poliisi: Nova-yhtiöiden vaalituet keskustalle laittomia avustuksia
----------------------------------------------------------------------------
Seitsemää epäillään törkeistä rikksista, joilla nova-yhtiöiden velkojia loukattiin

Poliisin esitutkinnan mukaan vaalitukien antaminen keskustalle oli rikollista, koska yhtiön taloustilanne oli huono. Vaalitukia saaneita poliitikkoja ei epäillä rikoksesta.
Yhtiöt ajautuivat konkurssiin myös siksi, että rahaa syydettiin pesukoneisiin ja IlkkaKanervan (kok) syntymäpäiviin.
Nova Kiinteistökehitys on osa laajempaa Nova-konsernia. Yhteensä Nova ja yksittäiset liikemiehet jakoivat viime eduskuntavaaleissa yli 400 000 euroa vaalitukia. Tuet menivät lähinnä keskustan ja kokoomuksen politiikoille.

Poliisi pani esitutkinnan aikana muun muassa toimitusjohtaja Yli-Saunamäen omaisuutta jäihin liki 2,3 miljoonan euron arvosta. Turvaamistoimen suuruus kertoo siitä, kuinka paljon poliisi epäilee rahoja valuneen velkojien ulottumattomiin.

----

Vaalilakikomitea istui, istui ja istui. Sai työnsä päätökseen. Kiristettiinkö vaalilakia vai suojataanko edelleenkin lahjuksen vastaanottajaa? Vaalilakia uudistamassa olivat niiden puolueiden edustajat, jotka ottivat eniten tukiaisia.

Nähtäväksi jää miten vaalirahatukiaiset vaikuttavat ensi vuonna. Vieläkö valta on ostettavissa ja myytävissä.

"Päähallituspuolue on meidän puolellamme", viestitti eräs nyt vangittu vaalirahaa lahjoittaneille yritysjohtajille viime vaalien jälkeen.

Arvaatko mikä päähallituspuolue on kyseessä ja kenen puolella ilmoitti olevansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu