Demareiden politiikka on ollut perinteisesti jakopolitiikkaa. Ovat taistelleet työväestölle isompaa osaa kansantaloudessa syntyvästä tuloksesta. Nyt ovat pihalla kuin lumiukot, kun ei ole sitä kakkua jonka jakamisesta taistella. On vain miinusmerkkinen kakku, tapellaan siitä kuka ottaa suurimman maksutaakan Suomen veloista ja tappiollisuudesta.
Virhe tuli tehtyä jo 90-luvun alkupuolella kun SDP lähti kannattamaan EU-jäsenyyttä ja valjasti projektiin mukaan koko AY-liikkeen. Itseasiassa jo 80-luvun lopulla Liikanen oli tekemässä virheitä jotka johtivat ensimmäiseen suureen lamaan, ja laman pohjalla ryhdyttiin puuhaamaan EU-jäsenyyttä muka ongelmien ratkaisuksi. Silloin kylvettiin nykyisen tuhon siemenet. Itse SAK otti jäsenyyttä tukevan kannan Ihalaisen johdolla, vaikka oli tiedossa että vapaakauppa johtaa työn ja pääomien siirtymiseen ulos Suomesta halpatuotantomaihin sekä ajan myötä Suomen kilpailukykyongelmaan ja palkkadumppaukseen kilpailukyvyn elvyttämiseksi. Sitä myötä tietenkin menee myös hyvinvointivaltio ja julkiset palvelut, koska talouden yleinen näivettyminen johtaa verotulojen vähentymiseen. Tämä näkymä oli jokaisen älykkään ihmisen tiedossa, olisi ainakin pitänyt olla. Voisi olettaa että etujärjestöjen ylätasolla on älykkäitä ihmisiä. Luultavasti onkin ja oli, mutta älykkyys ei ole sama asia kuin viisaus. Ay-liike myöntyi vahvojen intressipiirien ylipuhumana kannattamaan EU-jäsenyyttä jonka myötä meidän riesaksi tuli vielä rahaliitto muutamaa vuotta myöhemmin.
Näiden päätösten laskua niitetään nyt. Virallisesti demarijohto ja ay-johto eivät käsitä mikä Suomea vaivaa, tosiasiassa tämä kehityskulku on näille nokkamiehille ja -naisille selvä asia, mutta tehdyt päätökset ovat olleet niin katastrofaalisia, ettei niitä voi myöntää ja lähteä perumaan. Siksi Suomenmaa on täynnä poliittisia ruumiita ja aatteellisia konkurssipesiä. Politiikassa pyöritellään joutavia pikkuasioita kun isoihin kysymyksiin ei tohdita koskea siksi, että niiden esille ottaminen johtaisi automaattisesti takautumiseen vanhoihin kiusallisiin päätöksiin. Kaikki johtuu kyvyttömyydestä myöntää traagisia virheitä. Demarien jakopolitiikka on konkurssissa. Mitä jaat kun ei ole enää tuotantolaitoksia eikä asiallisesti palkattuja teollisuustyöpaikkoja, joiden tuottavuuden kautta maahan rakennettiin laaja hyvinvointivaltio julkisine työpaikkoineen? Kansantalouden kannattavuus ja viennin kilpailukyky on palautettava, mutta jollakin muulla keinolla kuin sisäisellä devalvaatiolla, siis palkkadumppauksella, siis kansalaisten köyhdyttämisellä. Ei kai demarijohto tai jäsenkunta sellaista voi hyväksyä, jos omia aatteellisia oppeja vähänkään noudatetaan? Eli demareilla täytyy olla jokin muu ratkaisu. Mikä se on? Millä demarit palauttavat Suomen kilpailukyvyn ympäröivää maailmaa kohtaan?
Tehostaminen, tuottavuuden lisääminen ja työurien pidentäminen johtavat kasvavaan työttömyyteen. Toisaalta, millä ihmeen perusteella demarit voivat vastustaa mainittuja oikeistopuolen esityksia, kun he eivät tarjoa muutakaan lääkettä ongelmiin. Ainoa lääke on koko kansantalouden kilpailuaseman muutos suhteessa ympäröivään maailmaan. Tätä muutosta ei saada aikaan ilman että kysymykset EU-jäsenyydestä, vapaakaupasta ja rahaliitosta otetaan esille. Muualla Euroopassa näiden rakennelmien mielekkyydestä jo keskustellaan mutta ei Suomessa eikä varsinkaan SDP:ssä, jossa periaatteessa pitäisi olla eniten kiinnostusta tavallisen kansalaisen hyvinvointia kohtaan. Rikkaimmat selviävät huonoissakin oloissa.
IPUlla on näkemys miten homma hoidetaan. Jos demarileirissä löytyy ihmisiä jotka eivät ole täysin tyytyväisiä tähän nykyiseen olotilaan ja haluavat ongelmiin ratkaisuja, IPUssa on ovet auki. Oman mukanaolonsa asteeseen voi jokainen vaikuttaa itse, mutta äänestyspäätösten uudelleenarviointi on vähimmäisvaatimus jos haluaa Suomen tilanteeseen muutosta. Nyt ei tehdä päätöksiä mistään koirankusetuspaikoista vaan koko kansakunnan olemassaolon kysymyksistä. Tähän työhön pääsee mukaan joka tahtoo.
Virhe tuli tehtyä jo 90-luvun alkupuolella kun SDP lähti kannattamaan EU-jäsenyyttä ja valjasti projektiin mukaan koko AY-liikkeen. Itseasiassa jo 80-luvun lopulla Liikanen oli tekemässä virheitä jotka johtivat ensimmäiseen suureen lamaan, ja laman pohjalla ryhdyttiin puuhaamaan EU-jäsenyyttä muka ongelmien ratkaisuksi. Silloin kylvettiin nykyisen tuhon siemenet. Itse SAK otti jäsenyyttä tukevan kannan Ihalaisen johdolla, vaikka oli tiedossa että vapaakauppa johtaa työn ja pääomien siirtymiseen ulos Suomesta halpatuotantomaihin sekä ajan myötä Suomen kilpailukykyongelmaan ja palkkadumppaukseen kilpailukyvyn elvyttämiseksi. Sitä myötä tietenkin menee myös hyvinvointivaltio ja julkiset palvelut, koska talouden yleinen näivettyminen johtaa verotulojen vähentymiseen. Tämä näkymä oli jokaisen älykkään ihmisen tiedossa, olisi ainakin pitänyt olla. Voisi olettaa että etujärjestöjen ylätasolla on älykkäitä ihmisiä. Luultavasti onkin ja oli, mutta älykkyys ei ole sama asia kuin viisaus. Ay-liike myöntyi vahvojen intressipiirien ylipuhumana kannattamaan EU-jäsenyyttä jonka myötä meidän riesaksi tuli vielä rahaliitto muutamaa vuotta myöhemmin.
Näiden päätösten laskua niitetään nyt. Virallisesti demarijohto ja ay-johto eivät käsitä mikä Suomea vaivaa, tosiasiassa tämä kehityskulku on näille nokkamiehille ja -naisille selvä asia, mutta tehdyt päätökset ovat olleet niin katastrofaalisia, ettei niitä voi myöntää ja lähteä perumaan. Siksi Suomenmaa on täynnä poliittisia ruumiita ja aatteellisia konkurssipesiä. Politiikassa pyöritellään joutavia pikkuasioita kun isoihin kysymyksiin ei tohdita koskea siksi, että niiden esille ottaminen johtaisi automaattisesti takautumiseen vanhoihin kiusallisiin päätöksiin. Kaikki johtuu kyvyttömyydestä myöntää traagisia virheitä. Demarien jakopolitiikka on konkurssissa. Mitä jaat kun ei ole enää tuotantolaitoksia eikä asiallisesti palkattuja teollisuustyöpaikkoja, joiden tuottavuuden kautta maahan rakennettiin laaja hyvinvointivaltio julkisine työpaikkoineen? Kansantalouden kannattavuus ja viennin kilpailukyky on palautettava, mutta jollakin muulla keinolla kuin sisäisellä devalvaatiolla, siis palkkadumppauksella, siis kansalaisten köyhdyttämisellä. Ei kai demarijohto tai jäsenkunta sellaista voi hyväksyä, jos omia aatteellisia oppeja vähänkään noudatetaan? Eli demareilla täytyy olla jokin muu ratkaisu. Mikä se on? Millä demarit palauttavat Suomen kilpailukyvyn ympäröivää maailmaa kohtaan?
Tehostaminen, tuottavuuden lisääminen ja työurien pidentäminen johtavat kasvavaan työttömyyteen. Toisaalta, millä ihmeen perusteella demarit voivat vastustaa mainittuja oikeistopuolen esityksia, kun he eivät tarjoa muutakaan lääkettä ongelmiin. Ainoa lääke on koko kansantalouden kilpailuaseman muutos suhteessa ympäröivään maailmaan. Tätä muutosta ei saada aikaan ilman että kysymykset EU-jäsenyydestä, vapaakaupasta ja rahaliitosta otetaan esille. Muualla Euroopassa näiden rakennelmien mielekkyydestä jo keskustellaan mutta ei Suomessa eikä varsinkaan SDP:ssä, jossa periaatteessa pitäisi olla eniten kiinnostusta tavallisen kansalaisen hyvinvointia kohtaan. Rikkaimmat selviävät huonoissakin oloissa.
IPUlla on näkemys miten homma hoidetaan. Jos demarileirissä löytyy ihmisiä jotka eivät ole täysin tyytyväisiä tähän nykyiseen olotilaan ja haluavat ongelmiin ratkaisuja, IPUssa on ovet auki. Oman mukanaolonsa asteeseen voi jokainen vaikuttaa itse, mutta äänestyspäätösten uudelleenarviointi on vähimmäisvaatimus jos haluaa Suomen tilanteeseen muutosta. Nyt ei tehdä päätöksiä mistään koirankusetuspaikoista vaan koko kansakunnan olemassaolon kysymyksistä. Tähän työhön pääsee mukaan joka tahtoo.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kukaan työtä tekevä duunari ei voi enää kannattaa puoluetta. Kun puolue-eliitti lähti mukaan pärssikeinotteluun itse rikastuakseen,niin miksi enää niitä tukea? Me työläiset tämän keinottelun olemme maksaneet ja kalliisti. Tuli näet vielä siitä johtuneet rankat velatkin maksettaviksemme.
ajaa puolen millin kuorma-autoilla soraa ja jätteitä ympäri maakuntia,ainoana päämääränä kupata itselleen kaikki verorahat ja toverit valtuustoissa yrittävät keksiä heille töitä.