Hei!
Olen muuttanut vähän eriskummalliseen vuokra-asunto "kompleksiin", syksyllä. Alkuperäiselle omakotitalotontille on rakennettu kaksi "omakotitaloa" lisää, jotka ovat kuitenkin vuokra-käytössä, molemmissa on kolme asuntoa. Alkuperäisessä omakotitalossa on "talonmiehen" asunto, ja kaksi vuokra-asuntoa. Lisäksi siellä on pyykkitiloja yms..
Lämmitys on täällä suurin ihmettelyni, tosin olen onnellinen siinä suhteessa että sukulaiseni joutuvat kerrostalossa kylmää kärsimään, täällä kyllä lämpöä riittää putkissa. Ymmärrän lämmityksestä jotain, mutta kyselen mielipiteitä tähän asiaan.
Taustatietoa:
Alkuperäisen omakotitalon kattilahuoneessa on kaksi kattilaa, tyypiltään Veda 70. Lämpökeskus on saneerattu tällä vuosituhannella. Toinen kattila on vanhan leivinuunin tilalla ja leivintupa vanha kattilahuone on yhdistetty ykseksi isoksi kattilahuoneeksi. Kaikki talot lämmitetään täältä. Tosin toisessa uudessa talossa on varalla kaksi öljykattilaa, jotka on yhdistetty samaan järjestelmään.
Tuolta isosta kattilahuoneesta löytyy neljän kuution varaaja, ja öljykattilahuoneessa on kahden kuution varaaja. Nuo Veda-kattilat ovat molemmat yhdistetty omilla latausjärjestelmillään tuohon neljän kuution varaajaan. Latausjärjestelmänä on erikoinen, kaksi isoa shunttiventtiiliä joissa Automix-vakiolämpötilasäätäjät. Toinen säätää kattilan paluuvettä ja toinen säätää varaajan menovettä. Myös latauspumput on molemmille omat. Kattilalta nousevassa putkessa on termostaatti joka säätelee paloilmapuhaltajan toimintaa. Tosin puhallus lakkaa jos savukaasut laskee liian alas (eli ei tulta enää). Silloin täytyy sytyttää uudelleen ja painaa kattilan vieressä nappia jossa tiimalasin kuva. Tällä savukaasuanturi ohitetaan puoleksi tunniksi.
Sitten tuolta lähtee kaksiputkinen kanaali sinne öljykattilahuoneeseen ja nelireikänen toiseen taloon. Öljykattilahuoneen ja alkuperäisen kattilahuoneen välillä vettä siirtää Termomat 12 latausautomaatti. Toisn ilman normaaleja venttiilejä, suoraan varaajasta toiseen.
Ouman EH-203 löytyy molemmista kattilahuoneista. Se säätää alkuperäisessä huoneessa toisen uuden talon ja vanhan talon ja niiden yhteisen lämpimän veden lämpöä. Lisäksi ohjataan sähkövastuksia ja kiertovesipumppua ja dataa kerätään tietokoneelle. Öljykattilahuoneessa sillä ohjataan molempia öljykattiloita varaajan lämmön mukaan, lisäksi käyttövettä ja lämmitystä. Öljykattiloissa on lisäksi normaalit kattilatermostaatit. Eli ne ovat varalla koko ajan käyttövalmiudessa, jos Ouman ne päättää käynnistää.
Sitten varsinaiseen ihmettelyyn:
Noissa Veda-kattiloissa poltetaan KIVIHIILTÄ??
Ja lisäksi on määrätty lämmitysvuorot, mikä talous lämmittää milloinkin. Myös yöllä pitäisi lämmittää, mutta ei niin välttämätöntä. Tuo on todella sotkuista hommaa. Varaajan lämpötila täytyy kuulemma pitää 85-95 asteen välillä ettei öljykattilat lähde käymään. Kuulemma ensimmäinen lähtee kun toisen varaajan lämmöt laskee alle 75 ja toinen kun mennään alle 72 astetta. (Patteriverkosto mitoitettu siis 70/40/-38c.).
Kattiloiden nousuputkien termostaatit on säädetty 95 asteeseen. Varaajassa on yleensä 90-100 astetta. Tuo toimii siis automaattisesti kunhan kattiloissa riittää hiiliä. Mutta kun ei meinaa aina pakkasella keretä sitä tahtia laittamaan kun palaa. Ja kattiloissa täytyy olla aina tuli, varaajat toimivat lähinnä lämpimän veden teossa. Ei siinä mitään, eihän toki 6 kuutioita vettä riitä parin kymmenen asteen lämpöerossa (95-75) riitä 8 asuntoa lämmittämään, vaikka vain 3 talossa onkin.
Itse lämmittäminenhän tapahtuu siis siten, että kattilahuoneesta mennään hiilivarastoon, ja haetaan sieltä kottikärryllä hiiliä ja lapioidaan niitä molempiin kattiloihin. Yöksi molemmat pitää ladata ihan täyteen. Alle 30 asteen pakkasella kuulemma ne toimivat yön yli, eli ei ehdi vajua niin apljon että savukaasuanturi katkaisisi lämmityksen. Öljykattilat eivät ole käyneet kuulemma kuin kesäisin kun hiilikattilat olleet kylminä?
Viime kesänä toista noista Veda-pannuista lämmitettiin koivuhalolla hiilen säästämiseksi? Toinen oli kylmänä. Mutta kun minusta tämä kuuluu 50 luvulla eikä vuoteen 2010? Talkari säästää öljyä lämmittämällä hiilellä ja kesällä ei saa lämmittää hiilellä kun sitäkin pitää säästää? Öljykattilat ovat kuulemma vuodelta 1967 ja siksi niitä ei käytetä kuin varalla.
No, se siitä hommasta, mutta kivihiiltä joutuu lapioimaan kattiloihin tosissaan. Se on lisäksi pikkumurskaa koska se maksaa paljon vähemmän kuin kokonainen hiili.
Mutta onko tämä vaivan arvoista?

Vastaukset 28
Vanhimmat
Ei ole vaivan arvoista. Tuntuu täysin uskomattomalta, että tuollaista touhua joku harrastaa. Lienee talkkari - tai kuka onkaan viritelmät tehnyt - liian ihastunut omiin viritelmiin ja ajattelumaailmaan. Saman systeemin saisi tehtyä paljon fiksummin siten, että päälämmitys hoidetaan klapeilla ja öljy otetaan vain äärimmäisessä hädässä talteen. Täysin turhaa hommaa tuollainen kivihiilellä yötä myöten puuhaaminen.
Jos tuosta haluaisi toimivan systeemin, niin ensimmäinen tehtävä olisi potkaista talonmies huit hitoille säätämästä. Seuraavaksi kannattaa ottaa yhteys johonkin asiantuntevaan firmaan, joka suunnittelee, rakentaa ja säätää teille toimivan systeemin.
Niin, siis lämpöjärjestelmä on saneerattu tällä vuosituhannella, tarkkaa vuotta en tiedä, mutta laitteet ovat ihan uusia. Varaajat ovat Akvatermin pelleillä, eli uutta mallia, putkieristeetkin nykyaikaisia, pumput näyttää uudelta jne...
Ainoat vanhat osat on nuo kaksi 1967 vuoden öljykattilaa. Ne ovat lämmittäneet tätä kompleksia ennen, mutta öljyä on kulunut niin paljon että talkkari on saneerattanut lämpösysteemin. Toinen kuulemma ollut siellä missä nykyisin kivihiilikattilat ja toinen siellä missä nykyäänkin on. Laitteet olivat aikansa eläneet ja taisi vanha käyttövesivaraajakin vuotaa, joten saneeraus tehtiin.
Se toinen on siirretty sinne toisen kaveriksi toisen uudemman talon kellariin, koska alkuperäiseen paikkaan ei ole kolmea kattilaa mahtunut? Samalla on vedetty tuo lämpökanaali öljykattilahuoneen ja kivihiilikattilahuoneen välille.
Kaikki kattilahuoneiden kalusteet ja putket ovat ihan uusia. Ainoat vanhat osat ovat talojen lämmönjakoputket ja toinen kanaali, mutta muuten tosiaan kaikki uutta.
Vuokraa ei saneerauksessa nostettu kun investointi aiotaan maksaa säästyneillä lämpökuluilla ja ilmeisesti tämän takia sen kivihiilen kanssa turataan?
Talkkaria ei voi potkia pellolle, kun se sattuu omistamaan koko kompleksin ja toimii talkkarina :/
Ilmeisesti muuta työtä ei tee, kun tuntuu aina istuskelevan kattilahuoneessa kun ei ole kenenkään lämmitysvuoroa. Kivihiilen poltosta sovittiin kuulemma vuosia siten yhtiökokouksessa, koska vuokrat olivat nousemassa ja lämmitys piti saneerata.
Tuo klapihomma; Siis nuo kaksi kattilaa joita käytetään nyt kivihiilellä, mahdollistavat myös klapinpolton, ne on puhallinarinalla. Kattiloihin ei ole tehty muutoksia. Eli muuta toimenpidettä klapilämmitykseen ei tarvitsisi kuin laittaa kattilaan kivihiilen sijasta klapia, mutta kuulemma sen antama teho ei riitä yöksi??
Kesällähän pitää polttaa koivuhalkoa toisella kattilalla, toista pidetään kylmänä kun yksikin riittää yöksi. Kivihiiltä ei kesällä polteta koska se on niin kallista? Ja talvella sitten poltetaan hiiltä kun öljy on kallista!
Pahimpina pakkasöinä joutuu lapioimaan kivihiiltä kattilaan koska öljy ei saa tuossa tilanteessa mennä missään tapauksessa päälle - se on kuulemma niin kallista ja mitä enemmän pakkasta sen kalliimpaa se on. Onneksi talkkari itse hoitaa tätä yölämmitystä.
En tiedä kuinka muut lämmittää, mutta tuntuu että kun tulen lämmittämään, on kattilat lähes tyhjinä hiilestä ja niihin menee satoja litroja hiiltä (pesän tilavuus 450l), joten kiva homma! Tietysti toiset pistää lapiollisen silloin tällöin pannuun eikä yritäkkään täydentää pesää!
Itselläni on nyt kaksi lämmitysvuoroa viikossa. Ilmeisesti talon väki on innokasta lämmittämään, joillain talouksilla on viikossa kymmenen lämmitysvuoroa!
Lämmitysvuorot eivät siis ole pakollisia, mutta talon töihin osallistuminen on kuulemma hyvä hengen mukaista, ja olihan sitä pakko kokeilla kun ei ole ennen moista ihemttä nähnyt! En kyllä ota nyt vähään aikaan uusia vuoroja, nämä ovat vain tämän kuun loppuun. Talkkari sitten lämmittää kun kukaan ei ota vuoroja?
Siis aivan täältä Suomestako tätä tarinaa isket?
Mutta energiatutkijana vaikuttaa siltä että jossain kohdassa tuhlataan raskaasti. Oletko selvillä kompleksin lämpimistä kuutioista ja kulutetun polttoaineen määrästä?
Nykyaikaisen klapilämmityksen periaate on se, että kattilalla varataan lämpöä isoon vesivaraajaan, josta lämpöä otetaan tarpeen mukaan lämmitykseen. Varaajan tulee olla niin iso ja kattilan niin tehokas, että lämmittäminen on mielekästä = pannuhuoneessa ei tarvitse päivystää, vaan kattilaan tuikataan tuli esim. kerran päivässä. Varaus hoidetaan niin, että kattilasta pusketaan kuumaa vettä varaajan YLÄOSAAN, josta otetaan lämmin vesi patteri- tai vastaavaan kiertoon. Lämmityskierrosta tuleva kylmä vesi pitää ohjata varaajan ALAOSAAN, josta otetaan vettä kattilalle lämmityksen aikana. Varaajassa lämpö kerrostuu tehokkaasti, eli alaosa voi olla kylmä ja yläosa kuuma. Esimerkiksi meillä varaajan alaosan lämpötila on n. 30 astetta, kun menen lämmittämään. Yläosassa on kuitenkin n. 80 astetta, ja sehän riittää hyvin patterikiertoon.
Minusta tuntuu, että teillä varaajan lämmön kerrostuminen ei toimi kunnolla tai öljypolttimien syttymislämpötila on liian korkea. Kolmas vaihtoehto on, että varaajista vain loppuu lämpö kesken, ja siihen on ratkaisuna lisävaraajan hankinta.
Sitä ihmettelen, että jos kivihiili on liian kallista poltettavaksi kesällä, niin miten se on riittävän halpaa poltettavaksi talvella. Kesäkulutus on pieni rippunen siitä, mitä talvella menee.
Edelleenkin olen sitä mieltä, että tuohon pitäisi saada joku ulkopuolinen asiantuntija pistämään tuo homma kuntoon ja antamaan ohjeita siitä, miten lämmitys tulisi hoitaa. Toisaalta, jos vapaaehtoisia riittää, niin siinähän sitten päivystävät pannuhuoneessa. Kivihiilen poltto kuitenkin on ympäristörikos nykypäivänä, ja se tässä vähän särähtää korvaan ikävästi.
On ne putket oikein, siinä on vielä sitten lisänä se toinen varaaja jota lämpötilaerosäätäjällä sitten ladataan / puretaan. Siellä öljykattilahuoneessa.
Varaajat on 4 2 kuutiota, eli 6 kuutioita. Lämmitettävänä on 3 "omakotitaloa" joissa on kahdessa kolme vuokra-asuntoa ja yhdessä kaksi vuokra-asuntoa ja talonmiehen asunto.
Varaajat ei ehdi paljon kerrostumaan kun kahdessa 70kWn kattilassa on jatkuvasti tuli, termari ohjaa paloilmapuhaltajan käyntiä ettei vallan kiehahda. Lämpö on 90 ja 100 asteen välillä molemmissa varaajissa. Öljykattilat lähtee toinen käyntiin 72 ja toinen 75 asteessa. Eivät ole käyneet kuulemma kuin kesällä kun halkoja ei ole heitetty pesään.
Vesi lähtee varaajaan kun lämpö ylittää 90 astetta. Toinen shuntti pitää kattilan paluuveden 70 asteessa. Kivihiili on kuulemma niin vaikea sytyttää, ettei siksikään saa päästä tulta sammumaan.
Lämpöä tuhlaa se, että talkkari on säätänyt automatiikan muuten kohdalleen, ettei lämmöt sisällä heittele säiden vaihdellessa, mutta kun termaria kääntämällä saa 26 astetta lämmintä. Kuulemma vanhukset tarvitsee sitä. Ja taitaa talkkarilla itelläänkin olla asunnossaan sen verran. Yhteisten tilojen termarit on lukittu asentoon 4 (=23-24 astetta) ja asuinhuoneissa säätää voidaan 2 ja 5 välillä eli n. 18-26 astetta. Lämmintä vettä tuntuu kuluvan aika paljon, kun ei ole asuntokohtaisia mittareitakaan.
Suomessa ollaan, melko pohjoisessa.
Tuosta ympärsitöhommasta; Eikös isot voimalaitoksetkin polta kivihiiltä? Tosin kyllä sieltä välillä sellainen musta öyhkä tulee että kiittelee sitä että piippu on korkealla.
Kesällä pitää käyttää kuulemma koivuhalkoa, jonka talkkari on itse hakannut omasta metsästä. Se ei riitä talvilämmitykseen, ja kivihiili on seuraavaksi halvin vaihtoehto hinnallaan 1,8snt / kWh. Öljy on taas niin kallista, 5-6snt / kWh, tosin säiliössä oleva öljy on ties miten vanhaa.
No, nyt kivihiilellä lämmitettyyn suihkuun!
Silti hiukan tuota hiilenkulutusta ihmettelen. Siispä
-meneekö lämpöä harakoille eli mikä lienee savukaasujen lämpötila?
-Palaako kaikki hiili vai kannetaanko tuhkan mukana palamatonta hiiltä tunkiolle?
Jos se isäntä on noin nuuka niin arvuutapa näitä kahta asiaa, varmaan tutkii pikaisesti. Hiilenpoltto on taitolaji
Toistaiseksi ainut kokomäärittely on "3 OK-taloa". Asuntoja kuitenkin enempi.
Lämmitykseen pitäisi riittää "3 OK-talossa" noin 6000 litraa öljyä. Siitä voi lähteä liikkeelle.
Kivihiili on melko täyttä energiaa. Kilosta tulee 6,5 kWh. Meneekö miten monta kuutiota vuodessa? Kivihiilen tiheys on 1,1-1,5 tonnia kuutiolle. Jos kivihiiltä kuskataan paljon enemmän kuin 8-10 kuutiota vuodessa pesään, ollaan metsässä pahoin. Vaikka olisi miten halpaa polttoaine, niin tuhlaus voi muuttaa senkin kalliiksi.
Nuo varaajat riitä tuollaselle kompleksille talvella kuin muutamaksi tunniksi,kanaalit vie jonkunlaisen osan lämmöstä. Haloilla tuon lämmitys olis aika toivotonta talvella,pitäis sen talonmiehen paiskoa halkoja kaikenaikaa kattiloihin.Stokeri tuohon kannattais laittaa.
3taloa vanhempia taloja 200-300m2 kappale muut tilat vuokrakäytössä helposti 4-6m3 öljyä vuoteen/talo...
Saattaa olla taloudellinenkin lämmitys jos työlle ei lasketa hintaa...
Näinhän se homma on, talot ovat juuri tuossa 200-300m2 haarukassa.
Savukaasut ovat 200-250 astetaa. Tuhka on ihan puhdasta tuhkaa, ei ole isoja kokkareita joukossa eli kaikki hiili palaa.
Hiiltä tilataan aina 5 tonnia kerrallaan ja kuormia menee talvesta riippuen 3-5 kuormaa. Talossa asuu paljon ihmisiä joilla on sisällä 26 astetta lämmintä koko talven. Tuo 5 kuormaa maksaa kuulemma n. 4300€. Ja se menee pahana pakkastalvena.
Kesälläkin saa halkoja paiskoa kattilaan ihan riittämiin, tiedä sitten mitä talvella olisi... Saattaisi öljy olla päällä aika tiheään. Ennen saneerausta öljyä meni täällä sellainen 20-25m3 per vuosi. Taitaa olla sittenkin ihan taloudellista?
Aika paljon mut tuolla sisälämmöllä ilman vesimaksuja ihan ymmärrettävä,ei edes paha.
Jos sitä hiiltä menis 25t vuoteen niin sehän olis n.162Mwh.Ei mielestäni oikein reilu kulutus 18Mwh/asunto,tosin sillähän lämpiäis reilun kokoinen uusi omakotitalo,tosin kaverilla meni tuota luokkaa alle 100m2 vanhassa omakotitalossa ennen remppaa.
Vastaa 4000 m3 lämmitystä. Aika korkeat huoneet. Tai sitten on lämmitys tuhlailevaa.
Paljonko on oikeasti kuutioita. Wanhahtavissa taloissa kulutus on luokkaa 55 kWh/m3/v/rm3. Silloin ollaan hyväksyttävissä lukemissa.
Rakennuspiirustuksiin ei ole merkattu kuutioita?? Vain neliöt? Kuinka nuo kuutiot lasketaan, huonekorkeus on kuitenkin aika korkea varsinkin vanhemmissa talossa vuodelta 1967. Taitaa hipoa 3 metriä... Uudemmassa vuoden 1982 talossa on ihan normaali huonekorkeus.
Sitten tuo sisälämpötila on se 26 astetta suurimmassa osassa asuntoja, aulatilat ym. pyörii 23-24 asteessa, lämmintä vettä kuluu ilmeisesti aika reilusti, en tiedä tarkalleen, mutta asuntokohtaisia vesimittareita ei ole, joten varmaan enemmän kuin normaalisti. Öljylämmitys tulisi maksamaan öljynhinnalla 60c/l yli 12 000€ vuodessa, joten tuo kivihiili 3500-4500€ on siihen verrattuna hyvin halpa. Vesi muuten tulee omasta porakaivosta...
Myöskin pyykkituvassa on jonkunlainen "kuivaaja" joka puhaltaa ulkoa ilmaa lämmityskennoston läpi ja ilma tulee tulikuumana tupaan. Tuo on muuten kuumana ympäri vuoden, samassa piirissä on myös kuulemma joitain muitakin kennoja, noita siis ohjataan Ouman EH-203 säätimen toisella lämmityspiirillä, jonka säätökäyrä on määritelty siten, että kesälläkin ( 20) sinne lähtee 40 asteinen vesi, 0-kelissä 50 asteinen ja -20 asteen pakkasella 65 asteinen.
Sitten tuo vuoden 1982 kanaali tuntuu olevan aika lämpösyöppö, lumi sulaa talvella iloisesti sen päältä...
Talkkarin "nuukuus" on ilmeisesti vähän valikoivaa, lämpötiloista ym. ei tingitä, mutta poltetaan halvinta ainetta mitä pystytään. Eli ajatuksena on tuottaa tarvittava lämpö mahdollisimman halvalla, kuitenkaan lämmöstä tinkimättä?
Kompleksissa on ollut 2kpl 6000 litran öljysäiliötä. Nyt siis toinen poistettu koska molemmat öljykattilat samassa talossa ja samassa säiliössä. Nykyään tuon toisen öljysäiliön tilalla on hiilivarasto.
Tyypillinen tilausmäärä on ollut 10 000 litraa. Tosin öljyä ei ole tilattu kahdeksaan vuoteen? Liekkö enään lähtee öljypolttimet toimimaankaan kun viimeksi käyneet viime kesänä.
Onko hiililämmityksessä joku "niksi", jolla voi säästää sitten huomattavasti? Siis savukaasut alle 250 astetta ja hiiltä ei kanneta tuhkan mukana pellolle. Eli kaiken järjen mukaan suurin osa hiilestä muuttuu lämmöksi?
Kattilahuoneessa on tosin ovet suljettuina helposti se 40-50 astetta lämpöä, koska kattilat vuotavat sitä niin hirveästi. Öljykattilahuoneessa öljykattiloiden ollessa hiljaa on n. 20 astetta. Öljynpolton ollessa käynnissä kahdella kattilalla siellä se sama 40-50 astetta.
Käsittääkseni vuokratalossa pitää olla nähtävillä energiatodistus. Onko sitä?
http://energiatodistus.motiva.fi/energiatodistukset/isannoitsijantodistukseensisaltyva/
Jos oikein laskin, niin asuntoja on kahdeksan. Energiatodistus on pakko tehdä.
Laskin neliökulutuksen kompleksille aiemman öljynkulutuksen perusteella olettaen kattilahyötysuhteeksi 0,85.
Lämpimiä neliöitä arvioin olevan 750.
Alempi kulutuslukema antaisi 227 ja ylempi 283 kWh/brm2. Tuo ei ole vielä ET-luku, koska sitä ei ole normeerattu. Sanoit kompleksin olevan melko pohjoisessa. Normeerauksessa luku siis laskee jonkin verran.
Lukema antaa kuitenkin suuntaa. Energiatodistuksessa rivarityyppiset rakennukset asettuvat yleisesti luokkaan B...D (100...180). 227 on luokkana D (141...180) ja 283 G (281 tai yli).
Ollaan siis asteikolla jos lähtötiedot pätevät. Mikäli neliöt ovat isommat, lähestyy lämmönkulutus normaalia. Tuntui vaan ensin aika hurjalta.
Tarkista jostain neliöt. Pyydä energiatodistus. Pitäisi laskea vielä hiilellä, koska öljyn käytöstä on noin pitkä aika.
Kiinteistösähköäkin kuluu ja se puuttuu edellä olevista neliökulutuksista. Kaivopumppaus ja eksoottiset säätö- ja puhallinvehkeet kyllä kuluttavat. Vuosikulutus voi olla 15 MWh lisää lukuihin.
Tuollainen tila olis "omakotiasumisessa" tippuis tuo kulutus varmaan kolmanneksella.
Mut jos vuokra sisältää lämmön ja veden niin miks ihmeessä sitä pitäis säästää?
Tuosta varmaan parhaiten säästäis kulutustottumuksia muuttamalla,Lämpötilat kohdilleen,vesimittarit kaikille,yms...
Jos öljyä on ostettu 200-250Mwh vuoteen ja nyt hiiltä 100-170Mwh vuoteen niin onhan tuossa jotain muutosta tullut.
Asenteitten muuttamiseksi kaavaillaan kiinteistöveron muuttamista energiatehokkuuteen perustuvaksi. Mutta entä sitten? Vuokrasta maksetaan vain jokin pieni siivu ja loput tulevat asumistukena.
Eli törsäys jatkuu vaan.
Aiemmat luvut olisivat hiilen 20 tai 25 tonnin kulutuksella 130 ja 163 ilman kiinteistösähköä. Jos neliöt pitävät, niin olisi normaali kulutus.
Kuutioita jos arvioidaan keskimääräisellä 2,7 m huonekorkeudella, saadaan 2100 m3. Kuutiolle vuosikulutukseksi tulisi 62 ja 77 kWh. 62 olisi aivan tavallinen kulutus lievästi tuhlailevassa vanhahtavassa kiinteistössä.
Ovatko neliöt ja kuutiot noin? Talkkari taitaa tehdä hyvää työtä vaikka maata pitääkin sulana. Lähinnä tulee mieleen, että systeemistä puuttuvat vain kunnolliset optimoinnit kuten stokeri ja varaajien tehokas käyttö puskureina. Myös hukkalämmitysten poistaminen pitäisi ottaa ohjelmaan. Jos on tilaa, niin hiilikattilahuoneeseen voisi sijoittaa ilmalämpöpumpun ulkoyksikön ja pitää lämpö sillä 20 asteessa. Kai siitä johonkin pyykinkuivaukseen voisi lämpöä lykätä? Tai eteisiin.
Omistaja-talonmies taitaa pitää lämmittämispuuhasta. Harrastus tuokin muitten joukossa. Ainakin on saanut väen mukaan puuhaan eli tuskin mikään kenkku tyyppi on ainakaan. Ja asenne on ettei ihmisien tarvitse palella. Taitaa olla vallan erinomainen heppu. Ovatko vuokrat kohtuulliset?
Varmasti tippuisi, vuokra-asuminen jossa vuokraan kuuluu kaikki, kuluttaa yllättävän paljon energiaa, kun kaikilla tuntuu olevan reippaasti lämmön ja veden kulutusta ettei vaan maksa naapurin vesiä.
Neliöitä on varmaan lähempänä 850 kuin 750. Lisäksi se korkea sisälämpötila kait kuluttaa jonkun verran.
Säätösysteemit ei kyllä mielestäni kuluta kuin muutamia satoja Watteja. Tuo pyykkikuivaussysteemi on kolmivaiheinen ja sinne siis menee kuuma vesi kesäisinkin. Se voi kuluttaa jonkun verran hiiliä. Vesi tulee porakaivosta, jonka mainitaan olevan 130 metriä syvä. Pumpusta en tiedä.
Ilmeisesti kulutukset ovat melko kohdillaan tuohon öljyaikaan verraten. Öljykattilat ovat siis vuodelta 1967 eivätkä varmasti kovinkaan energiatehokkaita.
Vanhempien rakennusten ilmanvaihto on koneellinen poisto, lisätty siis vain huippuimurit poistohormeihin. Peltisepällä teetetyt lootat piippujen päälle ja huippari päälle (en tiedä, onko laskettu vaiko "mutu" tuntumalla mitoitettu) ja sillä hyvä. Liesituulettajat on tavalliset, tosin puhaltaa tuonne huippariin. IV-venttililit on vanhat peltiritilät piipuissa, eli siellä kuluu lämpöä senkin takia aika paljon.
Uudessa talossa on LTO-laitteet, jälkilämmityksenä vesipatterit. Taitaa olla muistaakseni kaksi konetta, toinen hoitaa yläkerran ja toinen hoitaa alakerran. Alakerrassa yksi asunto ja saunatilat. Yläkerrassa kaksi asuntoa.
Saunoissa on 12kWn sähkökiukaat. Saunat lämpenee viikonloppuisin illalla ja keskiviikkoisin illalla. Kellokytkimet ohjaa kiukaita. Saunatermostaatit säädetty 80 asteeseen.
Mahtaako tulla kivihiili- vai antrasiittimurskana? Antrasiittimurska on jonkin verran kalliimpaa, mutta energiasisältö isompi. Yli 8 kWh/kg. Murska on jonkinsortin jätettä ja hinnat 170 euroa tonni antrasiitilla. Kunnolliset murikat maksavat yli 600 euroa tonnilta. Noista jos laskee energian hintaa niin tulee 10 senttiä kWh isolla tavaralla. Murskalla tulee 2 senttiä kWh.
Kivihiiltä ei pidä polttaa ilman jälkipaloilmaa. Se muistuttaa puun polttoa kunnolliseen hiilettymisvaiheeseen asti. Antrasiittia voi polttaa alailmalla kun ei siitä irtoa palavia kaasuja. Jos saan arvata, taitaa kompleksi lämmetä antrasiitilla.
Luvut olisivat 850 m2:lla ja antrasiitilla 153 ja 191 kWh/brm2. Kuutiolle tulisi 55 ja 68 kWh/v. Normaalit lukemat pohjoisessa.
Itse asiassa tuosta en osaa mennä sanomaan, kumpaa ainetta on. Näkeekö jostain?
Se taitaapi olla tuota Antrasiittia, ilmeisesti luvut menisivät kivihiilellä kovinkin alas? Talot ovat kuitenkin vanhoja ym.. jolloin niin pientä kulutusta ei voisi uskoa. Jälkipaloilmasta en osaa sanoa mitään? Mistä sen oikein näkee?
Mutta mustaa ja sotkuista se kyllä on!
Kivihiilen poltossa tulee 30 % energiasta kaasujen palamisesta. Siinä on kunnon liekit ja hiilien päälle on siten syötettävä paloilmaa. Muuten kaasut menevät harakoille palamattomina. Antrasiitissa on haihtuvaa ehkä 1,5 %. Liekkejä ei juurikaan ole tai ne ovat hyvin matalia ja vain alkuvaiheessa. Palo tapahtuu hehkuna.
Korjaan. Tulee 7,7 senttiä kWh isolla murikalla. Ei ole kilpailukykyinen öljyn kanssa mutta kylläkin sähkön kanssa.
Kyllä siinä sellaiset liekit on, eli kivihiilellä lämpiää kompleksi. Kyselin talkkarilta siitä jälkipaloilmasta, ja sitä on kuulemma säädetty tulemaan.
Eli se on siltä osin kunnnossa. Ei muuta kuin hiiltä pesään ja lämmöstä nauttimaan!
Lukemat siis laskevat entisestään. Taitaa olla aika energiapihi systeemi. Jos neliöt ja kuutiot ovat aiemmin arvatut.
että, kyllä lämmityksen voisi vieläkin monimutkaisemmaksi tehdä. Tehkää järkeistäminen asian suhteen. Jos olisi kuva näkyvillä niin...
Siellähän on omistaja-talonmies. Pitää lämmön tuottamisesta pienellä kivihiilisilpulla. Mitä tuota kadehtimaan. Paljon kummallisempiakin harrastuksia on. Kuten kumparelasku ja CR-kalastus.