http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/02/11/tassa-on-laman-perinto-suomelle/20102174/12
"Vaikka työvoiman tarve lisääntyisikin, se näkyisi ensin esimerkiksi osa-aikaisten työntekijöiden työtuntien lisäämisenä, ei uusina työpaikkoina."
"Rantalan mukaan talouskasvuun palaamistakaan ei voi ottaa itsestäänselvyytenä. Vaikka lukujen valossa talous näyttää jo terveemmältä, mutta se on kammettu väkisin kasvuun valtioiden onnistuneilla elvytystoimilla. Elvytysrahalla ei kuitenkaan eletä ikuisesti."
Onneksi Keskusta ja Kokoomus odottelevat vielä 1.5 vuotta ennen kuin aikovat ryhtyä lamatalkoisiin eli joku toinen hallitus saa hoitaa paskahommat kotiin. Siinä vaiheessa tosin on jo auttamattomasti myöhässä kun muut maat ovat tehneet ratkaisunsa vuosia sitten ennen Suomea. Katainen kehuskelee Youtubessa että juuri tämä vaihe on erittäin mielenkiintoinen sillä Suomi lähtee huikeaan talouskasvuun ja maaaailma pelastuuuuu! Velkojahan ei tarvitse maksaa ikinä takaisin, eihän?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.