Täällä uusia kavereita etsii 24-v. opiskelija/yrittäjä. Olen äskettäin muuttanut Poriin ja kaipaisin täältä uusia livekavereita. En ole kauhean viitseliäs enkä jaksa kirjoittaa kamalan pitkiä maileja, joten enemmänkin haluaisin tavata kasvokkain ja katsoa, synkkaako meillä.
Opiskelen siis tällä hetkellä Tampereen yliopistossa, mutta luentoja ei ole enää paljon jäljellä. Sain myös oman alan töitä täältä Porista, vaikkakin vain vuodeksi. Miehelläni on omakotitalo Ahlaisissa, jossa asun puolet viikosta. Minulla on myös oma vuokra-asunto Porin keskustassa. Oma verkkokauppayritys vie paljon aikaa, mutta välillä olisi mukava myös rentoutua esim. kahvilassa, shoppaillen tai baareillen. :) Liikuntaharrastuksiinkin minua saa yrittää houkutella mukaan.
Harrastan netissä surffailua (varmaan pieni riippuvuus), lukemista (silloin kun ehtii ja jaksaa), käsitöitä (villapaitoja ja ommeltuja vaatteita sekä pantoja meidän koiralle), telkun katsomista (lempiohjelmiin kuuluu muun muassa Täydelliset naiset, Salkkarit, Mentalist, Tila jne.) ja koiran kanssa lenkkeilyä. Minulla on kaksi kissaa, miehelläni on koira.
Laita mailia ja mielellään myös kuva itsestäsi, että tiedän minkänäköisen ihmisen kanssa juttelen.
annika.taskinen(at)windowslive.com

Vastaukset 1
Vanhimmat
laitappa ihmees viestiä s-posti osotteeseen : [email protected] ja oon saman ikänen tyttö ja muuttanu poriin muutama vuosi sitten.