HS.-MAGMA

Ihmettelin kun Hesarin anonyymi artikkeli Kuntaliiton ja Magman yhteistyöstä oli ikäänkuin magmalaisen kirjoittama.
Käpäsin juuri Magman sivuilla ja kas kummaa: siellä on juuri HS "yhteistyökumppanina", oikein reilusti ja näkyvästi.
Magman lonkeroineen on monella taholla. HS. on kehittynyt mielenkiintoiseen suuntaan.

HS Svenska-nu Magma RKP folktinget...
(jonka RKP onnistui lobbaamaan puoliviralliseksi valtion virastoksi...milloin RKP onnistuu lobbaamaan Magmalle saman aseman? Sehän ei olisi hassumpaa juuri nyt laman aikana, kun RKP ilmeisesti onnistuu saamaan oman vähemmistövirkamiehenkin = hyvin palkattu virka suomenruotsalaisille, taas)

Kaikkein pyhintä ei lama vaivaa. Ai että korruptiota rahan avulla? Eihän niin saa ajatella, tyhmä fenno.
.
5134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Svenska Finlands Folkting- niminen järjestö on valmis lailla sääsetty hallintokoneisto tulevalle Svenska Finland´ lle.

Se ei kaipaa muuta kuin että suomenruotsalaiset ottavat ikäänkuin jonkun alueen omakseen ja alkavat hallitsemaan sitä esim. Ahvenanmaan mallin mukaan.

Pakkoruotsitus kiristyy kaiken aikaa ja mukana vahvalla kädellä on Ruotsin valtio ja varsinkin sen kuningashuone.

Maahanmuuttajia koulutetaan jo valmiiksi ruotsinkielisiksi sinne heitä palvelemaan.

Pakkoruotsi ei demokraattisin keinoin poistu maastamme, koska demokratiaa ei ole.

Äänestä
  • Pakkoruotsitus on tullut tiensä päähän siksi, että valtaosa koulutetuista pienten lasten vanhemmista ei sitä enää kannata. Ne jotka kannattavat, hankkivat muksunsa erilaisiin kylpyihin ja painotuksiin.

    Sitä paitsi taloudellisesti ja kulttuurisesti tilanne on kestämätön, sillä Suomelta jää uupumaan linkit muihin kulttuureihin kuin Ruotsiin ja Englantiin.

    Ei tätä voida ylläpitää enää seuraavaa vaalikautta!

    Äänestä

Aatos Erkko on itse henkilöjäsenenä tuossa inhottavassa Svenska.Nu-salaliitossa. Voi hyvin arvata, mitä se merkitsee Hesarin kielipolitiikkalinjalle.

Toimittajat joutuvat kirjoittamaan kieli keskellä suuta kieliasioista. Tosin ilahduttavia irtiottoja Aatoksen ajatuksista on esiintynyt.

HS:n edeltäjä Päivälehti mainosti avauspääkirjoituksessaan olevansa suomenmielinen. Se oli heti ensimmäinen luonnehdinta.

Kyllä Päivälehden perustaja Eero Erkko kääntyisi haudassaan, jos näkisi jälkipolvensa ruotsinmielisyyden.

Pojasta ei tosiaan ole polvi parantunut Erkkojen tapauksessa.

Äänestä
  • ostavat Hesaria ja muita konserniin kuuluvia tuotteita on minulle ylipäätään suuri arvoitus. Vaihtoehtoja on!

    Äänestä

  • 4619 kirjoitti:

    ostavat Hesaria ja muita konserniin kuuluvia tuotteita on minulle ylipäätään suuri arvoitus. Vaihtoehtoja on!

    on ns. hyvinä aikoina totuttu ja niin sitä tilataan, kun on isäkin tilannut. Minä olen ollut niin ilkeä, että olen "mainostanut" hesarin ruotsalaismielisyyttä ja sen ns, tiettyä linjaa. Sen linjan toteuttaminen voi viedä sanoman lähes valheen puolelle, joten valistakaa tuttujanne. Sen linjan "vetäminen" on eräissä muissakin asioissa ollut yksipuolista ja siten vain puolitotuutta. Kun tärkeitä asioita jättää mainitsemasta, tulee asiasta valetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hesarin ent.tilaaja kirjoitti:

Ihmettelin kun Hesarin anonyymi artikkeli Kuntaliiton ja Magman yhteistyöstä oli ikäänkuin magmalaisen kirjoittama.
Käpäsin juuri Magman sivuilla ja kas kummaa: siellä on juuri HS "yhteistyökumppanina", oikein reilusti ja näkyvästi.
Magman lonkeroineen on monella taholla. HS. on kehittynyt mielenkiintoiseen suuntaan.

HS Svenska-nu Magma RKP folktinget...
(jonka RKP onnistui lobbaamaan puoliviralliseksi valtion virastoksi...milloin RKP onnistuu lobbaamaan Magmalle saman aseman? Sehän ei olisi hassumpaa juuri nyt laman aikana, kun RKP ilmeisesti onnistuu saamaan oman vähemmistövirkamiehenkin = hyvin palkattu virka suomenruotsalaisille, taas)

Kaikkein pyhintä ei lama vaivaa. Ai että korruptiota rahan avulla? Eihän niin saa ajatella, tyhmä fenno.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu