Olimme karhumotellissa yötä, ja kaksi seurueemme jäsentä pahoinpideltiin henkilökunnan toimesta.
Kuusi miestä ja yksi nainen tulivat yöllä väittämäänl, että olimme baarissa ollessamme polttaneet tupakalla pöytäliinaan reiän, ja vaativat siitä 1500 ruplaa. Yksi seurueemme naisista meni selvittämään asiaa, jolloin yksi miehistä painoi hänet lattiaan ja potkaisi häntä päähän. Tämän jälkeen maksoimme 1500 ruplaa heille ja he lähtivät.
Yöllä soitimme miliisille k.o tapahtumista, ja he lupasivat tulla paikalle, mutta ilmeisesti motellista soitettiin, että paikanpäälle ei tarvitse tulla. Odottelimme jonkinaikaa miliisien tuloa, mutta koska he eivät saapuneet paikelle soitimme heille uudelleen, jolloin he katkaisivat puhelun.
Aamuulla kaksi miestä tuli vaatimaan 50 euroa tupakalla poltetusta sohvasta. Yksi seurueemme miehistä kävi katsomassa sohvaa, ja totesi, että emme ole edes istuneet k.o sohvalla. Emme tuolloin maksaneet heille mitään. Kun olimme lähdössä motellista pois, miehet ottivat yhden meistä kiinni ja vaativat hänestä 50 euroa. Maksoimme 50 euroa ja kaupanpäälle miehet potkivat ja löivät kiinniotettua seuralaistamme.
.
Karhumotelli turvallinen?
19
2336
Vastaukset
- keiz0r.sr
Missä kohdassa piti nauraa? Milloin te siellä olitte? Tunnen omistajan ja voin selvittää asian perinpohjin. Mutta en kyllä usko että siellä tuollaista on tapahtunut. Eipä ole kovin hyväksi katsos bisnekselle jos asiakkaat saavat turpaan ja kertovat asiasta eteenpäin, kyllä ne sen tajuaa sielläkin.
- tiedonantaja
Varmaan joku suomi akka taas kirjoittelee omiaan jotta suomalaiset miehet eivät siellä kävisi saamassa pillua.
- Tiukkameno
Kymmenkunta vuotta sitten oli aika villi meno kavereita ryöstettiin miltei joka viikonloppu ja tyrmäystippoja pantiin drinkkiin & lompsa vietiin, itsekin jouduin ryöstöyrityksenkohteeksi pihalla mutta olin selvinpäin ja potkasin ryssää polveen.
Tuulilasin bensatestissä bensa-asema oli ainoa jossa myytiin lyjyttömän 95 bensan mittarista lyijyllistä 92. - piparia
Turvallista kun muistaa ehkäsyä käyttää...
- tiukkameno
Ootko vähän hölmö tänne kirjoittelee muutkin kuin ketjun aloittaja ja sinä.
- sääliks käy
tainnut sellaista värkkiä koskaan edes nähdä ü
- exvenäjänkävijä.....
Että olitte tuhannen humalassa ja senhän tietää miten siinä käy kun humalaiset koheltaa ja selvittää asioita.
Yksi naisasiakkaista joka oli teidän mukananne tunnetaan erittäin rääväsuisena, oliskohan hänenkin käytöksensä hieman provosoinut tilannetta. Viinaa vähemmän päähän niin ei tarvitse joutua niin suurella todennäköisyydellä hankaluuksiin. Tunnettua on että kyllä siellä venäjällä turpaan saa jos haluaa.
Ja miliisit nyt tulee milloin tulee, eikä suomalainen voi niiden apuun luottaa.
Ensi kerralla menkää jonnekkin muualle ja juokaa vähemmän. - venäjälle
siellä eletään vielä neuvostotalouden säännöillä
- jonkka2
sabokafuck kirjoitti:
Paremmat ja halvemmat hutsut;
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8848767Kaikki suomalaiset kun ei ole tollaisa kännissä örveltäviä urpoja, joitten tarttee maksullista p****a hakee rajan takaa. kunnolliset ihmiset saa sitä suomesta ja ihan ilmaseks! Mun kirjotus oli täyttä totta joka sana, se uskokoo kuka haluaa ei miuta se kiinnosta! Ihan vaa varotuksen sanana muille sen tänne laitoin. Miulla on muutakii tekemistä ku sepittää jotain keksittyjä tarinoita tänne!
- dooris 8
jonkka2 kirjoitti:
Kaikki suomalaiset kun ei ole tollaisa kännissä örveltäviä urpoja, joitten tarttee maksullista p****a hakee rajan takaa. kunnolliset ihmiset saa sitä suomesta ja ihan ilmaseks! Mun kirjotus oli täyttä totta joka sana, se uskokoo kuka haluaa ei miuta se kiinnosta! Ihan vaa varotuksen sanana muille sen tänne laitoin. Miulla on muutakii tekemistä ku sepittää jotain keksittyjä tarinoita tänne!
on ollut teidän porukalla siellä Karhussa. Tyhmiä vastauksia laittaneet on venäläisten gangstereiden sielunveljiä, älä niistä välitä, Hyvä oli se, että kerroit asian. Vaikka matkailun riskit ovat paljonkin vähentyneet Venäjällä, ei näköjään täysin turvallista ole vieläkään.
Narkkarit ja niiden diilerit on yksi uhka, sekä joka paikkaan sikiävät pikkuroistot, niitä lisääntyy nyt kun Venäjälläkin on talouskriisejä.
Tällä palstalla on jo jonkin aikaa mesoneet vähälähjaiset nilviäiset, sen takia kiinnostavat matkailujutut
on lähes loppuneet täältä. - Semion
jonkka2 kirjoitti:
Kaikki suomalaiset kun ei ole tollaisa kännissä örveltäviä urpoja, joitten tarttee maksullista p****a hakee rajan takaa. kunnolliset ihmiset saa sitä suomesta ja ihan ilmaseks! Mun kirjotus oli täyttä totta joka sana, se uskokoo kuka haluaa ei miuta se kiinnosta! Ihan vaa varotuksen sanana muille sen tänne laitoin. Miulla on muutakii tekemistä ku sepittää jotain keksittyjä tarinoita tänne!
Saa toki. Se on vaan jotenkin eksoottisempaa käydä Venäjällä sitä pillua hakemassa.
- jee jee
Semion kirjoitti:
Saa toki. Se on vaan jotenkin eksoottisempaa käydä Venäjällä sitä pillua hakemassa.
Toivottavasti saat taudinkin, oiken pahimmasta päästä sit' on kiva leveillä.......Da da....
- miekii Haminas
tipparin ihan Suomalaiselt neidolt.
- onnee vain!
miekii Haminas kirjoitti:
tipparin ihan Suomalaiselt neidolt.
Lahdessa ja parissa muussakin kaupungissa oli Rachel-stripparilta Hiv tarjolla jos kellä on " seisonut" kun on noin karmeen näköinen rastatukka....onnee vain niille...ei kai ihan ilmaiseksi kumminkaan.....
- jonkka2
onnee vain! kirjoitti:
Lahdessa ja parissa muussakin kaupungissa oli Rachel-stripparilta Hiv tarjolla jos kellä on " seisonut" kun on noin karmeen näköinen rastatukka....onnee vain niille...ei kai ihan ilmaiseksi kumminkaan.....
Tommosille pillu jutuille voi pistää ihan oman keskustelun, se tuskin liittyy tähän asiaan. Ja exvenäjänkävijälle kyllä tiedän kuka olet, jos olisit ite ollut mukana ni tietäsit varmaan miten aisat on. Nii ei tarvii tollasta keksittyä paskaa jauhaa! Nii ja minkäköhä takia oot ite exvenäjänkävijä? Syynä tiedettävästi siun oma käyttäytyminen!!!!
- kulkijat valittelee
jonkka2 kirjoitti:
Tommosille pillu jutuille voi pistää ihan oman keskustelun, se tuskin liittyy tähän asiaan. Ja exvenäjänkävijälle kyllä tiedän kuka olet, jos olisit ite ollut mukana ni tietäsit varmaan miten aisat on. Nii ei tarvii tollasta keksittyä paskaa jauhaa! Nii ja minkäköhä takia oot ite exvenäjänkävijä? Syynä tiedettävästi siun oma käyttäytyminen!!!!
Tullijonassa paluumatkalla jotkut valittelee että tyrmäystippoja oli tytöt panneet lasiin ja rahat viety tai pihalla pari miestä o tullu puukkojen kans vaatimaa rahoja, totta vai taruu en tiedä.
Sen oon ite todennu että tasaraha kantsii antaa baarissa ,hotelllissa ja tytöille vaihtorahaa ei aina "oo" tai annetaan väärin, bensat kantsii ostaa muualta. - da vaa ittelles
jee jee kirjoitti:
Toivottavasti saat taudinkin, oiken pahimmasta päästä sit' on kiva leveillä.......Da da....
Enpä ole sieltä vielä tautia saannut enkä aio saada.
- MEDVEDEV
JONKKA DONKKA!!PYSY KOTONA MAMIN KAINALOSSA,EI AINAKAAN HAKATA,EHKÄ!!!???
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1681418
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä401015Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 37627
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20622Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17573