Kannabiksen vapauttamisesta

Mediatykki

Kannabiksen vapauttamisesta seuraisi monenlaisia ongalmia.
Laillistaminen antaisi väärän signaalin"
Kannabiksen vähäisen käytön vapauttamisesta seuraisi monenlaisia ongelmia, uskoo rikosylikomisario Jaakko Sonck keskusrikospoliisista.

"Totta kai se muokkaisi mielipiteitä huumausaineystävällisempään suuntaan. Yhteiskunta antaisi signaalin, että käyttäkää vaan."

"Rankaisemisesta luopuminen saattaisi lisätä kokeiluja ja sitä kautta käyttäjien määrää ja kotikasvatusta. Ennen kaikkea se olisi hieno homma tukkumyyjille. Ainetta menisi enemmän kaupaksi, mikä ruokkisi järjestäytynyttä rikollisuutta."

Vuodesta 2001 lähtien poliisi on voinut sakottaa huumeiden käytöstä kärähtäneitä. Viime vuonna käyttörikoksesta kirjoitettiin noin 8 000 sakkolappua.

Ensimmäistä kertaa käyttörikoksesta kiinni jäävää alle 18-vuotiasta tulee kuitenkin ensisijaisesti puhutella.

"Se, että asiaan puututaan tavalla tai toisella, on merkki siitä, että kannabiksen käyttö on laitonta eikä ole hyväksyttävää. Ilman rangaistusta voi selvitä, jos esimerkiksi hakeutuu hoitoon", Sonck toteaa.
http://www.kaleva.fi/plus/"Laillistaminen-antaisi-vaaran-signaalin"/831029

2

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mediatykki

      "Vuodesta 2001 lähtien poliisi on voinut sakottaa huumeiden käytöstä kärähtäneitä. Viime vuonna käyttörikoksesta kirjoitettiin noin 8 000 sakkolappua."

      Eli kannabis on vain tällainen verotettava lypsylehmä. Kun se ei aiheuta ongelmia vaikutustensa johdosta kuten alkoholi, sen on oltava laitonta, jotta sillä tekee rahaa ja pyörittää oikeuskoneistoa.

      Nythän on jo käynyt niin, että kannabiksen käytön kasvu maassamme on jo vähentänyt päihde- ja väkivaltaongelmia:

      - Kannabis on Suomen yleisimmin käytetty laiton päihde, eli huume

      - Huumeidenkäyttö on lisääntynyt 13%
      - Rikosten määrä on laskenut 2%
      - Pahoinpitelyiden määrä on laskenut 5%
      - Törkeiden pahoinpitelyiden määrä on laskenut 7%
      - Rattijuopumukset vähenivät 10%

      Joten kannabiksen kotikasvatuksen ja käytön lisääntyminen näkyy jo rikostilastoissakin, kun vakavat ja pääasiassa alkoholipohjaiset väkivalta- ja järjestyshäiriöt ovat vähenemässä.

      Vielä kun alkoholinkäyttö vähenee enemmän, järjestyshäiriöt ja ongelmat maassa vähenevät lisää. Sääli vain, että korruptoituneet ja kokaiinikauppiaiden kanssa veljeilevät rikollispoliisit eivät tätä kehitystä halua, koska se lisää poliisien työttömyyttä ja yleistä turvallisuutta maassamme, jota poliisit eivät kykene ylläpitämään.


      Kehitys ei ole poliisille suotuisa, joten tarvitaan nopeasti lisää huumevalistuspropagandaa mediaan.

      • Pajatso palaa

        Kieltolaki on täysin järjetöntä toimintaa. Sinäkin jo myönnät, että se rankaisee ja leimaa suurimmaksi osaksi käyttäjiä. Kannabiksen käyttäjät ovat tavallisia ihmisiä. Ymmärrän, että puututaan häiriökäyttäytymiseen ja ongelmakäyttäytymiseen, mutta mitä helvetin järkeä on mennä tuhlaamaan resursseja tavalliseen kansalaiseen, joka ei mihinkään lain rikkomukseen syyllisty.

        Laki ei voi perustella itseään eli et voi perustella rangaistavuutta sillä, että se on laiton. Laiton status on ihmisen käsite ja se muuttuu jatkuvasti ajan kuluessa. Lait olisivat kehityksen jarruna, jos ne toimisivat itseään perustellen. Lait eivät ole luonnon vakioita. SInun tarkastelusi lähtee tuosta olettamuksesta.

        Kieltolain vuoksi kannabiksen hinta on satoja kertoja teen hintaa korkeampi, se on sitä ainoastaan kieltolain vuoksi, muuten sitä saisi noin 100 grammaa kymmenellä eurolla, ulkokasvatettua. Kieltolaki tekee myyjille sen palveluksen, verottomat voitot kohoavat järjettömän suuriksi.

        Kieltolaki turvaa sen, että mikään osa huumeiden jakelussa ei ole lainsäätämää, vaan kaikki on vain kiellettyä ja siten ala on sysätty rikollisten valtakuntaan.

        Alkoholin kieltolaki tuotti paljon pahemmat ongelmat, sillä alkoholi on niin paljon suositumpaa ja se aiheuttaa kovan riippuvaisuuden jo viikonloppu käyttäjillä. Katso vaikka lupaus-ohjelmaa ja mieti miten surkeassa jamassa ollaan, edes nuoret eivät pysty helposti olemaan paria viikkoa kauempaa ilman alkoholia. Alkoholin kieltolain loputtua loppui viinan myynti ja moni rikollinen haki työpaikkansa laillisilta aloilta. Rikollisella puolella ei ollut tarjota vastaavia ruhtinaallisia voittoja.Oma sukulaiseni tienasi niin paljon rahaa viinan myynnillä, että perheemme tulot perustuvat vieläkin tuolle vuosikymmeniä sitten myydylle viinalle, sittemmin sijoitettu yritystoimintaan. Kieltolain kumoaminen tervehdytti yhteiskuntaamme suuresti.

        Kieltolaki johtaa omaan kasvatukseen, holtittomaan jakeluun, velaksi myyntiin, kenelle vaan myyntiin, suuret tulovirrat rikollisille, ongelmakäyttäjien helpompaan salailuun käyttöänsä kohtaan, vaatii yhteiskunnan resursseja turhaan työhön ja valvontaan, on poissa turvallisuudesta, oikeusistuinten jutturuuhkiin ja turhiin kuluihin, laaduntarkkailun puutteisiin, käyttäjän alistettuun asemaan rikollisia markkinoita kohtaan jne. jne. Kaiken muun lisäksi tarjonta on JATKUVASTI LISÄÄNTYNYT!

        Kieltolaki on kehityksen jarru ja palvelee ainoastaan keinottelijoita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe