En tiedä olenko yksinäinen

Niin, en tosiaan tiedä olenko yksinäinen vaiko vain tyytymätön elämääni ylipäätään. Minulla oli nuorempana paljon kavereita, mutta nyt iän myötä ystävyyssuhteet ovat syystä tai toisesta katkenneet. Useimmilla on oma perhe jonka takia ystävyyssuhteet ovat jääneet taka-alalle. Itse olen sinkku eikä minulla ole lapsia. Viihdyn hyvin yksikseni ja toisaalta kaipaan paljon omaa aikaa, toisaalta suren sitä, ettei minulla ole enää kuin pari ystävää. En ole koskaan osannut suhtautua ystävyyssuhteisiin kevyesti, vaan olen aina mielummin solminut suhteeni ihmisiin, joiden kanssa voi keskustella hieman syvällisemmistäkin asioista. Huomaan nyt toimineeni ehkä väärin siinä kohtaa. Ehkä minun olisi pitänyt osata olla kaveri myös niiden pinnallsempien ihmisten kanssa. Eiväthän kaikki jaksa ja halua aina pohtia maailmaa niin syvällisesti. Saatan myös olla aika kärkäs sanomaan oman mielipiteeni, mutta tarkoitukseni ei ole koskaan pahoittaa toiosen mieltä. Toisaalta, en minä kai voi muuttaa itseäni siinä suhteessa. Olen mikä olen. Olen pärjännyt suhteellisen hyvin elämässäni. En kuitenkaan ole mikään ura-ihminen, mutta aina olen töissä saanut olla. Saatan näyttää muiden silmissä ihan hyvin pärjäävältä ja itsenäiseltä. Itsenäinen olenkin, mutta en ole aina pärjännyt elämässäni niin kovin hyvin. Mm. viime kesänä jouduin osastohoitoon psykoosin ja masennuksen takia. Tuo sairaus tietenkin söi itsetuntoani ja tunsin olevani totaallisen epäonnistunut ihmisenä. Nyt olen jo hieman päässyt masennuksen ja itseinhon suosta jaloilleni. Tunnen taas olevani ihan ok ihminen. Sairasloman aikana olen kuitenkin havahtunut siihen, että minulla tosiaan on todella vähän ystäviä/kavereita. Töissä ollessa aikaa ei jää arkisin oikeastaan muulle kuin työlle, eikä sitä ns. yksinäisyyttä tule edes ajateltua, mutta sairaslomalla tuo asia konkretisoitui. Uusia ystäviä ei kuitenkaan aikuisiällä niin vaan hankita. Tietenkin jostain harrastuksista tms. saattaisi kavereitakin löytyä. En osaa sanoa miksi kirjoitin tänne. Eihän minulla ole edes mitään kunnon ongelmaa. Ehkä halusin vain pukea ajatuksiani sanoiksi, jotta ymmärtäisin itsekin omia ajatuksiani paremmin. En tiedä. Hyvää talven jatkoa!
0274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


N30 kirjoitti:

Niin, en tosiaan tiedä olenko yksinäinen vaiko vain tyytymätön elämääni ylipäätään. Minulla oli nuorempana paljon kavereita, mutta nyt iän myötä ystävyyssuhteet ovat syystä tai toisesta katkenneet. Useimmilla on oma perhe jonka takia ystävyyssuhteet ovat jääneet taka-alalle. Itse olen sinkku eikä minulla ole lapsia. Viihdyn hyvin yksikseni ja toisaalta kaipaan paljon omaa aikaa, toisaalta suren sitä, ettei minulla ole enää kuin pari ystävää. En ole koskaan osannut suhtautua ystävyyssuhteisiin kevyesti, vaan olen aina mielummin solminut suhteeni ihmisiin, joiden kanssa voi keskustella hieman syvällisemmistäkin asioista. Huomaan nyt toimineeni ehkä väärin siinä kohtaa. Ehkä minun olisi pitänyt osata olla kaveri myös niiden pinnallsempien ihmisten kanssa. Eiväthän kaikki jaksa ja halua aina pohtia maailmaa niin syvällisesti. Saatan myös olla aika kärkäs sanomaan oman mielipiteeni, mutta tarkoitukseni ei ole koskaan pahoittaa toiosen mieltä. Toisaalta, en minä kai voi muuttaa itseäni siinä suhteessa. Olen mikä olen. Olen pärjännyt suhteellisen hyvin elämässäni. En kuitenkaan ole mikään ura-ihminen, mutta aina olen töissä saanut olla. Saatan näyttää muiden silmissä ihan hyvin pärjäävältä ja itsenäiseltä. Itsenäinen olenkin, mutta en ole aina pärjännyt elämässäni niin kovin hyvin. Mm. viime kesänä jouduin osastohoitoon psykoosin ja masennuksen takia. Tuo sairaus tietenkin söi itsetuntoani ja tunsin olevani totaallisen epäonnistunut ihmisenä. Nyt olen jo hieman päässyt masennuksen ja itseinhon suosta jaloilleni. Tunnen taas olevani ihan ok ihminen. Sairasloman aikana olen kuitenkin havahtunut siihen, että minulla tosiaan on todella vähän ystäviä/kavereita. Töissä ollessa aikaa ei jää arkisin oikeastaan muulle kuin työlle, eikä sitä ns. yksinäisyyttä tule edes ajateltua, mutta sairaslomalla tuo asia konkretisoitui. Uusia ystäviä ei kuitenkaan aikuisiällä niin vaan hankita. Tietenkin jostain harrastuksista tms. saattaisi kavereitakin löytyä. En osaa sanoa miksi kirjoitin tänne. Eihän minulla ole edes mitään kunnon ongelmaa. Ehkä halusin vain pukea ajatuksiani sanoiksi, jotta ymmärtäisin itsekin omia ajatuksiani paremmin. En tiedä. Hyvää talven jatkoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu