komppaa bussikuskeja... tehdystä työstä täytyy saada palkka sekä ihmistä saa riiistää... myös perheelle pitää jäädä aikaa... tsemppia
metallimies
luottamusmies minäki
5197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
vaihda v**** alaa jollei palkka riitä tai työaika miellytä.
Kuka käskee olla köyhä, ala rikkaaksi onneton tunari äläkä täällä kilju.
Kaikkia ihme tolloja saa vapaana nykyään kulkea.
Ei alassa mitään vikaa ole ja palkkakin on yli odotusten. Mutta muutakin elämää on kuin pelkästään työ.
Ei se saa viedä suurinta osaa vuorokaudesta. Eräs kokoomukselainen Ari Kähärä jopa on sitä mieltä kerran kertoi kun nähtiin Hakaniemen torilla että hän koittaa iskostaa puoluetovereilleen kokoomuksessa että 6 tuntia maksimissaan on työpäivän pituus. Näin saadaan työtä jaettua työttömille eikä kukaan rasitu liikaa.
Ennen oli autoissa apumiehet ja busseissa rahastajat. Palkoillaelettiin ja työtä oli kaikille vaahtosi Kähärä ja myönnettävä oli että tosi oli.
cary ahara. Kyllä teillä vasureilla on hätä, kun teitä ei noteerata. Aika säälittävää touhua, mutta kuinkas muutoinkaan.
sillä sä oot pelkkä spede.
Perustakaa oma yritys niin mää tuun teille kotikommariksi töihin ja vaadin ja vaadin lisää mutta työstä en oo kiinnostunut ja vemppaan vaan saikulla koko ajan ja vit***** teille kuiin surkeita palkanmaksajia ootte ja kuin riistätte mun perhettä ja liputan neuvostoliiton ja akt:n lippua salossa koko ajan.
katotaan sitten kuinka suunne laitatte, ja jos laitatte mutruun niin kaadan kusipullosta tein päälle ja hakkaan koko sukunne pesismailalla ja portilla pidän vahtia 24/7