Harmittaa sellainen, että tarpeellinen vapaan sanan palsta, kuten tämä "keskustelu.suomi24", vetää suojiinsa enimmäkseen erilaisia häiriköitä. Tosin on huomattava seikka, että muidenkin poliittisten ryhmien sivuilla esiintyy sama ilmiö.
Näillä sivuilla laajamittainen häiriköinti alkoi kuitenkin joulukuun puolivälin paikkeilla. Samaan aikaan kun eräässä P-Savon kunnassa erkani perussuomalaisista omaksi ryhmäkseen joukko valtuutettuja. Häiriköinnillä ja valtuustoryhmän hajoamisella on siten varmaankin asiayhteys.
Tietenkin nyt hyökätään minua vastaan sillä verukkeella, että kritiikkiä on siedettävä. Kritiikillä ja tyhjänpäiväisellä räkyttämisellä ei kuitenkaan ole mielestäni mitään tekemistä keskenään.
Yleinen mielipahan aihe palstalla näkyy olevan myös "sensurointi". Tämä palsta on ennakkomoderoimaton foorumi, jonne kukin voi suoltaa tekstiä kuten parhaaksi näkee. Täällä on kuitenkin omat sääntönsä ja niiden noudattamista voi seurata jokainen käyttäjä. Ei ole erillistä seriffiä.
Mikäli asiatonta kirjoittelua, linkittämistä, herjausta tai vastaavaa ilmenee, siitä voi ilmoittaa ylläpidolle. Tämä toimii asiassa kuten parhaaksi näkee.
Pienryhmille ja sitoutumattomillekin olisi varmaan hyvä saada oma palstansa. Sinne he voisivat käydä purkamassa pahaa mieltänsä ja löytää samanhenkisiä keskustelukumppaneita.

Vastaukset 31
Vanhimmat
Vaatikaa nyt kaikki sitoutumattomat ja pikku ryhmittymät omaa palstaanne jonne voitte suoltaa satujanne.
Se on kyllä harmittavaa jos ainoa keino kirjoittaa on herjaaminen ja typeryyksien toistelu.kunnon verbaliikkaa kehiin ja asiakeskustelua! Toisaalta harmittaa myös sensurointi ja viestien poistaminen, ollut hyviä viestiketjuja, sitten joku heittää täysin asiattoman heiton niin koko ketju poistetaan...ei hyvä. Tälläistä havainnut ainakin kun oon käynyt haastamassa rkp: palstalla kunnon arvokeskusteluun. kielenkäyttöni on aina ollut varsin korrektia, kirjoitetut asiat ovat olleet ehkä liian kovia hyväksyttäväksi. vähän samanlaista turhaa provosointia ja loan heittoa oon täälläkin havainnut, alentavaa tekstiä suolletaan, ketkä sitä tekevät, eipä tietoo....
Sitä tekevät perussuomalaisista erkaantuneet loikkari häiriköt.
mitä tilaa, ei siinä sen kummempaa.
Eli kuulut itse niihin.
valitsemaa tietä. Kiittäkää itseänne soiniWätykset.
Mitäs ne säännöt sanoo toistuvasta häiriköinnistä? Varo vaan ettei tule bannia.
Täytyy ihmetellä miten joku kehtaa tällä palstalla häiriköidä.Jos ei perussuomalainen asia kiinnosta niin nähdään kuitenkin niin paljon vaivaa häiriköintiin. Aika kummallista.
Joillekkin perussuomalaiset koetaan niin kovaksi kilpailijaksi että sanallisesti yritetään kampittaa mutta yritykseksi se jääkin.
yrität sensuurilla edistää sananvapautta? ;D
Montako asiakommenttia olet jo tänään palstalta poistattanut?
No niin, häiriköt illan tullen virkistyy, mikähän mielestäsi on asiakommentti? Sekö että Soinista laitetaan kuvia ja herjaavia viestejä?
ei ole mitään asiaa, tajuut sä dorka. Mene sinä vapaa omille sivuilles idiootti.
tehdä soinin poliittista perseennuolentaa missään muualla kuin täällä? Dorkaa?
http://www.youtube.com/watch?v=_hjHExmy4H8&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=MOIb3r5UyVw&NR=1
olet dorka.
sananvapaus ei ole sama asia kuin herjaaminen.
olet tollo. Voiko sinua enää kukaan auttaa?
Mitä kohtaa et ymmärrä? Onko sananvapaus sinusta sitä että saa kirjoittaa törkeyksiä, vääristellä totuuksia, pilkata , haukkua, häiriköidä?
persuille on
Kyllä se tiedetään että eräs vapaiden ryhmä minkä "JOHTAJA" liittyi Ipuun päiväkaudet täällä katkeruuden tuskissaan räksyttää. Niillä on hätä kun Ipulla nyt ei koko maassa kannatus riitä saamaan edustajaa eduskuntaan, ei nyt eikä koskaan.
yhtä puoluetta kevyesti vaikka omilla varoillaan. Pojalla on pätäkkää! Viisisatasia näkyi survoneen lompsan täyteen ja välillä talloin päälle, että loputkin mahtui. Ipun rahahuolet haihtui, kun Iso-Masa käveli ovaesta sisään. YESS!
Tuo leuhkiminen rahoista tekee varmaan työttömät iloseksi.
avoimesti julistaa lisäävänsä häiriköintiä tällä palstalla. Se kertoo jo ihmisen sivistyneedestä jotain.
Jotkut tekevät sitä päivätyökseen, Masa ilmeisesti palkannut tehtävään, niin kehuvat pätäkkää olevan.
"Että persuilla käyrät sojottaa"
Nyt taitavat nousta enää v***tuskäyrät? ;D
Ei yhtään potuta, perussuomalaiset sen kun porskuttaa ja kannatus vaan kasvaa.
itsepetoksesta pääsee kyl eroon da dadaakin...kuulostaa ihan teletapilta :D
tulossa keväällä 2011? Voi sitä iloista marjasankojen kilinää, minkä persulaumat saavat metsissä aikaan? ;D
Lähdetään joukolla marjametsään keräämään vaalirahaa Pentille.
Näille retkille on kyllä tulijoita ja Pentti tuntee hyvin marjamaat.
Oikein hyvä,että pidätte tätä Pentin marjastusmainoskampanjaa
esillä.-Ilmaista mainosta.
Hyvä ajatus. Toinen sanko vaalikampanjaan ja toinen itselle talven varaksi.
Tällä palstalla on yllättävän paljon luonnonvara-alan vastustajia. Mutta ne ovatkin PS:sta pois pötkineitä. Hyvä, että sönkkääjät lähtivät.
Luonnosta on hyvä ponnistaa. Elämme metsistä (metsän antimet puu, marjat, virkistys), maasta (maan vilja, eläinkunnan tuotteet) ja puhtaasta ilmasta.
Nämä kolme elementtiä yhdessä luovat pohjaa selviytymiselle ankarassa ilmastossamme sekä toimeliaisuutta moninaisten työtehtävien muodossa.
Kun perusasiat on kunnossa ja raaka-ainevarantomme valjastetaan yhteiseksi hyväksi työtä riittää maakunnissa ja kaupungeissa.
PerusSuomi nousuun!!