Eli oon 26, en ole koskaan seurustellut tai polltanu/juonnu ja aika pihalla koko teemasta. Aika menee suurimmaksi osaksi harrastuksissa ja töissä, eli en sinänsä koko seurustelu asiaa yleensä jaksa edes ajattella. Asia ei johdu siitä, etten löytäisi ketään. Ja jos olisin ruma, niin hankkisin sitten ruman parin. Ei se mua estä niiku useampia täällä. Mutta se mikä mua estää on luultavasti ahdistus ja pelko huonosta tulevaisuudesta. Haluisin vain välttää negatiiviset ja ikävät asiat. Ja vaikka oon yrittänyt olla piittaamatta, niin on mulla sitä kaipuuta olemassa. En tiedä viittiikö elää näin loppuelämän vai rohkeasti vain lähteä uhkapelamaan. Jos sitten vaikka matkustaisi aasiaan, tiedän että ne ovat lämpimiä ja lojaaleja ihmisiä. Suurempi todennäköisyys välttää turhat metsästysretket.
Mulla on pari asiaa, jotka seurustelussa ihmetyttää. Eli tuntuu, että kaikki naiset haluaa lasta. Maailmassa on yli 7 miljardia ihmistä, joista 3 miljardia elää alle 2 dollaria päivässä. Meitä on täällä liikaa! En halua lähteä kasvattamaan ihmispyramidia. Siitä kärsii resurssit, luonto ja ennenkaikkea ihmiset. Lapsen hankkiminen tässä vaiheessa on erittäin itsekästä ja en halua tuon takia tuottaa kenellekkään pettymystä. Toinen mikä huolettaa on suomeen tullut kulttuuri, jossa vaihellaan pareja kuin vaatteita. Yritetään etsiä sitä täydellisyyttä/vikoja ennemmin kuin yritetään sopia pienet typerät ristiriidat. On olemassa paljon empatiaan kykenettömiä ihmisiä, joita en haluaisi ja pelkään tavata.
Saatan kuulostaa uskovaiselta, mutta oikeasti vihaan uskontoja. Onko se ihmisen syntiä, että maailmassa on luonnonkatastrofeja, sairauksia ja eläviä olentoja tapetaan ruuaksi? Ei. Se on sadistisen Jumalan ongelma kun loi tän sairaan luonnon joka aiheuttaa kärsimystä ihmisille. Jos joku tota satuolentoa palvoo pitää olla kyl aika sairas päästä :/
Mulla on pari asiaa, jotka seurustelussa ihmetyttää. Eli tuntuu, että kaikki naiset haluaa lasta. Maailmassa on yli 7 miljardia ihmistä, joista 3 miljardia elää alle 2 dollaria päivässä. Meitä on täällä liikaa! En halua lähteä kasvattamaan ihmispyramidia. Siitä kärsii resurssit, luonto ja ennenkaikkea ihmiset. Lapsen hankkiminen tässä vaiheessa on erittäin itsekästä ja en halua tuon takia tuottaa kenellekkään pettymystä. Toinen mikä huolettaa on suomeen tullut kulttuuri, jossa vaihellaan pareja kuin vaatteita. Yritetään etsiä sitä täydellisyyttä/vikoja ennemmin kuin yritetään sopia pienet typerät ristiriidat. On olemassa paljon empatiaan kykenettömiä ihmisiä, joita en haluaisi ja pelkään tavata.
Saatan kuulostaa uskovaiselta, mutta oikeasti vihaan uskontoja. Onko se ihmisen syntiä, että maailmassa on luonnonkatastrofeja, sairauksia ja eläviä olentoja tapetaan ruuaksi? Ei. Se on sadistisen Jumalan ongelma kun loi tän sairaan luonnon joka aiheuttaa kärsimystä ihmisille. Jos joku tota satuolentoa palvoo pitää olla kyl aika sairas päästä :/
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulostaa aika tutulta. Itse pari vuotta vanhempana miehenä eroa on se, että takana oli vajaan kuuden vuoden yhdessäelo naisen kanssa.
Yhtälailla olin adistunut, vieläpä suhteessa. Piti tehdä sitä ja tätä. Muuttaa sinne ja hankkia blaablaa blaa rakenna mulle omakotitalo yms..
Vieläpä yritin kuuliaisesti, mutta väsyin ja ahdistuin lisää. No se tietysti pahensi suhteen tilannetta ja tuli päivä kunnes eukko sanoi, että ei nää minua (ehkä) tulevien lastensa isänä ja sanoi, että ei itse jaksa enää.
Viime vuonna join peräti yhden lonkeron ja siiderin, en polta eli olen vähintään yhtä pihalla nykymenosta.
No, lähdin "uhkapelaamaan" ja kohdalle sattui netissä aasialainen nainen. Ja hän todella oli niin erilainen kuin minä, että olin toki ihan myyty. Mutta lopulta suhde oli vaiheessa, että minun olisi pitänyt muuttaa ulkomaille vuosiksi ja jättää tämä maa, unelmatyö, jotta olisin voinut olla hänen kanssaan.
En pystynyt tekemään sitäkään ja tässä sitä ollaan töissä ja 4 seinän sisällä taas ahdistuneena.
Joten neuvoksi voin antaa sen, että ole vaan oma itsesi ja toimi omien periaatteitesi mukaan, älä elä vastoin arvojasi.
Ja kokeile rajoja, siinä oppii kaikenlaista vaikka lopulta voit polttaa näpit kunnolla. Siinähän sitä kasvaa henkisesti aimoharppauksin.
Toisaalta mikäpäs minä olen neuvomaan kun olen ns. samassa veneessä
Sanot:
"
Onko se ihmisen syntiä, että maailmassa on luonnonkatastrofeja, sairauksia ja eläviä olentoja tapetaan ruuaksi? Ei. Se on sadistisen Jumalan ongelma kun loi tän sairaan luonnon joka aiheuttaa kärsimystä ihmisille.
"
Minäkään en ole uskovainen, mutta tiedän heidän vastauksensa tähän. He sanovat, että Jumala loi maailman täydelliseksi (ilman kärsimystä tai kuolemaa), mutta ihminen lankesi syntiin (Söi käärmehahmoisen saatanan suostuttelemana puusta, josta Jumala oli nimenomaisesti kieltänyt syömästä), ja rangaistuksena tästä ihminen ja luomakunta joutui kärsimyksen ja kuoleman alaiseksi. Tai näin sanovat ainakin uskiskreationistit (kreationisti=Uskoo elämän äkkinäiseen luomiseen, kieltää evoluutioteorian uskottavuuden ja usein uskoo myös nuoreen maailmaan), jotka valittelevat sitä, että virallinen rahan perässä juokseva ev.lut.kirkko on hyväksynyt evoluutioteorian ja näin menettänyt oikean selityksen (=kirjaimellinen syntiinlankeemus Paratiisissa) kärsimyksen ongelmaan.
Tässä on enkkukielinen kreationistien artikkeli aiheesta, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan
http://creation.com/church-leaders-and-natural-disasters
Olen itse elämäni aikana kokenut yliluonnollisia ilmiöitä, joten jonkinlaisen henkimaailman olemassaolosta olen varma, ja pidän olemisen jatkumista kuoleman jälkeen mahdollisena.
Itse olen nainen ja lapsia en halua. Salaa jopa halveksin ihmisiä, jotka tehtailevat pentuja. Olen huomannut, että monet lapselliset kuvittelevat olevansa jotain enemmän kuin lapsettomat. Lapsettomia ihmetellään ja pidetään itsekkäinä, vaikka lasten hankinta on itsekkäintä jota ihminen voi tehdä!
siitä, että lasten hankkiminen se vasta egoistinen temppu on. Oma perusteluni asialle: maailma on aivan hirveä paikka. Ellet ole joku hyvän ulkonäön saanut miljardööri, niin lapsen saattaminen tähän maailman on mielestäni rangaistava teko, niin suurta kärsimystä täällä kokee. Minulla on toki myös henkilökohtaisia syitä, jonka vuoksi pelkkä ajatus lapsen hankkimisesta karmii selkäpiitäni. Todennäköisesti itse omalta isältäni opitut, täysin sekopäiset käyttäytymismallit ja kyvyttömyys empatiaan periytyisivät ainakin jossakin määrin lapselleni - siinä ehkä suurin henkilökohtainen syy.
Eniten tässä koko paskassa pännii se, että vaikka minut on ominaisuuksiltani (esimerksi juuri tämä karsastus lapsia kohtaan) ovat luotu niin täydellisesti olemaan jatkamatta lajiani, niin silti tunnen läheisyyden kaipuuta.
...joten lapsia hankkivat ihmiset toteuttavat vain viettejään, jotka on istutettu heidän geeneihinsä. Ihminen on älystään huolimatta vain eläin.
Eli koska pari jannuu vuonna nakki teki pari syntiä joutuu miljoonat ihmiset kärsimään?