18 vuotias likka oon tällä hetkellä.. Mistäs mä alottasin..
Mun faija kuoli heroiinin yliannostukseen. Mä oon ollu pienestä pitäen ahdistunut. Sairastan Dysfasiaa, joka vaikuttaa oppimiseen, joten erityisluokalle heti 1. luokasta lähtien. Koulukiusaamista. Tappeluja.
12 vuotiaana kaikki romahti täysin. Riidat suurenivat kotona perheen kanssa, en tuntenut enää itseäni perheenjäseneksi, en tuntenut enään mitään. Yksi riita kärjistyi niin pahoin että päälleni käytiin. Isäpuoleni. Lähdin kotoa, enkä koskaan palannut. Menin turvakotiin, josta alkoi 6 vuoden laitos elämä.
Välini perheeseen katkesi. Minua heiteltiin laitoksesta laitokseen, ympäri suomea, kukaan ei kestänyt minua, kukaan ei osannut auttaa minua. Karkailin, ryyppäsin, käytin aineta, aloin imppaamaan, johon jäin henkisesti todella pahoin koukkuun. Suhteeni eivät onnistuneet, petin kumppania aina.
13-15 vuotiaana olin ollut sairaalassa vähintään 10 kertaa itsemurhayritysten takia. Sitten alkoi lääkitys. 100mg Seroquelia päivässä. Se on paljon. Ei enään ahdistanut, muttei naurattanutkaan, eli olin päässyt samaan, kuin joskus aikoinaan ilmankin lääkitystä: En tuntenut enään mitään.
Silloin saatiin myös selville, että kärsin rajatilapersoonallisuus häiriöstä ja rikkinäisestä minäkuva persoonahäiriöstä ja lievästä paniikkihäiriöstä, joka minun tapauksessani diagnosoitiin ahdistushäiriöksi.
Viiltelin kädet kamalan näköisiksi, lopulta siirryin jalkaan kun ei tilaa enää ollut käsissä.
Kerran 2 kertaa imppasin itseni sairaalaan. Olen iloinen etten ole mikään kasvi. Niin täpäriä tilanteita olivat molemmat. Jossain vaiheessa olin myös pahasti koukussa aineisiin, amfetamiiniin ja pillereihin.
Aloin pääsemään kotilomille. Silloin aina join, join ja join. Ja imppasin salaa.
Ahdistus, masennus, synkät mietteet, itsemurha-ajatukset, pelkotilat, kaikki, ne vain voimistuivat ja jatkuivat. Vasta vuosi sitten, kun olin 17, ne hellittivät hieman. Mutta palasivat samantien takaisin, kun laitoskierteestä nyt kesällä pääsin pois.
Olen ensimmäistä kertaa omillani siviilissä. Monta kertaa olen miettinyt, että olen laitostunut, että aina on vankila johon voin turvautua. Perheeseeni on tulehtuneet välit, ja kavereita on vaikka muille jakaa, ympäri suomea, kaikki laitostuttuja, joiden elämäntapa on hieman.. epäilyttävä.
Minua nykyään vain ahdistaa, itkettää, haluaisin olla yksin, en nähdä ketään, karkottaa kaikki ihmiset ympäriltäni, koska olen varma etteivät he jaksa/pysty minua auttamaan. Olen aivan puhki. Minulla ei loppupeleissä ole ketään. Haluaisin jonnekkin rauhoittumaan vähäksi aikaa, miettimään, saamaan apua, mutta miten? En pysty menemään selittämään näitä tunnetiloja kenellekkään ventovieraalle..
Jos tämä jatkuu tällaisena, olen päättänyt itse tämän 6 vuoden helvettini lopettaa.
6 vuotta on pitkä aika ilman perhettä, laitoksien ympäröimänä, koulukodit jne.
Oikeita ystäviä ei ole, ei pysty rakentamaan tervettä suhdetta.
väkivaltainen käytös (viimeeksi oli puukko välikohtaus tällä viikolla)
ja ratkesin imppaamaan myös tällä viikolla..
Mun faija kuoli heroiinin yliannostukseen. Mä oon ollu pienestä pitäen ahdistunut. Sairastan Dysfasiaa, joka vaikuttaa oppimiseen, joten erityisluokalle heti 1. luokasta lähtien. Koulukiusaamista. Tappeluja.
12 vuotiaana kaikki romahti täysin. Riidat suurenivat kotona perheen kanssa, en tuntenut enää itseäni perheenjäseneksi, en tuntenut enään mitään. Yksi riita kärjistyi niin pahoin että päälleni käytiin. Isäpuoleni. Lähdin kotoa, enkä koskaan palannut. Menin turvakotiin, josta alkoi 6 vuoden laitos elämä.
Välini perheeseen katkesi. Minua heiteltiin laitoksesta laitokseen, ympäri suomea, kukaan ei kestänyt minua, kukaan ei osannut auttaa minua. Karkailin, ryyppäsin, käytin aineta, aloin imppaamaan, johon jäin henkisesti todella pahoin koukkuun. Suhteeni eivät onnistuneet, petin kumppania aina.
13-15 vuotiaana olin ollut sairaalassa vähintään 10 kertaa itsemurhayritysten takia. Sitten alkoi lääkitys. 100mg Seroquelia päivässä. Se on paljon. Ei enään ahdistanut, muttei naurattanutkaan, eli olin päässyt samaan, kuin joskus aikoinaan ilmankin lääkitystä: En tuntenut enään mitään.
Silloin saatiin myös selville, että kärsin rajatilapersoonallisuus häiriöstä ja rikkinäisestä minäkuva persoonahäiriöstä ja lievästä paniikkihäiriöstä, joka minun tapauksessani diagnosoitiin ahdistushäiriöksi.
Viiltelin kädet kamalan näköisiksi, lopulta siirryin jalkaan kun ei tilaa enää ollut käsissä.
Kerran 2 kertaa imppasin itseni sairaalaan. Olen iloinen etten ole mikään kasvi. Niin täpäriä tilanteita olivat molemmat. Jossain vaiheessa olin myös pahasti koukussa aineisiin, amfetamiiniin ja pillereihin.
Aloin pääsemään kotilomille. Silloin aina join, join ja join. Ja imppasin salaa.
Ahdistus, masennus, synkät mietteet, itsemurha-ajatukset, pelkotilat, kaikki, ne vain voimistuivat ja jatkuivat. Vasta vuosi sitten, kun olin 17, ne hellittivät hieman. Mutta palasivat samantien takaisin, kun laitoskierteestä nyt kesällä pääsin pois.
Olen ensimmäistä kertaa omillani siviilissä. Monta kertaa olen miettinyt, että olen laitostunut, että aina on vankila johon voin turvautua. Perheeseeni on tulehtuneet välit, ja kavereita on vaikka muille jakaa, ympäri suomea, kaikki laitostuttuja, joiden elämäntapa on hieman.. epäilyttävä.
Minua nykyään vain ahdistaa, itkettää, haluaisin olla yksin, en nähdä ketään, karkottaa kaikki ihmiset ympäriltäni, koska olen varma etteivät he jaksa/pysty minua auttamaan. Olen aivan puhki. Minulla ei loppupeleissä ole ketään. Haluaisin jonnekkin rauhoittumaan vähäksi aikaa, miettimään, saamaan apua, mutta miten? En pysty menemään selittämään näitä tunnetiloja kenellekkään ventovieraalle..
Jos tämä jatkuu tällaisena, olen päättänyt itse tämän 6 vuoden helvettini lopettaa.
6 vuotta on pitkä aika ilman perhettä, laitoksien ympäröimänä, koulukodit jne.
Oikeita ystäviä ei ole, ei pysty rakentamaan tervettä suhdetta.
väkivaltainen käytös (viimeeksi oli puukko välikohtaus tällä viikolla)
ja ratkesin imppaamaan myös tällä viikolla..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Et sinä minun mielestäni lääkkeitä tarvitse, vaan välittämistä. Toivottavasti tämä auttaisi
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8850892
Hyvää jatkoa sinulle!
Muutoksia voi tehdä.
En lupaa sisäistä rauhaa tai huolettomia päiviä mutta rukoilu auttaa.
Seurakunnat järjestää paljon tapahtumia ja pohdiskelu hetkiä.
Aina on paikka, jonne mennä rauhoittumaan.
Hyviä päiviä elämääsi
No voi voi nyyh angst angst.
Moi olen 16w tyttö ja tällä hetkellä laitoksessa ollut ehkä n 5kk mutta toden näköisesti joudun olee 18w asti . minulla on samoja juttuja kun sinulla viiltelen , juon ja käytän aineita.Mulla on lääkkeitä ja ne ei auta minua joka päivä haluaisin tappaa itteni mutta kuitenkin ryhdistäytyn ja ajattelen et onhan mulla kamut ja perhe mutta sinulla kun on tulehtuneet välit perheesi kanssa niin pystyisitkö jollekkin kaverille tai sukulaiselle juttelemaan. itsekkin haluaisin jutella jonkun AMMATTILAISEN kanssa kun tällä hetkel oon ihan pee mäises paikas . !!!!! Voin jutella kanssas jos haluut ?? :)
Mulla samanlaisia ongelmia. En ole laitoksessa koskaan ollut, mutta mulla on myös rikkinäinen minäkuva, rajatilapersoonallisuus häiriö ja paha paniikkihäiriö. Mulla oli myös bulimia, josta pääsin yli. Käytän sertralinia ja unilääkkeitä. Unipillereitä olen muutaman kerran ottanut yliannostuksen, koska halusin satuttaa itseäni. Viiltelen myös.
En haluaisi nähdä ketään tai tehdä mitään. Haluaisin vain mennä johonkin rauhalliseen paikkaan, ja olla eristyksissä muusta maailmasta.
Mutta älä tee itsemurhaa, koska minuun sattuisi, jos vahingoittaisit itseäsi. Vaikka en sua tunnekaan, niin mulle tulisi paha olo jos tappaisit itsesi. Jos odotat vielä pari vuotta, niin lupaan, että kaikki kääntyy hyväksi. Minä rakastan ja välitän kaikista, etenkin heistä, joilla on vaikeaa. Kaikkea hyvää sinulle, ja jaksamisia
En oo ite ollu samas tilas,mut osaan kuvitella miltä susta tuntuu...Musta sä kuulostat vahvalta nuorelta tytöltä.Sä oot joutunu kokee tosi kovii ja siks ootkii sortunu tollasee..Jos uskot ihmeisii nii jaksa yrittää!Muista elämä on tosi lyhyt..Voit jatkaa tota,tai nousta ylös.Aina kun luen tollasii, arvostan niitä ketkä ne on kirjottanu koska ne on rohkeita!!!!!!Ja sä oot just sellane.Mä uskon et sä jaksat nousta ylös.ja kun sä kerran nouset nouset kokonaan.Jos joskus kuitenkii sorrut esim.imppamisee ni muista:Haluut alottaa alusta.Musta sun elämä on ollu tosi raskas mut harva ihmine jaksaa noin paljon ja yksin!Sä oot arvokas älä tuhlaa itteess tommosee!!!!Toivon vaan et sä "paranet"
Kyllä se teillekin elo siitä vielä kirkastuu vaikka nyt on mustetta linssissä!
Huumeet kannattaa jättää ekana pois ja tehdä jotain mikä saa veren kiertämään kehossa ja raitista ilmaa niin ajatuskin kulkee paremmin. Tajutkaa ensin että Teillä ei ole kiire mihinkään. Teillä on aikaa, voitte ottaa ihan rauhallisesti vaikka seuraavat 6 vuotta ja miettiä mitä haluatte elämältänne.
Kun pääsette muuttamaan omaan asuntoonne. Tulette huomaamaan kuinka olo paranee. Itse kärsin vanhempieni kotona asuessa lähes koko ajan. Sittenkun otin ja etsin netistä yhden oman kuntani asuntoyhtiön ja lähetin sinne netistä hakemuksen, niin KUUKAUDEN päästä siitä, asuin jo omassa kämpässä jossa on myös oma sauna :)
Nyt olen työttömänä niin kela maksaa työmarkkinatuen ja asumistuen, ja sosiaalitoimisto antaa toimeentulotukea sen verran että kuukaudessa saan yhteensä noin 812 euroa. Vuokraan menee 420 euroa. On niin paljon helpompaa kun ei kotiolo ahdista. Itsekin vaikeina aikoina nuorempana kokeilin kaikenlaista kärpässienistä lähtien. Suosittelen kevyttä kestävyysurheilua ja luonnossa liikkumista.
Niin haluaisin kyllä tehdä töitä. Luen pääsykokeisiin arkipäivinä.