säären ruhjevamma

suokukkanen

Pudotin oikean sääreni sisäsyrjälle noin 25 kilon painoisen aluminipöntön liukastuessani .Tämä tapahtui reilu viikko sitten lauantaina. Silloin kipu ei ollut hyvin kovaa, mutta soitin kuitenkin päivystykseen, kun kyseessä oli työtapaturma.Sanoivat, että ei tarvitse tulla, jos on ihan mahdoton, mene huomenna omalle terveyskeskukselle.Sunnuntai aamuna se ei mahdoton ollut, mutta menin kuitenkin näytile ja sieltä laittoivat röntgeniin yliopistolliseen sairaalaan varmuuden vuoksi, ettei ole murtumia. Ei ollut, viikon sairasloma, burana 600mgx3pv ja panacod tarvittaessa.Kävellä saa minkä kivuilta pystyy.
Perjantaina kävin uudelleen, sääri erittäin punainen , turvonnut, kipeä ja kireä.Ajoittain ei kärsi maahan jalkaa laittaa.Viime yönäkin söin särkylääkkeitä ja hain lunta pussiin. Paraneminen vie kuulema aikaa kun lihakset ja kudokset ovat saaneet kunnon tällin, sairaslomaa lisää 1.5 viikkoa.Jos tulee kovaa leposärkyä, sitten lääkäriin, ettei tule erittäin harvinaista jotain, että veri vuotaa lihaskalvojen väliin ja joutuvat avaamaan. Sääriluu ja nilkka myös kosketusarka.Ruhjoutunut kohta lähestulkoon tunnoton..onko kellään ollut vastaavaa, näinkö tästä vielä jalka tulee??

7

19480

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mimierkki

      Terve vaan!

      Itsekin sain viime kesänä ruhjevamman oikeaan sääreen, mikä ei ole vieläkään parantunut täysin. Jalan päälle kohdistui hetkellisesti monen kymmenen kilon paino, jonka jälkeen jalka turposi muutaman minuutin sisällä ja osumakohdasta lähti tunto kokonaan. Parin päivän päästä paljastui koko komeus mustelmineen, eli koko sääri yhtä verenpurkaumaa. Tässä vaiheessa koko jalka polvesta alaspäin nilkkaa myöden oli hellänä ja kävely vähän tökkivää, myös pistelyä ja särkyä.

      Lääkärissä kun kävin, niin sanoivat että tuskin on murtumaa, jos jalalle voi laskea painoa. Kehottivat kylmähoitoa ja jotain voidetta, Voltarenia. Näistä ei mitään huomattavaa apua. Mustelmat lähtivät pois kokonaan parin viikon aikana, pahin turvotus laski vasta parin kuukauden päästä. Tuon turvotuksen alta paljastui tosin parin kananmunan kokoinen kiinteä muhkura (osumakohdassa), jota edelleen pistelee ja vihloo ja tunto on edelleen poissa. Pientä kipuilua ja inhottavaa tunnetta (tunnottomuudesta ym. johtuen) tuntuu kävellessä tai muuten kun sääreen kohdistuu jonkinlaista tärinää/heilumista. Koska jalka ei vieläkään ole ok, ja lääkärit epäilivät hermovammaa, sain lähetteen jatkotutkimuksiin, jossa tuo sääri katsotaan ultraäänellä läpi. Voin sitten raportoida miten kävi.

      Mutta kokemuksesta kuitenkin tiedän, että noissa ruhjevammoissa voi todellakin mennä pitkä aika ennen kun parantuvat, jos edes parantuvat itsestään. Itse en kyllä missään vaiheessa joutunut syömään särkylääkkeitä, joten suht. vähällä mielestäni olen tähän asti selvinnyt.

      Tsemppiä vaan, ja lääkärille kannattaa mennä jos rupee menemään pahempaan suuntaan tai tuntuu ettei ala koskaan parantua, niinkun mun tapauksessa.

      • suokukkanen

        Kiitos vastauksestasi!
        Kävin taas lääkärissä, sillä jalka on vieläkin mustelmilla, turvoksissa ja parista kohtaa tihkuu kudosnestettä. Sairaslomaa viikko lisää.Lääkäri sanoi, että harvinaista, mutta mahdollista, että siihen voi tulla ruusu, joka onkin sitten aika paha juttu..kivut ei enää kävellessä ole, mutta kosketusarka ja tunnoton edelleen..

      • suokukkanen
        suokukkanen kirjoitti:

        Edelleen olen sairaslomalla..sääreen tuli tumma rahka, viikottain kävin lääkärissä. Puolitoista viikkoa sitten lääkäri sanoi, että hyvin paranee, vaikka valitin jomotusta, otti tulehdusarvot, normaalit. Viime perjantaina sairasloma loppui ja ajattelin käydä näyttämässä, kun tilanne sama..siellä oli eri lääkäri ja sanoi että rahka pitää saada pois, alla voi olla mitä tahansa ja se ei näy tulehdusarvoissa.Olen aina kuvitellut, ettei rahkoja saa repiä, että ne suojaavat, mutta näinhän ei asia ole. Eilen hoitaja väkisin repi rahkaa auki ja sieltä paljastui vajaan sentin syvyinen kolo ja onkaloita joka suuntaan noin kolme senttiä pitkälti. Diagnoosina pitkälle edennyt infektio. Hoitaja sanoi paljon hoitaneensa haavoja, mutta ei yhtään noin pahannäköistä ja pitkälle edennyttä.Tänään sai viimeisen rahkan leikeltyä irti, se tumma alue olikin kuolio, eikä varsinainen rahka. Nyt sääressä on euron kolikon kokoinen aukko ja on kipeä... Nyt on antibiootti menossa huomenna saan bakteeriviljelynäytteen tulokset. Jatkossa kahden viikon ajan joka ikinen päivä käydä terv. keskuksessa hoidossa, ellei ole sellainen bakteeri, että joudun huomenna antibioottitippaan sairaalaan. Jos ei ala parantua, joutuu tekemään ihonsiirron..

        Sehän sattui sitten oikeen pahasti. Kertomasi perusteella selvisin itse aika pienillä vaurioilla. Kävin itse ultraääni- ja röntgentutkimuksissa tuon ruhjevamman takia. Jalka ei tarvitse ainakaan tässä vaiheessa leikkaushoitoa, se muhkura oli tullut sen verenpurkauman johdosta, en nyt muista oliko kalkkeutumaa vai jotain muuta. Ajan kanssa pitäisi "sulaa" pois. Viimeistään vuoden päästä jos on edelleen pattia ja kipua, niin sitten saan lähetteen kirurgille.. mutta toivottavasti se ei ole tarpeen.

        Jaksamista sinulle vaan jalan kanssa!

      • suokukkanen
        Mimierkki kirjoitti:

        Viime viikolla minut laitettiin päivystyksenä sairaalaan, jossa kirurgi katsoi jalan ja leikkasi vajaan kämmenen kokoiselta alalta ihoa pois, tavallaan, katon onkalon päältä, nyt se on 2cm syvä ja erittäin kipeä. Hoidot jatkuu edelleen omassa terveyskeskuksessa ja parin viikon sisällä kutsu sairaalaan plastiikkagirurgille..Mietin vain, onko tässä tapahtunut hoitovirhe, kun se onkalo pääsi sinne syntymään. Mainitsin asiasta omahoitajalle, hän sanoi, että jos syyllistä pitää etsiä, se olet sinä itse, olisit repinyt sen rahkan pois..mutta kaksi kertaa kävin lääkärissä, eikä hän asiasta maininnut. Epikriisissä lukee, että oleellisesti parantunut, ei muuta..Ymmärtäisin, jos en olisi käynyt lääkärissä välillä.. en korvauksien toivossa ajatellut valittaa hoitovirheestä, mutta olisihan se oppia nuorelle lääkärille..tämän em. diagnoosin jälkeen en ole tavannut kyseistä lääkäriä..Saapa nähdä miten jalka paranee, perussairauksia ei ole. Viikon söin kefexin kuurin ja nyt aloitin v-pen mega viikon ajan..

      • Anonyymi
        suokukkanen kirjoitti:

        Edelleen olen sairaslomalla..sääreen tuli tumma rahka, viikottain kävin lääkärissä. Puolitoista viikkoa sitten lääkäri sanoi, että hyvin paranee, vaikka valitin jomotusta, otti tulehdusarvot, normaalit. Viime perjantaina sairasloma loppui ja ajattelin käydä näyttämässä, kun tilanne sama..siellä oli eri lääkäri ja sanoi että rahka pitää saada pois, alla voi olla mitä tahansa ja se ei näy tulehdusarvoissa.Olen aina kuvitellut, ettei rahkoja saa repiä, että ne suojaavat, mutta näinhän ei asia ole. Eilen hoitaja väkisin repi rahkaa auki ja sieltä paljastui vajaan sentin syvyinen kolo ja onkaloita joka suuntaan noin kolme senttiä pitkälti. Diagnoosina pitkälle edennyt infektio. Hoitaja sanoi paljon hoitaneensa haavoja, mutta ei yhtään noin pahannäköistä ja pitkälle edennyttä.Tänään sai viimeisen rahkan leikeltyä irti, se tumma alue olikin kuolio, eikä varsinainen rahka. Nyt sääressä on euron kolikon kokoinen aukko ja on kipeä... Nyt on antibiootti menossa huomenna saan bakteeriviljelynäytteen tulokset. Jatkossa kahden viikon ajan joka ikinen päivä käydä terv. keskuksessa hoidossa, ellei ole sellainen bakteeri, että joudun huomenna antibioottitippaan sairaalaan. Jos ei ala parantua, joutuu tekemään ihonsiirron..

        Mikä vitun rahka??

    • Anonyymi

      Minulla kolme kuukautta jalka meni junan ja laiturin väliseen rakoon ja vääntyi. ei murtumaa, jalka polvesta alaspäin turvoksissa, kova, arka jatkuva kipu, kävely vaikeaa, ontuen. Mangeettikuvassa valtava verenvuoto, hoito vain kylllä se siitä paranee!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      626
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. 39
      455
    13. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      450
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    18. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      412
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe