Puistossa kaksi puolta ja matala aita keskellä

Pesäpallomaila(ko)

Meilläpäin on koirapuisto, jossa on erikseen puolet isoille ja pienille koirille. Puolet toisistaan erottava aita on melko matala, ts. iso koira pääsee kyllä pienten puolelle loikkaamaan. Pari kertaa sieltä on tullutkin iso koira yli ja vielä espäsosiaalinen(toisten urosten kanssa). Mitään ei onneksi ole vielä sattunut. Usein kun pienten puolella leikkivät koirat, käy eräs pariskunta dobermanni-uroksen kanssa isojen puolella. Koira ei oikein tykkää muista uroksista. Ei siinä mitään että siellä käyvät, mutta omistajat vaan seisoskelevat keskellä puistoa, kun koira juoksee vähän väliä aidalle räyhäämään. Omistaja ei komenna koiraa. Kun he lähtevät pois, heidän on hankala saada koiransa kiinni..Entä jos piski hyppää yli aidan, jollei sitä kerran omalla puolellakaan saada kiinni? En nyt sano että kaikki dobberit ovat samanlaisia(tietenkin palveluskoiran kanssa vois tehdä muutakin kuin heittää keppiä puistossa) tämä dobberi-uros on vaan esimerkki. Ja mitä yksi ihminen pystyy tekemään jos on pienten puolella suht pienen koiran kanssa, jos aidan yli tulee aggressiivinen iso koira, täytynee viedä puistoon pesäpallomaila/haulikko siihen kakkalapion ja roskiksen viereen.

12

562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • suomenlapinkoira3008

      Onhan noissa puistoissa aidat todella eri kokoiset.Meilläpäin on semmoset about 1 metriset jotka minun mielestä todella matalat. Oltiin muutama viikko sitten Seinäjoella koirapuistossa jossa oli puolestaan 2-3metriset aidat eli parikertaa korkeammat.Koiramme on kerran hypännyt aidan yli (Uros) Kun koirapuiston vierestä kulki juoksuinen narttu.Onko järkeä kuljettaa juoksuaikaista koirapuiston ohi?

      Jätä Haulikko/Pesis puheet sikseen ja sano näille doberin omistajille päin naamaa.
      Tiedän,Helpommin sanottu kuin tehty.

      Jos Dobberi käy koiraasi kiinni potkase sitä vaikkapa päähän tai ota kiinni ja selätä maahan.Kaikki ihmiset eivät kouluta koiriaan.Meillä on kaksikoiraa molemmat ovat ''puoli'' koulutettuja mutta tottelevat melkein kaiken mitä heille sanoo OT.

      Jos kaupungissanne on puisto,josa korkeammat aidat vieppä koirasi sinne ja lopeta käyminen ko.puistossa.

      • no huhhuh

        Suomelapinkoira3008 taitaa olla sitä mieltä, ettei juoksuisia narttuja saa viedä ulos ollenkaan? Ton toisen katjun vielä ymmärrän ja olen samaa mieltä, ettei juoksuista narttua saa viedä puistoon sisään, mutta jos ei saa puiston ohikaan kävellä niin ohhoh. Seuraavaksi varmaan sanot ettei saisi ulkoilualueillakaan käydä juoksuisen nartun kanssa kun sielläkin voi vastaan tulla uroksia.

        Taitaa olla niin, että sun omat "puolikoulutetut" (mitä ikinä tarkoittaakaan) koirasi eivät tottele sua niin että pystyisit pitämään ne hallinnassasi tilanteessa kuin tilanteessa. Omistajan pitää pystyä olemaan koiransa johtaja ja hallita se vaikka vastaan kävelisi kymmenen juoksuisen nartun lauma.

        Ja kamalaa miten sä kehoitat täällä ihmisiä potkimaan toisten koiria naamaan vain koska ne ei ole koulutettuja. Saako sun "puolikoulutettuja" potkia myös luvalla jos ne vaikka innostuvat juoksuisista nartuista?

      • suomenlapinkoira3008
        no huhhuh kirjoitti:

        Jos et ole omistanut/omista uroskoiraa et voi tietää sen tunnetta kun vastaan kävelee juoksuaikainen.Koita tajuta että juoksuinen narttu on kärsimys leikkaamattomalle urokselle.Jos et ole/omista urosta et voi tietää uroskoiran tunnetta kun ohi menee juoksuinen narttu!Juoksuaika saa koiran pään sekaisin. Taisit hieman ylireagoida edelliseen viestiini. En tietenkään tarkoittanut mitä sanoin,sanoin vain että potkaiskoon päähän keskustelun aloittaja jos haluaa.Itse kyllä siinä tilanteessa jos koiraani kävisi joku kiinni ottaisin koiraani niskapoimusta kiinni,pistäisin hihnaan ja lähtisin. Ei taida 'nohuhhuhilla' olla puhtaat jauhot pussissa. Ei tietenkään kenenkään koiria saa potkia.Ei vaikuta sille että 'nohuhhuhin' koirat olisivat saaneet loisto koulutusta.

      • no huhhuh
        suomenlapinkoira3008 kirjoitti:

        Syytön mä siihen olen että sä kirjoittelet tänne asioita joita et tarkoita. Kannattaa ehkä jättää tollaiset päähän potkimiset kirjoittamatta jos ei ole tosissaan, typerää tuollainen turha uhoaminen.

        Itsekin omistan uroskoiran, ja kyllä minä sen pystyn hallitsemaan tilanteessa kuin tilanteessa, myös juoksuisen nartun vastaantullessa. Millä perusteella sä nyt käänsit tämän niin, ettei mun koiria olisi koulutettu, kun juuri itse kirjoitit, että "Meillä on kaksikoiraa molemmat ovat ''puoli'' koulutettuja mutta tottelevat melkein kaiken mitä heille sanoo OT. " Vai etkö kenties tarkoittanut sitäkään? Ja miten niin mulla ei ole puhtaat jauhot pussissa? Mä en mielestäni kirjoittanut mitään omituista/ siihen viittaavaa, kun taas sinä täällä kertoilet puolikoulutetuista koiristasi ja kehotat ihmisiä potkimaan vieraita koiria päähän jne. Ei taida itselläsi olla ihan kaikki inkkarit kanootissa...

        Taisitte unohtaa mikä oli kesustelun aihe.Kun sanon OT,tarkoitan että aiheesta poiketen eli en sen enempää tahdo häiritä keskustelun oikeaa aihetta.En tarkoittanut kenellekkään millään pahalla.Tietenkin pystyn hallitsemaan uroskoirani vaikka vastaan tulisikin juoksuisia narttuja vaikka välillä se tuppaa olemaan hitusen vaikeaa.Minusta se vaan on väärin uroksia kohtaan jos vastaan tulee joka pvä juoksuisia narttuja.Esimerkiksi eilen vastaan tuli juoksuinen,toista ei kiinnostanut pätkääkään kun taas toinen oli mahdoton ja Edelleen OT.Unohtakaa tekstini eiväthän ne edes ''kuulu'' tämän otsikon alle,kirjoitin tekstini vain esimerkiksi siitä että mielestäni monissa puistoissa on liian matalat aidat.Eivät aidat saisi olla niin matalia että koira lähtee kun näkee jäniksen tmv.
        Itse juoksuaika keskustelukin on olemassa.

        Yksi kysymys vielä siitä,että pitääkö kaikkien koirien olla SUPERKOULUTETTUJA?Eikö peruskoulutuskaan nykyisin riitä?Mielestäni puolikouluttaminen tarkoittaa peruskoulutuksen saanutta koiraa,täysi koulutus taas mielestäni on toko koira jonkakanssa harrastetaan tokoa ja/tai se tottelee jok'ikisen sanan/käskyn.Tämä oli vain minun MIELIPIDE ja jokainen saa olla mitä mieltä haluaa.Sana on vapaa kunhan pysytään itse asiassa.

        Keskustelun aloittajaa suosittelen käymään toisissa/toisessa puistossa haavereiden välttämiseksi.Kuitenkin MIELESTÄNI tässä aiheessa/keskustelun alkuviestissä on jotain hämärää en vain saa päähäni mikä se hämärä puoli on.Se nyt on mielestäni aivan sairasta alkaa haulikoita sun muita mietiskelemään..Huomautan myös siitä että ihminen ei aina tarkoita mitä sanoo ja jokaisella on huonoja päiviä jolloin tekisi mieli tehdä vaikka mitä..

        "Minusta se vaan on väärin uroksia kohtaan jos vastaan tulee joka pvä juoksuisia narttuja.Esimerkiksi eilen vastaan tuli juoksuinen,toista ei kiinnostanut pätkääkään kun taas toinen oli mahdoton"

        Eli olet siis oikeasti sitä mieltä, että juoksuaikana nartut pitäisi pitää sisätiloissa?? Mieti vähän miten itsekkäästi ajattelet, olisiko se susta oikein, että juoksujen aikana nartut eivät pääsisi ollenkaan ulos, eivät saisi liikuntaa ja joutuisivat tekemään jätöksensä sisälle, vain koska jotkut urosten omistajat eivät hallitse koiriaan? Tähän mennessä ensin sanoit, ettei juoksuisia narttuja saa viedä koirapuistoon (tästä olemme samaa mieltä, sitten sanoit, ettei juoksuisen nartun kanssa saisi kulkea koirapuiston ohikaan, ja nyt jo valitat ihan vaan ulkona vastaabtulevista juoksuisista nartuista. Hohhoijaa sanon minä, sä et taida oikein olla ajatellut tätä asiaa narttujen ja heidän omistajiensa kannalta? Olisitko itse valmis pitämään koirasi kaksi kertaa vuodessa kuukauden verran sisätiloissa? Tuskimpa, joten mene itseesi ja opettele hallitsemaan koirasi.

      • nipsisnapsis vaan

        suomenlapinkoira3008: Jos oma uroksesi on kerran niin tuskainen, miksi et vie leikattavaksi? Arvaa miltä leikkaamattomasta uroksesta tuntuu joka päivä kun ei pääse pukille ja hormonit hyrrää ja sitten jo nylkytellään naapureitakin. :3 Ymmärtäisin jos kyseessä jalostuskoira, mutta yleensä kasvattajat osaa hallita koiriansa ja helpottaa niihen "ahistusta" vaika D.A.P-pannoin ja muilla menetelmillä.

        JA HEI, miksei samantien määrättäisi kastroitaviksi kaikki ne tuskaiset, leikkaamattomat kotiuroot. Eivät ne niitä killuttimia mihinkään tartte. Palveluskoiratkin pärjäävät hyvin vaikka kastroitaisiin, on kokemuksia. Koirat rauhoittus ja muukin elämä helpottuis, ei olisi edes kivesyövän vaaraa.

        Ja oli OT 8D

      • suomenlapinkoira3008
        nipsisnapsis vaan kirjoitti:

        Vain toisella koirastani on Testosteronin liika tuotanto.Aina silloin kun ei ole lähistöllä juoksuisia narttuja eli koirallani ei ole ns.''urosten juoksuaikaa'' silloin,kuten tälläkin hetkellä koira on lähes Flegmaattinen ja koira on sisällä itse rauhallisuus,Nukkuisi kastroimattomanakin 24/7
        Ulkona on yli-aktiivinen vain silloin kun puistossa on joko nuoria uroksia / puiston ohi kulkee sekä silloin kun juoksuinen narttu menee puiston ohi.
        Kaverini joka omistaa koiran,nartun käyttää koiraansa juoksuisenakin puistossa,onneksi asuu toisessa päässä kaupunkia,mutta kuitenkin..MINKÄLAINEN KOIRASTANI KASTROINNIN JÄLKEEN TULISI JOS SE ON JO VALMIIKSI FLEGMAATTINEN?
        OT.

      • suomenlapinkoira3008
        no huhhuh kirjoitti:

        "Minusta se vaan on väärin uroksia kohtaan jos vastaan tulee joka pvä juoksuisia narttuja.Esimerkiksi eilen vastaan tuli juoksuinen,toista ei kiinnostanut pätkääkään kun taas toinen oli mahdoton"

        Eli olet siis oikeasti sitä mieltä, että juoksuaikana nartut pitäisi pitää sisätiloissa?? Mieti vähän miten itsekkäästi ajattelet, olisiko se susta oikein, että juoksujen aikana nartut eivät pääsisi ollenkaan ulos, eivät saisi liikuntaa ja joutuisivat tekemään jätöksensä sisälle, vain koska jotkut urosten omistajat eivät hallitse koiriaan? Tähän mennessä ensin sanoit, ettei juoksuisia narttuja saa viedä koirapuistoon (tästä olemme samaa mieltä, sitten sanoit, ettei juoksuisen nartun kanssa saisi kulkea koirapuiston ohikaan, ja nyt jo valitat ihan vaan ulkona vastaabtulevista juoksuisista nartuista. Hohhoijaa sanon minä, sä et taida oikein olla ajatellut tätä asiaa narttujen ja heidän omistajiensa kannalta? Olisitko itse valmis pitämään koirasi kaksi kertaa vuodessa kuukauden verran sisätiloissa? Tuskimpa, joten mene itseesi ja opettele hallitsemaan koirasi.

        Missä vaiheessa olen sanonut että en pysty hallitsemaan koiriani?
        Vaikka kirjoitin että toinen koira oli mahdoton,en tarkoittanut sitä sillä että koirani olisi päässyt irti ja narttu olisi ollut vaarassa saada pennut..
        Toki juoksuisia narttujakin täytyy ulos viedä mutta MIKSI niinkin koirakeskeiselle paikalle kuin Kulkea KOIRAPUISTON OHI MUKANA JUOKSUINEN NARTTU JA PUISTON AIDAT METRIN MATALAMMAT KUIN KESÄLLÄ?
        Mun mielestä se on sitten NARTUN omistajan syy jos vahinko sattuu kun idiootti kuljeksii koirapuiston ohi juoksuisensa kera..
        Itelläni ei tulis mieleenkään kuskailla juoksuista narttuani puiston ohi..Mieluummin kävelisin sen kanssa vaikkapa METSÄSSÄ tai menisin merenjäälle...

      • mmmmmmmmmmmmmmmmm
        suomenlapinkoira3008 kirjoitti:

        Vain toisella koirastani on Testosteronin liika tuotanto.Aina silloin kun ei ole lähistöllä juoksuisia narttuja eli koirallani ei ole ns.''urosten juoksuaikaa'' silloin,kuten tälläkin hetkellä koira on lähes Flegmaattinen ja koira on sisällä itse rauhallisuus,Nukkuisi kastroimattomanakin 24/7
        Ulkona on yli-aktiivinen vain silloin kun puistossa on joko nuoria uroksia / puiston ohi kulkee sekä silloin kun juoksuinen narttu menee puiston ohi.
        Kaverini joka omistaa koiran,nartun käyttää koiraansa juoksuisenakin puistossa,onneksi asuu toisessa päässä kaupunkia,mutta kuitenkin..MINKÄLAINEN KOIRASTANI KASTROINNIN JÄLKEEN TULISI JOS SE ON JO VALMIIKSI FLEGMAATTINEN?
        OT.

        Ei se kastrointi koirasta flegmaattista tee...äly hoi

      • flegmaattisuus
        mmmmmmmmmmmmmmmmm kirjoitti:

        Ei se kastrointi koirasta flegmaattista tee...äly hoi

        Oma koirani,5-vuotias pohjan pystykorva uros kastroitiin koiran ollessa 2-vuotias.Pohjan pystykorva,todella aktiivinen rotu,vaan ei kastraation jälkeen.Nukkuu kaikki päivät ja yöt..Ei jaksa melkein edes lenkille lähteä.

        Ennen kastrointia koirani oli semmoinen kuin ''¨rotu määritelmässä'' sanotaan pohjiksien olevan..Innokas,energinen ja vedettiin jopa 10 kilometrin lenkkejä..Nykysin se jää parin kilsan lenkkiin koska koira ei yksinkertaisesti JAKSA!

    • tapanen

      mulla on myös kaksi leikkaamatonta urosta, eikä homma oo kertaakaan lähtenyt niiden kanssa lapasesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      441
      4748
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1692
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      92
      1425
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      52
      1336
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1286
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1161
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      980
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      56
      857
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe