Yritän nyt hiukan tiivistää tätä purkautumista. Tilanne on siis se että meillä on kihomatoja ollut jo lokakuun alusta asti. Ensin syötiin Pyrvin kuureja muistaakseni 4-5. Sitten vermoxilla sama homma. Viimeksi syötiin vermoxia tehokuurina, eli 2 päivässä kolmen päivän ajan. Kutina sen kun yltyi kuurin aikana, mutta sen loputtua palasi "normaaliksi", ei siis edes tehokuuri poistanut kutinaa. Siivottu on joka kerta hyvin, ja kuurien välilläkin ylläpidetty hyvää hygieniaa. Nyt on siis 1.5kk kulunut viimeisestä vermoxista. Kukaan vaan ei tunnu uskovan että matoja meillä voi olla niin monen kuurin jälkeen. Yhdessä vaiheessa multa ja pojalta otettiin kihomatonäytteitä, mitä olivat kaikki negatiivisia. Ihmettelen kyllä sitä tulosta. Tällä hetkellä kutina on huomattavasti vähäisempää kuin ennen, uskon että olemme saaneet matojen määrää vähennettyä kuitenkin säännöllisellä siivouksella ja hyvällä käsihygienialla. Ongelma tässä on nyt se että mä en onnistu näkemään eläviä matoja, ja ilman sitä emme varmasti saa enää reseptiä vermoxiin. Tosin en tiedä onko sillä väliäkään kun ne eivät tunnu auttavan. Poika valittaa kutinaa nykyään ehkä kerran viikossa, mulla itselläni on lähes päivittäin pientä tuntemusta, joskus tosin on päiviä ettei ole mitään. Pojan kakassa kuitenkin näkyy valkoisia pätkiä, en usko että voivat muuta olla kuin kuolleita kihomatoja. Niitä on suhteellisen paljon ja joka potallisessa. Lääkärikin kun on vain sanonut että kuolleet eivät kerro mitään vaan eläviä pitäs nähdä. Samaten pitäisi positiivinen testitulos tulla että saataisiin kokeilla muuta lääkettä. Mä alan olemaan niin loppu tän asian kanssa. On se nyt hemmetti että pitäs elää näiden matojan kanssa lopun ikää. Imuroin vähintään joka toinen päivä, vessan pyyhin päivittäin, pölyt pyyhin kostealla useamman kerran viikossa, samoin ovenkahvat, valokatkaisijat ym. pyyhin useampaan otteseen viikon aikana. Lakanat vaihdan pari kertaa viikossa, ja tietysti käsiä pestään. Näillä toimilla kutina on selkeesti vähentynyt mutta ei poistunut. Ollaanko me ainoita joilla vaiva ei vain katoa?? Ymmärtäisin paremmin jos lääkkeet lopettaisi oireet edes hetkeksi, mutta ei! Tuntuu mahdottomalta että kyse olisi uudelleentartunnasta kun kutina ei lopu lääkekuuriin. Todella ikävää elää tällasen asian kanssa, ottaen huomioon kuitenkin tartuntariskin muihin. Poikakin on kotihoidossa ja todennököisesti aloittaa hoidon piakkoin, mitä ihmettä sinnekkin sitten sanon jos koko ajan on kihomatotartunta päällä. Voi itku! Onko olemassakaan kohtalotovereita?? Mitä mä voin tässä enää tehdä?
Muita ketkä eivät pääse eroon kihomadoista??
82
39281
Vastaukset
- olen kokenut
lääkitykset (pyrvinit) oikeilla väliajoilla,ettet liian nopeasti...en muista niitä aikoja mutta niissä oli jonkun viikon munasta itämisaika,eli ei ihan peräkkäin toinna syödä niitä,koska ne munat itää vasta sitten jonkun ajan päästä,mutta olet varmaan tämän asian selvittänyt,meillä oli omituisinta että minä sain tartunnan hoitolapsilta,mutta perheessäni ei tarttunut kehenkään muuhun ja minä en meinannut saada niitä pois millään ;(
- ap
Ollaan kokeiltu vähän eri uusimisvälejä myös. Aluksi ihan ohjeen mukaan 2 viikon kuluttua. Sitten noissa viimisissä kuureissa aloitin uusinnan 10 päivää ensimmäisen jälkeen, ja otettiin siis kolmena päivänä peräkkäin, sekä uusittiin vielä siitä 10 päivän päästä. Ei vaan tunnu mikään auttavan. :( Ajattelin että jospa nyt hakisin ne pyrvinit vielä kertaalleen. Sen jälkeen tilaan ajan lääkärille ja vaadin uusia testejä jotta positiivinen tulos saataisiin paperille. Ei vaan jaksaisi enää yhtään matosiivousta. Tai eihän siinä muuten mitään mutta nuo pojan lelut, on aivan mahdotonta pestä joka lelusta joka sentti, kun on kuitenkin leluja jotka eivät vettä kestä. Viimeksi saunotin lelut niin kuumassa että osa pikkuautoista suli ja muutama lelu meni pilalle. Pehmot olen pessyt kuumassa ym. En tiedä... ei vaan jaksaisi tätä enää.... :(
- Anonyymi
Vermox ilman reseptiä - https://ibright.lv/vermoxfi.htm pyrvin ei tehoa niin hyvin matoihin koska se vain lamauttaa madot eikä tee mitään toukille ja munille...vermox taas tappaa madot sekä toukat sentakia on vermoxilla helpompi päästä madoista eroon. kihomadoilla ei ole mitään koukkuja tms.lapamadolla kylläkin.
- Anonyymi
pyrvin ei tehoa niin hyvin matoihin koska se vain lamauttaa madot eikä tee mitään toukille ja munille...vermox taas tappaa madot sekä toukat sentakia on vermoxilla helpompi päästä madoista eroon. kihomadoilla ei ole mitään koukkuja tms.lapamadolla kylläkin. Vermox ilman reseptiä - https://euhealth24.com/fi/drug/vermox
- Saafra
Vie ne lelut joita ei voi pestä ulos pakkaseen. Pakkanen tappaa toukat munista. Nyt on luvattu kovia pakkasia joten kandee kokeilla. Parvekkeelle tai auton perään tms pariksi päiväksi niin luulisi riittävän. Samoin vuodevaatteet voi viedä ulos tuulettumaan.
- ap
Lelut ovat olleet sekä pakkasessa että saunassa. Petivaatteita on tuuletettu, pesty, lakanoita vaihdettu päivittäin jopa parin kuukauden ajan ym ym. Yhdessä vaiheessa mä tein päivittäin imuroinnit, lattianpesut, pölyjen pyyhinnät, vessan pesut, KAIKKI! Ei vaan mikään auta. Mä en vaan itse edes usko että kyse on uudelleentartunnasta, koska edes vermox tehokuuri ei lopettanut oireita. Infktiolääkäriin olen ollut yhteydessä ja hän myönsi sekä pyrvinin että vermoxin tehon olevan huono. Tuntuu vaan että mua pidetään jo aivan seinähulluna, kukaan ei usko enää että meillä voi edelleen olla tartunta päällä. Tämä haittaa elämänlaatua jo aika lailla. Nyt otettiin pyrvinit viime viikolla, ei vaikutusta. Ensi viikolla taas lääkäriaikaa varailemaan.
- hulluuden partaalla
ap kirjoitti:
Lelut ovat olleet sekä pakkasessa että saunassa. Petivaatteita on tuuletettu, pesty, lakanoita vaihdettu päivittäin jopa parin kuukauden ajan ym ym. Yhdessä vaiheessa mä tein päivittäin imuroinnit, lattianpesut, pölyjen pyyhinnät, vessan pesut, KAIKKI! Ei vaan mikään auta. Mä en vaan itse edes usko että kyse on uudelleentartunnasta, koska edes vermox tehokuuri ei lopettanut oireita. Infktiolääkäriin olen ollut yhteydessä ja hän myönsi sekä pyrvinin että vermoxin tehon olevan huono. Tuntuu vaan että mua pidetään jo aivan seinähulluna, kukaan ei usko enää että meillä voi edelleen olla tartunta päällä. Tämä haittaa elämänlaatua jo aika lailla. Nyt otettiin pyrvinit viime viikolla, ei vaikutusta. Ensi viikolla taas lääkäriaikaa varailemaan.
Tiiän tunteen mulla sama homma meneillään.. pyrvinii otin kolme kuuria kahen viikon välein, kutina lievitty mutta ei hävinny kokonaan ja matoja löytyi edelleen. Nyt menossa vermox kuuri, ekasta annoksesta tulee ylihuomenna kaks viikkoa täyteen ja pitäisi se toinen ottaa. Ja edelleen niitä kuolleita matoja löytyy alushousuista ja ulosteesta ja kutinaakin on edelleen jonkin verran. Ne tosin ovat pienempiä kuin se jonka näin elävänä noin pari kuukautta sitten kun pyrvinit hankin. Olen miettinyt että voiko ne edelleen olla niitä nälkään kuolleita matoja parin viikon jälkeenkin vai jotain muuten vaan kuolleita? :D Kertoiko lääkäri niistä mitään. Itse sain reseptin kun soitin sairaanhoitajalle ja hän pyysi lääkäriltä reseptin jonka kävin sitten terveyskeskusesta infotiskiltä hakemassa. Olen yrittänyt tietoa löytää netistä vermoxista mutta en ole oikein löytänyt tai sitten en ole vain osannut etsiä oikein. Käsiä on pesty hulluin lailla ja kynnetkin on niin lyhyet että rupee jo sattumaan. myös kaikki vaatteet ja petivaatteet on pesty, housut joita ei ole voinut pestä 60 asteessa olen pesun lisäksi myös pakastanut kuivattamalla ne ulkona. Jos löytyy keino miten pääsette niistä eroon niin kertokaa ihmeessä mullekkin!
- ...
hulluuden partaalla kirjoitti:
Tiiän tunteen mulla sama homma meneillään.. pyrvinii otin kolme kuuria kahen viikon välein, kutina lievitty mutta ei hävinny kokonaan ja matoja löytyi edelleen. Nyt menossa vermox kuuri, ekasta annoksesta tulee ylihuomenna kaks viikkoa täyteen ja pitäisi se toinen ottaa. Ja edelleen niitä kuolleita matoja löytyy alushousuista ja ulosteesta ja kutinaakin on edelleen jonkin verran. Ne tosin ovat pienempiä kuin se jonka näin elävänä noin pari kuukautta sitten kun pyrvinit hankin. Olen miettinyt että voiko ne edelleen olla niitä nälkään kuolleita matoja parin viikon jälkeenkin vai jotain muuten vaan kuolleita? :D Kertoiko lääkäri niistä mitään. Itse sain reseptin kun soitin sairaanhoitajalle ja hän pyysi lääkäriltä reseptin jonka kävin sitten terveyskeskusesta infotiskiltä hakemassa. Olen yrittänyt tietoa löytää netistä vermoxista mutta en ole oikein löytänyt tai sitten en ole vain osannut etsiä oikein. Käsiä on pesty hulluin lailla ja kynnetkin on niin lyhyet että rupee jo sattumaan. myös kaikki vaatteet ja petivaatteet on pesty, housut joita ei ole voinut pestä 60 asteessa olen pesun lisäksi myös pakastanut kuivattamalla ne ulkona. Jos löytyy keino miten pääsette niistä eroon niin kertokaa ihmeessä mullekkin!
menette peilin ääreen ja äkkiä yritätte poimia madon takapuolen reijästä/ availette peräsuolen aukkoa. Eihän tämä mukavalta kuullosta, mutta kun kutina suurin niin mato on silloin lähhimpänä peräaukkoa. Vikkelä joutuu olemaan. Näin olen työni kautta oppinut.
- hulluuden partaalla
... kirjoitti:
menette peilin ääreen ja äkkiä yritätte poimia madon takapuolen reijästä/ availette peräsuolen aukkoa. Eihän tämä mukavalta kuullosta, mutta kun kutina suurin niin mato on silloin lähhimpänä peräaukkoa. Vikkelä joutuu olemaan. Näin olen työni kautta oppinut.
toissa päivänä otin toisen vermox kuurin ja minkä tänään pongasinkaan ihka elävän madon. elin jo toivossa että olis ollu vaan psyykkistä se kutina. kaipa se pitää kohta totutella ajatukseen että näiden kanssa joutuu elämään loppuelämänsä jos ei jotain vielä vahvempia lääkkeitä kehitetä... kivakiva.
- pkehjpä
hulluuden partaalla kirjoitti:
toissa päivänä otin toisen vermox kuurin ja minkä tänään pongasinkaan ihka elävän madon. elin jo toivossa että olis ollu vaan psyykkistä se kutina. kaipa se pitää kohta totutella ajatukseen että näiden kanssa joutuu elämään loppuelämänsä jos ei jotain vielä vahvempia lääkkeitä kehitetä... kivakiva.
ei heti auta, vaan menee muutama päivä. Itse näin eläviä matoja 2 päivää lääkkeen oton jälkeen (siis pojallani). Kolmantena päivänä matoja ei enää näkyny. Tätä ei mainita lääkepakkauksessa.
- matokammoinen
Kauheeta! Voiko imurista pöllähtää munia ilmaan? Kun ovat noin sitkeitä, niin voiko niitä leijailla ilmassa koko ajan...???
- jaksuja
Imurin suulake?
imuri?
Tietokoneen näppäimistö?
Avaimet?
Tuolit?
Vie matot ulos parvekkeelle ja jätä sinne, korvaa pyyhkeillä jotka peset joka välissä. Käyttäkää pitkiä alusvaatteita tai muuten todella tiiviitä...
24 tuntia pakkasessa on nyrkki sääntö esim. lapamato vaaraan mädissä mätiä ei saa tarjota ilman pakastamista... - Ikuinen kaveriko?
Mäkin sain vuosia sitten tartunnan, kun tyttöni toi kihomadot tarhasta kotiin. Muilla niitä ei ole tavattu. Tämän jälkeen minä ja tyttöni kärsimme kihomaidoista muutamaan otteeseen.
No, kuten sanoin siitä on vuosi. Itselleni ne ilmestyy kuin tyhjästä aina ajoittain - mä en ymmärrä - muilla niitä meidän perheessä ei ole enää tavattu. En jaksa siivota niiden vuoksi - olen huomannut ettei siitä ole mitään hyötyä. Mietin, että johtuuko se juuri siitä, että minä siivoan ja tongin nurkkia ja pesen pyykkiä yms. ja jossain tuolla sitten muhii joku muna jonka sitten saan suuhuni sormestani satunnaisesti. Vai kannanko niitä piilevästi ja ne vain ajoittain osoittavat minussa asumisen merkkejä. No, eilen taas tunsin möyrintää tuolla alapäässä ja ja bongasin sitten kakasta yhden elävän madon! Niitä ei ikinä ole paljon vaan ihan yksittäisi mutta ompa kuitenkin. Olen ilmeisesti oppinut tunnistamaan oireet niin hyvin. Yleensä 1-2 viikkoa ennen tätä löydöstä vasta on kipeä ja huono olo saattaa vaivata - jo tuosta osaa ennustaa mitä on tulollaa. En käsitä, miksi ja miten näitä tulee näin ajoittain - välillä siis puolikin vuotta välissä aikaa ja että niitä ei meidän perheessä muilla esiinny.
Paras keino on varmasti välttää sormien suuhun laittoa mutta jotenkin se vain tässä ihmisyydessä on aika luonnollista silloin tällöin jotain hammasta kaivella yms. ja napostella jotakin sormilla.
Mä olen käyttänyt vaan Pyrviniä ja varmaan useampi satanen on mennyt lääkkeeseen tässä vuosien aikana kun halvasta valmisteesta ei ole kyse. Olen miettinyt lääkärille menoa kun hermot kohta menee mutta jotenkin vaan tämä on ns. nolo asia eikä ole tullut mentyä. No, ei nuo aiemmat kirjoitukset paljoo lohtua anna - ei se lääkärilläkään käynti näytä tuottavan kovin hyvin tulosta. - jokin totuus oltava
Ei sitä voi sanoa että " tyttö toi madot tarhasta kotiin" itse olet voinut olla madon kantaja vuosikausia ja nyt sitten tartutit oman tyttösi ja muut lapset loppujen lopuksi. Eli siis sinusta ne madot on tullu ei muista. Voisi yhtä hyvin miettiä sitä kuinka monen ihmisen kanssa SINÄ olet ollut tekemisissä ja kuinka moni on sinusta saanut tartunnan. Eli älä siis syytä heti ensiksi tytärtäsi.
- tubla kuuri
Joo kyllä,.. ihmettelen että eikö noista madoista päse millään eroon. Nytkin koko ajan tuntuu kun melskaavat sisuksissani. olen syönyt monet pyrvinit, ja sitten sain lääkäriltä jotain vahvempaa lääkettä. Oli tarkoitus syödä yksi kuuri, ja söin 5 kuuria peräkkäin,..ja kas edelleen kutisee? Niitä ei näy pöntössä vaika kuinka tutkin ja kun menen nukkumaan alkaa kuhina alapäässä. Koitan nukkua eri asennoissa ettei se tuntuisi kun ne kaivertavat käytäviään. 40 euroa maksaa normaali apteekin mieto kuuri, ei ole varaa syödä niitä jatkuvasti kun auttavat sellaisen 2 viikkoa max. sitten taas pitäisi uusia? On aika uskomatonta että miten niistä ei voi päästä eroon sitten millään? Tekee melkein mieli työntää se tabletti perään kokonaisena ja odottaa auttaako se.. Pakko päästä kyllä eroon noista hemmetin madoista jollain konstia... Mielenterveydellehän jatkuva kaivertaminen käy jos ei muuta...
- Kokemusta-on
tubla kuuri kirjoitti:
Joo kyllä,.. ihmettelen että eikö noista madoista päse millään eroon. Nytkin koko ajan tuntuu kun melskaavat sisuksissani. olen syönyt monet pyrvinit, ja sitten sain lääkäriltä jotain vahvempaa lääkettä. Oli tarkoitus syödä yksi kuuri, ja söin 5 kuuria peräkkäin,..ja kas edelleen kutisee? Niitä ei näy pöntössä vaika kuinka tutkin ja kun menen nukkumaan alkaa kuhina alapäässä. Koitan nukkua eri asennoissa ettei se tuntuisi kun ne kaivertavat käytäviään. 40 euroa maksaa normaali apteekin mieto kuuri, ei ole varaa syödä niitä jatkuvasti kun auttavat sellaisen 2 viikkoa max. sitten taas pitäisi uusia? On aika uskomatonta että miten niistä ei voi päästä eroon sitten millään? Tekee melkein mieli työntää se tabletti perään kokonaisena ja odottaa auttaako se.. Pakko päästä kyllä eroon noista hemmetin madoista jollain konstia... Mielenterveydellehän jatkuva kaivertaminen käy jos ei muuta...
Kakan tutkiminen on aika turhaa. Helpompi on kun katsoo peilillä pyllyä juuri silloin kun alkaa kutista. Pyllyä voi vähän raotella....aika varmasti sieltä mato tulee munimaan kun muutaman minuutin odottelee. Hyvä näkö/silmälasit tarvitaan ja myös hyvä kohdevalaistus :)
- Näin kyllä lähtee
Kokemusta-on kirjoitti:
Kakan tutkiminen on aika turhaa. Helpompi on kun katsoo peilillä pyllyä juuri silloin kun alkaa kutista. Pyllyä voi vähän raotella....aika varmasti sieltä mato tulee munimaan kun muutaman minuutin odottelee. Hyvä näkö/silmälasit tarvitaan ja myös hyvä kohdevalaistus :)
Itekki tein näin ja eipä enään kutittanu 5min oäästä _YHTÄÄN_ Eikä lisää näkyny.
TOIMII!:)☺
- 4356565
Valkosipuli tappaa kihomadon. Syö valkosipulia päivittäin niin madot katoavat vääjäämättä.
- valkosipuli
Luin tämän ketjun ja ajattelin että laitan viestin että valkosipuli hoitaa homman. Eli joku toinen myös tietää että auttaa. Minä luin aikoinaan jostain kun elimme samantapaisessa tilanteessa että valkosipuli auttaa. Itse leikkasin valkosipulista palasia ja nielaisin ne kuin tavallisen tablet, hyvin toimi, ja siihen ongelma loppui !!
- äityli-
Minä ostin valkosipulikapseleita...
- Titta
Ei toimi valkosipuli. Ollaan kokeiltu pyrvinit, vermoxit tehokuurina, ja siivottu on hullun lailla. Lääkekuurien aikana kutina ei hävinnyt hetkeksikään. Olen itse saattanut kärsiä oireista vuosia, mutta tapasin ekan elävän luikertelijan poikamme kakasta marraskuussa. En jaksanut enää hakea pyrviniä, kun luin näitä juttuja siitä, että lääkkeet eivät auta. Tilasin naturanetistä composor 13 -uutetta, sekä siankärsämöuutetta. Niitä pitää nauttia kolme kertaa päivässä ohjeen mukaan, ovat hemmetin pahoja. Lisäksi ennen ruokailua otan yhden desin porkkanamehua, ja ruuan päälle inuclar-nimistä maitohappojauhetta. Illalla kaivelen sitruunoista siemeniä, ne pitää murkasta ja laittaa lasilliseen maitoa yön yli. Aamulla juoma pitää siivilöidä ja juoda. Siemeniä pitäisi olla ruokalusikallinen, mutta niitä on ihan pirun vaikea saada mistään, ja kaikissa sitruunoissa ei ole siemeniä. Olen toista kuukautta syönyt tätä kuuria, tosin vain puolittain meidän reissun takia, ja siksi aion jatkaa vielä tämän kuun loppuun saakka. Sitruunan pitäisi olla madoille tappavaa, ja olen juonut puristettua mehuakin joka ilta. Tosin en juo enää, kun siitä tulee jo päänsärkyoireita. Kutiaminen on vähentynyt, mutta ei lakannut.
Aiemmin kokeilin syödä kurpitsansiemeniä hunajaan sekoitettuna pari kertaa päivässä, hunajaa ja kanelia leivän päällä, nielin valkosipulin paloja, ja join desin omenaviinietikkaa sekoitettuna omenamehuun joka päivä. Tein myös viikon ajan aamuin illoin huuhtelun takapäässä koiruohoteella, ja välillä nautin sitä desin. Auttoi hetkellisesti. Illalla tein tahnaa, sinkkipastaa ja valkosipulia murskattuna, jotta kutinaa ei olisi. Ei auttanut kuin hetkellisesti, ja valkosipuli kirvelee takapäässä niin perkuleesti, jos siellä on haavaumia. Nyt kokeilin taas, mutta ei auta. Herään joka yö siihen, että raavin, vaikka kutina ei ole kovin pahaa. Yleensä menen saman tien pesemään kädet, jos vain jaksan. Alkkarit vaihdan joka aamu ja ilta, ja pesen alapään aamuin illoin, joskus päivälläkin. Tänä aamuna tapasin kuolleen madon vessassa käydessäni. Nyt lähti petivaatteet pesuun taas. Ja kynnet on lyhyet. Pojalla oli viime viikolla kutinaa, joten annoin sille pyrvinin. Ajattelin ottaa näiden luontaismyrkkyjen kanssa vielä pyrvin-kuurin jonkun ajan päästä, mutta usko ei ole korkealla.
Olen aivan puhki tämän asian kanssa. Siivottu on, mutta en usko, että kyse on siivoamisen tehokkuudesta, olen aina ollut muutenkin tarkka kodin siisteydestä. Uskon, että se yöllinen kutina pitäisi saada loppumaan tavalla tai toisella. Olen joskus havahtunut yöllä siihen, että sormissa on sinkkipastaa, mutta en muista ollenkaan raapineeni. Siinä se piruus on.
On se nyt perkele, että kunnon pitkävaikutteista lääkettä ei keksitä, miten olis joku uuten noista sitruunan siemenistä? Miehellä ei ole koko aikana ollut oireita, mutta on syönyt kuureja, ja minä kärsin tällä hetkellä hiljaa ja koitan saada itseltä oireet pois, ennen kuin koko perhe kuuritetaan uudestaan. Rahaa, aikaa ja kärsivällisyyttä on palanut.- Titta
Lisään tuohon vielä, että siivotessa on tullut pyyhittyä tietokoneen näppäimistöä, kaukosäätimiä ja puhelintakin. Aamuisin menen myös aina ensimmäisen pesemään kädet kynsiharjalla, vaikka kynsiä ei ole.
Takapakkia kuurissa tuli, koska en saanut reissussa porkkanamehua enkä inuclar-jauhetta, ja sitruunoitakin oli huonosti saatavilla. Lisäksi ennen vappua nuo uutteet pääsivät loppumaan, ja jouduin olemaan kolme päivää ilman niitä. Composor-uutteessa on mm. valkosipulia, mutta jotakin muutakin. Kuuria pitäisi siis syödä kuukauden ajan, ja noiden taukojen takia joudun jatkamaan vielä, että täysi kuukausi tulee täyteen.
- Survivor
Heei,
Ette ole ainoa joka ei ole päässyt eroon kihomadoista. Itselläni niitä on ollut jo KAHDEKSAN VUOTTA ja nyt oon vaan luovuttanut. Olen fressi, omaan terveelliset elämäntavat ja siisti nuori nainen.
Näyttäis siltä että olen yksin vaivani kanssa: kukaan muu perheestä ei ole kolmen vuoden lääkkeiden syömisen ja paikkojen jynssäämisten jälkeen niitä huomannut, eivätkä ole oireilleet. Sitten kun itseäni tietysti nolotti että niitä matoja vaan on, en kertonut asiasta kellekkään. Yritän vaan parhaani etten tartuta ketään muita. Niin kauan kun en oo kuullu kenenkään muun valittavan, en ole nostanut asiaa ylös. Taloakin olen vaihtanut kahdeksan vuoden aikana peräti viisi kertaa. Madot seuraavat minua minne vain. Pesen kädet ihan joka välissä ja pidän huolen sellaisesta perus siisteydestä että ovenkahvat tulee pestyä ja vessa erittäin huolellisesti kerran viikossa. Suihkun jälkeen pesen vielä lattian ettei sinne jää mitään. Kyllä se niin vaan on että ei sitä voi koko elämäänsä koittaa elää sormet verillä steriilisti. Itse olen jo tottunut siihen kutinaan. En tunne tarvetta raapia. Kun pääsen vessaan, pyyhin mahdolliset ulosmönkineet matoset pois ja huuhtelen erittäin huolellisesti niin lämpimällä vedellä kun vaan siedän. Sen jälkeen jynssään kynnen aluset ja sen päälle pistän vielä käsien desinffiointiainetta. En sillä, että haluan päästä niistä eroon koska se vaan on niin että niin ei tapahdu, mutta koitan välttää muut ihmiset samalta vaivalta. Ja HUOM: en siis tunne oireita joka päivä vaan vuodessa on ehkä viisi kuukautta yhteensä joista noin yhden viikon tunnen oireita.. Eli siis suunnilleen joka toinen kuukausi niitä matoja on ilmaantunut ja oireita kestää noin viikon.
Nyt olen päättänyt että kun tästä poikaystävän kanssa muutetaan omaan asuntoon, käyn läpi kaikki tavarat että pesen ne kuumassa vedessä ja otan taas pitkästä aikaa lääkekuurin. Pistän poikaystävänikin ottamaan sen, vaikka se sanokin ettei sillä ole koskaan ollu oireita niistä. Mutta kuka tietää onko niitä hänelläkin kun kuitenkin nukutaan samassa sängyssä ja muutenkin ollaan intiimisti. Oon ajatellu koittaa tota suolen huuhtelua tai laksatiiveja että sais kerralla tyhjennettyy ihan kunnolla. En tiiä.. Saattaisipa helpottaa hetkeksi. Olisi taas puoli vuotta poissa ja imestyisivät uudelleen.
NIILLE JOTKA KAMPPAILEE:
-Ne madot ei sua tapa
-Kutinaan tottuu
-Jatkuva lääkkeiden syönti on terveydelle haitaksi
-Jos et tartuta muita niin kaikki on hyvin
- Kun menet ystäville kylään, varmista että on puhtaat vaatteet ja puhtaat kädet.
Ja niinku monet sanovat että hulluks niistä tulee niin tiedän miltä tuntuu. Kolme vuotta takaperin itkin taas "häpeästä" kun bongasin matoja pyllystä. Mutta kun ei se ole sun syy että niitä sulla on. Niitä vaan ON. Sitten mä vaan kylmän rauhallisesti vaan rupesin siivoon vessaa, lattioita, ovia yms ja vaihteleen lakanoita ja sanoin että iski vaan sellanen siivousinto piikki. Kukaan ei koksaan valittanut.
Ja tää on erittäin kova fakta minkä olen tavannut on se, että niitä kihomatojen munia ei mitkään kemikaalit oikeen tapa. Jokkut yleispesut saattaa vähentää niitä kun ne takertuu siihen siivousrättiin ja sen jälkeen huuhtoutuu viemäristä alas. Ellei sitten kokeile jotain voimakkaita happoja mutta ne taas sitten hajottaa muutakin kun niitä munia. En suosittelis. Kaikille materiaaleillehan ei ole hyvä että pistäis kuumaan, esim saunaan. Ja sitten voisin ehdottaa peittojen, patjojen, tyynyjen pakkaseen heittäminen 10 tunniks. ja kun ei ole pakkasta niin ei voi oikeen mitään.
Jos ei madoista pääse eroon niin niitä voi ainakin näillä tunnetuilla konsteilla VÄHENTÄÄ. Sitten en voi muuta sanoa kun koita vaan totutella. Niin minä olen tehnyt.
Elämä jatkuu! - mietinvaan
Moi!
Mulla on kans sama vaiva, oli usein lapsena ja ynt aikuisenakin sillon tällön niitä ilmaantuu. nytkin on, en oo löytänyt mutta tuntuu. Tosi inhottavaa. Yks juttu millä nämä saattaisivat kadota on paasto! Kun on syömättä vaikka viikon ja juo vaan vettä niin madoiltakin loppuu ruoka ja kuolevat pois. Munista en ole varma sitten kauanko elävät. Ei tietenkään voi tätä tehdä lapsille mutta kaikille aikuisille jotka vaivasta toistuvasti kärsii. Kannattaa kokeilla jos todella on ongelmia vuodesta toiseen.- Kiertokulkua
Eikö helpompaa vain olisi olla laittamatta sormia suuhun ja koskettelematta ruokia paljain käsin?
- MatojenRiivattu
Oon 12v likka ja mulle tuli matoja 3vuotiaana.
Mä muistanku hirveesti mua kutitti ja me ostettiin monia monia lääkkeitä mutta EI..
Se kutina on pahentunut vuosien aikana ja nyt ainakun raavin alapäätä se turpoaa,tai siis sinne tulee sellaisia isoja paiseita..Öisin en saa nukuttua kun madot riivaa ,tälläkin hetkellä kirjottelen ja kello on 2:32 -.-
Tää kutina on aivan hirveä mä jopa herään siihen!!!
Voisko joku pliis kertoo mulle ettämiten ne saa pois tai että miksi alapää turpoaa.- risiini-riina
mene nyt hyvä ihminen lääkäriin!! et voi olla tosissasi että ne on noin kauan rienannu ja ootat vaan?peräaukkos on varmasti tulehtunut ja paiseinen jo raapimisesta. mulle itselleni tuli just aamulla mieleen että kun ottaa pyrvinin,niin samana iltana vetäisi risiiniöljyä ihan aimo annoksen ja pari päivää sen jälkeenkin. madot sais kyytiä ihan urakalla. sitte viikon päästätaas parin ilatana sama ja viikon päästä sama. koska uskon että ne kampeaavat takasin ketkä pystyyn jää,niin ei kampeis kauaa.koittakaa ees.
- Voi ei!
Kauheeta lukea näitä viestejä! Ite otin just äsken Pyrvin tabletit ja huomenna siivotaan. Nyt pelottaa ettei toimi :(!!
- kamalaa :(
Mä tulen nyt omista kokemuksistani kertomaan, vaikka tilanne on vielä puolittain päällä. Itse aloitin Pyrvin-kuurin 26.5. mutta koska tilanne ei ollenkaan helpottunut, vaihdoin Vermoxiin ja söin ensimmäisen annoksen 29.5. Oireilua kesti vielä n. neljä päivää, ulosteesta löytyi kuolleita matoja ja kutinaa oli (johtuikohan matojen kuolemisesta?), mutta sitten helpotti. Seuraavan kuurin otin kymmenen päivän kuluttua 8.6. Oireilua ei silloin ollut ollenkaan, eikä oikeastaan sen jälkeenkään. Tänään, tasan kaksi viikkoa viime kuurista, otin vielä varmuuden vuoksi kolmannen kerran Vermoxia ja toivon todella, että tämä mato-ongelma olisi tällä selätetty.
Siivosin ihan hullun lailla kolme viikkoa, vaihdoin joka päivä yökkärit lakanat, kävin suihkussa aamuin illoin ja pesin suihkutilat aina sen jälkeen. Pyrvinin jälkeen tein jo melkoisen suursiivouksen, Vermoxin jälkeen vielä uudelleen molempina kertoina. Kahdesti viikossa imuroin ja pesin lattiat pyyhin pinnat imuroin sohvan ja sängyn. Verhot menivät myös vaihtoon. Kaikki mahdolliset vaatteet pesin 60 asteessa aina joka käytön jälkeen. Kynnet leikkasin lyhyiksi ja otin kynsiharjan aktiivikäyttöön. Kiehautin kynsisakset ja kynsiharjan kahdesti viikossa. Ekat kymmenen päivää tein ruokaa kumihanskat kädessä. Join myös ekan viikon sitruunamehua aamuin illoin, puolentoista viikon aikana siis sain kulutettua kokonaisen sellaisen pienen sitruunamehu-sitruunapurkin. Hampaat varmaan tykkäsivät hyvää...
Huomenna olisi tarkoitus vielä siivota kerran kunnolla, vaihtaa lakanat sun muut. Käytän edelleen kynsiharjaa, siivoan kylppärin kahdesti viikossa ja vaihdan kerran viikossa lakanat ja pyyhkeen. Toivon ja rukoilen, että olisin nyt päässyt madoista eroon. Koskakohan sitä uskaltaa kunnolla huokaista helpotuksesta, joskus syksyllä?
Hurjan paljon jaksamista ja tsemppiä matojen kanssa taisteleville! - :( Yäh,auttakaa!
Itse olen 12v ja minulla on kihomatoja. Juuri äsken hokasin, että alapäässäni on kihomato. :( auttakaa miten ne saa pois! :'((( en jaksa tätä enään...!!
- masentunut.
itellä on ollu niitä matoja jo kolme vuotta.. ne tuli ensin siskolle, vanhemmat osti lääkkeen ja jokanen perheen jäsen otti sen ja sitä niitä matoja tarttunu kenellekkään ja ne häipy. huomasin sitten siinä joku yö että mulla oli niitä matoja. en viitsiny mennä kertomaan vanhemmille, mutta siitä ehkä pari viikkoa ja uskaltauduin. ostettiiin lääkettä ja ne lähti pariksi kuukaudeksi, mutta tuli takas. en uskaltanu mennä kertomaan, koska luulin että kaikki pitäisivät mua likaisena ja alkas hävettää. niitä oli mulla kuukaudessa n. kahden viikon ajan itkin aina joka viikko yöllä niitä matoja. sitten oli ehkä vuosi kulunut ja menin kertoon äitille että musta tuntuu että ne ois palannu.ostettii taas lääkettä ja kävi samalla tavalla. niitä ei oo tarttunu kellekkään meijän perheen jäsenille, kuin mulle. yritin aina vain kamppailla sitä masentavaa kutitusta vastaan ja päätin sitten antaa olla. nytten 3 vuoden päästä,tänä yönä tää saa riittää. en haluu elää koko elämää madot alapäässä. outo juttu tässä on se ettei mun oo kahen vuoden aikana tarvinnu siivota huonetta samalla tavalla miten siivottiin silloin kun siskolle tuli matoja, nimittäin niitä ei oo tarttunu kenellekkään.
- pelokas6
Apua! Mua pelottaa jos mun nämä kihomadot ei lähde ;(
- Näillä mennään
Itse sain lähtemään valkosipulin paloilla jotka olivat kääritty juustoon. Eikä muuten ole näkynyt sen jälkeen näitä pikku vintiöitä. :)
- maailman surullisin
kuolen tähän vielä. olen aivan hirveän masentunut teinityttö ja antaisin niin paljon jos saisin nämä pois. tämä repii minua sisältä kun ne eivät vaan lähde. en vain jaksa enää.
- Epätoivoinen
Oletteko päässeet madoista eroon? Meille tuli nyt ensimmäistä kertaa!!!
- Juho891
Ensin siivous sitten lääkkeet varokaa siivouksen jälkeen hikoilua ja pyyhkikäää pinnat uusiksi 24h sisällä muistakaa myös sohvat ja peti vaatteet pesuun .. Hox (Muistakaa kenkien pesu ja hanskojen ja lakkien /pipojen/ei muuten toimi tulee aina uusikks ! Itse olen klorittia käyttänyt ! ! toimii kun olet tarkka niin ja suihkun pesu tulee käydä sillä lailla että et mene enää lääkkeiden jälkeen suihkuun että pinnat pysyvät puhtaana eikä uusia tartuuntoja synny .. olen aina ensin puhdistaunut ja sen jälkeen pessuyt vasta suihkuhuoneen!
- kaikkee on maalimas
Nenää ei kannata kaivaa.
Iso osa tavaroista voidaan myös laittaa kuukaudeks jätesäkkeihin pois käytöstä siis.
Kynsiharja kandee laittaa pakastimeen, niitä on hyvä olla (jokaiselle perheenjäsenelle) useampia ja joka käytön jälkeen siis pakastus.
Kertakäyttöhanskoja kannattaa käyttää siivotessa ja kertak.astiat ok. Ja jos on varaa, niin kertak.lakanoita kans.
Paasto kuulostaakin hyvältä. Sit mäntyöljyllä voi estää matojen punkemisen peräaukolle. Ei hävitä niitä, mutta eivät tykkää öljystä.
Malttia pitäkää...
- nyyhky2
et oo yksin. mulla on uusiutunut jo kolmatta kertaa enkä pääse eroon iskä kaikki tehdäkään juuri niinkun pitää ;(
- pertti123
Ainakun kutinaa tuntuu, niin vessaan vain jos sattuu pienikin hätä olemaan. Ulosteen mukana lähtee madot peräaukon suulta. Madot ei tähän lopu mutta helpottaa ainakin kutinaan hetkeksi
- monzas8
pertti123 kirjoitti:
Ainakun kutinaa tuntuu, niin vessaan vain jos sattuu pienikin hätä olemaan. Ulosteen mukana lähtee madot peräaukon suulta. Madot ei tähän lopu mutta helpottaa ainakin kutinaan hetkeksi
wermoxista kyselisin, kun on syönyt tehokuurin 3 päivänä 2 tablettia aamuin illoin niin otetaanko uusintakuuri aloituspäivän vai viimeisen wermox tabletin ottopäivän mukaan? Tehokuuri tuntui auttavan vasta viimeisenä päivänä. . Eli ke aloitettu tehokuuri ja pe meni viimeinen nappi..
- apua.
vähän aikaa sitten otin kihomatolääkkeen. kutiina oli tuntunut jo jonkun kuukauden ajan ja tänään vasta bongasin yhden madon alapäästä. tuli kauhee paniikki ja rupesin itkee ja hyi se mato jopa liikku x( . Vein heti lakanat pois ja tyynypääliset peiton pääliset ja vielä kaiken lisäksi koristetyynyn pääliset. pelottaa iha kauheesti ett'ä lähteeköhän ne edes pois. rupes myös heti pesemään ovenkahvoja ja valon katkaisimia. en tiedä yhtään mitä tehdä. jos mua kutittaa persettä ja kattoisin peilistä sitä ja yrittäisin löytää sieltä sen madon niin ihanniinku mä uskallan ottaa sen käteen ku ällöttäis ihan kauheesti! miten ne kihomadot sais pois.. kuoleeks ne? niin ällöttävää miettiä että mun sisällä on kihomatoja! pliis auttakaa
- Kauan sitten
Pyrvin ei tehoa, muuta kuin kukkarolle. En tiedä onko nykyäänkään vielä korvattava lääke?
Itsellä yli 20-vuotta kun perheessämme oli tämä epidemia. Itsellä tuli valtavat vatsakivut-epäiltiin laktoosiksi. Ulosteviljelyssä ei ollut mitään parasiitteja. Vaadin päästä paksusuolen tähystykseen ja siellä niitä oli. Sen jälkeen olisin tarvinnut kriisiapua!
Googlaa englanninkielisiä ohjeita hoitoon. Aikuisella tehosi että otin muutaman kuurin ulostuslääkettä, tein paksunsuolen huuhteluita. Vesipussiin voi laittaa hapanta vettä (esim. sitruunaa). Paastosin-ei mitään makeaa eikä tärkkelystä. Pidetään maha happamena ja join aamulla tyhjään mahaan giniä.
Tädyellinen käsihygienia ja korvaa käsipyyhkeet talouspaperilla. Käsidesin käyttö.
Kloriittia joka paikkaan.
Hirveää taistelua se oli, mutta kun ei tullut enää mitään vatsaoireita, tiesin että voitettu on.
Pahimpia oireita aiheuttivat perunamuusi ja hernekeitto. Kuinka monen keliakian ja laktoorin taustalla on kihomadot? Ne ovat ohutsuolessamme ja käyvät munimassa paksusuolessa,,,- epsuuuuuh
Tiiän miltä tuntuu itse olen nyt kihomatojen kanssa kolmatta kertaa ja oon vasta 9
- Myös vanha akka
epsuuuuuh kirjoitti:
Tiiän miltä tuntuu itse olen nyt kihomatojen kanssa kolmatta kertaa ja oon vasta 9
Olen yli 70vuotias mummo. Olen kärsinyt kihomadoista kohta vuoden. Kuureja syön jatkuvasti ,ensin pyrvin ,nyt vermox. Siivonnut hulluna ja pessyt pyykkiä jatkuen.
En tiedä mitä teen. Heitänkö pyyhkeen kehään ja annan asian olla. Uniongelmia on matojen takia ja päivälläkin häiritsevät kaivelullaan.
Terveyskeskuksessa epäilevät, että saan aina uuden tartunnan, miten ja mistä.
En voi mennä minnekään kyläilemään yöksi.enkä kutsua yövieraita. En voi myöskään puhua asiasta kenellekään. Häpeä on suuri. Kihomadot eivät kai tapa, entä jatkuva lääkkeiden syönti??
Ä
- paljon helpompaa
eikö kenenkään muun perheessä äiti vaan yksinkertasesti kaiva niitä matoja sieltä perseestä? tajuan jos ei enää aikuisiällä mutsi kaiva (:D) mutta siis kihomatoja esiintyy useimmiten just lapsilla ja ku vaipatki vaihdetaa ni kai sitä ny voi laittaa lapsen vähä pyllistämään ja ottaa topspuikolla pois ennen ku ne ekat ehtii lisääntyy :o ku ekan kerran kutiaa ni nopeasti ottaa pois sen ekan ja lääkkeet päälle ni pitäis auttaa. itellä ei oo ollu enää aikuisena, mutta jos tulis niin varmasti ekana koittaisin topspuikolla rönkkiä vaikka peilin avulla jos muu ei auta! ite en vois elää päiväkausia tietäen että on matoja perseessä...
- Näin kyllä toimii
Näin mäki tein ja kaikki lähti:_KAIKKI_ :)
- kihisj
Näin kyllä toimii kirjoitti:
Näin mäki tein ja kaikki lähti:_KAIKKI_ :)
Ne aikuiset joilla on pitkiä kierteitä tai oireet ei lopu ollenkaan, itselläni jo vuoden ollut oireita mutta yhtäkään elävää matoa en ole nähnyt, ulosteessa on ollut epämääräisiä säikeitä . .viimeksi eilen säikähdin kun ulosteessa oli valkoisia/kuultava todella ohuita n. 1cm pituisia lankoja...kunnes hoksasin et söin toissapäivänä persikoita ja niistä ne säikeet. Tuntemuksia silti on..mutta luulen että näitä on ollut ennenkin mutta nyt niihin kiinnittää huomiota enemmän..toivottavasti..
- matomatalaksi
Nyt olen löytänyt viimeinkin keinon, miten päästä kihomadoista eroon! Minulla takana kahden kuukauden lääkkeiden syönnit (pyrvin ja Vermox), eikä mitään apua. Olen kokeillut papaijat yms, ei apua. Kunnes törmäsin yhteen viestiin eräässä keskustelussa, joka sanoi murskanneensa Pyrvin-tabletteja, liottaneensa ne veteen ja laittaneen ruiskulla suoraan takapuoleen, eli suoleen.
Noh, minä tein saman Vermoxilla. Olen tilannut Vermoxia muualta Euroopasta, kun saa halvemmalla, samalla tilasin nestemäistä Vermoxia, jota ei Suomessa myydä. (Tiedän, että jotkut haukkuvat rikolliseksi, mutta minulla on resepti, eikä se mitään huumetta ole, joskus ilmeisesti Suomessakin myyty, muttei tällä hetkellä. Ja kaikkeni olen valmis tekemään tämän ongelman taltuttamiseksi.) Laitoin 5ml (100mg mebendatsolia) tätä nestemäistä Vermoxia, ja lisäksi noin desin 37-asteista vettä suoraan suoleen = suolihuuhtelu. Ostin apteekista peräruiskepussin (noin 3 euroa), mutta kätevin tuntui sittenkin olevan pelkkä 5ml:n ruisku. Siitä vaan se pieni "tötteröosa" takapuoleen. Ja sitten pidättämistä, pidättämistä ja pidättämistä kahden tunnin ajan. Tein illalla, joten kun kävin sitten tyhjentämässä juuri ennen nukkumaan menoa, jäi osa edelleen suoleen (kuuli suolen lotinasta) yöksi vaikuttamaan. Ja tiedättekö, että kun olen kärsinyt kutinasta joka ikinen ilta kahden kuukauden ajan, eikä ole auttanut Vermoxin syömiset kaksi kertaa päivässä kolmena päivänä peräjälkeen, tai tabletti päivässä viikon kuurit, niin kutina loppui siihen iltaan kun tuon huuhtelun tein! Samana päivänä otin Vermoxin myös suun kautta, jota suosittelen muillekin.
'
Huuhtelun voi varmasti tehdä niinkin, että murskaa yhden Vermox-tabletin, ja liottaa sen hyvin veteen, ja pistää pertsiisiin. Mutta muistakaa pidättää kauan! Ja käännelkää kylkeä, olkaa kontallaan pää alaspäinkin välillä sen huuhtelun aikana, jotta leviää joka puolelle suolta. Madothan pitävät majaa ilmeisesti umpisuolen alueella, joten oikealla kyljellä makoillessa ainetta valuu myös sinne.
Itse asiasta todellakin kärsineenä ja asiaa tutkineena väitän, että syöty Vermox sekoittuu paksuun suoleen mennessä jo kiinteään ulosteseen, ja jos suolessa on paljon poimuja, divertikkeleitä, tms, se ei vain joka mutkaan pääse vaikuttamaan. Koska kuulemma Vermox-resistenssiä ei vielä madoilla ole todettu. Mutta siis kun paksusuolen alueen pääsee huuhtelemaan Vermox-vedellä, se varmastikin käy joka mutkan läpi, ja siksi tuntui ainakin minulla vaikuttavan.
Huuhtelusta on minulla nyt 5 pv aikaa, eikä siis mitään kutinoita sen jälkeen.
Itse aion uusia käsittelyn vähintään viikon välein parin kuukauden ajan, jolloin toivon ja luulen, että vaiva olisi viimein voitettu.
Laittakaahan muutkin tänne sitten kommentteja jos/kun tätä kokeilette, tehosiko teillä yhtä hyvin. - salainen mato
Mä otin just läkkeen ja pelottaa nyt et lähteeks ne:(
- NyyhKn
Heih, oon tässä miettiny että lähteekö ne munat peräaukon ympärillä suihkussa pois? Eli onko mahdollista että lopetan glukoosin syömisen viikoksi ( kuulin, että ne syö sokeria) ja käyn suihkussa 1-2 kertaa päivässä?
Kiitos avusta :)
Mulla on ollu niitä jo kesäkuusta asti, tai ainakin sillon huomasin ne ekan kerran.
Oon 14-vuotias tyttö.- Jokuhi4nor4andomswäg
Määkin olen, ja olen kärsinyt noista elukoista jo 3 vuotta. Olen koitanu pyyhkiä tavaroita ja pyrviniäkin on tullut syötyä jo ties kuinka paljon. Musta tuntuu et ne tulee kohta taas ja se pelottaa mua. Niitä ei siis ole jatkuvasti välillä helpottaa mutta n.2 kuukauden päästä näen niitä tyyliin taas ja se alkaa jo pikkuhiljaa nyppimään. Tuli leikattua kynnetkin eilen lyhyeksi ihan vaan varmuudenvaralta. Onkos sulla sitten niitä muka vieläkin?
- neito hädässä
Apua!! Mulla on ollu kihomatoja jo ehkä noin neljävuotiaasta asti ja nyt oon 12. on siinä otettu monet lääkkeet ja parhaimmillaan puol vuotta on ollu ilman kihomatoja. Kertokaa pliis miten ne sais pois ku en kehtaa kertoo enää äitillekkään!! Ku se vaan pasittais mut suoraan lääkääriin ja se ei olis kivaa... pliis auttakaa joku!!!
- Moitaas
Viimeks kun laitoin viestiä ja sanoin että pelottaa niin söin muutaman valkosipulin kynnen ja pureskelin (vaikkeise hyvältä maistukkaan) ja silloin ne katos, ne on taas yllätys yllätys katotaan nyt lähteekö ne jos syö lisää näitä sipuleita, toivotaan parasta ;(
- kyllästynyt_jo
mun 6v pojalla olluut nyt noin 3 kk sisään jo monta kertaa... ei tehoo pyrvin...noh nyt viellä kokeillaan ja jos ei helpota niin lääkäriin mennää
- Pepou
Vähä nolo sanoo et mul on ollu kaks kertaa niitä mut tai siis ku niit on ollu liian kauan mut en oo tienny et ne on kihomatoi mut viime kevääl huomasin ja kerroin yms ostettii pyrvinii ja ne lähti mut sit ne tuli takas ja uudestaa pyrvinii mut nyt ne on taas tullu takas ja mä alan oikeesti syömään koht kokonaisia valkosipuleita ku ei näytä toimivan toi pyrvin ja en kehtaa enää kertoo äitille ja oon siis 13.v tyttö
- Ovex
Englannista saa luvallisesti tilata Ovex-nimistä lääkettä (mebendatsoli, samaa kuin Vermox) ja sitä saa 1 ja 4 kpl pakkauksissa sekä nestemäisenä. Itte tilasin www.pharmacy2u.uk ja ne tuli kotiin n. kolmessa viikossa. Siitä otin tehokuurin ja kuten joku aiempi, tein nestemäisestä laimennetun peräruiskeen jonka annoin vaikuttaa useamman tunnin. Oon lueskellut ihmisessä elävistä muistakin parasiiteista (madot, alkueläimet) ja ilmeisesti länsimaisessakin ihmisessä elää 1-3 erilaista parasiittia, jotka aiheuttavat erilaisia tauteja kuten IBS, keliakia, laktoosi-intoleranssi, ripulointi, mahan turvotus ja ihmeelliset suolistoäänet... näitä parasiitteja saa ulkomailta, mullasta, runsaasta lihankäytöstä etenkin jos raakaa lihaa syö jne...
Siksi tilasin Iherbistä yrttivalmistetta, joka häätää kihomatojen lisäksi muutkin parasiitit kuuriluontoisesti käytettynä. http://eu.iherb.com/Now-Foods-Fresh-Green-Black-Walnut-Wormwood-Complex-2-fl-oz-60-ml/591. Tilasin heti kaksi pulloa, jotka aion vetäistä peräkkäisinä kuureina kun oon lopettanut imetyksen. Jos luette tuon tuotteen arvosteluja joko Amazonista tai Iherbistä, tulee ehdottomasti tarve itsekin tehdä asialle jotain...pönttöön saattaa ilmestyä asioita, joita et tiennyt kantavasikaan.. Itseä vähän ahdistaa, että mitö ylläreitä tuo aine pistää kropasta liikkeelle, mutta parempi ne pöntössä kuin mun sisällä. Näitä yrttivalmisteita on muitakin, sekä nestemäisenä että kapseleina, mutta totesin tämän hinta-laatusuhteen parhaimmaksi.
Oon siis n. 10v ajan ajoittain löytänyt itseltäni kihomatoja. Joko ne ovat mulla oireettomina pääosan aikaa tai sitten saan tartunnan aina jostain uudestaan. Ikää 27 nainen. Lapset 5kk ja 3 v, joten ei edes lasten "syy" tämä tartunta. - Tiitiäiti
Onko kellään kokemusta höyrypesurin käytöstä kihomatotorjunnassa? Ajattelin, että jos vain rätillä ja pesuaineella siivotessa siirtelen niitä munia paikasta toiseen, niin kokeeksi hankittiin pieni höyrypesuri. Nyt olen sillä pessyt vessan joka päivä, ja mm. ovien kahvat, hanat ja lasten sellaiset lelut, joita ei voi vedessä uittaa. Höyrytin myös haarukat, lusikat ja veitset :) Pesurin käyttöohjeessa luvataan, että tappaa kaikki bakteerit 99,9 % niin luulisi madonmunienkin kuolevan.
- matoperse
MADOT ON IHANIA
- Mustikkaasyömään
Meille löysi kans tiensä kihomadot. Ostin pyrviniä ja paskat se auttanu.. no en ostellu sen enempää mitään erikoista kun tässä toistettiin pyrvin kuuri pari kolme kertaa tytöllä kun ei tuntunut lähtevän. No meillä on talossa tapa syödä aamu ja iltapuurot lapsilla. Tyttö alkoi taas tahtomaan mustikkaa puuroonsa. Nyt en tohdi lopettaa mustikan laittoa ollenkaan koska se hävitti madot. Siis pakkasesta suoraan mustikat puuroon.. ei oo matoja ollu 1vk mustikan syönnin jälkeen. Ja kerralla ei mene puuroon mustikoita kuin ehkä maks 0.5dl mustikkaa.. kokeilkaa toimiiko muilla. :)
- Auttakaaaaaaa
Otin pyrvinin ensimmäisen kuurin kolme päivää sitten. Näin kakassa elövön madon mitä teen? ?
- En_uskalla_itkeä
APUA! Miten tämän ketjun kirjoittajille lopulta kävi, pääsittekö eroon ja miten?? Olen vetänyt Pyrviniä ja Vermoxia monta kuuria ja vieläkin niitä on. Mua pelottaa! En voi elää näin, haluan vanhan huolettoman elämäni takaisin...
- E_u_i
Eikö kukaan voi vastata?? Onko tätä edes kenelläkään muulla tällä hetkellä???
- matoxxxxx
Ketään kanssakärsijöitä tällä hetkellä?? Ylläoleva ja nimimerkki maan matonen, kuinka teille on käynyt? Olisin kovin kiitollinen vastauksista, meillä on kärsitty nyt kolmatta kuukautta ja automkuormallinen lääkkeitä syöty...
- Niinkinvoiolla
Onko teiltä tutkittu angiinaa? Meillä oli kahdella lapsella sietämätöntä kutinaa ja vein lapset nieluviljelyyn. Kutina lakkasi heti kun aloitettiin antibiootti!! Angiina voi aiheuttaa ihan järkyttävää kutinaa alapäässä.
- Meri-Maria
Mulla ainaki itellä on ja äiti neuvo sitte vanhan ajan konstin että ekana ottaa sormeen teepuu öljyä joka ilta kunnes ne lähtee :)
T : 13v Meri-Maria - Auttakaa1111
Huhhuh! Vuosi 2018 ja tällaisen ongelman kanssa. Usko alkaa mennä kun kohta kaksi vuotta ollut tämä vaiva.. ainut mikä on auttanut on albendazole tabletti mitä ei yllätys yllätys suomesta saa. Piimaa tableteilla saa kutinaa vähennettyä .. onko kellään mitään uutta keinoa tähän?Söin viime heinäkuussa joka pv 4-8 tbl/pv pyrvineitä mutta sekään ei auttanut!:(
- hermotmenee
Olen aikuinen ja mulla on tullut kihomatoja muutaman vuoden välein. Yhteensä muutaman kerran ollut ja nyt taas alkoi tämä helkkarin kierre. Alkaa hermot mennä jo. Varsinkin kun lääkärit, hoitajat ja apteekin henkilökunta ei ota asiaa vakavasti, vaan sanovat, että aikuisella lapsettomalla ihmisellä ei voi olla kihomatoja ja että ne tarttuvat vain, jos nukkuu tartunnan saaneen kanssa samassa sängyssä tai jos on päiväkodissa töissä. En tiedä, miten ammattilaiset voivat olla noin pihalla koko madoista. Varmaan lähipiirissä on joku, jolta tartunta tulee aina uudestaan. neuroottiseksihan tässä tulee. Psykiatriselleko tässä pitää seuraavaksi mennä, kun ilmeisesti olen luulosairas.
Lohdutukseksi teille muille voin sanoa, että tähän mennessä kihomadot lähti pyrvinillä ja epäinhimillisellä käsihygienialla ja neuroottisella siivouksella. Kerran madot uusiutuivat jo viikon päästä lääkkeen otosta, joten otettiin varalta tabletit kolmeen otteeseen viikon välein.
Tämän hetkiset pirulaiset on ihmeen sitkeitä, kun pyrvin ei tehoa ollenkaan. Vermox-kuuri annettiin pitkin hampain, kun soitin tk:hon. Vuodokaudessa oireet helpottuivat huomattavasti, mutta pariin otteeseen lieviä oireita jäi vielä vähän tai madot tulivat uudestaan viikon tai parin päästä. Eli lääke vaikuttaa, mutta ei tarpeeksi tehokkaasti ja madot uusiutuivat. Pelottaa, etteivät anna enää toista kuuria tk:sta, jos tämä yksi ei riitä.
Olen käynyt kahdesti päivässä suihkussa, pessyt hulluna pyykkiä, pakastanut takkeja, kenkiä, laukkuja, avaimia, lompsan, kynsiharjan, tiskiharjan yms. Nyt alan jo miettiä, että pölisyttääkö imuri munia ilmaan, mutta en tiedä, onko se jo vähän hullua.
Tuntuu, ettei tässä voi elää normaalia elämää.- Auttakaa11111111
Ei varmasti voi! Onko täällä jollakin uusia vinkkejä? Itse ’kaiken’ kokeilleena tavoittelen seuravaaksi ulkomaille lähtöä, täällä ongelmaa tosiaan vaan väheksytään ja asialle naureskellaan. Yli kaksi vuotta matoja takana enkä tiedä mitä tehdä. Piimaata syön päivittäin, neilikkaa päivittäin ja suolihuuhteluja kun kerkiän. Siivoamisesta luovuin aikoja sitten kun puoli vuotta siivosin joka pv (lakanan pyyhkeenvaihdot lattianpesut) KENELLÄKÄÄN siis kokemusta ulkomaalla saadusta hoidosta??
- eqwq
Onks tää joku luulotautisten tukiryhmä
- Toivotonn
Juu, meillä on monta kuukautta taistelua takana, pyrvin ja vermox todettu tehottomaksi, albendatsolia ei suostuta määräämään.. Auttaako sekään???
- määääää
Kynsiharja, jokaisen vessakäynnin yhteydessä ,aamuisin ja iltaisin pyllynpesu alapääsuihkulla kaikille ja alkkareiden vaihto samalla.Paperipyyhkeet vessaan.Pyyhit pöntön reunan kertakäyttöhanskoilla ja puhdistusliinalla kertakäyttöisellä jokainen kerta ,kun joku käyttää vessaa.Likaiset vaatteet aina muovipussiin ja pussista kertakäyttöhanskojen kanssa pesuun 60 astetta.Pussi ja kertakäyttöhanskat roskikseen ulos.Leluja vain muutama,jotka virutat päivittäin. Vaihdat aina lakanat ja vaatteet pyrvinin oton jälkeisenä aamuna,imuroit hyvin ja kaikki suihkuun ja vaatteet ja petivaatteet peset kuuskyt astetta. Syökää myös kaalia,en tiedä onko legendaa,mutta ainakin meillä on syöty.Pyllymatoja oli,uusi kerran tai kaksi,sen jälkeen ei ole näkynyt.Pyrviniä syötiin kaavalla 1 päivä,10,päivä,14,päivä,24 päivä,28 päivä,tuosta taas kymmen päivää eteenpäin ja neljä päivää tuosta kymmenennestä eteenpäin. Näillä ohjeilla lähti,kuinkuppa Töölöstä.
- Samatsävelet
Nettilääkäriltä saa Vermox-reseptin. Maksetaan apteekissa lääkettä ostettaessa. Muistaakseni 22€.
- Vihoineroonkihomadoista
Nyt vihdoin saan vihdoin apua kihomato vaivoihin! Olen kärsinyt 6 kk kihomadoista. Luultavasti sain lasten päiväkodista tartunnan. Kellään muulla perheen jäsenellä ei ole ollut oireita. Kaikki lapset ja mies lääkitty säännöllisesti. Ainoastaan minä olen kärsinyt. Testit ovat olleet negatiivisia ja kunnallinen puoli ei enää auta minua. Olen syönyt 6 kk ajan kaikki mahdolliset kuurit; Pyrvin, Vermox, Zentel. Jopa laittanut Vermox liuosta paikallisesti suoleen (jota tilasin erittäin halvalla irlantilaisesta apteekista Inish Pharmacy.) sekä kaikki luonnonmukaiset metodit; papaijat, neilikat, valkoviinietikat. Mikään ei ole tehonnut. Kaikki mahdolliset kodin siivoukset, klooraukset, pakastamiset, pyykkipesut ollut käytössä.
Lopulta kun pari kertaa jo itsemurhaa harkitsin soitin lopulta epätoivoisena yksityiselle lääkärille ja minulle suositeltiin erittäin pätevälle gastronomian erikoislääkäri Jari Koskenpadollle (Aavan lääkärikeskus). Juttelin hänen kanssa ja hän kysyin olenko tehnyt suolen tyhjennystä ennen lääkkeen ottoa. Kukaan ei ollut koskaan kunnallisella puolelle sanonut tästä mitään. Suolen tyhjentäminen tietyllä nesteellä on kuulemma erittäin tehokasta ja kannattaa tehdä jotta lääke tehoaa kihomatoihin. Suolen tyhjennys tehdään nauttimalla Moviprep®-valmistetta, jota saa apteekista ilman reseptiä, sekä juomalla lisäksi runsaasti muita kirkkaita nesteitä parin päivän ajan ennen lääkkeen ottoa.
Gastronomian erikoislääkäri kertoi myös että suolessa voi olla polyyppeejä, johon kihomadot voivat pesiä ja jonne lääke ei kunnolla tehoa. Itse uskon että tämä voi olla syy miksi en ole päässyt eroon niistä. Peräsuolen tähystyksellä suolen voi kunnolla puhdistaa sekä poistaa mahdolliset polyypit. Varasin ajan peräsuolen tähystykseen joka on ensi viikolla. Tähystys maksaa 800€ mahdollisten polyyppien poisto (joka maksaa muutamia kymppejä ekstraa). Hintaa tälle on, mutta tässä vaiheessa maksan mitä tahansa jotta saan elämäni takaisin.
Ennen suolen tyhjennystä pitää käyttää Movicol ummetus valmistetta jota saa ostaa apteekista ( alle 30€). Movicol-valmisteen käyttö 3-5 vuorokautta ennen tähystystä. Movicolia saa apteekista ilman reseptiä ja sitä voi nauttia tarpeen mukaan useamman pussin päivässä. Tämä pitää siis aloittaa ennen Moviprepin aloitusta (joka otetaan 2 vuorokautta ennen tähystystä/lääkkeen ottoa) jotta pelaisi varman päälle. Niin ainakin itse tekisin.
Tähystyksen jälkeen pitää heti ottaa lääkekuuri tyhjään suoleen. Itse en uskoettä Vermox autta yhtään. Olen sitä syönyt 5 kk ilman mitään vaikutusta, joten aloitan Zentelin lääkekuurin. Zenteliä ei myydä Suomessa paitsi erikoisluvalla (paperiresepti). Yksi tabletti maksaa 30 € erikoislupa 40€. Eli hinta yhdestä tabletista on jo älyttömät 70€. Tallinnassa Zenteliä saa (vaikuttava lääkeaine albendazole 400 mg) Kalamaja Apteekista ( http://www.apteegiinfo.ee/search/prices?query=1680487) jossa yksi tabletti maksaa 0.20 €. Kyllä, 20 centtiä. Soitin apteekkin ja varmistin hinnan ja että varmasti saan ostettua Suomalaisella paperi reseptillä. Olen menossa tulevana viikonloppuna Tallinnaan ostamaan kyseistä lääkettä. Lääkäri kirjoittaa minulle reseptin täällä Suomessa ja maksan 8€ laivamatkasta edes takaisin. En kuitenkaan usko että kerta-annos riittää, jota minulle aikaisemminkin määrättiin. Tässä kun itse on joutunut erikoistumaan kun lääkärit eivät oikein tiedä asioista niin suunnittelen että otan 3 tablettia 3:na peräkkäisenä päivänä ja uusinta kuuri 14 päivän päästä.- Anonyymi
Miten sulle kävi?
- Anonyymi
Oregano ja valkosipuli on vanha Egyptiläinen lääke mikä saattaa toimia teilläki , myös kaneli inkivääri ja ainaki yks yrtti suomessa tuhoaa matoja .
Sokeriton ruoka myös vähentää matojen määrää . - Anonyymi
Lähteekö ne madot muuten pois, ku joillain lääkkeillä?
- Anonyymi
Mikäli joku tätä ketjua vielä lukee, sain aikanaan itse madot pois Spice up! Punainen chilitahnalla. Lisäsin n.1 teelusikallinen ruokaan joka päivä kuukauden ajan. Helpompi lisätä esim. Nuudeliruokiin. Kaikki oli kokeiltu ja luulin jo, etten pääse madoista ikinä eroon! Tämä oikeasti auttoi, on niin tulista että todennäköisesti tappoi madot, eivätkä ehtineet munia uusia munia.
- Anonyymi
haluaisin tietää otin lääkkeen mutta milloin ne lähtee
- Anonyymi
huoh, ihan ikivanha lanka mutta puranpa silti tätä tänne. meillä on perheessä ollut viimeisen noin 4 vuoden aikana varmaan 8 kertaa kihomatoja, ja tuntuu vaan että ne palaa takasin aina uudelleen ja uudelleen. eikä oo kyse ees autoinfektiosta, koska välit on tosi epätasasia ja selkeesti yli puoli vuotta aina tartuntojen välissä. oon miettiny pääni halki, et mistä näitä tulee kun kuitenkaan ei lapset enää mitään ihan tarhaikäsiäkään ja ei oo lähipiirissäkään sen ikäsiä lapsia mitä usein nähtäisiin. ei siinä siivoomisessakaan mitään niin hirveetä oo, teen lähes samat jutut muutenkin arkisiivouksena ja lelujen määrä on onneks vähentynyt ajan myötä niin ei niidenkään kanssa oo hirveetä showta. posin kautta
- Anonyymi
2 faktaa, joita suomalaiset lääkärit eivät tunne:
-Vermox on käsikaupassa kaikkialla muualla Euroopassa joten on syntynyt sille resistenttejä kantoja
-Jos tartunta palaa aina takaisin väliajan jälkeen, sinulla on joku tuttava tai paikka jolta sen saat. Ihminen, jolla on pitkäaikainen infektio, levittää sitä ihan vaatteissaan ympäriinsä. Ja nimenomaan aikuiset, sillä aikuisilla tauti voi olla oireeton. - Anonyymi
Hivi on piristynyt yhdellä seudullaan.
- Anonyymi
Meillä oli kihomatoja mun koko lapsuuden ajan. Ei kai juuri muilla perheenjäsenillä kun mulla. Ensin hoidettiin, mutta lopulta parin vuoden jälkeen kyllästyttiin. Kun mun menkat alkoi, niin kihomadot katosi, mutta nyt parin viimevuoden aikana niitä on taas välillä ollut itsellä (en tiedä onko nyt ollut samat jotka vaan välillä saanut vähennettyä aina pariksi kuukaudeksi tai puoleksi vuodeksi vai onko tullut aina uusia tartuntoja).
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798