Hei ja aurinkoista huomenta!
Ajattelin tänne kirjoitella kun mieleni on jo kauan tehnyt mieli. Olen itse kärsinyt neurologisista ja muistakin vaivoista puolen vuoden ajan. Vieläkään en ole diagnoosia saanut vaivoistani, mutta ehkäpä jonain päivänä vielä.
Ensiksi haluan sanoa, että olet minkälainen tahansa ihminen, olet tärkeä ihminen. Jokainen "tavallinen normaali" päivä on ainutlaatuinen ja vain Sinä voit tehdä siitä täydellisen oman mielesi ja optimistisen ajattelusi avulla.
Kun viime syksynä aloin oireilemaan, jouduin tähänastisen elämäni pahimpaan masennukseen ja ahdistukseen ja uskoin etten selviä elämästä. Elämä ei ole oikeudenmukainen, miksi juuri minä, miksi? Kaikki maailman sairaudet ja taudit luulin minulla olevan ja että kuolen kohta, miksi minä, ajattelin aina vain, miksi. Luvattoman useat yöt itkin ja surin, olin aivan hysteerinen. Oireilin aina vain ja aina tuli uusia oireita. Ramppasin terveyskeskuksessa ja yksityisillä lääkäreillä useitakymmeniäkertoja. Halusin vastauksen heti, niinkuin moni muukin. Diagnoosia en ole saanut mutta elämä jatkuu silti.
Omalle kihlatulleni olen kertonut tilanteestani ja kyllä, hän kuuntelee ja yrittää parhaansa mukaan auttaa ja ymmärtää, mutta koskaan hän ei voi perinpohjaisesti tietää millaisessa tilanteessa olen ilman että kokee itse jotain samankaltaista, enkä sitä häneltä vaadikkaan. Tärkeintä on vain että hän on siinä, vaikka vain pitämässä kädestä kiinni. Tiedän, että jokaisella ei ole kihlattua, vaimoa/miestä mutta jokaisella on joku jolle voi aina kertoa, kohtalotoveri netin, puhelimen, yhteisöjen kautta tai kaduntallaaja. Kanssaihmiset rakkaat siis puhukaa asiasta jollekkin, se auttaa pääsemään yli ja ymmärtämään että oikeasti olet Tärkeä. Ylipääsemiseen voi kestää kuukausia tai jopa vuosia, mutta uskon suuresti että pääsette yli pahimpien aikojen vain uskomalla parempaan huomiseen.
Itse koin takaiskun pahimipien aikojen vallatessa kun toinen siskoistani ei voinut ymmärtää miksi olen niin kadoksissa ja miten en vain tule sieltä ylös. Olen heikko ja luuseri. Kiitos, silti rakastan siskoani, mutta en ymmärrä hänen tapaansa käsitellä ja ilmaista asoita. Miksi rakastan? Ei hän voi tietää minkälaista on elää ahdingossa oman mielensä kanssa ilman että olisi itse kokenut samanlaista ahdistusta. Mutta olen laittanut hänen mielipiteensä omaan arvoonsa ja ehkä joskus jopa vihaan häntä, mutta silti rakastan. Tosin taas toinen siskoistani ymmärtää minua vallan hyvin, sillä hän on itse kokenut samoin kuin minä, mutta rakastan häntäkin yhtä suuresti kuin toista siskoani.
Itse en jaksa eään murehtia, en vain enään jaksa. Yritän elää hyvää elämää oireilustani huolimatta, joskus se muistuttaa minua ehkä vakavemmastakin sairaudesta, mutta haluan ennemmin mennä iloisena nukkumaan kuin murheen murtamana. Kuolemmehan me jokatapauksessa jossain vaiheessa, jotkut sairauden vuoksi toiset ilman sairautta. Siksi jokaisen ihmisen täytyisi elää päivä niinkuin se olisi viimeinen, niin minä ainakin yritän.
Itse olen iloinen jos joku Teistä tärkeistä ihmisistä saa kirjoituksestani hyvää pontta päiväänsä. Tänään on hyvä päivä!
Unelmoi huomisesta
Muista eilinen
Elä hetkessä
Aurinkoista päivänjatkoa!
Ajattelin tänne kirjoitella kun mieleni on jo kauan tehnyt mieli. Olen itse kärsinyt neurologisista ja muistakin vaivoista puolen vuoden ajan. Vieläkään en ole diagnoosia saanut vaivoistani, mutta ehkäpä jonain päivänä vielä.
Ensiksi haluan sanoa, että olet minkälainen tahansa ihminen, olet tärkeä ihminen. Jokainen "tavallinen normaali" päivä on ainutlaatuinen ja vain Sinä voit tehdä siitä täydellisen oman mielesi ja optimistisen ajattelusi avulla.
Kun viime syksynä aloin oireilemaan, jouduin tähänastisen elämäni pahimpaan masennukseen ja ahdistukseen ja uskoin etten selviä elämästä. Elämä ei ole oikeudenmukainen, miksi juuri minä, miksi? Kaikki maailman sairaudet ja taudit luulin minulla olevan ja että kuolen kohta, miksi minä, ajattelin aina vain, miksi. Luvattoman useat yöt itkin ja surin, olin aivan hysteerinen. Oireilin aina vain ja aina tuli uusia oireita. Ramppasin terveyskeskuksessa ja yksityisillä lääkäreillä useitakymmeniäkertoja. Halusin vastauksen heti, niinkuin moni muukin. Diagnoosia en ole saanut mutta elämä jatkuu silti.
Omalle kihlatulleni olen kertonut tilanteestani ja kyllä, hän kuuntelee ja yrittää parhaansa mukaan auttaa ja ymmärtää, mutta koskaan hän ei voi perinpohjaisesti tietää millaisessa tilanteessa olen ilman että kokee itse jotain samankaltaista, enkä sitä häneltä vaadikkaan. Tärkeintä on vain että hän on siinä, vaikka vain pitämässä kädestä kiinni. Tiedän, että jokaisella ei ole kihlattua, vaimoa/miestä mutta jokaisella on joku jolle voi aina kertoa, kohtalotoveri netin, puhelimen, yhteisöjen kautta tai kaduntallaaja. Kanssaihmiset rakkaat siis puhukaa asiasta jollekkin, se auttaa pääsemään yli ja ymmärtämään että oikeasti olet Tärkeä. Ylipääsemiseen voi kestää kuukausia tai jopa vuosia, mutta uskon suuresti että pääsette yli pahimpien aikojen vain uskomalla parempaan huomiseen.
Itse koin takaiskun pahimipien aikojen vallatessa kun toinen siskoistani ei voinut ymmärtää miksi olen niin kadoksissa ja miten en vain tule sieltä ylös. Olen heikko ja luuseri. Kiitos, silti rakastan siskoani, mutta en ymmärrä hänen tapaansa käsitellä ja ilmaista asoita. Miksi rakastan? Ei hän voi tietää minkälaista on elää ahdingossa oman mielensä kanssa ilman että olisi itse kokenut samanlaista ahdistusta. Mutta olen laittanut hänen mielipiteensä omaan arvoonsa ja ehkä joskus jopa vihaan häntä, mutta silti rakastan. Tosin taas toinen siskoistani ymmärtää minua vallan hyvin, sillä hän on itse kokenut samoin kuin minä, mutta rakastan häntäkin yhtä suuresti kuin toista siskoani.
Itse en jaksa eään murehtia, en vain enään jaksa. Yritän elää hyvää elämää oireilustani huolimatta, joskus se muistuttaa minua ehkä vakavemmastakin sairaudesta, mutta haluan ennemmin mennä iloisena nukkumaan kuin murheen murtamana. Kuolemmehan me jokatapauksessa jossain vaiheessa, jotkut sairauden vuoksi toiset ilman sairautta. Siksi jokaisen ihmisen täytyisi elää päivä niinkuin se olisi viimeinen, niin minä ainakin yritän.
Itse olen iloinen jos joku Teistä tärkeistä ihmisistä saa kirjoituksestani hyvää pontta päiväänsä. Tänään on hyvä päivä!
Unelmoi huomisesta
Muista eilinen
Elä hetkessä
Aurinkoista päivänjatkoa!
Vastaukset 3
Vanhimmat
muistan sinut, koska oireeni ovat aikalailla samankaltaiset. Olipa kaunis kirjoitus, itse käännyn huomenna ties kuinka monennen kerran yksityisen lääkärin pakeille, toivon että mysteeri ratkeaisi siellä (taas jälleen kerran). Mietin joka hetki, etten ehkä ole täällä, kun nuorimmaiseni menee kouluun tai vanhimpani painaa valkoisen lakin päähänsä, niin raskaaksi on elämä mennyt.
Kunpa saisin edes osan nuoruutesi optimismista! Eihän ne oireet tosiaan mihinkään katoa, mutta ei niistä murehtimallakaan pääse, siinä olet oikeassa! Oma luonteeni on muutenkin sellainen etukäteen murehtija, niin vaikeaksi menee.
Kaikkea hyvää Sinulle!
Älä heitä elämääsi hukkaan murehtimalla.
Äläkä heitä lusikkaa vielä nurkkaan, ole iloinen niistä hetkistä mitkä saat lapsiesi ja muiden rakkaidesi kanssa
viettää. Minä tiedän mistä puhun, minullakin on taipumus vaipua hyvin alas synkkyyteen ja alan jo melkein
etsimään hautapaikkaa itselleni.
Se ei kannata, se vie vain entistä syvemmälle ja syvemmälle.
Ymmärrän että sinua pelottaa, mutta toivottavasti vastaus saadaan pian.
Vietä aikaasi lasten parissa ja harrasta jotakin jos sinulla on sellainen tai aloita uusi!
Älä tuhlaa energiaasi murehtimiseen. Elä päivä kerrallaan ja nauti jokaisesta hetkestä joka on sen arvoinen!
Voimia sinulle!
Jotenkin on helpottava kuulla etten minäkään ole yksin.
Minun sairaudellani on kyllä nimi (NF) mutta mua pelottaa ja ahdistaa joka ikinen päivä.
Eikä asiaa helpota se että se on arvaamaton ja melko yksilöllinen, mitään 100% varmaa ei siis osata sanoa. :/
Välillä mua pelottaa ja olen erittäin surullinen ja alamaissa.
Välillä pystyn taas olemaan iloinen ja ajattelemaan elämässäni muutakin kuin sairauttani.
Onneksi minullakin on kihlattu rinnallani. Ajattelin että hän jättäisi minut saman tien kun kerroin hänelle
siitä mikä minulla on, kun sain siis varmuuden siitä.
Ei, hän ei tehnyt sitä, hän rakastaa minua yhä edelleen. Hän sanoi että ymmärtää minua oikein hyvin.
Onneksi minulla on tuollainen ihminen rinnallani. Muuten en yksinkeraisesti jaksaisi tätä.
Ollaan onnellisia tosiaankin elämän pienistä hetkistä!
Yritetään nauttia niistä. :)
Aurinkoista alkavaa kevättä kaikille ja voimia niille jotka sitä tarvittee!