nuori koira syö kaiken lattialta

8kk ikäinen beagletyttömme syö ihan kaiken, mitä lattialla on. Se on kuin joku spanieli, sillä on koko ajan jotain suussa. ;D Jopa kotiin tullessa se toivottaa tervetulleeksi joku tavara suussa! ;o Meillä on pieniä lapsia; tavaroita ei pysty aina pitämään koiran ulottumattomissa, joten mietin miten hillitä tuota kaiken pureskelu intoa. Jolla keinoja, ideoita, kerro! (:
8604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onko koira muuten ahne, tuli varmaan esiin ostaessanne pentua ja keskusteluissa kasvattajan kanssa, kun mietitte millaisen pennun haluatte?

Miksi koira ei saa pitää tavaroita suussa? Suu on koiran kädet ja se on vielä pentu, myös murkkuikäinen! Onko koiralle riittävästi aktivointia, muutakin kuin siis liikunta (mikä on koiralle elinehto, lenkkeily ei ole koiralle mikään harastus) tai lasten perässä juokseminen? Jos ei ole, niin tottakai se turhautuu, kasvattaja varmasti mielellään antaa aktivointi vinkkejä, jos kuulee ettette ole niihin paneutuneet.

Äänestä

Onhan sille riittävästi toimintaa ja nimenomaan koiralle mielekästä toimintaa. Onko kaikki hampaat vaihtuneet? Koiranomistajan ON huolehdittava siitä, että koti on koiralle turvallinen, myös lapsille opetettava sama, että keräävät "vaaralliset" kamansa pois lattialta.

Äänestä
  • pennusta asti ollut tuollainen. Eihän se lelujen kanniskelu haittaisi, mutta kun se myös hajottaa ne! Olen itsekin miettinyt että tekemisen puutteesta voi johtua... namien etsintää harrastetaan yms yms mutta energiaa kyllä riittää pitkästi niiden jälkeenkin... ja liikuntaa tietysti saa joka päivä, koira pääsee myös aina halutessaan irti pihalle... Lisää tekemistä kai siis pitäisi keksiä (:

    Äänestä

  • spanielibeagle :DD kirjoitti:

    pennusta asti ollut tuollainen. Eihän se lelujen kanniskelu haittaisi, mutta kun se myös hajottaa ne! Olen itsekin miettinyt että tekemisen puutteesta voi johtua... namien etsintää harrastetaan yms yms mutta energiaa kyllä riittää pitkästi niiden jälkeenkin... ja liikuntaa tietysti saa joka päivä, koira pääsee myös aina halutessaan irti pihalle... Lisää tekemistä kai siis pitäisi keksiä (:

    oletko kokeillut?


    meilläkin kantelivat aina tavaroita nokan eteen mutta jätin huomiotta, niin alkoi tapa vähenemään.

    kannattaa miettiä sellaista että Mihinkään mitä koira ehdottaa, ei suostuta! aloite tulee aina teiltä. leikkiä pitää ja touhuta paljon mutta aina te teette aloitteen.

    Lelujen kanteleminen on huomion hakemista.

    Äänestä

  • spanielibeagle :DD kirjoitti:

    pennusta asti ollut tuollainen. Eihän se lelujen kanniskelu haittaisi, mutta kun se myös hajottaa ne! Olen itsekin miettinyt että tekemisen puutteesta voi johtua... namien etsintää harrastetaan yms yms mutta energiaa kyllä riittää pitkästi niiden jälkeenkin... ja liikuntaa tietysti saa joka päivä, koira pääsee myös aina halutessaan irti pihalle... Lisää tekemistä kai siis pitäisi keksiä (:

    Myös vapaana olo ilman toimintaa pihassa, on koiralle tylsää ja lenkkeily ei ole harrastus, se on itsestäänselvyys koiralle, elinehto että se pääsee liikkumaan. Miettikää näitä AINA, ennen koiran hankintaa, onko aikaa ja motivaatiota!

    Koira on selvästi turhautunut, siksi rikkoo tavaroita. Harjoitelkaa vaikka tokon alkeita, niistä on teille oikeasti hyötyä. Koira kaipaa älykästä tekemistä ja aivotyöskentely väsyttää ja siten rauhoittaa koiraa. Namien etsintä saa monella stressihormonit liikkeelle ja siten aktivoi lisää, mutta varmaankin tunnet oman koirasi ja siksi uskallat harrastaa namin etsintää.

    Koirakouluun kannattaa mennä.

    Äänestä

vietätte aikaa koiran kanssa? Millaista se aika on, mitä te teette? Onko lenkkeily pelkkää hiljaista eteenpäinmenoa? Lenkkeillessäkin koiran kanssa voi seurustella, leikkiä ja harjoitella, paikka paikoin, jolloin siitä tulee koiralle huomattavasti mieluisempaa. Mitä koira tekee, kun se on pihassanne, onko se yksin narussa ja kaivaa maata, mitä? Vai katsoo kun lapset huutaa ja juoksee?

En tarkoita sitä aikaa, jolloin se on vain läsnä, seuraten teidän tekemisiänne.

Äänestä
  • Puruluita on annettu, mutta kaupan luut ei kauan kiinnosta. Kunhan isäntä saa hirven ammuttua niin sitten koira saa oikeita luita, ne varmasti maistuvat paremmin. :)

    Nyt kun koira on peruskoulutettu, ´me opetellaan erilaisia temppuja. Nehän on hyvää aivojumppaa. Ja lenkillä leikitään ja harjoitellaan kyllä. Lenkit käydään koira melkein koko lenkin ajan irti.

    Ja minähän en koskaan huomioí koiraa jos se tulee lelulla tms tökkimään, joten se tapa on vähentynyt. koira yleensä kantaa tavarat pedilleen ja pureksii siellä hajalle.

    Ollessaan yksin ulkona se yleensä katselee ympäristöä, ei erityisesti teekään mitään. Jos lapset ovat myös ulkona se leikkii niiden kanssa. Ja koirahan on IRTI eikä narussa; se pysyy pihassa.

    Muttta... lisää tekemistä pitää siis vielä keksiä...
    Näitä aktivointiehdotuksia ottaisin mielellään vastaan, kun meinaa mielikuvitus välillä loppua! ;)

    Äänestä

  • spanielibeagle :DD kirjoitti:

    Puruluita on annettu, mutta kaupan luut ei kauan kiinnosta. Kunhan isäntä saa hirven ammuttua niin sitten koira saa oikeita luita, ne varmasti maistuvat paremmin. :)

    Nyt kun koira on peruskoulutettu, ´me opetellaan erilaisia temppuja. Nehän on hyvää aivojumppaa. Ja lenkillä leikitään ja harjoitellaan kyllä. Lenkit käydään koira melkein koko lenkin ajan irti.

    Ja minähän en koskaan huomioí koiraa jos se tulee lelulla tms tökkimään, joten se tapa on vähentynyt. koira yleensä kantaa tavarat pedilleen ja pureksii siellä hajalle.

    Ollessaan yksin ulkona se yleensä katselee ympäristöä, ei erityisesti teekään mitään. Jos lapset ovat myös ulkona se leikkii niiden kanssa. Ja koirahan on IRTI eikä narussa; se pysyy pihassa.

    Muttta... lisää tekemistä pitää siis vielä keksiä...
    Näitä aktivointiehdotuksia ottaisin mielellään vastaan, kun meinaa mielikuvitus välillä loppua! ;)

    käytös olla vielä sitä pentuåureskelua, joka jää aikuisena sitten pois...?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


spanielibeagle :DD kirjoitti:

8kk ikäinen beagletyttömme syö ihan kaiken, mitä lattialla on. Se on kuin joku spanieli, sillä on koko ajan jotain suussa. ;D Jopa kotiin tullessa se toivottaa tervetulleeksi joku tavara suussa! ;o Meillä on pieniä lapsia; tavaroita ei pysty aina pitämään koiran ulottumattomissa, joten mietin miten hillitä tuota kaiken pureskelu intoa. Jolla keinoja, ideoita, kerro! (:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu