NUOREN MASENNUS.
Minä, 17 vuotta.Pohtija Tampereelta.
En ole kärsinyt tästä edes vuotta.Yhtäkkiä putosin vaan hirveään syvään kuiluun.TÄMÄ KAIKKI TUNTUU SILTIKIN VIELÄ HIRVEÄN UUDELTA JA OUDOLTA. Olen lukenut täältä tekstejä eikä tämä ole sen kummempi muita.Jos joku viitsii lukea niin arvostan sitä.
MASENNUSKAUSIAKO...
Viime kesänä kuitenkin alkoi tunne että huoneeni olisi täytetty vedellä ja kaikilla muilla oli happilaitteet paitsi minulla.Kaikki alkoi siitö kun olin yksin.Monta kertaa mietin miltä tuntuisi hukkua ja näin siitä unia. EN!! kuitenkaan HALUNNUT hukkua,mietin vain helpottaisiko se.Tai miltä se tuntuisi.
Syksyllä lievitti pariksi kuukaudeksi,tuli nimittäin hieman uutta verta arkeen.Enää ei tullut ahdistuskohtausta kuin joskus.Ennen joulua masennuin TAAS pahasti ja mielenkiinto lähti kaikista niistä uusista asioista. Joulun jälkeen helpotti kuukaudeksi. Luulin että tämä on sittenki jo ohi. hoitoon menoa olin miettinyt,mutta ajattelin etten tarvitsekaan sitä.
Nyt kuitenkin alkoi taas.Joka masennusaikana mietin hukkumista.En kuitenkaan halua kuolla,ja joskus taas PELKÄÄN kuolemaa.Ristiriitaista? Ulkoilma ikkunasta katsoessa tuntuu myrkyltä...
Olen kuitenki masennusjaksoissa parituntia välillä ihan OK ellen jopa HYVÄLLÄ tuulella kun olen koneella tai katson elokuvaa, enkä silloin mieti mitään tuollaisia.
TIEDÄN:
*Tiedän ja hahmotan, että masennukseeni suurin syy on varmasti yksinäisyys. On kavereita, mutta epäilykseni on heihin suuri.Vanhempi on, en silti puhu.Kuvittelen aina, että jostakin ilmestyy prinssi joka häivyttää masennukseni, tai että minusta tulisi jotakin merkittävä ja kuuluisaa. (esim laulaja,kuuluisa ohjaaja jne.)Uskon vakaasti, että jos jompi kumpi tapahtuisi masennukseni hälvenee.
*Tiedän, etten selviä tästä ilman jotakuta ketä VÄLITTÄÄ. Ja koska life is not fair,hahmotan ettei sitä vältämmättä koskaan tapahdu. Toiseksi pelkään läheisriippuvuusongelmaa. Ei ketään kiinnosta kuunnella ruikusta masennuksesta, tai keskustella mitenkään muutenkaan syvällisiä.
*Tiedän myös että olen aina jäänyt koulussa "joukkueeseen valittaessa" aina viimeiseksi "outojen" kanssa,ilman sen kummempaa syytä.(?) En silti ollut kiusattu,ja tuntuu että kaikki pitivät minua silti ihan mukavana ja OKna.Ehkä vain huijaan itseäni.Se silti kirpaisee kun periaatteessa ei ole ollut mikään.
*Tiedän, etten ole ainut samoja fiiliksiä kokeva,enkä koskaan ole kuvitellut olevani "erityinen" (suom.kusipää)
HAENKO APUA...
Eli siis nämä masennuskohtaukset menee jokseenkin jaksoissa.Nyt vaikuttaa pahalta jaksolta. Pienikin juttu laukaisee sen. Tai sitten se ettei mitään tapahdu. Arki.Viikonloput olen hyvällä tuulella iltaisin (kiitos sen että saan huijattua itseni baariin,alkoholia jees.)
Mietin vain haenko apua, koska ei tämä kuitenkaan NIIIN pahalta kuulosta omasta mielestäni. Tiedän ettei tämä ole aivan NORMAALIA, mutta en tiedä onko niin vakavaa että pitäisi apua hakea. On kuitenkin niitä aikoja kun olen hyvällä tuulella ja hyvä mieli voi vaihtua noin vain. Tai ei HYVÄKSI mutta normaaliksi,ahdistukset lähtevät. Hyvänä aikana asenne on periaattessa "now or ever" tai "what the hell, samapa se,nyt esim.juhlin kaikki rahani!" Todellisuudessa en ole ollut KOSKAAN varakas,päinvastoin. Tiedän että pitäisi säästää.Tuntuu hassulta.
NOJOO:
Ulkona oleva pimeys varmaan syö sisukalut pois...Kouluni on kesken. Hirveästi painostetaan käymään se. valehtelen koko ajan.
Kirjoitusvirheet mahdollisia, en täysin pysty keskittymään lukemiseen ja siihen mitä olen kirjoittanut.
Anteeksi en pyydä keneltäkään,ja ketään en kumarra. You know.
I AM STILL ALONE.
Minä, 17 vuotta.Pohtija Tampereelta.
En ole kärsinyt tästä edes vuotta.Yhtäkkiä putosin vaan hirveään syvään kuiluun.TÄMÄ KAIKKI TUNTUU SILTIKIN VIELÄ HIRVEÄN UUDELTA JA OUDOLTA. Olen lukenut täältä tekstejä eikä tämä ole sen kummempi muita.Jos joku viitsii lukea niin arvostan sitä.
MASENNUSKAUSIAKO...
Viime kesänä kuitenkin alkoi tunne että huoneeni olisi täytetty vedellä ja kaikilla muilla oli happilaitteet paitsi minulla.Kaikki alkoi siitö kun olin yksin.Monta kertaa mietin miltä tuntuisi hukkua ja näin siitä unia. EN!! kuitenkaan HALUNNUT hukkua,mietin vain helpottaisiko se.Tai miltä se tuntuisi.
Syksyllä lievitti pariksi kuukaudeksi,tuli nimittäin hieman uutta verta arkeen.Enää ei tullut ahdistuskohtausta kuin joskus.Ennen joulua masennuin TAAS pahasti ja mielenkiinto lähti kaikista niistä uusista asioista. Joulun jälkeen helpotti kuukaudeksi. Luulin että tämä on sittenki jo ohi. hoitoon menoa olin miettinyt,mutta ajattelin etten tarvitsekaan sitä.
Nyt kuitenkin alkoi taas.Joka masennusaikana mietin hukkumista.En kuitenkaan halua kuolla,ja joskus taas PELKÄÄN kuolemaa.Ristiriitaista? Ulkoilma ikkunasta katsoessa tuntuu myrkyltä...
Olen kuitenki masennusjaksoissa parituntia välillä ihan OK ellen jopa HYVÄLLÄ tuulella kun olen koneella tai katson elokuvaa, enkä silloin mieti mitään tuollaisia.
TIEDÄN:
*Tiedän ja hahmotan, että masennukseeni suurin syy on varmasti yksinäisyys. On kavereita, mutta epäilykseni on heihin suuri.Vanhempi on, en silti puhu.Kuvittelen aina, että jostakin ilmestyy prinssi joka häivyttää masennukseni, tai että minusta tulisi jotakin merkittävä ja kuuluisaa. (esim laulaja,kuuluisa ohjaaja jne.)Uskon vakaasti, että jos jompi kumpi tapahtuisi masennukseni hälvenee.
*Tiedän, etten selviä tästä ilman jotakuta ketä VÄLITTÄÄ. Ja koska life is not fair,hahmotan ettei sitä vältämmättä koskaan tapahdu. Toiseksi pelkään läheisriippuvuusongelmaa. Ei ketään kiinnosta kuunnella ruikusta masennuksesta, tai keskustella mitenkään muutenkaan syvällisiä.
*Tiedän myös että olen aina jäänyt koulussa "joukkueeseen valittaessa" aina viimeiseksi "outojen" kanssa,ilman sen kummempaa syytä.(?) En silti ollut kiusattu,ja tuntuu että kaikki pitivät minua silti ihan mukavana ja OKna.Ehkä vain huijaan itseäni.Se silti kirpaisee kun periaatteessa ei ole ollut mikään.
*Tiedän, etten ole ainut samoja fiiliksiä kokeva,enkä koskaan ole kuvitellut olevani "erityinen" (suom.kusipää)
HAENKO APUA...
Eli siis nämä masennuskohtaukset menee jokseenkin jaksoissa.Nyt vaikuttaa pahalta jaksolta. Pienikin juttu laukaisee sen. Tai sitten se ettei mitään tapahdu. Arki.Viikonloput olen hyvällä tuulella iltaisin (kiitos sen että saan huijattua itseni baariin,alkoholia jees.)
Mietin vain haenko apua, koska ei tämä kuitenkaan NIIIN pahalta kuulosta omasta mielestäni. Tiedän ettei tämä ole aivan NORMAALIA, mutta en tiedä onko niin vakavaa että pitäisi apua hakea. On kuitenkin niitä aikoja kun olen hyvällä tuulella ja hyvä mieli voi vaihtua noin vain. Tai ei HYVÄKSI mutta normaaliksi,ahdistukset lähtevät. Hyvänä aikana asenne on periaattessa "now or ever" tai "what the hell, samapa se,nyt esim.juhlin kaikki rahani!" Todellisuudessa en ole ollut KOSKAAN varakas,päinvastoin. Tiedän että pitäisi säästää.Tuntuu hassulta.
NOJOO:
Ulkona oleva pimeys varmaan syö sisukalut pois...Kouluni on kesken. Hirveästi painostetaan käymään se. valehtelen koko ajan.
Kirjoitusvirheet mahdollisia, en täysin pysty keskittymään lukemiseen ja siihen mitä olen kirjoittanut.
Anteeksi en pyydä keneltäkään,ja ketään en kumarra. You know.
I AM STILL ALONE.
Vastaukset 1
Vanhimmat
terkkarilta aika ihan tämän asian käsittelemistä varten, että selvitettäisiin millaiseen terapiaan sinulla olisi mahdollisuus. Jos rahaa vähän löytyy, voit tietysti jutella vaikka puoli tuntia myös nettipsykologin kanssa, niin hän voisi kartoittaa tilannetta. En itse ole kokeillut palvelua, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta:
http://www.ulkopsykologit.fi/index.php