Olen kärsinyt punastelun tuomasta tuskasta jo kahdeksan vuotta. Lukioaikana kaikki alkoi, lehahtelin täysin punaiseksi ilman mitään syytä. Siitä alkoi pikku hiljaa itsetunnon mureneminen ja tilanteiden pakoilu jossa saattaisi vaikka punastua. Kai voisin sanoa, että kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta juuri tämän vaivan takia. Olin jo ajautua umpikujaan kunnes päätin yrittää selättää tämän ongelman.
Ensimmäinen lääkäri oli aika välinpitämätön ja hänen takiaan apu meinasi jäädä saamatta. Vuosi myöhemmin yritin uudelleen ja sain lääkärin joka tajusi ohjata minua oikeaan suuntaan. Lääkkeitä en missään nimessä halunnut syödä, mutta vihdoin päätin antaa sillekin mahdollisuuden ja kokeilla vaikutusta. Aloin syömään Citalopramia ja elämäni helpottui!! Enää ei tarvinnut jännittää punastumista, koska en punastunut enää niin herkästi! Suosittelen kyllä kaikille samasta oireesta kärsiville kokeilemaan, ei siinä ainakaan menetä mitään!
Mutta juu, eli tässä oli lyhykäinen kuvaus minusta... ja sitten asiaan. Opiskelen tällä hetkellä terveydenhoitoalalla ja mieltäni vaivaa eräs asia liittyen tähän ongelmaani. Mietin, että luokitellaanko minut nyt mielisairaaksi kun syön mielialalääkkeitä..? Olenko pätevä tähän työhön? Olen ollut harjoittelussa mielenterveysyksikössä ja siellä potilaat söivät muunmuassa lääkkeitä joita itsekin syön.. Tuntui todella omituiselta. Hullu hoitaa hulluja, sitäkö se on? :)
Miten te muut koette tämän asian?
Ensimmäinen lääkäri oli aika välinpitämätön ja hänen takiaan apu meinasi jäädä saamatta. Vuosi myöhemmin yritin uudelleen ja sain lääkärin joka tajusi ohjata minua oikeaan suuntaan. Lääkkeitä en missään nimessä halunnut syödä, mutta vihdoin päätin antaa sillekin mahdollisuuden ja kokeilla vaikutusta. Aloin syömään Citalopramia ja elämäni helpottui!! Enää ei tarvinnut jännittää punastumista, koska en punastunut enää niin herkästi! Suosittelen kyllä kaikille samasta oireesta kärsiville kokeilemaan, ei siinä ainakaan menetä mitään!
Mutta juu, eli tässä oli lyhykäinen kuvaus minusta... ja sitten asiaan. Opiskelen tällä hetkellä terveydenhoitoalalla ja mieltäni vaivaa eräs asia liittyen tähän ongelmaani. Mietin, että luokitellaanko minut nyt mielisairaaksi kun syön mielialalääkkeitä..? Olenko pätevä tähän työhön? Olen ollut harjoittelussa mielenterveysyksikössä ja siellä potilaat söivät muunmuassa lääkkeitä joita itsekin syön.. Tuntui todella omituiselta. Hullu hoitaa hulluja, sitäkö se on? :)
Miten te muut koette tämän asian?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Et ole mikään hullu. Se on ihan normaalia ja yleistä...
Entä jos söisit verenpainelääkkeitä,diabeteslääkkeitä tai sydänlääkkeitä ja potilaat joita hoidat käyttävät joitakin näistä lääkkeistä mitä itse käyttäisit.Etpä taitaisi pitää asiaa sen ihmeellisempänä. Harvoin kuulee sanottavan,että jouduin aloittamaan esim.mielialalääkityksen,kun taas esim. verenpainelääkityksen aloittamisesta kyllä kuulee useinkin johtuen edelleenkin ihmisten ennakkoluuloista. Siis tulevana terveydenhoidon ammattilaisena täytyy ymmärtää,että myös mielenterveysongelmat ovat sairauksia siinä missä muutkin sairaudet,eivätkä ne potilaat hulluja ole,päinvastoin ovat monesti viisaampia kuin me.Toivotaan,että joskus ihmiset ymmärtävät tämän,eikä kenenkään tarvitse salailla sairauksiaan.
Mielenterveysalalla työskentelevillä on keskimäärin ainakin yhtä yleisiä mielenterveyden häiriöt, kuin muulla kansanosalla. Lääkäreillä itsemurhaprosentti on muistaakseni kolme kertaa suurempi kuin keskimäärin!
Ei kai kukaan mitään täydellisyyttä sulta odotakaan.
Kiitos viesteistä! :)
Välillä tulee mietittyä tätä vähän negatiiviseen sävyyn.. Kai se on sitä kun ei vielä ole kokonaan hyväksynyt itsellään tälläistä vaivaa.
Kyllä itsestä pitää itse pitää huolta, ja kohdallasi olet toiminut täysin oikein hakiessasi apua ongelmaan. Muista että ei se tee ongelmaa että sitä koittaa hoitaa pois esim lääkkeillä, vaan ongelma on ollut jo aiemmin olemassa, ja pitkittäminen ei koskaan paranna haavoja näissä mielen asioissa. Haluan vielä sanoa, että hulluus on täysin eri asia kuin kuvaamasi oireet, ja yleensäkkään ei kannata miettiä rajoja, mikä on mitäkin.. Hoidat nyt itseäsi ainakin jonkun aikaa citalopramillaa, ja tuskin sinun tarvitsee sitä loppuilääsi syödä.
Pääasia on että elämä maistuu elämältä. Kukapa meistä olisi niin normaali, ja pillerit ei ihmistä pahenna. Parantaa vaan...