http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010021711128606_uu.shtml
EU:n jäsensäännöt kieltävät ehdottomasti EU:n jäsenmaan pelastamisen mutta juuri tätä Trichet yrittää tehdä, tuloksena on että kaikki muutkin konkurssin partaalla olevat maat vaativat tämän jälkeen rahan pumppaamista heille ja miksi eivät vaatisi jos yksi maa saa rahaa.
Nyt kuitenkin vaaditaan Kreikan eroamista EU:sta, tiedettiin jo ennen Kreikan liittymistä unioniin että heidän antamansa taloustilastot oli väärennettyjä mutta asia katsottiin läpi sormien, Kreikan liittymisessä EU:uun pyöri liian isot rahat ja poliitikot halusivat uraputkelleen irtopisteitä. Kreikan ollessa myöskin nato-maa jolla on yhteyksiä lähi-itään, korruptiota katsottiin läpi sormien.
Amerikkalaiset investointipankit olivat mukana peittelemässä Kreikan budjettivajeita ja kun Kreikkaa pidettiin nato-maana erityisasemassa niin haiskahtaa että vaikka kyse oli EU:sta niin amerikkalaiset hyvin pitkälti ajoivat Kreikan liittymistä unioniin.
Jos Kreikalla oli paljon ulkomaanvelkoja niin liittymällä EU:uun sen takaisinmaksukykyä parannettiin teennäisesti, muiden maiden kustannuksella. Kreikan liittymisen taustalla on siis hyvin todennäköisesti ne tahot jotka olivat lainanneet Kreikalle suuret määrät rahaa ja halusivat velkansa takaisin mutta oli riskinä että Kreikka ei pystyisi maksamaan velkojaan takaisin, joten liittymällä unioniin lisättiin mahdollisuuksia että unioni pumppaa Kreikalle rahaa maksukyvyn pettäessä ja sijoittajat saavat Kreikalta velkansa takaisin.
Yhtenä syypäänä nykytilanteeseen muiden EU pamppujen lisäksi voidaan pitää Olli Rehniä joka oli laajentumiskomissaarina viime vuodet ja oli mukana katsomassa toimintaa läpi sormien.

Vastaukset 5
Vanhimmat
ihanitse ,suomellakin on velkaa rajusti suhteuttetuna väestömäärään.
SE ASTRIITTI TÄTI RAHTAA NIITÄ MOKATISHUN REIPPAITA
VERONMAKSAJIA TÄNNE SELKÄ VÄÄRÄNÄ MIKÄS MEITIN
ON TÄÄLLÄ LEKOTELLESSA KUN HYVINKOULUTETTU
SOMULI TEKEE RASKAAT TYÖT.
murenee murenee....Ehkäpä tää kreikan case pikkusen nyt herättäis eu:ta niin johtotasolla kuin kansalaistenkin keskuudessa. Kylmä, riistotalouteen perustava,epädemokraattinen,itsekkäät kansallisvaltiot, epätasaiset jäsenvaltiot, eihän siitä synny kun tällänen mahdoton soppa, rahaa nielevä byrokratia mahti, minkä suuret aatteet on hautautunut monikansallisten konsernien ahneuden alle.
ON AITIOPAIKALLA KATSOMASSA KUN EU-HAJOAA,
KYLLÄHÄN SE PITÄÄ NÄISTÄ VTUN MANJAANA
POJISTA JO TIETÄÄ.ESPANJA,ITALIA PERÄSSÄ.
SE ON LOPUNALKUA EU-HÖPÖTYKSELLE.
jonkun åuolueettoman tahon seurata tilannetta niin, ettei EU:n veronmaksajien rahoja työnnetä kreikalle eikä näinollen amerikkalaisille pankkiireille. EU-eliittin en luota yhtään enempää kuin suomalaisiin poliitikkoihinkaan.