Maria Guzenina-Richardson taistelee yhteiskunnallisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta ja hänen mukaansa tämä porvarihallitus on epäonnistunut yhteiskunnallisen tasa-arvon vahvistamisessa. Hän viittaa hallituksen itsensä tilaamaan tutkimukseen. Tämä tutkimus on tilattu Jyväskylän yliopiston dosentilta Raija Julkuselta ja tämä on karua luettavaa ja vetää monen rehellisen tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta kunnioittavan politiikon hiljaiseksi. Hallituksen tapa jättää kunnat vaille tarvittavaa tukea heikentää ennen kaikkea kuntien pienipalkkaisten naistyöntekijöiden asemaa. Näin samapalkkatavoitteet karkaavat entistä kauemmaksi ja yhteiskunnallinen kehitys ottaa takapakkia.
Maria Guzenina-Richardson muistuttaa myös muista aiemmista tutkimuksista, jotka ovat osoittaneet eriarvoisuuden kasvaneen nykyhallituksen kaudella.
Köyhien suomalaisten määrä on kasvanut 100 000 ihmisellä tämän hallituksen aikana ja pienituloisten reaalitulot ovat laskeneet. Nämä on kylmiä faktoja, joita pakoon ei selittelyllä pääse.
Opposition vaatima perusturvan vahvistaminen auttaisi Maria Guzenina-Richardsonin mukaan suurimmassa hädässä olevia. Hän vaatiikin hallitusta ryhtymään toimiin, joilla kasvava eriarvoistuminen pysäytetään. Arvata vain saattaa, ryhtyykö tämä kuolinkamppailua käyvä hallitus enää tekemään yhtään asiaa ihmisen hyvän puolesta. Tämä kuolinkamppailua käyvä hallitus yrittää viimeisillä henkäyksillään vielä pakottaa ihmiset tekemään töitä 65 vuotiaaksi ja ylikin. Töistä Suomessa vaan on kova pula, koska tämä hallitus on politiikallaan edesauttanut suunnittelu- ja kehitysrahoillaan yrityksien siirtoa halvan työvoiman maihin.
Nykyinen porvarihallitus on unohtanut politiikan tekemisessään ihmisen - puheita on riittänyt, mutta teot puuttuvat. Suomi on 300 000 työttömän maa ja hallituksemme levittelee käsiään ja antaa tämän luvun kasvaa. Koko ajan SDP:n politiikot ovat vaatineet panostuksia työllisyyteen ja kuntiin, jotta palvelut turvattaisiin ja ihmiset saisivat pitää työnsä, mutta nämä vaatimukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Nyt on muotia hajasijoittaa, sopeuttaa, lomauttaa ja irtisanoa.
Maria Guzenina-Richardson muistuttaa myös muista aiemmista tutkimuksista, jotka ovat osoittaneet eriarvoisuuden kasvaneen nykyhallituksen kaudella.
Köyhien suomalaisten määrä on kasvanut 100 000 ihmisellä tämän hallituksen aikana ja pienituloisten reaalitulot ovat laskeneet. Nämä on kylmiä faktoja, joita pakoon ei selittelyllä pääse.
Opposition vaatima perusturvan vahvistaminen auttaisi Maria Guzenina-Richardsonin mukaan suurimmassa hädässä olevia. Hän vaatiikin hallitusta ryhtymään toimiin, joilla kasvava eriarvoistuminen pysäytetään. Arvata vain saattaa, ryhtyykö tämä kuolinkamppailua käyvä hallitus enää tekemään yhtään asiaa ihmisen hyvän puolesta. Tämä kuolinkamppailua käyvä hallitus yrittää viimeisillä henkäyksillään vielä pakottaa ihmiset tekemään töitä 65 vuotiaaksi ja ylikin. Töistä Suomessa vaan on kova pula, koska tämä hallitus on politiikallaan edesauttanut suunnittelu- ja kehitysrahoillaan yrityksien siirtoa halvan työvoiman maihin.
Nykyinen porvarihallitus on unohtanut politiikan tekemisessään ihmisen - puheita on riittänyt, mutta teot puuttuvat. Suomi on 300 000 työttömän maa ja hallituksemme levittelee käsiään ja antaa tämän luvun kasvaa. Koko ajan SDP:n politiikot ovat vaatineet panostuksia työllisyyteen ja kuntiin, jotta palvelut turvattaisiin ja ihmiset saisivat pitää työnsä, mutta nämä vaatimukset ovat kaikuneet kuuroille korville. Nyt on muotia hajasijoittaa, sopeuttaa, lomauttaa ja irtisanoa.
Vastaukset 56
Vanhimmat
pitäis panna rahakirstun vartijaksi niin nähtäis kuin kauan siellä jaettavaa riittäisi.
Hänellä ja ylensä demareilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä mikin maksaa. Toisen pussilla on vain niin helppo käydä, kun oma ammottaa tyhjyyttä.
Oma pussi osoittaa kuitenkin taloudenhoidon tasoa niin yhteiskunnan kuin yksityisenkin varallisuuden hoidossa.
työttömyysluku on yli 600 000.Suuri osa tästä on demareiden ja 8 euron orjatyölain ansiota.
Kyllä SDP on hoitanut valtion rahakirstua mallikkaasti - aina ja aina. Etkös sattunut muistamaan sitä, että Eero Heinäluoma jätti valtiovarainministerinä ollessaan Jyrki Kataiselle valtion ylijäämää pursuavan rahakirstun? Tämän ansioita Jyrki Katainen valittiin Euroopan parhaaksi valtiovarainmiknisteriksi, vaikka hänellä ei ollut osaa eikä arpaa silloiseen Suomen vaurauteen.
Eihän SDP ole mukana hallituksessa kasvattamassa tätä nykyistä työttömuuslukua? Tämän hallituksen elvytystoimet eivät ole auttaneet työllistymisessä ja tästä Suomelle EU:n asiantuntijat antoivat kovat moitteet. Suomen elvytysrahoista on mennyt 80% harakoille. Mitetippäs tuota asiaa?
Eero Heinäluoma piti maailmantalouden pyörimässä - yksin.
Kun taas puolestaan Jyrki Katainen ajoi maailmantalouden alas - yksin.
Aika velikultia!
kyennyt hyvästä ajasta huolimatta valtion velan lyhennyksiin koska talouden pito ei kuulu demari osaamiseen.
Muuten raha tulee jos tulee valtiolle yksityis sektorilta oli vm kuka tahasa hyvänä aikan enepi ja huonona vähenpi.
vai piti Heinäluoma maailmantalouden yksin pyörimässä :) Heinäluomahan ei tehnyt mitään! Ei osannut vaikka oli HYVÄ aika. Katainen on tehnyt paljon vaikka on ollut maailmanlaajuinen lama! Se EI todellakaan ole Kataisen syy! Pelottaa missähän me olisimme nyt jos taitamaton Heinäluoma olisi puikoissa. Pysytään tottuudessa.
Porvarihallitus ajaa tällä hetkellä äärimmäisen kovaa ja härskiä oikeistolaista politiikkaa jossa ei jätetä kiveäkään kääntämättä, kun maatamme laitetaan uuteen uskoon ja porvareiden mieleiseksi. Porvarihallitus ja elinkeinoelämän heput yrittävät nyt voimiensa tunnossa ottaa häpeilemättä yhä uusia ja uusia keinoja käyttöön jolla yritetään laittaa suomalaiset työläiset ja muut heikompiosaiset polvilleen.
Telakkatyöläiset ovat joutuneet kovan paikan eteen, kun kapitalistit saneeraavat laivateollisuutta. Lentäjiin ja Finnairin työntekijöihin kohdistuneet ylimieliset hyökkäykset kertoivat siitä, että työnantajat haluavat siirtää työmarkkinat -30 luvun aikaan jolloin työtekijät olivat vapaata riistaa. Koko ajan ryöppyää silmille se, miten työnantajien puolelta yritetään sanella mihin liittoon työntekijöiden pitäisi kuulua. Työnantajien mielestä työläisten tulisi tietenkin kuulua niihin liittoihin joissa on huonommat työehtosopimukset. Elinkeinoelämän hepuilla on kovat piipussa, he eivät neuvottele – he sanelevat ja kokoomuksen politiikot kaikessa myöntäilevät yes, yes fantasia huudahtuksien kera.
Elinekinoelämän heput ovat neuvottelevinaan näennäisesti, niin kuin nytkin nähtiin tässä eläkeiännostotyöryhmässäkin. Muistattehan kenen aloitteesta käytiin näitä näennäisiä eläkeneuvotteluja, jotka tietysti me veronmaksajat maksoimme? Tieytysti Matti Vanhasen, Jyrki Kataisen ja Elinkeinoelämän ja porvarihallituksen vihreiden vikistessä mukana. Mistä siellä muka neuvoteltiin – mistäpä muusta kuin työntekijöiden eläkkeiden heikennyksistä ja eläkeajan pidentämisetsä ja muu okin pelkkää sanojen helinää.
Elinkeinoelämä ja sen tahtipuikkojen määräämänä kokoomuslaiset politiikot vaativat lakkosakkojen korottamista ja vaativat myös palkkoihin leikkauksia. Työläisillä ei heidän mielestään saisi olla oikeutta puolustautua työnantajien mielivaltaa vastaan. Työntekijät eivät saisi vaatia edes pientä hippua yritysten tekemistä voitoista.
Porvarihallitus ja työnantajat ruikuttavat kuin yhdestä suusta yritysten kovaa kohtaloa laman kourissa ja kuitenkin saimme viikollakin lukea miten Herlinien perhe nostaa Kone – yhtiöstä tänä vuonna osinkoja yli 100 miljoonaa euroa. Tuosta summasta ei liiken sen tuloksen tekijöille euron pyörylää - näin toimii kapitalismi ja oikeistolainen Suomi. Kansaa kuritetaan ja rikkaat elävät kuin pellossa mistään piittaamatta ja ketään kunnioittamatta.
on äärimmäisen ja kovan oikeistolaisen politiikan ajamisesaan oppipoika
jos sitä verrataan Lipposen hallituksiin.
Paavo Lipposen piti nostaa Suomi jaloillee yhdessä kokoomuksen kanssa, koska edellinen porvarihallitus, jossa keskusta oli pääarkkitehtinä pisti Suomessa ranttaliksi. Tämähän tiesi tieitysti leikkauslistoja ja ne aina tekevät kipeää. Nyt on sama tie edessä, leikkauslistoja ja veronjenkorotuksia ja ilman niitä ei selvitä. Pitäisi pikkuhiljaa alkaa ymmärtää tosiasioita, että itku ei tulisi.
Töppödemut hallinnosta leikattava. Päästään nauramaan ja alentaa veroja. Ei samaa Lipposmaista töppäiulyä, kuin viimeksi.
jo palkkoja on alennettu 20% eikä tv ohjelman mukaan valituksia kuulunut. Kaikki ymmärsivät! Samaan aikaan suomessa hyvätuloiset SAKlaiset lakkoilevat ja yrittävät panna maan asiat sekaisin! Ei mitään vastuuta! Tvohjelmassa virolaiset ihmettelivät suomen touhuja! Entinen kommunistimaa! Fiksua väkeä virossa.TYhmyys asuu suomessa.
Nykyiseen työmarkkinakeskusteluun on kuulunut ikään kuin itsestään selvänä porvaripolitiikkojemme ja työnantajien suulla valitusta siitä, että meillä suomalaisilla työntekijöillä ei ole minkäänlaista kriisitietoisuutta. Tästä oikein kuuultiin moitteita Eteläranta 10:n toimitusjohtajalta, joka arvosteli kovin sanoin suomalaisia päätöksentekijöitä hitaudesta ja siitä, että lisääntyvä tieto valtion velkakierteestä ja kansantalouden kurjasta tilasta ei näytä johtavan tarpeellisiin ratkaisuihin.
Tämän kokoomuksen politiikan suunnannäyttäjän mielestä työntekijäpuolella porukat eivät elä tätä päivää ja hänen mielestään kiisitietoisuuteen kuuluu luonnollisesti se, että palkansaajien tulisi olla valmiita joustamaan kaikista työsuhteeseen liittyvistä ehdoista palkat mukaan luettuna.
Taantuma on ravistellut kovin ottein varsinkin vientiteollisuuden aloja, eivätkä puheet kansantalouden kurjasta tilanteesta ole varmaankaan liioiteltuja, mutta aikaisemmin kriisitietoisuus pakotti osapuolet yhteistoimintaan ja laajoihin TUPO-sopimuksiin. Edellisestä kriisistä on noustiin Paavo Lipposen johtamien hallituksien yhteistyökuvioilla ja oikeasti "talvisodan hengessä".
Nyt ovat ajat toiset, TUPO:t on haudattu ja kaikessa työnantajat yrittävät rimpuilla irti kaikesta yhteisestä sopimisesta. Tämä oman tien kulkeminen katsottiin ilmeisesti nykyisissä globaalikapitalismin oloissa yrityksille edullisemmaksi varsinkin, kun taustalle saatiin porvarihallitus varmistamaan, ettei valtiovallan puolelta tule ikäviä yllätyksiä ja ei tule varmasti puolustamaan työntekijöiden oikeuksia.
Aikaisemmin kriisit ratkaistiin yhteisesti sopimalla, nyt pyritään pikemminkin päinvastaiseen suuntaan. Ei pitäisi ihmetellä sitä, että ei ole tavallisella rahvaalla kriisitietoisuutta. Työnantajien puolelta sellaisesta ei kyllä näy merkkiäkään - lihavia optioita jaetaan.
Monenlaisia merkkejä on työmarkkinailmapiirin huononemisesta ja huonontamisesta, sopimisen tilalle on tarjottu saneluratkaisuja, kuten tes-kierroksen yhteydessä niin sanottua palkka-ankkuria tai kaavamaista eläkeiän nostamista työurien pidentämiseksi.
Maria Gutzenina-Richardson on napakka politiikko ja hänessä olisi enemmän puheenjohtaja-ainesta, kuin Jutta Urpilaisessa. Miehille pitäisi kuitenkin SDP:ä antaa enemmän tilaa ja tämä Eero Heinäluoman nostaminen SDP:n eduskuntaryhmän johtajaksi oli hyvä liike. SDP tarvitsee näistä napakoista naisista huolimatta myös miesvetoisuutta, mutta tämä piispa Kantola on ollut kovin näkymätön varapuheenjohtajana. Vähän on tullut sellainen mieleen, että onko kaikki miehet jyrätty feminismin alle.
Kun perustat hurmoksellisen kannatuksesi möykkään?
Mitataan kummalta sylki lentää pitemälle hurmoksessa hallituksen vika.
tosiaankin aito, vaan kohde väärä.
Ei tuo discomisukka tajua, että missä ne rahat seisoo, että nuoret ja työtä tarvitsevat voitaisiin työllistää.
Ensin kuiten korjaan tuo yhden toisen helvetin pahan potrukkisen valheen.
Tasa-arvon vahvistamisessa ja eriarvoisuuden kasvattamisessa, kuin myöskin tulo-sekä luokkaerojen kasvattamisesta voi toveri discomisu nyt vain röyhistellä demaririntojaan.
SAK/demarimafia on suurin syyllinen noihinkin, kuin myöskin suureen työttömyyteemme, ja köyhyyteen, sekä pieniiin eläkkeisiin.
Niin mennäänpä nyt pääasiaan, ja käsitellään asiaa aidosti omasta päästä, eikä mistään sak/demarimafian jakamasta monisteesta luettuna.
Asiahan on todellisuudessa niin, että nuo demareiden lahnaperse "virkamiehet", joilla oikeasti ei ole edes sitä kahvinkeittäjän hommaa toimissa, kunhan vain yrittävät näyttää toinen toisilleen olevansa hyvinkin tärkeä ihminen, vaikka todellisuudessa on ihan tyhjänpäiväinen yhteiskunnan tyhjänäkäyntiratas poliittisessa suojatyöpaikassaan.
Tuolla olisi hyvinkin irroitettavissa 30.000 "työntekijää" eläkkeelle, eli kortistoon odottaman sitä eläkeikää peruspäivärahalla.
Ei nuo lähde, ennenkuin ne laitetaan. Niilä on rahaa pakissa, ja muuutenkin talous kunnossa, ja ovat jo eläkekertymä'ääkin saneet tarpeeksen, että ei muuta kuin ulos vain, kymmenen euron päivärahalle.
Tilalle sitten otettaisiin sama määrä ihmisiä, siten että tyhjät lahnaperseilypaikat jätetäisiin tyystin täyttämättä, niin saataisiin laajemmalle alueelletarpeellisiin tehtäviin päteviä työntekijöitä.
Minusta pitäisi ihan oikeasti ptkia eläkekyttääjät pois oitis, ja uutta verta tilalle.
No eihän tämmöinen käy sosialidemokraateille, kun ajatus on demokratiaan perustuva.
SAK/demarimafia ei ole mikään oikea puolue, vaan ökyrosvojen kansakusetusosasto.
Se on osa Venäjän mafiaa. Lipponenkin on siellä töissä. Ja Urpilainen Heiniksen kanssa eväsi natottamisen, mutta toisaalta haluasi naiset osaksi palkatonta "kansanarmeijaa".
hyvin näkyy Pohjois-Korealaistaminen edistyvän.
Oikeasti meillä ei ole mitään sanomista noille mafioosoille ilman natoa.
Eli siksipä SAK/demarimafia sitä vastuukaakin.
Niin ja toinen syy on se, että Venäjä sulkisi meiltä kaasun, ja sähkön.
Ei ihmiset ymmärrä, kun puna-yle pimittää tietoja, ja keskittyy vain naurettaviin lautakasajahteihin, että SAK/demarimafia ökyrosvoineen on myyny maamme luonnonvarat pohjavesiä myöden emämafialleen.
Nyt meille annetaan lisää "piiskaa" kun SAK/AKTdemarimafia tekee tullimuurin jäänmurtajien avustamana.
Jälleen kärsii kansalaiset mafioosojen vallanlaappausyrityksestä.
Suomi olisi rikas maa, ja meillä olisi köyhyys minimaalista, jos sak/demarimafiaa ei olisi.
Kaiki asiat olisivat huomattavasti paremmin, jos nuo SAK/demnarimafian ökyrosvot eivät olisi päässet kusettamaan yhteiskuntaamme tyhmien ja ahneiden työläisten äänestyksellä.
Uskomatonta höpinää vainoharhaiselta keskustalaiselta tukipelleltä, jonka käsi on aina ollut kyynärpäätä myöden veronmaksajien taskussa.
Ensiksi maassa pitäisi lakkauttaa rikollisjärjestö MTK ja sen jälkeen saatava laiskat maajussit tuottavaan työhön. Sillä maa ei nouse jaloille jollei siivelläelijöitä saada kuriin. Elintasopakolaiset helvettiin ja maatalous järkeistettävä.
vastaa taas demariksi, kun et totuuksia pysty kieltämään, niin epäilet minua jopa kepulaiseksi.
pelle minä voin olla, mutta kyllä se vain on niin, että minä olen elantoni hankkinut omin käsin, ja itsenäisenä, ilman minkään sak/demarimafian jäsenyyttä.
Enkä muuten ole tarvinnut mitään muitakaan liittoja koskaan. no avioliitossa toki olen vieläkin.
Mtk:sta en tiedä mitään, muutta maajussit kyllä pääsevät suht koht helpolla.
Ainakin ne, joila ei ole karjaa.
suuri osa noista muista maajusseista käy kyllä ulkopuolisisssa töissä, ja ovat sak/demarimafian liitoissa mtk:n lisäksi.
Tiedän sellaisia ketkuja jotka ovat maksaneet maatalousyrittäjäeläkettä, ja kuuluneet mtk:hon, vaikkeivät mitään viljelekään, ja käyvät muualla töissä, tai sitten lusmuilevat jotenkin muuten.
Minusta pitäisikin ehdottomasti nuo ketkut karkoittaa, ja evätä niiltä maataloseläkkeet.
Nyt ne savat sekä työeläkkkeen, että maataloseläkkeen.
samalaisia loisia olette kaikkki tyynni.
Minä olen maksanut itse eläkkeeni, ja ole sitä saanut jo useamman vuoden.
Ei ole teistä poikasista pommikoneen kuljettajiksi.
Elintasopakolaiset pitäisikin ajaa helvettiin, vaan sepä ei taaas käy sak/demarimafialle, kun menis kymmeniätuhansia ääniä mukana.
Ja siksi toisekseen nuo sotilaat ja muut poliittiiset pakolaiset ovat maidensa demarieliitiä, ja lähteneet toimimaan ulkomailta käsin omaa laillista hallintoaan vastaan.
Menikö jakeluun, vai onko demariutesi totuuden panssarina.
se nyt valita amerikkalaisesta konsulttifirmasta, olisiko pitänyt olla venäläinen konsulttifirma? Naurettavaa.
Loppukevennys: "demari-lehti antaa sijoitusvinkkejä".
vain ja ainoastaan oman uransa puolesta, joka sitä ei tajua on sinisilmäinen hölmö! Ainut motiivi tällä Kuseniinalla ja kaikilla muillakin tuoda noita ehdotuksiaan ja "paljastuksiaan" julki on saada nimensa ja kuvansa uutisiin. Vaalityötäänhän se tämäkin eukko tekee eikä mitään muuta! Saa vieläpä ilmaista palstatilaa lehdissä kun möläyttelee mahdollisimman älyvapaita kommentteja.
PS. Suomessa ei ole ainuttakaan köyhää, siitä pitää maailman anteliain sosiaaliturva kyllä huolen! Joka muuta väitää pilkkaa maailman oikeita köyhiä.
paremmin työväen riistoa vastaan Suomen Kommunistinen Työväenpuolue.Marxismi-leninismin avulla asiat voidaan ratkaista nyky-Suomessakin.SKTP on ainoa puolue,joka selkeästi taistelee imperialismia vastaan.
Te kaikki,jotka ette ole tyytyväisiä nykyiseen menoon-liittykää ajamaan parannuksia kommunistisen työväenpuolueen nimissä!
viedään Tampereen torille ja .... aamunkoitteessa isoon monttuun...
Tämä luunlaiha ryssänpenikka Kusexniina on tyhmä kuin kana. Siis tyypillinen punikki.
Hallitus on palkannut amerikkalaisen konsulttiyrityksen ideoimaan seuraavan hallituksen ohjelmaa, näin mediassa kerrottiin eilen.
Median saaman sopimuskopion mukaan hallitus maksoi McKinsey & Company -yhtiölle 15 000 euroa ja sopimus tehtiin viime syksynä.
Median mukaan yhtiö on suunnitellut muun muassa Suomen terveydenhuoltojärjestelmän ja kilpailupolitiikan uudistamista.
Tämä Matti Vanhasen hallitus ei tarvitse edes uusia eduskuntavaaleja, koska hallitusohjelma on ostorahalla jo piirongin laatikossa. Mitä sitä rahaa enää tuhlaa vaaleihin, koska hallituskokoonpano on jo näin aikaisin selvinnyt.
Maria Guzenina-Richardsonin mielestä pääministeri Matti Vanhasen on annettava sopimuksesta selvitys eduskunnalle ja Suomen kansalle.
Maria Guzenina-Richardson kysyy, onko asianmukaista, että yksi puolue valmistelee seuraavan hallituksen papereita, vaikka ei edes välttämättä istu siinä. Vai onko niin, että Kepu ostaakin nyt valtion varoilla itselleen vaaliohjelman?
Kaunaporvareita ketuttaa.
Jos SDP ja maria sitten on niin köyhän puolella miksi ei perustoimeentulon korottaminen kelpaa? Pakko kuulua johonkin liittoon että saisi ansiosidonnaista. Köyhän asialla... JUST!
Eikös demarit saanu tän vuokratyövoima hulluuden aikaan myös?
SDP jos joku sortaa köyhää.
en parhaalla tahdollakaan näe Mariassa mitään mahtavaa! Hän esiintyy mallikkaasti ja pitää äänestään mutta ei mitään muuta juttua kun sossujen katkeruutta ja arvostelua muita kohtaan.Tätä arvostelua tekee vain vasenlaita! Lehtien mukaan hän oli itsenäisyyspäivänjuhlien tyylikkäin vaikka tukka oli auki ja juurikasvu näkyi! Mediapeliin kuuluu että joku nostetaan ja joku painetaan alas.Toivottavasti päästään aikaan että eduskuntatyökin tehdään eduskunnassa eikä lehtien palstoilla ja ylessä. Siis eduskuntaan valitut kansan edustajat todella edustavat kansaa.
Minä äänestäm Kokoomusta www.kokoomus.fi
Meidän suomalaisten tärkeistä kysymyksistä ei ole nyt tämän porvarihallituksen agendalla muuta, kuin tämä eläkeiännostokysymys. Siihen Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen on tarttunut, kuin kala katiskaan ja ulos pääsyä ei näytä olevan. Tämä on ikuisuuskysymys ja tämän kaksikon mielestä ainoa tie selvitä lamasta. Meitä suomalaisia uhkaillaan, jos emme taivu Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen tahtoon. Meiltä leikataan, jos emme tottele mahtikäskyttäjien tahtotilaa ja Matti Vanhasen Rukan lumi-ideaa.
Tämä Matti Vanhasen porvarihallitus aloitti ensi metreillä Suomen valtion talouden alasajon ja Eero Heinäluoman jättämä ylijäämä humputettiin muutamassa kuukaudessa. Maailma ajautui talouskriisiin, mutta meidän johtokaksikkomme Matti Vanhanen ja Jyrki Katainen vakuuttelivat meille suureen ääneen, että lama ei koske Suomea ja meillä ei ole hätä päivää. Onhan tämä elo ollut hullujen päivien mieninkiä ja tämämeininki jatkuu nyt Suomea velkaanuttaen, koska meillä on nyt niin kivaa ja fantastista, kun porvarihallitus saatiin rahalla ostamalla Suomeen.
taas kaikki on porvarihallituksen syy! Minä muistan Jutta Urpilaisen ja sossujen huudon että rahaa sinne ja rahaa tänne! Ei niin mitään käsitystä taloudenpidosta! Onko uhohtunut?
Eiköhän tällä porarihallituksellamme ole vähän debit ja kredit asiat perstolalla, kun eivät osaa muutoin tehdä politiikkaa, kuin velkaa ottamalla? Tämä porvarihallituksen pääasiallinen tehtävä on ollut lappaa velkaa ja tässä tämä koalitio on onnistunut kiitettävästi. Fantastista kerrassaan fantastista valtiovarainministerin tapaan.
Maria Guzenina-Richardsonilla on huipputulevaisuus SDP:n ja Suomen poliitiikassa ja hänellä on näyttöä siitä, että homma toimii. Espoossa Maria Guzenina-Richardsonin harjoittamaan politiikkaan tyytyväisiä oli paljon ja Espoolaiset äänestivät hänet ääniharavana Eduskuntaan. Maria Guzeninan-Richardson oppositiopolitiikkona on saanut näkyvyyttä ja kuuluvuutta myös mediassa ja kerännyt aina pisteet kotiin. Tällaisia luotettavia ja rehellisiä vauhtimimmejä ja huipputyyppejä SDP kaipaa rivistöönsä enemmänkin ja heille varmaan löytyy politiikkona käyttöä Suomen kansan ja ihmisen hyvää ajateltuna.
Maria Guzenina-Richardson on sitä mieltä, että Suomi ei saisi olla sosiaaliturvan shoppailumaa.
Suomi on rakennettu työllä ja meidän kulttuuriin kuuluvan uutteruuden omaksuminen on myös maahanmuuttajataustaisten etu. Tällä hetkellä maahanmuuttajiemme ei tarvitse kilvoitella työn perässä, koska elää muutoinki ja elää leveästi, vallankin jos on lapsia.
Kyllä meidän veronmaksajien hermoja koetellaan, kun näitä shoppailijoita kauppakeskuksemme pullistelee päivisin ja tämä ei ole oikein. Riskissä työiässä olevia rajojemme ulkopuolelta tulleita maahamuuttajamiehiä lorvii laiskoina, hyvin voivan ja syöneen näköisena tuliteräkamppeissaan kauppakeskuksisissamme ja näyttävät silmämääräisesti havannoiden voivan paremmin, kuin esim. pienellä työeläkkeella kituva hyvinvointimme rakentamiseen osallistunut kantasuomalainen.
taistele kokoomuksen riistolinjaa vastaan.
mahtavva maria,olet kaunis ja
Taas vuoden päästä Uudellamaalla valitaan Maria Guzenina-Richardson ääniharavana Eduskuntaan. Tiedä vaikka hän saa ministerinpestin sen verran napakanoloinen poliitiikkonainen hän on ja ei ole koskaan pettänyt äänestäjiään saati sitten antanut katteettomia vaalilupauksia.
Espoolaisena äänestäjänä olen aina äänestänyt häntä kunnallispoliitiikkaan ja tämän jälkeen Suomen Edukskuntaan ja äänelleni olen saanut katetta enemmän, kuin arvaattekaan.
Olet
ei toiminut tässä tilanteessa, kun sosialidemokraattinen kansanedustaja Valto Koski
teki lakialoitteen pienimpien päivärahojen nostamiseksi?
http://www.youtube.com/watch?v=c72ctwuA1HA
Oliko hän kenties silloinkin "autoilemassa" eikä huomannut koko asiaa?
demari on
Nyt ei ole muodissa auttaa köyhiä ja vähäosaisia, vaikka kuinka sydän sykkisi rinnassa näiden puolesta. Maria Guzenina-Richardson on aina pitänyt huolta siitä, että yhteiskuntamme ei saisi jättää vähäosaisia ja köyhiä heitteille. Tähän samaan huoleen on myös yhtynyt Sauli Niinistö, joka myös harvinaisena kokoomuspoliitikkona ja unilukkarina yrittänyt koko ajan jopa epätoivoisesti, että JOTENKIN NÄISTÄ KÖYHISTÄ JA VÄHÄOSAISISTAKIN OLISI VÄLITETTÄVÄ.
Tämä porvareista kokoonpantu hallitus, jossa vihreät ovat myyneet periaatteensa, on pitänyt huolen, että rikkaille on annettu verohelpotuksia, jopa velkaa ottamalla. Tämän velan maksajista ei ole tietoa, mutta jos tämä sama porvarihallituskokoonpano jatkaa, niin velanmaksajina eivät ole Suomen rikkaat ja vallankaan ökyrikkaat, vaan lapsiperheet, Suomen köyhät ja vähäosaiset ja tietenkin pientä eläkettä saavat naiset. Nämä pientä eläkettä saavat naiset ovat kohderyhmä ja tätä porukkaa on erittäin helppo sumuttaa aivan samaan malliin, kuin näitä sairaanhoitajia.
Olen ihan äimän käkenä
Ennen oli Kokoomus joka tunnusti kodin, uskonnon ja isänmaan ja toimi aina sen eduksi. Martin Saarikangas esimerkiksi taisteli tosissaan, että suomalainen laivanrakennusteollisuus selvisi ahdingosta.
Nyky osake ja optio kokoomuslainen myy vaikka itsensä pirulle, että saisi valtaa ja rahaa keinolla millä hyvänsä.
Satojen vuosia vanhaa teollisuutta lopetetaan tai saneerataan Suomesta ja duunareille annetaan kenkää, että osakkeenomistajien pörssikurssit saataisiin nousemaan porvarien iltalypsyä varten.
Bisneksen teossa ei ole mitään moraalia ja Suomen lait eivät merkitse mitään, kun porvarihallitus on haluton niitä valvomaan. Ulkomaisen hämärätyövoiman käytön estämiseen olisi nyt viimeiset hetket käsillä ennen kuin tämä rikollisuuden laji valtaa työmarkkinat ja näivettää kaikki rehelliset yritykset.
Missä ovat kokoomuksen ja porvarihallituksen kannanotot laittomista työmarkkinoista?
Miksi minä äänestäisin kokoomusta, joka kaivaa maata tavallisten suomalaisten jalkojen alta?
Ainoa oikea puolue minulle on SDP.
Jos yritetään olla vähänkään rehellisiä ja oikeudenmukaisia, niin eipäs Suomessa puolueista löydy kuin SDP, jota voisi ainoastaan kannattaa ja äänestää. SDP:n politiikot ovat joutneet koko ajan tosissaan taistelemaan hyvinvointipalveluiden säilyttämisen puolesta. Miten Helsingissäkin tyhjennettiin vanhuksilta laitoshoitopaikat pikavauhdilla ja tässä asiassa ei viroteltu. Nyt vanhuksiamme makuutetaan sairaaloissamme, kun laitospaikkoja ei ole ja huonokuntoisia ei kotiinkaan voi pistää. SDP:n politiikot Helsingissä ovat koko ajan olleet vastarinnassa kokoomuksen Paula Kokkosen teurastuslinjaa vastaan, että vanhuksienkin kohtelussa pitäisi inhimillisyyttä löytyä.
Eipäs kertaakaan Jyrki Kataisen suusta ole tullut sanaa, että vanhuksistammekin pitäisi pitää huolta? Jyrki Katainen tolkuttaa tolkuttamasta päästyään, että yrittäjyyttä ja työntekoa on kannustettava, työntekijät ovat saaneet tämän porvarihallituskoalition aikana aivan muuta, kuin kannustusta. Lomautuksia, irtisanomisia ja potkuja perseelle! Työttömien joukko on kasvanut ennätyslukemiin ja nämä lukemat eivä pistä nykykykypolitiikkojamme miettimään, että politiikan kurssia olisi muutettava ihmisläheisemmäksi ja työntekijälle, ihmiselle ja vanhuksillemme pitäisi palauttaa arvo.
edes yhdeksi kuukaudeksi.
Voisi oikein Luojaa kiittää siitä, että eduskunnassamme on Maria Guzenina-Richardsonin tapaisia poliitiikkoja. Kyllä äänestäjä on saanut ääneelleen vastinetta ja tämä ääni tulee suoraan Maria Guzenina-Richardsonin äänestäjältä Espoosta. Kokoomusjohtoinen Espoo pursuaa rikkautta ja kantasuomalaiset köyhät on siivottu jos minkälaisin konstein pois päiviltä tai liikuntarajoitteiseksi, että eivät näy Espoon katukuvassa. Niin kuin tiedämme, Maria Guzenina-Richardson on taistellut lapsiperheiden, köyhien ja vähäosaisten puolesta ollessaan Espoon sosiaalilautakunnan johtotehtävissä. Koko ajan hän sai olla napit vastakkain syytteessä olevan kokoomuslaisen kaupunginjohtajan kanssa, kun hän vaatimalla vaati oikeudenmukaista ja tasa-arvoon perustuvaa kohtelua kaikille Espoolaisille rahamassiin katsomatta.
Nyt, kun Maria Guzenina-Richardson on eduskuntatyössä, Espoossa ei demareiden ääni kuulu tai se on ollut pelkkää ininää. Yksi asia on varmaa nyt, kaikki koneistot on rasvattu rikkaita varten ja ne koneistot toimii, joilla ei ole rahaa, saavat tyytyä jonoihin ja rikkaiden lautaselta pudonneisiin rippeisiin. Köyhien ja vähäosaisten vaivoja ja sairauksia ei hoideta lähettämällä niitä erikoissairaanhoitoon, vaan esim. hoitamattomat polvivaivat pistävät näitä joukkoja rollaattorikuntoon muutamassa vuodessa.
Onneksi eduskuntavaaleihin on enää puoli vuotta, suomalaiset ovat kyllästyneet porvarihallituksen poliitiikkaan ja hakevat muutosta nykyiselle tavallista kansaa sortavalle poliitiikalle. Perussuomalaisten kannatus lupaa jo muutosta muutenkin ja SDP:n takuuvarma ja taattu linja pitää. Timo Soini on ilmoittanut halunsa tehdä hallitusyhteistyötä SDP:n kanssa ja SDP olisi perussuomalaisille mieluisin hallituskumppani kolmesta suuresta puolueesta.
Jos SDP:stä tulee ykköspuolue, perussuomalaiset ovat takuuvarmasti hallitustyössä mukana, näin on ollut Vennamojen aikaan ja tulee olemaan nytkin Timo Soinin aikaan. Pekka Vennamo oli ministerinä aivan virkaansopiva ja tehtävänsä täyttävä siinä missä moni kokoomuslainen ja kepu pettää kepulainenkin poliitiikko. Timo Soinille Suomen kansa on ilmoittanut halunsa ministerinpestiin ja olisi outo juttu, jos perussuomalaiset hylättäisiin hallitusneuvotteluissa.
TIMO SOINI JA MARIA GUZENINA-RICHARDSON EIVÄT OLE KOSKAAN PETTÄNEET ÄÄNESTÄJIÄÄN ANTAMALLA LÖYSIÄ VAALILUPAUKSIA.
Ainakin Espoolaisilla lapsilla oli väljemmät oltavat, kun Maria Guzenina-Richardson oli Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja. Päiväkotiryhmissä lapsiluvut ovat melkein tuplaantuneet ja lapsia hoitaa epäpätevä henkiökunta. Paljon pulinaa riittää, mutta kun kokoomus ja vihreät ovat suuna päänä, niin lapset ja pienet koululaiset ovat oivallisia riistokohteita. Ei tarvitse ihmetellä, jos monen pienen mielenterveys horjuu ja HOITOA EI SAA AJOISSA.
Maria Guzenina-Richardson on ollut aina lasten puolella ja tulee olemaan näissä poliittissa väännöissä. Miten paljon häneltä on kuultu puheenvuoroja lasten mielenterveysongelmien puuttumiseen viiveettä. Olisi ollut mukava kuulla nyt hänen kommenttejaan, miten tämä suurella työllä ja vaivalla rusnattu aselaki autaa ehkäisemään sitä, että näitä Jokelan ja Kauhajoen koulusurmia ei tapahtuisi vastaisuudessa ja lapsemme saisivat käydä kouluaan turvallisin mielin.
Kyllä on todella ollut hupaisaa seurattavaa, kun hallituksemme ja sen ministerit yrittävät pestä kasvojaan Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien takia mukamas aselakia korjaamalla. Eikös ole päivänselvää, että aselait eivät rajoita rikollisten aseiden määrää millään tavalla, eikä myöskään rikoksien määrää? Eikös ole päivänselvää, että nämä suurella vaivalla rusnanut lait yleensäkin rajoittavat enemmänkin rehellisten, lakeja noudattavien kansalaisten elämää? Rikollisethan eivät noudata lakeja, joten tästäkään lainmuutoksesta ei ole mitään hyötyä, aseet puhuvat ja tulevat puhumaan yhteiskunnassamme samaan malliin, kuin ennenkin. Tullikin on huolissaan siitä, miten paljon aseita nykyisin tuodaan Suomeen Tallinnasta ja viranomaiset vain vähentävät henkilökuntaresursseja tuottavuuden nimissä.
Vakava kysmys, miksi viranomaiset eivät puuttuneet sillä mittakaavallaja resursseilla Jokelan ja Kauhajoen tapauksien todellisiin ongelmiin, MIELENTERVEYSONGELMIIN JA KOULUKIUSAAMISEEN. Sen sijaan pistettiin koko koneisto muuttamaan aselakia, joka on TORSOLAKI syntyessään. Viranomaiset ovat sälyttäneet vastuun koulujen ja oipettajien harteille, että siellä koluissamme säilyisi opiskelurauha ja ruumiita ei syntyisi. Nyt tämä torsoaselaki pistää läääkäritkin suuren vartijaksi, heidän pitäsi viidessätoistaminuutissa tehdä arvio, kärsiikö potilas mielenterveysongelmista, vai ei. Eikös se näin ole ollut ja varmaan tulee olemaan, että ensin surmataan tai tapetaan, niin sitten vasta pääntilanne pistetään suurempaan syyniin? Eihän joudu pakkohoitoonkaan, ellei ole vaarallinen itselleen tai muille? Tämä asiahan juuri pystytään toteamaan vasta, kun on yrittänyt itsemurhaa tai yrittänyt tappaa jotakuta. Kyllä silloin hyysääjiä ja pääntutkijoita löytyy ja niillä on aikaa.
Yhä
Kyllä Mariassa potkua on. Hieno politiikko.
Turhin hössöttäjä eduskunnassa. Mutta entäs ne lapset... Ei hyvää päivää! Vasemmiston parhaimpia edustajia kyllä hän on. Ei tiedä edes, mitä asioita vasemmiston pitäisi ajaa.
Tervemenoa Urpilaisen kanssa ö-mappiin Suomen politiikan historiassa.
Nykyinen vasemmisto tekee vain hallaa Suomen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tervemenoa teollisuuden työpaikat.
Tämän sekojokelluksen on kirjoittanut itse KUSINIINA.
Täyttä asiaa
Uusi ulkoministerimme
Olisi jo aika saada tällaisia Marian tapaisia ihmisiä vastuun kantajaksi, joilla on vielä sydän omalla paikallaan ja joka haluaa puuttua valtakunnassamme näihin räikeisiin epäkohtiin muutenkin, kuin vaalipuheissa. Maria Guzenina-Richardson on tehnyt Espoossa vahvaa kaupunkipolitiikkaa ja äänestäjät ovat myöskin huomioineen tämä, Maria äänestettiin edellisissä vaaleissa äänikuningattareksi.
Kyllä pitäisi tälle kokoomuksen läipimätälässytys- ja fraasipolitiikalle saada piste ja Suomen kansan pitäisi kokoomus pistää kertalaakista oppositioon. Oppositioon räkyttämään kokoomus kuuluu ei niistä ole valtakuntamme asioita hoitamaan. Nähty on, että eivät osaa hoitaa asioita muuten, kuin mammuttivelkaa pumppaamalla.
Kumma juttu on sekin, että niissä kunnissa, joissa kokoomus on suurimpana vaikuttajapuolueena, julkiset palvelut tökkivät ja tökkivät pahasti, niin kuin Espoossa ja Helsingissä. Espoossa koulujakin nyt siivotaan pimeällä rahalla maan tavan mukaan, tällä tavalla työn teettäminen maahanmuuttajilla tulee orjapalkkahinnoittelulla halvemmaksi, eikä verojakaan tarvitse tilittää. Näille Suomessa pimeätä työtä tekeville maahanmuuttajilla valtio maksaa eli me veronmaksajat maksamme näiden vuokrat ja toimeentulokustannukset kaikilla herkuilla pimeän työn päälle.
Kyllä Espoolaista veronmaksajaa kyrsii!
Paula Risikkokin selittelee, että julkiset palvelut toimivat joissakin kunnissa moitteettomasti, mutta jätti sanomatta, että niissä kunnissa ei kokoomuksen politiikot ole pääpäsmärinä, niin kuin Espoossa ja Helsingissä. Yleensä niissä kunnissa, joissa julkiset palvelut toimivat ja ihmistä kunnioitetaan, kuntalaisten asioita ovat enemmistönä päättämässä SDP ja Keskusta. Oikein kateeksi käy noille Saarijärveläisille, kun niiden sairauksia ja vaivoja on hoitamassa suomalainen tohtori Kiminkinen. Ei ole kiminkisiä näkynyt Espoossa, vaan näitä huonoa Suomen kieltä taitavia maahamuuttaja- ja venäjätaustaisia "lääkäreitä". Sitten vielä näille pitää ventata yli neljä viikkoa, että pääsee hoitamaan saurauksiaan ja aina YKSI VAIVA KERRALAAN. Aina pitää ventata yli neljä viikkkoa, jokaiseen vaivaan kerrallaan ja hoitotuloksena on aina pilleriä pillerin päälle. Espoolaiset tapetaan hivuttamalla pillereillä, ei sairauksia hoitamalla ja tutkimalla.
Miten oikein sydäntä lämmitti, kun televisiossa näytettiin, että ihminen oli elänyt Suomessa 107 vuotiaaksi ja elää edelleen juuri sellaisessa kunnassa, jossa kokoomuksella ei ole ennemmistö kunnanvaltuustossa. Miten tällä vanhuksella oli oma hoitaja ja miten lämpimästi hän kohteli vanhusta ihmisenä ja elävänä? Miten hänellä riittikin aikaa vanhukselle, pani miettimään hyvin ja syvästi? Tähän vanhukseen ei myöskään tungettu pillereitä, niin kuin pääkaupunkiseudun julkisen puolen laitoksissa tehdään.
Miten tämä Helsingin sosiaalipuolen johtaja Paula Kokkonen on oikein ilmoittanut, että vahuksen vaipan päälle pitäisi pistää hintalappu? Tämä ihan vain sen takia, miten kalliiksi vanhukset tulevat kokoomuslaisten politiikkojen arvomaailmassa.