Kauko-opiskelua

Landis

Olen jo kahdeksannen vuoden opiskelija ja teen gradua, mutten enää asu opiskelupaikkakunnalla. Syventävistä opinnoista puuttuu vielä myöskin suorituksia. Olen päivät kotona ja koitan saada tehtyä jotain. Välillä onnistuu, välillä ei. Kun olen keskustellut asiasta ja lueskellut näitä kirjoituksia, niin paras ohje on, ja tiedän kokemuksesta sen olevan, vain ruveta kirjoittamaan.

Ahdistaa, kun ei saa aikaan mitään näkyvää ja samalla ahdistus pahenee. Ahdistus kuitenkin vähenee taas vain tekemällä töitä! Tuntuu kuitenkin, että huijaan kaikkia. En kuitenkaan osaa jne. Sisäinen mitätöijä on silloin vauhdissa. Stressiä pahentaa se, että en saa mitään tuloja tällä hetkellä. Kaikki opintotuet on jo käytetty enkä käy tällä hetkellä töissä. Puolison tuloilla eletään.

Haluan vain valmistua mahdollisimman pian ja päästä elämässä eteenpäin. Mutta tuntuu, etten millään pääse sinne saakka, siis valmiiksi maisteriksi.

10

610

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pLikat jonoon

      yks työtön luuseri mun verorahoilla makaamaan.
      SItten pukkaat lapsia ja nekin muuttuu luusereiksi ja kattoo vaan ku vedät bissee ja tupakkaa.
      Loisi vaan, mikä ihana tulevaisuuden kuva!
      Toivottavasti pian tulee lakimuutos ja joudut vaikka vanhainkotiin tai päiväkotiin vaipanvaihtoon ja vessavahdiksi sen työttömyyskorvauksen kuittaamiseksi!
      En halua elättää moista luuseria!
      Kahdeksan vuotta ihan hukkaan voi tsiisus mikä lusmu!

    • sisua tai jotakin

      aluksi printtaa suoritusotteesi ja sitä tutkintovaatimuksiin verraten ota selville, mitä suorituksia sinulta vielä gradun lisäksi puuttuu.
      Toiseksi ota selville, mitkä niistä voit suorittaa kirjatentteinä.
      Valitse niistä yksi, hanki kirjat ja ilmoittaudu viipymättä tenttiin. Tenttipäiviä ei ole enää kovin monta ennen kesää.
      Sitten lukemaan tenttiin pää punaisena. Aikaahan sinulla on.
      Sitten tenttiin, ja sieltä palattua sama kuvio uudestaan.
      Niiden osioiden osalta, joita et voi suorittaa tenttimällä, ota selvää kurssien ajankohdista - viimeinen periodi alkaa!
      Ota yhteyttä tarvittaessa laitoksesi amanuennssiin. Sähköpostihan pelaa.
      Gradua voit tehdä kesälläkin, mutta muut suoritukset on hyvä saada alta pois lukukauden aikana. Mutta muista silti myös kesätentit.
      Totta kai haluat valmistua - miksi et haluaisi - ja totta kai valmistutkin, jos haluat tarpeeksi.

      • Landis

        Ensin: Olen välillä töissä, välillä kotona opiskelemassa. Puolison rahoilla eläminen tarkoittaa, että hän maksaa suurimman osan ruokakaupan laskuista. Itse elän säästöilläni ja rahoitan omat menoni, maksan vuokraosuuteni ym. En nosta myöskään mitään muita tukia, joten verorahojasi en tuhlaa. Lapsia ei ole, alkoholia en juuri käytä enkä tupakoi, joten sekin uhkakuva poistettakoon painajaisistasi. ;)

        Niin, menin aikanaan opiskelemaan suoraan lukiosta ja ne kahdeksan opiskeluvuotta sisältävät vakavan sairastumisen, jonka aikanakin opiskelin mahdollisuuksien mukaan.

        Toiseksi: Kiitos vinkeistäsi. Syventävien opintojen puuttuvat kohdat olen onneksi selvittänyt jo aiemmin professorien kanssa ja tiedän mitä pitää tehdä. Nyt on itse asiassa työn alla yksi essee. Gradunkin suhteen sävelet ovat selvät, mutta eniten työskentelyä haittaa tämä paine: Pitäisi valmistua ja saada elämää eteenpäin. Ei voi suhtautua rauhallisesti vaan päivä menee helposti panikoimiseksi. Rahahuolet haittaavat myös, sillä kun sitä rahaa ei ole, sen huomaa. Olen ilmoittautunut sijaiseksi moniin kuntiin ja kouluihin, mutta kun niitä töitä ei tule ovista ja ikkunoista, vaan silloin tällöin.

      • muuan kandi
        Landis kirjoitti:

        Tilanteeni on aivan vastaava kuin sinun. Ymmärrän myös täydellisesti, mitä tarkoitat, kun sanot, että työskentelyä haittaa eniten paine valmistumisesta. Olen itse joinain päivinä niin paniikissa, etten pysty mihinkään muuhun kuin itkemään. Olen samoin päivisin yksin kotona, kun puolisoni on työssä. Havaitsin myös, että työnteko ei edistä yhtään gradun valmistumista. Olin noin vuoden ajan työssä, joka liittyy koulutukseeni, mutta siihen nähden palkka oli aivan kauhea. Ja kaikille, jotka haluavat syyllistää minua yhteiskunnan varoilla elämisestä, niin en tosiaan nosta opintorahaa enkä mitään muutakaan yhteiskunnan tukea. Elän säästöilläni ja puolisoni tuloilla.

        Olen tullut siihen päätelmään, että muutto pois opiskelupaikkakunnalta oli virhe, samoin täysipäiväisen työn vastaanottaminen oli virhe.

        Minua helpottaa se, että pääsen kirjoittamaan graduani kotini ulkopuolelle kirjastoon. Työskentely on helpompaa, kun ei ole sellaisia häiriötekijöitä kuten odottavat tiskit tai muu puuhastelu kotitöissä. Jotenkin kirjasto ympäristönä myös rauhoittaa, varsinkin kun siellä yleensä on myös muita opiskelijoita työn parissa. Olisiko sinulle sellaista mahdollisuutta?

      • Landis
        muuan kandi kirjoitti:

        Itselleni muutto pois opiskelupaikkakunnalta puolison työn perässä kotiseudullemme oli oikea päätös. Asumme nyt maalla ja nautin, kun luonto on lähellä. Kaupunkiin en koskaan oikein kotiutunut. Sähköpostilla voi hoitaa monta asiaa ja puhelinkin on keksitty. Mutta toisaalta, täällä ei ole omaa yliopistoa. Se on iso puute. Ohjaajan tapaamista varten tai muuta vastaavaa tapahtumaa varten joutuu matkaamaan satoja kilometrejä. Puolensa siis kummassakin asiassa.

        Työnteko ja gradun tekeminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, joillain ihmisillä. Itselläni niiden yhdistäminen ei onnistunut. Työpäivän jälkeen illalla on helposti niin poikki, että ei enää riitä energiaa kirjoittamiseen. Tärkeämpää on arjen pyörittäminen.

        Olen kanssa miettinyt, että auttaisiko työn kirjoittaminen jossain muualla kuin kotona. Ajattelin, että olisin perustanut työpisteen vanhempani luo. Mutta siellä olisivat olleet kotityöt yhtä läsnä kuin kotona. Kirjastoon en ole jaksanut raahata kaikkia kirjojani selkä vääränä. Tähän mennessä olen ollut siis kotona. Mutta voi olla, että kirjasto kutsuu tulevaisuudessa. Kiitos siis vinkistä!

        Koitetaan saada työt tehtyä, joka päivä jotain. Hiljaa hyvä tulee!

      • sisua tai jotakin
        Landis kirjoitti:

        Ensin: Olen välillä töissä, välillä kotona opiskelemassa. Puolison rahoilla eläminen tarkoittaa, että hän maksaa suurimman osan ruokakaupan laskuista. Itse elän säästöilläni ja rahoitan omat menoni, maksan vuokraosuuteni ym. En nosta myöskään mitään muita tukia, joten verorahojasi en tuhlaa. Lapsia ei ole, alkoholia en juuri käytä enkä tupakoi, joten sekin uhkakuva poistettakoon painajaisistasi. ;)

        Niin, menin aikanaan opiskelemaan suoraan lukiosta ja ne kahdeksan opiskeluvuotta sisältävät vakavan sairastumisen, jonka aikanakin opiskelin mahdollisuuksien mukaan.

        Toiseksi: Kiitos vinkeistäsi. Syventävien opintojen puuttuvat kohdat olen onneksi selvittänyt jo aiemmin professorien kanssa ja tiedän mitä pitää tehdä. Nyt on itse asiassa työn alla yksi essee. Gradunkin suhteen sävelet ovat selvät, mutta eniten työskentelyä haittaa tämä paine: Pitäisi valmistua ja saada elämää eteenpäin. Ei voi suhtautua rauhallisesti vaan päivä menee helposti panikoimiseksi. Rahahuolet haittaavat myös, sillä kun sitä rahaa ei ole, sen huomaa. Olen ilmoittautunut sijaiseksi moniin kuntiin ja kouluihin, mutta kun niitä töitä ei tule ovista ja ikkunoista, vaan silloin tällöin.

        että sinulla on selvät sävelet.
        Nythän sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin toimia suunnitelmiesi mukaan.
        Ehdotan, että aloitat esseen kirjoittamisesta valmiiksi ja palauttamisesta. Päätä päivämäärä, milloin lähetät sen viimeistään, esimerkiksi helmikuun loppuun mennessä. Kun se on tehty, voit esim. värittää niin monta ruutua puuttuvien opintopisteiden taulukostasi, kuin opintopisteitä kertyi.
        Huomaat paineen hellittävän sitä mukaa kuin taulukko täyttyy. Sitä mukaa lähestyy myös valmistuminen.

      • Landis
        sisua tai jotakin kirjoitti:

        Tuota ruudukkoa täytyy kokeilla! Kuulostaa jopa hauskalta. :D

    • L

      Täytyy kertoa, että nyt gradu on valmis ja arvosteltu. Maisteriksi valmistuminen on päivistä tai viikoista kiinni. Viimeinkin!

    • sisua tai jotakin

      Niinhän se menee. Oletko siis Landis? Olet toiminut nopeasti.

      • L

        Kyllähän se olin minä. Valmistuin 30.3. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet minua

      vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va
      Ikävä
      132
      2953
    2. Ruumis ojassa

      Kukahan lie ollu, mistä lie löydetty. No ikävä tataus.
      Oulainen
      6
      1341
    3. Mies pyysi rahaa

      Jälkikäteen kun tarjosi kyydin yhteisestä harrastuksesta kotiini. Mitä vi**... Ei ihastunut mies noin toimi?
      Ikävä
      220
      1296
    4. Jos tapaisimme uudelleen?

      niin luuletko että mikään muuttuisi vai toistuuko meidän historia? Ehkä vähän eri tavalla mutta samoin tuloksin J
      Ikävä
      70
      1171
    5. Mitä piirteitä rakastat

      Eniten kaivatussasi?
      Ikävä
      44
      1129
    6. 37
      1001
    7. Mites nyt suu pannaan

      Kitkiöjoki ja Järvinen solmivat Attendon/Terveystalon kanssa sopimuksen, jonka mukaan sopimuksen irtisanomisoikeus on va
      Sysmä
      38
      991
    8. Taas Lieksassa tyritty

      Suomalaisten kansallismaisemaa juntit pilaamassa. Nuori tyttö kaupunginjohtajana ei ole sen viisaampi. *S-ryhmän hanke
      Lieksa
      133
      947
    9. Hän on niin

      Hyvännäköinen. Vaikea vastustaa
      Ikävä
      47
      944
    10. Nähdäänkö ensi viikolla

      paikassa joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi? Ikävä on sinua. Fyysistä läsnäoloasi.
      Ikävä
      36
      867
    Aihe