Pelkäättekö vai ette itsemurhan tekemistä vaikka ehkä haluaisitte tehdä niin?
Mä oon tajunnu että itse en pelkää omaa kuolemaa ollenkaan enkä koskaan ole pelännytkään ja se pelottaakin pikkasen kun ei pelkää asiaa jota monet pelkää. Sitä oon kyl pelänny että joku muu kuolee joskus. ja jos tuottaa omalla tappamisellaan muille surua. Kuulostan nyt kyl ihan hullulta mut kuitenki ois kiva jos kertositte jotain mielipiteitä yms.
Mä oon tajunnu että itse en pelkää omaa kuolemaa ollenkaan enkä koskaan ole pelännytkään ja se pelottaakin pikkasen kun ei pelkää asiaa jota monet pelkää. Sitä oon kyl pelänny että joku muu kuolee joskus. ja jos tuottaa omalla tappamisellaan muille surua. Kuulostan nyt kyl ihan hullulta mut kuitenki ois kiva jos kertositte jotain mielipiteitä yms.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mua pelottaa epäonnistuminen. Kaikkein hirveintä olis jäädä henkiin halvaantuneena. Kukaan ei pysty kuvittelemaan sitä tuskaa jota itsemurhaa sunnitteleva tuntee ja tuskin jaksaa elää vaan muiden takia.
kuolemista enkä kuolemaa. Ennemmin pelkään juuri itsemurhan tekemistä. En ole uskossa mutta kuitenkin mietin ;mitä jos onkin olemassa paikka jossa kärsimykseni jatkuvat. Pelkään epätietoisuutta.
Kuolema ei pelota yhtään. Olisin varmaan tehnyt itsemurhan jo ajat sitten, mutta en voi tehdä sitä vanhemmilleni. He ovat olleet niin hyviä tukijoita tämän masennuksen kanssa. Nimenomaan ei haluaisi heille sitä surua tuottaa, minkä oman lapsen kuolema saisi aikaan... Toisaalta ihminen tottuu kaikkeen. Kuinka kauan vanhemmat, sisaret, muutama kaveri ja isovanhemmat sitten surisivat? En tiedä. Isä on menettänyt sisariaan niin monta viime aikoina, että mun kuolema voisi olla turhan paljon tällä hetkellä. Ei sitä surua toivoisi kenellekään. Mutta toisaalta, kuinka kauan jaksan itse kitua elämässä? Sitäkään en tiedä, muutama vuosi sitten ajattelin etten elä enää vuottakaan, mutta edelleen täällä ollaan. Päivä kerrallaan eteenpäin. Tulevaisuutta on mahdoton ajatella, sellaista ei ole minulle.
"Kuinka kauan vanhemmat, sisaret, muutama kaveri ja isovanhemmat sitten surisivat?"
Olin kahdeksantoista, kun minua muutaman vuoden vanhempi veljeni ampui itsensä.
Siitä on nyt neljäkymmentä vuotta. Voin sanoa, ettei se enää tunnu...
Mutta huomaa: neljäkymmentä vuotta!
Sanot, että vanhempasi ovat olleet hyviä tukijoita sinulle. Oletko kertonut sen heille? Olet heille tärkeä.
Valoa kevääseen sinulle!
Minkä helvetin takia pitäisi vaivata päätään sillä, PELKÄÄKÖ itsemurhan tekemistä?! Tasapainoinen ihminen ei edes ajattele koko asiaa. Psyykeltään terve ihminen ei haudo itsemurhaa, eikä pohdi sitä, pelkääkö itsensä tappamista. Koko ajatus on täysin vinksahtanut.
Ai että "haluaisitte tehdä niin"? Mitä haluamista siinä on?
Jos oikein tarkkaan katsot, tuolla ylälaidassa lukee 'Masennus', mikä meinaa sitä että olet masennuspalstalla. Ja siitä ehkä kykenet päättelemään että täällä ei ole noita psyykeltään terveitä ihmisiä ihan hirveän paljon.
Mitäkö haluamista on itsemurhassa?
Sitä voit miettiä kun menet illalla nukkumaan..
Ja monet jotka mielestään sairastavat "masennusta" ja kirjoittelevat tälle palstalle ovat tosiasiassa paljon vakavammin häiriintyneitä.
(En näe nukkumaan menon ja itsemurhan välillä mitään yhteyttä. Menen nukkumaan jaksaakseni seuraavana päivänä.)
Masentuneena pelkää elämää enemmän kuin kuolemaa, ja normaaliolossa sitten päinvastoin. En nyt varmaan pelkää itsemurhaa niinkään tekona, jos sen satun joskus vielä tekemään. Paljon enemmän pelkään tekeväni sen jonkun impulssiivisen puuskan yhteydessä. En enää nykyään halua tappaa itseäni, mutta silloin kun järki lähtee, niin saattaa vain käydä. (Niin asiaankuulumattomalta kuin tuo "vain" kuullostaakin.)
Muta onhan siinä tietty kammottava tunnetila päällä, kun on järjestänyt kaiken valmiiksi ja tietää että nyt olisi sitten aika lähteä tästä maailmasta. Jos taas tuntee menettäneensä jo kaiken, voi itsemurhan toteuttamiseen suhtautua hyvin kevyestikin. Omalla kohdalla ei ollut tilit vielä selvät tämän maailman kanssa ja jäi toteuttamatta tuo suunitelma.. ja hyvä niin.
Aika monet uskoisin, pelkäävät enemmän lähimmäisten kuolemaa kuin omaansa. Onhan se ihan loogistakin. Se joka jää suremaan, kärsii, ja se joka kuolee, ei kärsi enää.
Jos täältä päättää lähteä, niin sehän on suurimmaksi osaksi positiivinen tunne. Kun taakka nostettaisiin harteilta pois, helpotus on suuri. Voi vaan päästää irti.
Nimimerkki '10vuotta terapiassa käynyt, psykiatriset läpikäyty, lääkkeet kokeiltu eikä mikään tunnu edelleenkään miltään'
jos kaikki psykiatrian keinot on läpikäyty,kannatta tsekata kilpirauhanen. vajaatoimintaoireet samat kuin masennuksessa.vain harvat lääkärit osaavat yhdistää ioreet johtuviksi kilpirauhasesta.
kuolemaa pätkän vertaa, mutta epäonnistumista todellakin. Joskus huvittaisi suunnitella oikeen tarkkaan ja toteuttaa koko idea, jos en pian saa itsestäni sitä irti, mitä haluan elämältä, eli omaa henkilökohtaista onnistumista ja toteuttamista, laskematta itseäni ja onneani kenenkään muun varaan. Mutta toisaalta taas, en voisi ikinä aiheuttaa kuoleman surua läheisille. Vanhemmille pahinta on varmasti nähdä lapsensa vihaavan elämää niin paljon, että tappaa itsensä sen takia. Vaikka isääni tuskin kiinnostaisi pätkän vertaa.
Mäkään en pelkää pätkääkään kuolemaa, mutta itsemurhaa kyllä. Jos vois peruuttaa syntymänsä, se olis siistiä.
Kunpa todella voisikin peruuttaa syntymänsä!! Joskus ihmettelee, miksi sellainen ihminen, jonka elämä ei koskaan ole ollut elämisen arvoista ylipäätänsä on olemassa??! Ainut, mikä on minua estänyt tekemästä sitä on se, kun junan alle jättäytyminen tms. tuntuu hemmetin PELOTTAVALTA. Kammottava ajatus. Jos en kammoksuisi ajatusta itsestäni uunissa, tai mullan alla, en olisi enää tässä. Valitettavasti monet ihmiset tulkitsevat tällaiset puheet "huomion hakemisena". Ymmärtämättömät ääliöt!
En ilmeisesti sitten ole niin kauhean pahasti masentunut vielä kuitenkaan, sillä en toivo kuolevani saatikka haudo itsemurhaa. Kuolemaa ajattelen kyllä päivittäin mutta lähinnä sitä peläten, haluaisin pitää elämästä tiukasti kiinni ja saada "elämäni takaisin". Siis sellaisen elämän, jossa on myös ilon ja onnen tunteita sekä jotain mukavaa näköpiirissä ja odotettavissa. Nyt tuntuu, että kaikki on vain harmaata mössöä päivästä toiseen, vaikka asioiden pitäisi olla periaatteessa ihan mukavasti.
Ihminen joka sanoo itsarin tehneen olleen "itsekäs" tai "raukkamainen" on täysin YMMÄRTÄMÄTÖN IHMINEN! Ei kukaan sellaiseen ryhdy kiusatakseen läheisiään, tai ihan tosta vaan huvikseen. Kyllä sellainen ihminen on LOPUSSA, umpikujassa, ja mielestäni jokaisella on oikeus siihen. Ei täällä muita varten eletä, kukaan ei ole "velkaa" muille.
Tavallaan pelkään, mutta toisaalta en. Kuitenkin, kun elän "muita varten" ja muiden mielipiteistä, pelkään tuottavani pettymyksen, kun minusta ei tulekkaan mitään suurta. Pelkään, että joku joutuu kärsimään takiani, vaikka vain itse ansaitsen sen.