Veikkaisin että jos valittaisiin koeryhmä jonka äidinkieli on vaikkapa ruotsi ja heistä tehtäisiin täysin suomenkielisiä, niin heidän opintosuorituksensa parantuisivat.
Mitä mieltä muut ovat tälläisestä kokeesta? Moni suomenruotsalainen on tosin oppinut jo vaikean suomenkielen. Missä olisi mahdollista toteuttaa tälläinen koe?
Mitä mieltä muut ovat tälläisestä kokeesta? Moni suomenruotsalainen on tosin oppinut jo vaikean suomenkielen. Missä olisi mahdollista toteuttaa tälläinen koe?
Vastaukset 6
Vanhimmat
No onhan meillä jo PISA testit, joissa suomenruotsalaiset opinahjot loistavat surkeilla tuloksillaan.
Ja epäsuorasti tämä tulee esille myös yliopistojen kiintiöiden kautta, koska muuten suomen ruotsalaiset eivät pääsisi opiskelemaan, kiintiöt ovat vähän kuin vammais-kiintiöitä.
Mihin pakkosuomi tarvitaan. Maamme onhan kaksikielinen. Pakkosuomi on muuten tekokieli, eestin- ja karjalankielen sekoitus. Suuri osa sanostosta on Lönnrothin keksintöja 1850-luvulta.
Todella surkuhupaista, että keinotekoisesti pidetään yllä illuusiota jostain kaksikielisyydestä, kun 5%.n piskuisen vähemmistön takia.
Todellinen viiden pinnan vitsaus.
Mielenkiintoista, että jossain Suomen perukoilla voi olla vielä porukkaa , joka on ilmeisesti niin vajaa-älyistä ettei ole oppinut Suomen kieltä . Ilmeisesti samaa porukkaa jonka täytyy hankkia elantonsa eläinrääkkäyksellä, kun ei muuta työtä pysty hankkimaan, johtuen juuri tuosta älyllisestä handikapista.
Uusin todiste ruotsinkielen vaikutuksesta on närpiössä paljastunut eläinrääkkäys, kun kielivamman takia ei saa oikeita töitä joudutaan siellä alentumaan keskistysleirivartijan älykkyyden tasoa osoittavaan eläinrääkkäykseen nimeltä turkistarhaus..
turkiksista muuten suurin osa myydään 'Venäjälle..
Turkistarhaus tullaan lopettamaan Suomesta. Se on suurin elinkeino suomenruotsalaisille ja he menettävät paljon rahaa kun se lopetetaan.