Aloitan uuden ketjun tähän, ja tämän ketjun tarkoitus on jakaa kokemuksia ja neuvoja TCA kuorinnasta ja siitä toipumisesta. Kaikki hyvät vinkit on tervetulleita, ja kokemukset myös. Monet aikaisemmista ketjuista on jo niin pitkiä, että aloitan siksi tämän uuden.
Itselleni on tehty 2 TCA hoitoa aknearpiin ja olen kerännyt hoidosta paljon tietoa ja neuvoja. Olen kerännyt ohjeita kirjoista, netistä (sekä suomalaisia ja ulkomaalaisia, erityisesti amerikkalaisia, palstoja) ja kirjoitellut niitä muistiin. Joten areena on vapaa :)
TCA kuorinnasta toipuminen
89
4796
Vastaukset
- döpöpöp
Hyvä idea aloittaa uusi ketju, edellinen oli tosiaan jo niin pitkä. Vastaan vielä Marjon viestiin edellisestä ketjusta viitaten ihoni herkkyyteen. Tosiaan, minulle tehtiin vain 10 % ja etsausta ei ollenkaan. Eikä kyllä olisi voinut tehdä yhtään vahvemmalla! Lääkäri sanoi ainetta laittaessaan, että ihoni reagoi siihen voimakkaasti. Ja tosiaan, poskeni ovat vieläkin tulipunaiset. Muualla naamassa reagointi ei tosin ollut niin vahvaa, eikä naamani ole muualta punainen. Poskissa myös kirveli eniten, muualla ei juuri ollenkaan. Aikaisemmin poskeni eivät olleet näin herkät, mutta akne on aiheuttanut sen. Poskeni ovat vieri vieressä täynnä punaisia arpia ja myös ihon väri on muuttunut vaaleammaksi. Poskeni eivät enää edes rusketu auringossa. Tarkalleen ottaen en tiedä, minkä takia poskeni ovat aknen jäljiltä muuttuneet tällaisiksi. Toivottavasti ne kuitenkin ajan kanssa palaavat normaaleiksi, vaikka aika toivottomalta näyttää..
Ihoni on vieläkin (poskien punoitusta lukuunottamatta) aivan normaali. Jos kurtistan naamaani, niin voin ehkä huomata pienoista kiristystä. Tai sitten vaan kuvittelen? Taitaa kyllä mennä ikuisuus, ennen kuin naamani alkaa kuoriutua. Kotiin saamissani ohjeissa lukee, että kuoriutuminen alkaa 2-3 päivän kuluttua. Mitäs jos naamani ei ole kolmantenakaan päivänä osoittanut minkäänlaisia kuoriutumisen merkkejä?- Marjo29387
Ja nyt lähti uusi viestiketju käyntiin :) Ihosi on varmaankin tosiaan herkkä, kun se reagoi noin. Minulle tehtiin ensimmäisellä kerralla etsaus 35 vahvuudella ja muuten 25 vahvuudella ja ihon kesti sen ihan hyvin ja auttoi myös arpiin. Sitten toinen kerta tehtiin tammikuussa ja silloin käytettiin vähän miedompia aineita, kuoriutuminen oli nopeampi, iho ei lähtenyt ihan yhtä syvältä eikä irtoava iho ollut muuttunut ihan niin tummaksi kuin ensimmäisellä kerralla. Saattaa kylläkin olla, että iho oli vielä loppusyksystä vähän ruskettunut, kun hoito tehtiin. Se hoito auttoi myös, mutta ei ehkä niin voimakkaasti kuin ensimmäisellä kerralla, mikä oli odotettavissakin, kun hoito tehtiin miedommalla pitoisuudella. Halusin toipua vähän nopeammin, niin päädyin miedompaan hoitoon. Kolmatta kertaa olen suunnitellut, mutta en ole sitä vielä varannut, eikä se ehkä ole tarpeenkaan, koska ihoni on nyt kahden hoidon jälkeen selvästi jo tasoittunut. Ihoni on rasvainen ja huokoset näkyvät selvästi, ja tällainen iho pitäisi olla paras mahdollinen hoidettava, joten siksikin kai sain hoidosta hyvän avun. Eli jotain hyötyä tästkäkin ihosta, joka ei muuten oli erityisen kiva ollut, aknet ym. Saattaa olla, että ensi syksynä sitten teen sen kolmannen kerran, koska nälkä kasvaa syödessä ja haluaisin teettää vielä yhden hoidon.
Döpöpöpille sitten ihan itselleen: kyllä se iho siitä alkaa irrota, älä ole kärsimätön. Minullakin iho irtosi vasta viikon kuluttua joistain kohdista, ja etsatuista kohdista meni yli viikkokin, joten se koko juttusihan on vasta alullaan. Minä söin C-vitamiinia, monivitamiineja, piitä ja sinkkiä ja join paljon vettä. Noita vitamiineja olen nähnyt, että on suositeltu ihon toipumiseen minkä tahansa ihon hoidon jälkeen, tarkoitan laaserhoitoja ja muitakin ihon hiontoja, ja tietysti myös näitä kovia kuorintoja. Vitamiinien pitäisi nopeuttaa parantumista. Äläkä sitten revi niitä ihonpaloja pois! Se on tosi tärkeä ohje. Sitten sain sellaisen ohjeen, että kun iho irtoilee ja kiristää, niin silloin voi laittaa paljon sitä rasvaa ja märän pyyhkeen päälle n. 15 minuutin ajaksi, että iho oikein kosteutuu, ja siitä oli apua. Olen kuullut sitä muidenkin tekevän. Me oltiin muuten hoidossa samassa paikassa uskoisin, mitä muistan sinun kirjoittaneen toisessa ketjussa, niin senkin takia varmaan voit käyttää näitä samoja ohjeita. Jos sinulle tulee kysymistä, niin voin kyllä vastailla. Hauska jos voin jakaa tätä tietoa, mitä keräsin niin paljon ennen hoitojani ja niiden aikanakin :) Nimittäin Suomalaisilta sivuilta tietoa on saatavilla aika vähän vielä nykyisin. Siltä meidän lääkäriltä sain kyllä paljon tietoa ja kyselin näitä omia löytämiänikin ohjeita (netistä kaikilta sivuilta, eniten amerikkalaisilta) että voisinko tehdä näin ja näin ja sopisiko tämä minun iholle vai ei. Välillä luulin että hän jo kyllästyy loputtomiin kyselyihini ja soittopyyntöihin, mutta aina hän jaksoi vastailla kysymyksiin ja antaa lisäneuvoja. Samoin yksi sairaanhoitaja, jonka nimeä en edes muista mutta sieltä Terveystalosta kuitenkin, hänelle olen kiitollinen vastauksista. Nyt sitten vain odottelet ihon irtoilua! Kirjoita miten menee!
Terveisin Marjo - Marjo29387
Marjo29387 kirjoitti:

Terveisin MarjoTuolla seuraavalla sivulla (viestiketjujen luettelo) on sellainen viestiketju TCA_kuorinnan kuvat niin sieltä voit käydä katsomassa, miltä iho näyttää kun se irtoaa. (Ne eivät ole minun kuvia vaan jonkun toisen, joka on ollut TCA hoidossa). Hän ei varmaan pahastu, jos siihen viestiketjuun neuvon käymään :)
- tyttiturusta
Marjo29387 kirjoitti:
Tuolla seuraavalla sivulla (viestiketjujen luettelo) on sellainen viestiketju TCA_kuorinnan kuvat niin sieltä voit käydä katsomassa, miltä iho näyttää kun se irtoaa. (Ne eivät ole minun kuvia vaan jonkun toisen, joka on ollut TCA hoidossa). Hän ei varmaan pahastu, jos siihen viestiketjuun neuvon käymään :)
Hei, minäkin hillun taas täällä (kun kerta neljän seinän sisässä olen). Mulla nassu alkaa tuntua liimamaiselta jo nyt (kuorinta tehty eilen)! "Kuoren" säikeet erottuvat jo selvästi ihon pinnalla. Eli meneekö tämä vähän liian nopeasti... voiko olla, että kuoriutuminen alkaa jo kolmantena päivänä? Minkälaisia kokemuksia teillä on?
- Marjo29387
tyttiturusta kirjoitti:

Sinulla hoito etenee sitten vauhdilla ;) Kyllä minullakin jo toisen päivän iltana se iho alkoi kuivua ja rypistyä joistakin paikoista, kirjoitin siitä päiväkirjaa koneelle. Mutta se varsinainen irtoilu alkaa vasta muutaman päivän päästä. Sitä kiristymistä ja ihon "kalvomaisuutta" kesti muistaakseni 4-5 päiviin, jolloin iho alkoi irrota suun ympäriltä ensin. Poskista ja otsalta lähti viimeiseksi. Ei ole hyvä jos irtoaa liian nopsaan, jonka vuoksi rasvaile ja pese säästeliäästi, sen huomasin olevan hyvä juttu, pesun jälkeen se ihoa nimittäin näyttää vähän irtoilevan. Jos ihoa lähti liian nopeaan irti, niin kuin itselläni parista paikasta, niin sellaisiin kohtiin tuli sitten vähäksi aikaa punoitusta ja iho kirveli kun sitä pesi tai rasvasi. Eli mitä hitaammin irtoaa niin sen valmiimpi se iho alla on. Koita kestää sitä kiristävää tuntemusta, minusta se oli kummallisen tuntuista, vaikka eihän se kipeää tee. Helpotti kuitenkin kun iho alkoi irtoilla. Nyt alan katsella tietä höyhensaarille, aamulla pitää lähteä töihin. Onneksi jo perjantai huomenna. Terveisin Marjo

Minä täällä taas, hei. Tyttiturusta, sinulla näyttää tosiaan etenevän hoito nopeasti! Ainakin verrattuna minun tilanteeseeni. Minä tosin kysyinkin lääkäriltä kauanko kuoriutumisen alkamisessa kestää ja hän sanoi, että minun tapauksessani siinä voi kestää kauankin. Se kuulemma johtuu siitä, että minulla on pienihuokoinen iho. Täytyy siis vain kärsivällisesti odotella ja toivoa, että toipumisessa ei mene pidempää aikaa kuin olin suunnitellut...
Olisi vielä kysymys tuon Bevitan käytössä. Minulle jäi hieman epäselväksi, mikä sen voiteen tarkoitus on. Onko sen tarkoitus helpottaa kiristävää tunnetta? Laitetaanko sitä kuoriutuvan ihon päälle? Minä en ole laittanut sitä vielä ollenkaan, kun jäi vähän epäselväksi koko juttu. - tyttiturusta
döpöpöp kirjoitti:
Minä täällä taas, hei. Tyttiturusta, sinulla näyttää tosiaan etenevän hoito nopeasti! Ainakin verrattuna minun tilanteeseeni. Minä tosin kysyinkin lääkäriltä kauanko kuoriutumisen alkamisessa kestää ja hän sanoi, että minun tapauksessani siinä voi kestää kauankin. Se kuulemma johtuu siitä, että minulla on pienihuokoinen iho. Täytyy siis vain kärsivällisesti odotella ja toivoa, että toipumisessa ei mene pidempää aikaa kuin olin suunnitellut...
Olisi vielä kysymys tuon Bevitan käytössä. Minulle jäi hieman epäselväksi, mikä sen voiteen tarkoitus on. Onko sen tarkoitus helpottaa kiristävää tunnetta? Laitetaanko sitä kuoriutuvan ihon päälle? Minä en ole laittanut sitä vielä ollenkaan, kun jäi vähän epäselväksi koko juttu.Hei,
ajattelin laittaa Bevitaa sitten kun pesen kasvot. En ole vielä sitä tehnyt, kun ajattelin olla rassaamatta ihoa. Eli ajattelin laittaa sitä sitten, kun pesen kasvot. Ensin kasvot voi taputella puhdistusvaahdolla ja pestä haalealla vedellä. Sitten taputella kasvot pyyhkeeseen ja lopuksi taputella Bevitaa kasvoille. Sitten ajattelin taas odotella pari päivää!
Voipi olla, ettei minukaan iho ihan vielä kuoriudu, lähinnä se on liimamainen, mutta ei ratkeile. Kyllä tästä selvitään :) - Marjo29387
döpöpöp kirjoitti:
Minä täällä taas, hei. Tyttiturusta, sinulla näyttää tosiaan etenevän hoito nopeasti! Ainakin verrattuna minun tilanteeseeni. Minä tosin kysyinkin lääkäriltä kauanko kuoriutumisen alkamisessa kestää ja hän sanoi, että minun tapauksessani siinä voi kestää kauankin. Se kuulemma johtuu siitä, että minulla on pienihuokoinen iho. Täytyy siis vain kärsivällisesti odotella ja toivoa, että toipumisessa ei mene pidempää aikaa kuin olin suunnitellut...
Olisi vielä kysymys tuon Bevitan käytössä. Minulle jäi hieman epäselväksi, mikä sen voiteen tarkoitus on. Onko sen tarkoitus helpottaa kiristävää tunnetta? Laitetaanko sitä kuoriutuvan ihon päälle? Minä en ole laittanut sitä vielä ollenkaan, kun jäi vähän epäselväksi koko juttu.NettiriippisMarjo taas täällä. Minä laitoin sitä Bevitaa aina ihon pesun jälkeen kasvoille, eli pesin, sitten kuivasin taputellen hankaamatta niin kuin ohjeessa oli ja sitten rasvasin ihon sillä Bevitalla. Minä sain sellaisen a4-kokoisen paperin kummallakin kerralla, missä oli niitä ohjeita ja soitinkin muistaakseni vielä tarkennuksen vuoksi. Ja kun kysyin sitä asiaa erikseen vielä, niin sitä voidetta on hyvä laittaa joka kerta pesun jälkeen ja tarvittaessa 2-3 kertaa joka päivä, jos oikein kuivuu ja kiristelee. Ja ihan ensimmäisestä pesukerrasta lähtien. Eli se iho ei saa kuivua niin paljon, että se alkaa halkeilla ja rikkoutua kuivumisen vuoksi. Siksi sitä pitää rasvata. Ja sitten sen Bevitan laatikossa oli sellainen paperi, missä lukee, että voiteen dekspanttenoli nopeuttaa ihovaurioiden parantumista, eli tarkoitus lienee myös nopeuttaa sitä uuden ihon kasvamista ja sillä tavalla parantumistakin. Bepanthen sisältää sitä samaa ainetta, jos oikein muistan, ja nopeuttaa ihon parantumista. Toivottavasti tästä on apua!
- tyttiturusta
Marjo29387 kirjoitti:
NettiriippisMarjo taas täällä. Minä laitoin sitä Bevitaa aina ihon pesun jälkeen kasvoille, eli pesin, sitten kuivasin taputellen hankaamatta niin kuin ohjeessa oli ja sitten rasvasin ihon sillä Bevitalla. Minä sain sellaisen a4-kokoisen paperin kummallakin kerralla, missä oli niitä ohjeita ja soitinkin muistaakseni vielä tarkennuksen vuoksi. Ja kun kysyin sitä asiaa erikseen vielä, niin sitä voidetta on hyvä laittaa joka kerta pesun jälkeen ja tarvittaessa 2-3 kertaa joka päivä, jos oikein kuivuu ja kiristelee. Ja ihan ensimmäisestä pesukerrasta lähtien. Eli se iho ei saa kuivua niin paljon, että se alkaa halkeilla ja rikkoutua kuivumisen vuoksi. Siksi sitä pitää rasvata. Ja sitten sen Bevitan laatikossa oli sellainen paperi, missä lukee, että voiteen dekspanttenoli nopeuttaa ihovaurioiden parantumista, eli tarkoitus lienee myös nopeuttaa sitä uuden ihon kasvamista ja sillä tavalla parantumistakin. Bepanthen sisältää sitä samaa ainetta, jos oikein muistan, ja nopeuttaa ihon parantumista. Toivottavasti tästä on apua!
Päivän kuulumisia:
Naamarivaihe on tainnut alkaa ihan kunnolla, en oikein pystynyt edes vääntelemään naamaani ja ihonpäällikerron meni jo vähän kurttuunkin. Mutta missään nimessä ei ole vielä irtoamassa.
Säikähdin vähän Marjo sun viestiä, kun kävin vasta tänään ekan kerran suihkussa ym. pesin nassun ylipäätään. Lääkäri oli suositellut minun ihotyypille pesua vain joka toinen päivä ja siksi en ollut tehnyt sille mitään. En ole laittanut edes Bevitaa ennen tätä aamua ja säikähdinkin sitä, että olisiko minun pitänyt laittaa sitä säännöllisesti jo eilen? Nyt iho oli siis jo melko kurttuinen, mutta ei repalevaiheessa. Suihkun jälkeen taputtelin Bevitaa ja kyllähän helpotti. Suositteletko siis että laittaisin sitä Bevitaa nyt muutaman kerran päivässä joka tapauksessa (tai aina kun kurtistaa?).
Mites sinun ihosi Döpidöp? Joko kiristää? - döpöpöp
Marjo29387 kirjoitti:
NettiriippisMarjo taas täällä. Minä laitoin sitä Bevitaa aina ihon pesun jälkeen kasvoille, eli pesin, sitten kuivasin taputellen hankaamatta niin kuin ohjeessa oli ja sitten rasvasin ihon sillä Bevitalla. Minä sain sellaisen a4-kokoisen paperin kummallakin kerralla, missä oli niitä ohjeita ja soitinkin muistaakseni vielä tarkennuksen vuoksi. Ja kun kysyin sitä asiaa erikseen vielä, niin sitä voidetta on hyvä laittaa joka kerta pesun jälkeen ja tarvittaessa 2-3 kertaa joka päivä, jos oikein kuivuu ja kiristelee. Ja ihan ensimmäisestä pesukerrasta lähtien. Eli se iho ei saa kuivua niin paljon, että se alkaa halkeilla ja rikkoutua kuivumisen vuoksi. Siksi sitä pitää rasvata. Ja sitten sen Bevitan laatikossa oli sellainen paperi, missä lukee, että voiteen dekspanttenoli nopeuttaa ihovaurioiden parantumista, eli tarkoitus lienee myös nopeuttaa sitä uuden ihon kasvamista ja sillä tavalla parantumistakin. Bepanthen sisältää sitä samaa ainetta, jos oikein muistan, ja nopeuttaa ihon parantumista. Toivottavasti tästä on apua!
Kirjoittelen taas tänne, kun täällä neljän seinän sisässä joudun olemaan. Nyt voin huomata jo selkeämmin ihon kiristelyä. Iho näyttää myös jotenkin ryppyiseltä. Luulen, että lähtee ensimmäisenä kuoriutumaan suun ympäriltä ja poskista. Tosin tuskin vielä vähään aikaan..
Laitoin tänä aamuna muuten ensimmäistä kertaa Bevitaa. Illalla voisin laittaa uudestaan, kun pesen kasvot. Pesen kasvot vain joka toinen päivä. Näin lääkäri suositteli minulle ja ihan hyvältä tuntuu tämä aikaväli. - tca1902
döpöpöp kirjoitti:
Kirjoittelen taas tänne, kun täällä neljän seinän sisässä joudun olemaan. Nyt voin huomata jo selkeämmin ihon kiristelyä. Iho näyttää myös jotenkin ryppyiseltä. Luulen, että lähtee ensimmäisenä kuoriutumaan suun ympäriltä ja poskista. Tosin tuskin vielä vähään aikaan..
Laitoin tänä aamuna muuten ensimmäistä kertaa Bevitaa. Illalla voisin laittaa uudestaan, kun pesen kasvot. Pesen kasvot vain joka toinen päivä. Näin lääkäri suositteli minulle ja ihan hyvältä tuntuu tämä aikaväli.Minulle tehtiin tänään tca-kuorinta, joten olen teitä döpöpöp ja tyttiturusta pari päivää jäljessä. Kuorinta tehtiin kyllä voimakkaammalla hapolla kuin teillä, eli 25 % happo tuli koko kasvoille ilman etsausta. Poltteli kyllä paikoitellen melko kovin, mutta ei ollut mitenkään sietämätöntä ja toimenpide oli nopeasti ohi. Kuorinnan jälkeen kasvoni punoittivat, mutta eivät läheskään niin voimakkaasti kuin olin etukäteen ajatellut. Tultuani kotiin näytin lähes normaalilta. Sanoisin, että kasvoillani on terve punoitus juuri nyt - ihan kuin olisin vain ulkoillut pakkasessa. Sen sijaan naama kyllä tuntuu hassulta, ikään kuin olisin palanut auringossa ja iho olisi nyt todella kuiva ja kiristävä, vaikka kiiltelee vastaanotolla levitetystä naamiosta. Saa nähdä, miltä huomenna näyttää ja milloin alkaa varsinainen kuoriutuminen.
Saamani hoito-ohjeet olivat samat kuin kaikilla muillakin: ihon rasvausta perusvoiteella ja varovaista pesua huomisesta alkaen. Saunomista ja hikijumppaa pitää välttää eikä pakkasessakaan kannata liiemmälti nyt oleskella. Ja mikä tärkeintä, niitä irtoavia riekaleita ei saa nyppiä. - döpöpöp
tca1902 kirjoitti:
Minulle tehtiin tänään tca-kuorinta, joten olen teitä döpöpöp ja tyttiturusta pari päivää jäljessä. Kuorinta tehtiin kyllä voimakkaammalla hapolla kuin teillä, eli 25 % happo tuli koko kasvoille ilman etsausta. Poltteli kyllä paikoitellen melko kovin, mutta ei ollut mitenkään sietämätöntä ja toimenpide oli nopeasti ohi. Kuorinnan jälkeen kasvoni punoittivat, mutta eivät läheskään niin voimakkaasti kuin olin etukäteen ajatellut. Tultuani kotiin näytin lähes normaalilta. Sanoisin, että kasvoillani on terve punoitus juuri nyt - ihan kuin olisin vain ulkoillut pakkasessa. Sen sijaan naama kyllä tuntuu hassulta, ikään kuin olisin palanut auringossa ja iho olisi nyt todella kuiva ja kiristävä, vaikka kiiltelee vastaanotolla levitetystä naamiosta. Saa nähdä, miltä huomenna näyttää ja milloin alkaa varsinainen kuoriutuminen.
Saamani hoito-ohjeet olivat samat kuin kaikilla muillakin: ihon rasvausta perusvoiteella ja varovaista pesua huomisesta alkaen. Saunomista ja hikijumppaa pitää välttää eikä pakkasessakaan kannata liiemmälti nyt oleskella. Ja mikä tärkeintä, niitä irtoavia riekaleita ei saa nyppiä.Hei vaan, mukava saada uusi "potilas" tänne keskustelemaan! :)
Sinullahan tuntuu etenevän nopeammin tuo hoito! Minullahan alkoi vasta tänään olla kiristäviä tuntemuksia ihossa. Oikeastaan ihoni näyttää vieläkin normaalilta (poskien punoitusta lukuunottamatta), ainoastaan suuta mutristaessa tuntuu pikkuisen kiristelyä ja iho näyttää vähän ryppyiseltä.
Miksei sinulle muuten tehty etsausta? Ihosi pitäisi ainakin kestää, kun noin suurella vahvuudella tehtiin koko kasvoillekin? Itse olisin halunnut etsauksen, mutta minkäs sille mahtaa, kun ihoni on mitä on.
Tänään olen käyttänyt Bevitaa ensimmäistä kertaa. Laitoin sitä siis aamulla sekä nyt illalla suihkun jälkeen. Eikö tuon rasvan kuulu imeytyä ollenkaan? Todella inhottava olo, kun naama on koko ajan rasvasta ihan tahmainen. Onkohan tuon rasvan käyttö ihan pakollista? Olisi paljon mukavampi olo ilman sitä. Ajattelin, että voisin laittaa sitä vaan joka toinen päivä aina kasvojen pesun jälkeen.
Alkaa olla jo vähän kärsimätön olo, kun ihoni on vieläkin suht normaali. Kuoriutumisesta ei merkkejäkään. Pelkään, että menee yli sairaslomastani.. - tyttiturusta
döpöpöp kirjoitti:
Hei vaan, mukava saada uusi "potilas" tänne keskustelemaan! :)
Sinullahan tuntuu etenevän nopeammin tuo hoito! Minullahan alkoi vasta tänään olla kiristäviä tuntemuksia ihossa. Oikeastaan ihoni näyttää vieläkin normaalilta (poskien punoitusta lukuunottamatta), ainoastaan suuta mutristaessa tuntuu pikkuisen kiristelyä ja iho näyttää vähän ryppyiseltä.
Miksei sinulle muuten tehty etsausta? Ihosi pitäisi ainakin kestää, kun noin suurella vahvuudella tehtiin koko kasvoillekin? Itse olisin halunnut etsauksen, mutta minkäs sille mahtaa, kun ihoni on mitä on.
Tänään olen käyttänyt Bevitaa ensimmäistä kertaa. Laitoin sitä siis aamulla sekä nyt illalla suihkun jälkeen. Eikö tuon rasvan kuulu imeytyä ollenkaan? Todella inhottava olo, kun naama on koko ajan rasvasta ihan tahmainen. Onkohan tuon rasvan käyttö ihan pakollista? Olisi paljon mukavampi olo ilman sitä. Ajattelin, että voisin laittaa sitä vaan joka toinen päivä aina kasvojen pesun jälkeen.
Alkaa olla jo vähän kärsimätön olo, kun ihoni on vieläkin suht normaali. Kuoriutumisesta ei merkkejäkään. Pelkään, että menee yli sairaslomastani..Ja minä kanssa täällä...
Mulla on tosi kuminaama! Naama menee paksuille poimuille. Ja äsken huomasin ensimmäisen lohkeaman... Meneeköhän tämä liian nopeasti. Jotenkin epäilyttää, ettei välttämättä auta noihin arpi kohtiin kun ovat niin punaiset, mutta kaiketi sen näkee sitten viikkojen päästä. Olen yrittänyt juoda kovasti vettä, mikäs teidän politiikkanne on sen suhteen?
Kuulostaa tosiaan erikoiselta, ettei etsausta tehty ollenkaan, vaikka kuorinta tehtiin muuten noin voimakkaalla hapolla. Ja Döpidöp, ei kai sitä ole pakko koko ajan laittaa. ei se mullakaan hirveästi imeydy. Välillä tosin, kun tuo iho alkaa kiristää, niin mieti tekee laittaakin sitä.
On tämä jännää! - tyttiturusta
tyttiturusta kirjoitti:
Ja minä kanssa täällä...

On tämä jännää!Tämän aamun kuulumisia:
Naama on kuin sementtiä, kiristää tosi paljon leuasta ja poskista. Iho menee paksuille kurtuille. Leukaan on tullut ainakin 3-4 halkeamaa. Laitan Bevitaa kiristäviin kohtiin, mutta ei hirveästi helpota. Ihoa myös kuumottaa hiukan, mutta saattaa johtua alkavasta flunssasta. Onneksi on tuo antibioottikuuri, niin en hirveästi pelkää tulehduksia. Olettaisin, että kuoriintuminen alkaa kunnolla ehkä huomenna tai maanantaina.
Mites sulla Döpidöp? - döpöpöp
tyttiturusta kirjoitti:
Tämän aamun kuulumisia:
Naama on kuin sementtiä, kiristää tosi paljon leuasta ja poskista. Iho menee paksuille kurtuille. Leukaan on tullut ainakin 3-4 halkeamaa. Laitan Bevitaa kiristäviin kohtiin, mutta ei hirveästi helpota. Ihoa myös kuumottaa hiukan, mutta saattaa johtua alkavasta flunssasta. Onneksi on tuo antibioottikuuri, niin en hirveästi pelkää tulehduksia. Olettaisin, että kuoriintuminen alkaa kunnolla ehkä huomenna tai maanantaina.
Mites sulla Döpidöp?Nyt minullakin on jo aikamoista kiristelyä. Heräsin aamulla varmaan aikaisemmin sen takia. Yleensä nukun viikonloppuisin kymmeneen, mutta nyt heräsin jo seitsemältä. Leuasta ja poskista kiristää, otsa puolestaan on vielä aivan normaali. Minulla on yksi ihan pieni halkeama leuassa, mutta ei sen enempää. Tuntuu kuin olisi koko ajan naamari naamalla. Toivon, että maanantaina voisi vihdoin alkaa kuoriutuminen.
- tca1902
döpöpöp kirjoitti:
Nyt minullakin on jo aikamoista kiristelyä. Heräsin aamulla varmaan aikaisemmin sen takia. Yleensä nukun viikonloppuisin kymmeneen, mutta nyt heräsin jo seitsemältä. Leuasta ja poskista kiristää, otsa puolestaan on vielä aivan normaali. Minulla on yksi ihan pieni halkeama leuassa, mutta ei sen enempää. Tuntuu kuin olisi koko ajan naamari naamalla. Toivon, että maanantaina voisi vihdoin alkaa kuoriutuminen.
Minulla 1. päivä kuorinnan jälkeen. Ei ainakaan vielä näin aamupäivällä mitään ihmeempää eroa eiliseen verrattuna. Nyt saan tutkittua paremmin kirkkaassa päivänvalossa, miltä näyttää. Naama punoittaa edelleen, hiukan epätasaisesti. Otsa ei näytä kovin punaiselta, mutta sille riittikin kevyempi käsittely. Kasvojen alaosaan taidettiin laittaakin happoa muutama kerros. Kuten eilen, naama tuntuu edelleen kuivalle, vaikka olen pariin kertaan jo ehtinut taputella perusvoidetta ja nassu kiilteee rasvasta. Mitenköhän tässä jaksaa sinnitellä sisätiloissa tulevat päivät?
Omalla kohdallani etsauksesta ei puhuttu missään vaiheessa. Ilmeisesti te muut haette apua lähinnä arpiin? Minulla arvet eivät ole iso ongelma, vaikka aknesta on jäänytkin epätasaisuutta etenkin leuan alueelle. Itse haen lähinnä nyt helpotusta näppyihin, joita vielä jonkin verran esiintyy. Tosin finnejä helpoimmin ilmaantuukin juuri tuolle leuan alueelle, joten ihon epätasaisuuteen tavallaan tämäkin asia ehkä liittyy. Mutta mitään kovin syviä tai itseäni häiritseviä arpia minulle ei ole aknesta jäänyt. Niiden häviäminen olisi toki mukava lisäetu, mutta ei tavoite sinänsä.
Minäkin olen yrittänyt juoda vettä tavallista enemmän. En tiedä, vaikuttaako mihinkään, mutta tuskin haittaakaan. Olen myös joidenkin tällä palstalla esiintyvien neuvojen perusteella syönyt nyt pari viikkoa c-vitamiinia ja sinkkiä tavanomaisten kalaöljykapseleideni lisäksi. - tyttiturusta
tca1902 kirjoitti:
Minulla 1. päivä kuorinnan jälkeen. Ei ainakaan vielä näin aamupäivällä mitään ihmeempää eroa eiliseen verrattuna. Nyt saan tutkittua paremmin kirkkaassa päivänvalossa, miltä näyttää. Naama punoittaa edelleen, hiukan epätasaisesti. Otsa ei näytä kovin punaiselta, mutta sille riittikin kevyempi käsittely. Kasvojen alaosaan taidettiin laittaakin happoa muutama kerros. Kuten eilen, naama tuntuu edelleen kuivalle, vaikka olen pariin kertaan jo ehtinut taputella perusvoidetta ja nassu kiilteee rasvasta. Mitenköhän tässä jaksaa sinnitellä sisätiloissa tulevat päivät?
Omalla kohdallani etsauksesta ei puhuttu missään vaiheessa. Ilmeisesti te muut haette apua lähinnä arpiin? Minulla arvet eivät ole iso ongelma, vaikka aknesta on jäänytkin epätasaisuutta etenkin leuan alueelle. Itse haen lähinnä nyt helpotusta näppyihin, joita vielä jonkin verran esiintyy. Tosin finnejä helpoimmin ilmaantuukin juuri tuolle leuan alueelle, joten ihon epätasaisuuteen tavallaan tämäkin asia ehkä liittyy. Mutta mitään kovin syviä tai itseäni häiritseviä arpia minulle ei ole aknesta jäänyt. Niiden häviäminen olisi toki mukava lisäetu, mutta ei tavoite sinänsä.
Minäkin olen yrittänyt juoda vettä tavallista enemmän. En tiedä, vaikuttaako mihinkään, mutta tuskin haittaakaan. Olen myös joidenkin tällä palstalla esiintyvien neuvojen perusteella syönyt nyt pari viikkoa c-vitamiinia ja sinkkiä tavanomaisten kalaöljykapseleideni lisäksi.No niin, mun naama alkoikin kuoriutua jo! Leuka on täynnä isoja halkeamia ja muutamat kohdat on täynnä "hileitä". En ole rapsutellut yhtään, mutta kyllähän lohkeamista tapahtuu, jos tällä sementtinaamalla yhtään yrittää syödä tai haukottelee. En ole tänään pessyt naamaa (enkä aiokaan) vaan pariin kertaan tuputellut rasvaa kasvojen alaosiin. Olettaisin, että iho alkaa kuoritua muualtakin parin päivän kuluessa. Poskilla ei tosin vielä ole lohkeamia, vain kurttuja.
Tänään syötiin kalaa ja Möllerin kapseleita lisäksi! Tule tule hyvä iho... syön myös sinkkiä, c-vitamiinia sekä piimax-monitoimikapseleita. - döpöpöp
tyttiturusta kirjoitti:
No niin, mun naama alkoikin kuoriutua jo! Leuka on täynnä isoja halkeamia ja muutamat kohdat on täynnä "hileitä". En ole rapsutellut yhtään, mutta kyllähän lohkeamista tapahtuu, jos tällä sementtinaamalla yhtään yrittää syödä tai haukottelee. En ole tänään pessyt naamaa (enkä aiokaan) vaan pariin kertaan tuputellut rasvaa kasvojen alaosiin. Olettaisin, että iho alkaa kuoritua muualtakin parin päivän kuluessa. Poskilla ei tosin vielä ole lohkeamia, vain kurttuja.
Tänään syötiin kalaa ja Möllerin kapseleita lisäksi! Tule tule hyvä iho... syön myös sinkkiä, c-vitamiinia sekä piimax-monitoimikapseleita.Itselläni ei vielä varsinaista kuoriutumista ole tapahtunut, mutta leuassa on kyllä pieniä halkeamia ja iho on jo vähän hilseillyt siitä. Poskissa on kurttuja, mutta muualta kasvot näyttävät vielä normaaleilta. Toivottavasti minullakin alkaisi kohta varsinainen kuoriutuminen. Tukala olo naamassa on kun kiristää niin paljon, varsinkin syödessä ja puhuessa. Lisäksi alkaa tympiä tämä sisällä oleminen, kun ulkona on pitkän pimeyden jälkeen alkanut vihdoin paistaa aurinko. Tekisi niin mieli lähteä ulos hiihtämään tai vaikka edes kävelemään! :)
Minä syön myös vitamiineja. Olen iät ajat syönyt Multivita plussaa, joka sisältää sinkkiä ja vaikka mitä muuta. Lisäksi syön joka päivä kalanmaksaöljykapseleita. - Marjo29387
döpöpöp kirjoitti:
Itselläni ei vielä varsinaista kuoriutumista ole tapahtunut, mutta leuassa on kyllä pieniä halkeamia ja iho on jo vähän hilseillyt siitä. Poskissa on kurttuja, mutta muualta kasvot näyttävät vielä normaaleilta. Toivottavasti minullakin alkaisi kohta varsinainen kuoriutuminen. Tukala olo naamassa on kun kiristää niin paljon, varsinkin syödessä ja puhuessa. Lisäksi alkaa tympiä tämä sisällä oleminen, kun ulkona on pitkän pimeyden jälkeen alkanut vihdoin paistaa aurinko. Tekisi niin mieli lähteä ulos hiihtämään tai vaikka edes kävelemään! :)
Minä syön myös vitamiineja. Olen iät ajat syönyt Multivita plussaa, joka sisältää sinkkiä ja vaikka mitä muuta. Lisäksi syön joka päivä kalanmaksaöljykapseleita.Teillä on jännät paikat ja aika kireät myös tällä hetkellä. Tuota kiristävää vaihetta en todellakaan ikävöi, mutta se helpottaa nopeasti, kun iho alkaa irtoilla. Mielestäni myös osittainen irtoileminenkin jo helpotti, kun koko naama ei ollut enää yhtä kiinteää naamaria. Ja ihan niin kuin Döpöpöp (mistä tuo hauska nimi tulee, muistuttaa nallekarhua mielestäni, jostain syystä :) kirjoitti, niin siihen kalvomaiseen ihoon ei voiteet hyvin imeydy. Mutta sitä on hyvä silti rasvata, ettei se kuivu liikaa. Koittakaa jaksaa! Kohta alkaa iso irtoiluvaihe. Terveisin Marjo
- huolettaa vain
Marjo29387 kirjoitti:
Teillä on jännät paikat ja aika kireät myös tällä hetkellä. Tuota kiristävää vaihetta en todellakaan ikävöi, mutta se helpottaa nopeasti, kun iho alkaa irtoilla. Mielestäni myös osittainen irtoileminenkin jo helpotti, kun koko naama ei ollut enää yhtä kiinteää naamaria. Ja ihan niin kuin Döpöpöp (mistä tuo hauska nimi tulee, muistuttaa nallekarhua mielestäni, jostain syystä :) kirjoitti, niin siihen kalvomaiseen ihoon ei voiteet hyvin imeydy. Mutta sitä on hyvä silti rasvata, ettei se kuivu liikaa. Koittakaa jaksaa! Kohta alkaa iso irtoiluvaihe. Terveisin Marjo
Täältähän löytyy jo monia joilla on kokemusta tca-kuorinnoista:) itselläni on lukion jälkeen lievästä aknesta vielä omat muistot naamassa, kauan oon kamppaillu että kyllä niitten kanssa vielä joskus oppii elämään, mutta3 vuotta jo vaikuttanu omaan itsetuntoon niin paljon, että kyllä se täytyy nyt testata tota tca:ta. huolettaa vain se, että parivuotta sitten kävin siluetissa ihotautilääkärillä(joku virolainen muija se oli) ja se kysy onko multa leikattu esim. luomia että näkyis kuinka arvet on parantunu, sitten se totes että mulla on vähän keloidinen iho, eli arven liikakasvua, eli laaserit ei mulle ainakaan käy, sitten se ehdotti että voidaan testata tota tca:ta että vielä olis vastaanotto aikaa 15min:D enhän mä sillon uskaltanu samantien, ja sanoin että mietin vielä asiaa! Eli kysymys kaikille jotka lukee-> onko kellään muulla joka nyt on käyny hapossa todettu lievää tai keloidista ihoa? tai että laaseri ei kuulemma sovellu sinulle mutta tca kyllä?? kiitos olisi ihana saada apua näihin kysymyksiin:)
- döpöpöp
huolettaa vain kirjoitti:

En valitettavasti osaa vastata edellisen kirjoittajan kysymykseen. Itselläni kun sopii sekä laser että TCA. Mutta jos lääkäri sanoi TCA:n sopivan sinulle, niin kannattaa ehdottomasti mennä!
Sitten tämän päivän kuulumisia:
Minulla alkoi jo eilen illalla iho kuoriutua ihan vähän leuasta. Nyt aamulla leuasta on tullut jo sellainen pieni ympyrämuotoinen alue esiin ja leuan iho on alkanut kuoriutua jo toiseltakin puolelta. Myös suun yläpuolella on pienoista kuorintaa havaittavissa.
Ihanan sileältä tuntuu tuo leuasta paljastunut uusi iho! Siinä kohtaa tosin ei ollut arpia, joten en voi vielä sanoa kuorinnan vaikutusta itse arpiin. Pahimmat arvet ovat poskissa, joten tuskin maltan odottaa, että iho alkaa kuoriutua sieltäkin.
Sitten pari kysymystä, joita olen tässä pohtinut. Pitääkö Bevitaa laittaa myös uuden ihon päälle? Ja kuinka kauan kestää, että TCA:sta tullut punoitus häviää? Minulla on nimittäin vieläkin joitakin punaisia kohtia ja huomasin, että ne ovat myös kuoriutuneessa ihossa. Minulle oli muodostunut leukaan punainen viiva (?), joka nyt näyttää tässä uudessakin ihossa ihan yhtä punaiselta. Ei ole kauhean mukavaa, kun naamani on muutenkin vielä täynnä punaisia arpia ja sitten TCA aiheuttaa vielä tuollaisia viivoja lisäksi..
Onnistuttiin näköjään tähänkin keskusteluun saamaan tuo liekin kuva! ;) - tyttiturusta

Onnistuttiin näköjään tähänkin keskusteluun saamaan tuo liekin kuva! ;)Hei taas!
Minulla kuoriutuminen on alkanut kunnolla! Koko leuka on täynnä pitkiä ihoriekaleita ja alta paljastuvaa ihoa pääsee tiirailemaan. Ihan sileältä näyttää, mutta kaikki kohoarvet eivät ole hävinneeet (tca:n tuskin edes voi vaikuttaa niihin). Bevitaa voi laittaa koko kasvoihin. Marjo taisi mainita edellisessä ketjussa, että hän laittoi 2-3 kertaa päivässä koko kasvoihin.
Voisiko, Döpidöp, tuo sinun punainen viivasi johtua ihokerroksen irtoilemista? Esimerkiki etsauskohdat kuulema punottavat ainakin yli kuukauden, ehkäpä muutkin punertavat kohdat häipyvät sitten ajan kanssa. Jos häiritsee pahasti, niin kannattaa soittaa vaikka sille sairaanhoitajalle ja kysyä.
Tsemppiä! - tca1902
huolettaa vain kirjoitti:
Täältähän löytyy jo monia joilla on kokemusta tca-kuorinnoista:) itselläni on lukion jälkeen lievästä aknesta vielä omat muistot naamassa, kauan oon kamppaillu että kyllä niitten kanssa vielä joskus oppii elämään, mutta3 vuotta jo vaikuttanu omaan itsetuntoon niin paljon, että kyllä se täytyy nyt testata tota tca:ta. huolettaa vain se, että parivuotta sitten kävin siluetissa ihotautilääkärillä(joku virolainen muija se oli) ja se kysy onko multa leikattu esim. luomia että näkyis kuinka arvet on parantunu, sitten se totes että mulla on vähän keloidinen iho, eli arven liikakasvua, eli laaserit ei mulle ainakaan käy, sitten se ehdotti että voidaan testata tota tca:ta että vielä olis vastaanotto aikaa 15min:D enhän mä sillon uskaltanu samantien, ja sanoin että mietin vielä asiaa! Eli kysymys kaikille jotka lukee-> onko kellään muulla joka nyt on käyny hapossa todettu lievää tai keloidista ihoa? tai että laaseri ei kuulemma sovellu sinulle mutta tca kyllä?? kiitos olisi ihana saada apua näihin kysymyksiin:)
2. päivää kuorinnasta ja kuten Marjo29387 tuossa osuvasti sanoikin, hiukan kireimmissä tunnelmissa ollaan myös jo täällä. Tunsin heti herättyäni, että nyt on jotain tapahtunut. Kiristää, vaikka ei edes liikuttaisi kasvojen lihaksia. Otsaa lukuunottamatta kasvoilla on nyt selkeämmin sellainen laikukas, eilistä tummempi punaisenruskea kuiva kalvo, joka on enemmän käsitellyiltä alueilta tummempi. Otsa näyttää jopa suht normaalilta, mutta tuntuu kuitenkin kuivalta. Ja tosiaankin, rasva ei imeydy, vaan kiiltelee siinä pinnalla. Nyt ei enää olisi asiaa ihmisten ilmoille. Eli samalla lailla tämä etenee kuin yleensä muillakin. En usko, että vielä tänään alkaa kuoriutua.
Nimimerkille "huolettaa vain", minulla ei ole todettu keloidista ihoa. Olen ahkerasti pyörinyt lukemassa tca-kuorinnoista ja aika monessa yhteydessä on kyllä mainittu, ettei tca-kuorinta sovi keloidiin taipuvaiselle iholle. Mutta tietysti tapaukseesi perehtynyt lääkäri pystyy arvioimaan paremmin, voidaanko sinulle tehdä esimerkiksi vähän kevyempi kuorinta, jolloin arpeutumisen riskikin on pienempi. - tca1902
döpöpöp kirjoitti:
En valitettavasti osaa vastata edellisen kirjoittajan kysymykseen. Itselläni kun sopii sekä laser että TCA. Mutta jos lääkäri sanoi TCA:n sopivan sinulle, niin kannattaa ehdottomasti mennä!
Sitten tämän päivän kuulumisia:
Minulla alkoi jo eilen illalla iho kuoriutua ihan vähän leuasta. Nyt aamulla leuasta on tullut jo sellainen pieni ympyrämuotoinen alue esiin ja leuan iho on alkanut kuoriutua jo toiseltakin puolelta. Myös suun yläpuolella on pienoista kuorintaa havaittavissa.
Ihanan sileältä tuntuu tuo leuasta paljastunut uusi iho! Siinä kohtaa tosin ei ollut arpia, joten en voi vielä sanoa kuorinnan vaikutusta itse arpiin. Pahimmat arvet ovat poskissa, joten tuskin maltan odottaa, että iho alkaa kuoriutua sieltäkin.
Sitten pari kysymystä, joita olen tässä pohtinut. Pitääkö Bevitaa laittaa myös uuden ihon päälle? Ja kuinka kauan kestää, että TCA:sta tullut punoitus häviää? Minulla on nimittäin vieläkin joitakin punaisia kohtia ja huomasin, että ne ovat myös kuoriutuneessa ihossa. Minulle oli muodostunut leukaan punainen viiva (?), joka nyt näyttää tässä uudessakin ihossa ihan yhtä punaiselta. Ei ole kauhean mukavaa, kun naamani on muutenkin vielä täynnä punaisia arpia ja sitten TCA aiheuttaa vielä tuollaisia viivoja lisäksi..
Onnistuttiin näköjään tähänkin keskusteluun saamaan tuo liekin kuva! ;)Ollaankin näköjään kaikki kolme samaan aikaan linjoilla :-)
Döpöpöp, minua on ohjeistettu käyttämään noita perusvoiteita niin kauan kuin iho punoittaa eli vielä varmaan vielä viikko pari kuoriutumisen jälkeenkin. Myös hajustettuja tuotteita pitäisi välttää nyt toipumisvaiheessa. Voisit varmaan vielä siihen kuoriutuneeseen kohtaankin levitää kevyesti sitä Bevita. Ehkä voit vaihtaa kevyempään perusvoiteeseen tarvittaessa, jos se tuntuu liian tuhdilta. Minulla on kotona paitsi Bevitaa, myös Novalania. Novalan tuntuu hiukan kevyemmältä, joten nyt olen rasvaillut Bevitalla ja pessyt varovasti Novalanilla.
Millä aineilla te muut muuten olette pesseet kasvonne nyt kuoriutumisen aikana? Itse päädyin tuohon Novalaniin, vaikka yleensä puhdistan Erisannin puhdistusemulsiolla. Erisanissa on muistaakseni pieniä pitoisuuksia jotain ainetta (sitruunahappoa?), joka silmiin mennessä hiukan ärsytttää, joten ajattelin, että Novalan olisi nyt muutenkin ärtyneelle iholle turvallisempi vaihtoehto. - Marjo29387
tca1902 kirjoitti:
Ollaankin näköjään kaikki kolme samaan aikaan linjoilla :-)
Döpöpöp, minua on ohjeistettu käyttämään noita perusvoiteita niin kauan kuin iho punoittaa eli vielä varmaan vielä viikko pari kuoriutumisen jälkeenkin. Myös hajustettuja tuotteita pitäisi välttää nyt toipumisvaiheessa. Voisit varmaan vielä siihen kuoriutuneeseen kohtaankin levitää kevyesti sitä Bevita. Ehkä voit vaihtaa kevyempään perusvoiteeseen tarvittaessa, jos se tuntuu liian tuhdilta. Minulla on kotona paitsi Bevitaa, myös Novalania. Novalan tuntuu hiukan kevyemmältä, joten nyt olen rasvaillut Bevitalla ja pessyt varovasti Novalanilla.
Millä aineilla te muut muuten olette pesseet kasvonne nyt kuoriutumisen aikana? Itse päädyin tuohon Novalaniin, vaikka yleensä puhdistan Erisannin puhdistusemulsiolla. Erisanissa on muistaakseni pieniä pitoisuuksia jotain ainetta (sitruunahappoa?), joka silmiin mennessä hiukan ärsytttää, joten ajattelin, että Novalan olisi nyt muutenkin ärtyneelle iholle turvallisempi vaihtoehto.Ensiksi haluan sanoa Döpöpöpille, että kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä... Kun iho on irtoillut niin paikoin se on punoitteleva. Minulla ne punaisimmat läiskät jäivät siitä etsauksesta (sinullehan ei kuitenkaan etsattu, eikö niin?) ja kestivät 2-3 viikkoakin. Päivä päivältä ne vaalenivat pois. Mutta saahan ne toisaalta meikillä piiloon, jos häiritsevät. Sen voin kyllä sanoa, että niistä kohdista, missä punoitus oli rajuinta, niin arvetkin hävisi parhaiten. Eli siinä on ihan suoraan yhteys, mitä kovempi ja syvempi hoito, sitä pidempään iho punoittaa siitä kohdasta kuoriutumisen jälkeenkin, mutta sitä parempi on sitten hoidon teho siinä kohdassa. Ja omasta kokemuksesta voin kertoa, että heti ihon irrottua se uusi iho saattaa olla vähän turvonnut ja punoitteleva ja muutenkin hilseilevä ja pestessä kirvelevä. Mutta oma hoitoni, varsinkin ensimmäinen kerta, oli tosi voimakas. Riippuu varmaan myös ihotyypistä ja hoidon tehosta, joillakin ei ole punoitusta ja jälkeen päin ärtyneisyyttä yhtään. Sitten se uusi iho muutaman viikon kuluessa pikku hiljaa rauhoittuu ja lopullinen tulos näkyy vasta kuukauden kahden päästä. Eli vielä Döpöpille, eikos siitä hoidostasi ole vasta vajaa viikko, toipuminen on ihan alussa vasta, että älä mieti sitä ihoasi nyt liikaa, että miltä se näyttää tai tuntuu tai punoittaako... :-) Tulee vain turhaa stressiä :-)
Minä laitoin sitä Bevitaa myös kuoriutumisen jälkeenkin 2-3 viikkoa kosteusvoiteeksi, ja pesut tein sellaisella vaahtomaisella pesuaineella kuin Elivo. Se oli ihan hyvä ja sitä olen ostanut myöhemminkin kasvojen pesuun, tykästyin siihen. Sitten ohjeissa oli, että iholla kannattaa käyttää kuoriutumisen jälkeenkin herkän ihon ihohoitotuotteita, että vaikka normaalisti käyttäisi rasvaisen ihon tuotteita, niin ne on liian vahvoja heti ihon irtoilun jälkeen taas aloitettaviksi, ja se piti omalla kohdallani paikkansa. Käytin sitten sitä Elivo Bevita ohjelmaa ja hyvin iho rauhoittui.
Miten olette muuten suunnitelleet, vieläkö aiotte mennä tänä keväänä hoitoon uudelleen vaiko vasta syksyllä, kun kohta alkaa nuo keväthanget ja kirkas aurinko? Kyselee Marjo - tyttiturusta
tca1902 kirjoitti:
2. päivää kuorinnasta ja kuten Marjo29387 tuossa osuvasti sanoikin, hiukan kireimmissä tunnelmissa ollaan myös jo täällä. Tunsin heti herättyäni, että nyt on jotain tapahtunut. Kiristää, vaikka ei edes liikuttaisi kasvojen lihaksia. Otsaa lukuunottamatta kasvoilla on nyt selkeämmin sellainen laikukas, eilistä tummempi punaisenruskea kuiva kalvo, joka on enemmän käsitellyiltä alueilta tummempi. Otsa näyttää jopa suht normaalilta, mutta tuntuu kuitenkin kuivalta. Ja tosiaankin, rasva ei imeydy, vaan kiiltelee siinä pinnalla. Nyt ei enää olisi asiaa ihmisten ilmoille. Eli samalla lailla tämä etenee kuin yleensä muillakin. En usko, että vielä tänään alkaa kuoriutua.
Nimimerkille "huolettaa vain", minulla ei ole todettu keloidista ihoa. Olen ahkerasti pyörinyt lukemassa tca-kuorinnoista ja aika monessa yhteydessä on kyllä mainittu, ettei tca-kuorinta sovi keloidiin taipuvaiselle iholle. Mutta tietysti tapaukseesi perehtynyt lääkäri pystyy arvioimaan paremmin, voidaanko sinulle tehdä esimerkiksi vähän kevyempi kuorinta, jolloin arpeutumisen riskikin on pienempi.No niin, viiden vuorokausi lähtee käyntiin. Leuasta roikkuu kolmensentin riekaleita, mutta iho on edelleen poskissa kiinni, vaikka meneekin makkaroille. Milloinkahan se irtoaa? Ei ole auttanut mun kohoarpiin leuassa, mutta toivottavasti poskien arpiin...
- tca1902
tyttiturusta kirjoitti:
No niin, viiden vuorokausi lähtee käyntiin. Leuasta roikkuu kolmensentin riekaleita, mutta iho on edelleen poskissa kiinni, vaikka meneekin makkaroille. Milloinkahan se irtoaa? Ei ole auttanut mun kohoarpiin leuassa, mutta toivottavasti poskien arpiin...
Minulla nyt kolmas kuorinnan jälkeinen päivä. Kuoriutuminen alkoi itse asiassa jo eilen alkuillasta! Suun ympärille ilmaantui heti suihkussakäynnin (vaikka en edes kastellut kasvoja) jälkeen kuivia pikkuriepuja ja muutama pala jo irtosikin. Olisiko vesihöyry jotenkin edistänyt asiaa? Yön aikana ei ole tapahtunut kovin paljon varsinaista kuoriutumista, mutta nyt iho on voimakkaammin käsitellyiltä kohdista ryppyinen ja repaleen alkuja on tullut muutamia lisää. Ja myös liimamaiasuuden tunne kasvoilla on yön aikana lisääntynyt. Yritän tänään syödä hiukan varovaisemmin, sillä en haluaisi sen kuoriutuvan "pakottamalla".

Eteneepä sinulla hoito nopeasti, tca1902! Itselläni ei ollut kolmantena päivänä vielä merkkiäkään kuoriutumisesta.
Itse odottelen tässä myös, että koska posket alkava kuoriuta. Suun ympäriltä on kuoriutunut jo aika paljon, mutta poskista ei. Otsa näyttää myös edelleen melko normaalilta. Tämä viikko vielä aikaa, toivottavasti naama ehtii kuoriutua siihen mennessä. - döpöpöp
döpöpöp kirjoitti:
Eteneepä sinulla hoito nopeasti, tca1902! Itselläni ei ollut kolmantena päivänä vielä merkkiäkään kuoriutumisesta.
Itse odottelen tässä myös, että koska posket alkava kuoriuta. Suun ympäriltä on kuoriutunut jo aika paljon, mutta poskista ei. Otsa näyttää myös edelleen melko normaalilta. Tämä viikko vielä aikaa, toivottavasti naama ehtii kuoriutua siihen mennessä.Illan kuulumisia:
Nyt on leuka kuoriutunut jo melkein kokonaan ja kuoriutuminen alkaa pikkuhiljaa levitä poskiin. Leuan uusi iho ei punoita enää yhtään ja se eilinen kummallisen näköinen punainen viivakin on kadonnut. Toinen poski on kuoriutunut ihan vähän nenän vierestä ja se kyllä punoittaa todella paljon. Toisaalta se punoitti jo ennen kuorintaakin, koska se on niin pahasti arpeutunut. - tca1902
döpöpöp kirjoitti:
Illan kuulumisia:
Nyt on leuka kuoriutunut jo melkein kokonaan ja kuoriutuminen alkaa pikkuhiljaa levitä poskiin. Leuan uusi iho ei punoita enää yhtään ja se eilinen kummallisen näköinen punainen viivakin on kadonnut. Toinen poski on kuoriutunut ihan vähän nenän vierestä ja se kyllä punoittaa todella paljon. Toisaalta se punoitti jo ennen kuorintaakin, koska se on niin pahasti arpeutunut.Helpotus! Minulla naaman keskiosa on lähes kokonaan kuoriutunut tänään. Tarkoitan suun ympäristöä, nenän alla olevaa ja suoraan suun alla olevaa leuan aluetta sekä suupieliä. Ennen kuin rätit irtosivat, ne kuivat riekaleet kutittelivat melkoisesti esimerkiksi syödessä tai puhuessa. Se oli minusta oikeastaan ikävämpää kuin se liimanaama-vaihe.
Myös poskeni ovat alkaneet kuoriutua ja otsassa kulmakarvojen yläpuolella näkyy pientä repaletta. Miten tämä eteneekin näin nopeasti?
Tyttiturusta, miltä muuten ne etsatut kohtasi näyttävät nyt kuoriutumisvaiheessa? Erottuvatko tummempina tai punaisempina? - tyttiturusta
tca1902 kirjoitti:
Helpotus! Minulla naaman keskiosa on lähes kokonaan kuoriutunut tänään. Tarkoitan suun ympäristöä, nenän alla olevaa ja suoraan suun alla olevaa leuan aluetta sekä suupieliä. Ennen kuin rätit irtosivat, ne kuivat riekaleet kutittelivat melkoisesti esimerkiksi syödessä tai puhuessa. Se oli minusta oikeastaan ikävämpää kuin se liimanaama-vaihe.
Myös poskeni ovat alkaneet kuoriutua ja otsassa kulmakarvojen yläpuolella näkyy pientä repaletta. Miten tämä eteneekin näin nopeasti?
Tyttiturusta, miltä muuten ne etsatut kohtasi näyttävät nyt kuoriutumisvaiheessa? Erottuvatko tummempina tai punaisempina?Minullakin lähes koko leuka on kuoriutunut, ja riekaleetkin tippuneet. Posket ovat sen sijaan edelleen tiukasti kelmun peitossa. Toiselle puolelle on tullut sentään jo pieni särö, mutta epäilempä, että poskieni kohdalla kestääkin kauemmin tämä kuoriutuminen.
Etsauskohdista en osaa sanoa, sillä ne ovat lähestulkoon sen kelmun alla! Pari etsattua kohtaa on ilmestynyt lean sivuosaan, ja mielestäni ne eivät punoita kovin pahasti. Melkeimpä tekisi mieli sanoa, että ne ovat vaaleampia kuin aiemmin! Kuopatkin vaikuttaisivat tasaisemmilta, mutta paha sanoa mitään tässä vaiheessa. Ptäisi testata meikkivoiteen kanssa, saako ne piiloon. Nuo kuopat eivät muutenkaan olleet niitä pahimpia. Minullahan etsaus tehtiin vain 20% ja koko naama käsiteltiin 10%. Luulisin, että ensi kerralla pitoisuuksia voidaan nostaa jonkin verran.
Olisikohan siis niin, että etsaus pitää kelmun kiinni poskillani? Kuulostaa ainakin siltä, että Döpidöp on saavuttanut minua kuoriutumisvauhdissa ;) - döpöpöp
tyttiturusta kirjoitti:
Minullakin lähes koko leuka on kuoriutunut, ja riekaleetkin tippuneet. Posket ovat sen sijaan edelleen tiukasti kelmun peitossa. Toiselle puolelle on tullut sentään jo pieni särö, mutta epäilempä, että poskieni kohdalla kestääkin kauemmin tämä kuoriutuminen.
Etsauskohdista en osaa sanoa, sillä ne ovat lähestulkoon sen kelmun alla! Pari etsattua kohtaa on ilmestynyt lean sivuosaan, ja mielestäni ne eivät punoita kovin pahasti. Melkeimpä tekisi mieli sanoa, että ne ovat vaaleampia kuin aiemmin! Kuopatkin vaikuttaisivat tasaisemmilta, mutta paha sanoa mitään tässä vaiheessa. Ptäisi testata meikkivoiteen kanssa, saako ne piiloon. Nuo kuopat eivät muutenkaan olleet niitä pahimpia. Minullahan etsaus tehtiin vain 20% ja koko naama käsiteltiin 10%. Luulisin, että ensi kerralla pitoisuuksia voidaan nostaa jonkin verran.
Olisikohan siis niin, että etsaus pitää kelmun kiinni poskillani? Kuulostaa ainakin siltä, että Döpidöp on saavuttanut minua kuoriutumisvauhdissa ;)Ei ole paljoa muutosta iltaan. Leuka on kuoriutunut ja poskien reunasta vähän. Muuten ovat kyllä posket sekä otsa tiukasti kelmun alla ja näyttää, etteivät vähään aikaan ala edes kuoriutua.
Tca1902 on minua paljon edellä, vaikka hoito tehtiin kaksi päivää myöhemmin! Tämä minun hidas vauhtini tosiaan johtuu todella pienihuokoisesta ihostani. Minulla kuoriutuminen ei edes tapahdu sillä tavalla, että irtoaa isoja suikaleita. Minulla lähinnä iho hilseilee pieninä palasina poies. - tyttiturusta
döpöpöp kirjoitti:
Ei ole paljoa muutosta iltaan. Leuka on kuoriutunut ja poskien reunasta vähän. Muuten ovat kyllä posket sekä otsa tiukasti kelmun alla ja näyttää, etteivät vähään aikaan ala edes kuoriutua.
Tca1902 on minua paljon edellä, vaikka hoito tehtiin kaksi päivää myöhemmin! Tämä minun hidas vauhtini tosiaan johtuu todella pienihuokoisesta ihostani. Minulla kuoriutuminen ei edes tapahdu sillä tavalla, että irtoaa isoja suikaleita. Minulla lähinnä iho hilseilee pieninä palasina poies.Hei taas!
Nyt alkaa jo vähän nyppiä tämä sisällä istuminen. Poskien kelmuille ei näytä tapahtuvan mitään... Onkohan tuo Bevita liian rasvaista käytettäväksi viikkotolkulla? Minulle on tullut leukaan kuoriintuneelle iholle muutama punainen näppy, ei mitään syviä finnejä mutta kuitenkin? Milloin sinulla Marjo alkoi poskien kuoriutuminen? - döpöpöp
tyttiturusta kirjoitti:
Hei taas!
Nyt alkaa jo vähän nyppiä tämä sisällä istuminen. Poskien kelmuille ei näytä tapahtuvan mitään... Onkohan tuo Bevita liian rasvaista käytettäväksi viikkotolkulla? Minulle on tullut leukaan kuoriintuneelle iholle muutama punainen näppy, ei mitään syviä finnejä mutta kuitenkin? Milloin sinulla Marjo alkoi poskien kuoriutuminen?Tyttiturusta, sama juttu täällä. Poskille ja otsalle ei tapahdu yhtään mitään. Näyttää todella epätodennäköiseltä, että naamani olisi tämän viikon aikana kuoriutunut kokonaan. Ensi viikolla minun on kuitenkin pakko lähteä ihmisten ilmoille.
Minullekin on tullut leukaan yksi pieni finni (ja toinen näyttää olevan myös tulossa), vaikka nykyään minulle tulee finnejä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. En oikein edes uskalla tehdä noille finneille mitään, kun pelkään uuden ihon olevan niin herkkää. Rasvaisen Bevitan voitelu naamalle tuskin parantaa tilannetta.
Kelmu on myös kiristynyt pahasti naamassa ja silmäkulmissa se on jo niin kireällä, että alkaa halkeilla. Se ei ole vielä valmis irtoamaan, sillä haljenneita kohtia kirvelee pahasti. Iho on kuitenkin niin kireällä siinä kohdassa, että sen takia halkeilee. - tinde 76
döpöpöp kirjoitti:
Tyttiturusta, sama juttu täällä. Poskille ja otsalle ei tapahdu yhtään mitään. Näyttää todella epätodennäköiseltä, että naamani olisi tämän viikon aikana kuoriutunut kokonaan. Ensi viikolla minun on kuitenkin pakko lähteä ihmisten ilmoille.
Minullekin on tullut leukaan yksi pieni finni (ja toinen näyttää olevan myös tulossa), vaikka nykyään minulle tulee finnejä ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. En oikein edes uskalla tehdä noille finneille mitään, kun pelkään uuden ihon olevan niin herkkää. Rasvaisen Bevitan voitelu naamalle tuskin parantaa tilannetta.
Kelmu on myös kiristynyt pahasti naamassa ja silmäkulmissa se on jo niin kireällä, että alkaa halkeilla. Se ei ole vielä valmis irtoamaan, sillä haljenneita kohtia kirvelee pahasti. Iho on kuitenkin niin kireällä siinä kohdassa, että sen takia halkeilee.Hei! Olen huomenna menossa Tampereelle kemialliseen kuorintaan(onkohan se juuri tämä tca-juttu).Kuinka pitkään pitää siis olla sisällä? ja saako tästä sairaslomaa?Minun pitäisi mennä maanantaina töihin!!
- döpöpöp
tinde 76 kirjoitti:
Hei! Olen huomenna menossa Tampereelle kemialliseen kuorintaan(onkohan se juuri tämä tca-juttu).Kuinka pitkään pitää siis olla sisällä? ja saako tästä sairaslomaa?Minun pitäisi mennä maanantaina töihin!!
Nyt kyllä alkaa kärsivällisyys loppua. Viikko istuttu sisällä ja ainoastaan leuka on kuoriutunut. Tai pikemminkin hilseillyt, mitään varsinaista kuoriutumista minulla ei ole missään vaiheessa ollut. Posket ja otsa näyttävät melko normaaleilta, ainoastaan naamaa kurtistaessa ne näyttävät ryppyisiltä. Ei merkkiäkään siitä, että ne alkaisivat joskus kuoriutua! Olen jo ihan epätoivoinen, sillä minulla on vaan tämä loppuviikko aikaa olla kotona. Voiko tätä kuorintaa jotenkin nopeuttaa? Pitäisikö soittaa sinne lääkärille ja kysyä mitä teen? Eihän tämän kuorinnan ole tarkoitus näin hitaasti edetä.

Lyhyesti omasta tilanteestani: eilen kuoriutui suurin osa poskien ihosta. Nyt on jäljellä enää muutama neliösentti ruskeaa kuollutta ihoa poskipäiden yläosissa. Varmaan nuo viimeiset poskirievut häviävät iltaan mennessä. Otsa on ollut nämä päivät tosi rauhallinen kevyemmän käsittelyn vuoksi. Aamulla siinä oli pieni pätkä rullautunutta ihoa, mutta muuten kuoriutuu varmaan hitaammin ja pienempinä palasina kuin muu osa kasvoista.
Kuolleen ihon alta on paljastunut uutta ihoa, joka on vielä etenkin voimakkaasti käsitellyltä alueelta punertava. Toiselta puolelta leukaa punoitus lähtee alhaalta viivasuorana rajana mutta haalistuu ylös päin astettain. Punoitus on kuitenkin päivässä parissa tasoittunut, joten en ole yhtään huolestunut. Ilmeisesti paranemista voi odottaa vielä viikkojenkin aikana, joten en vielä anna tuomiota lopputuloksesta. En odottanut mitään ihmeitä, joten en ainakaan isommin tule pettymään.
Döpöpöp ja tyttiturusta, nyt kärsivällisyyttä! Jos menette vasta ensi viikolla töihin (kuten minäkin), tässä on vielä hyvin aikaa! Vaikka ymmärrän kyllä, että kotona nyhvääminen alkaa jo nyppiä. Nyt on kuitenkin vasta keskiviikkoaamu eli maanantaihin on vielä viisi päivää. Ehkä aloitte verrata itseänne minuun, jolla kuorinta tuntuu etenevän ehkä jopa keskimääräistä rivakammin? Aika monessa yhteydessä olen nähnyt kuoriutumisajaksi mainittavan 7-10 päivää eli olette vielä ihan normaalissa vauhdissa.
Myös minulle ilmaantui toissapäivänä kuin tyhjästä yksi pienenpieni finni, joka muuttui nopeasti valkopäiseksi. Minullahan noita näppyjä vielä valitettavasti tulee, mutta ei yleensä tuohon kohtaa leukaa eikä noin nopeasti. Joten kyllä taitaa liittyä ihan siihen kuorintaan. - tyttiturusta
tca1902 kirjoitti:
Lyhyesti omasta tilanteestani: eilen kuoriutui suurin osa poskien ihosta. Nyt on jäljellä enää muutama neliösentti ruskeaa kuollutta ihoa poskipäiden yläosissa. Varmaan nuo viimeiset poskirievut häviävät iltaan mennessä. Otsa on ollut nämä päivät tosi rauhallinen kevyemmän käsittelyn vuoksi. Aamulla siinä oli pieni pätkä rullautunutta ihoa, mutta muuten kuoriutuu varmaan hitaammin ja pienempinä palasina kuin muu osa kasvoista.
Kuolleen ihon alta on paljastunut uutta ihoa, joka on vielä etenkin voimakkaasti käsitellyltä alueelta punertava. Toiselta puolelta leukaa punoitus lähtee alhaalta viivasuorana rajana mutta haalistuu ylös päin astettain. Punoitus on kuitenkin päivässä parissa tasoittunut, joten en ole yhtään huolestunut. Ilmeisesti paranemista voi odottaa vielä viikkojenkin aikana, joten en vielä anna tuomiota lopputuloksesta. En odottanut mitään ihmeitä, joten en ainakaan isommin tule pettymään.
Döpöpöp ja tyttiturusta, nyt kärsivällisyyttä! Jos menette vasta ensi viikolla töihin (kuten minäkin), tässä on vielä hyvin aikaa! Vaikka ymmärrän kyllä, että kotona nyhvääminen alkaa jo nyppiä. Nyt on kuitenkin vasta keskiviikkoaamu eli maanantaihin on vielä viisi päivää. Ehkä aloitte verrata itseänne minuun, jolla kuorinta tuntuu etenevän ehkä jopa keskimääräistä rivakammin? Aika monessa yhteydessä olen nähnyt kuoriutumisajaksi mainittavan 7-10 päivää eli olette vielä ihan normaalissa vauhdissa.
Myös minulle ilmaantui toissapäivänä kuin tyhjästä yksi pienenpieni finni, joka muuttui nopeasti valkopäiseksi. Minullahan noita näppyjä vielä valitettavasti tulee, mutta ei yleensä tuohon kohtaa leukaa eikä noin nopeasti. Joten kyllä taitaa liittyä ihan siihen kuorintaan.Huomenta vain minunkin puolestani!
Itselläni kuoriuruminen on kyllä ollut "kuoriutumista" sanan varsinaisessa mielessä, ehkäpä nyt poskien kohdalla irtoilu on ollut hilsemäistä. Kuoriutuminen etenee hitaasti leuan alueelta kohti korvia, mutta laajat alueet poskilla on yhä kelmun peitossa. Minulla iho ei ole muuten koko aikana ollut punoittavaa, kelmun alta on paljastunut normaalin väristä ihoa. Tästäkin syystä tulkitsen, että kuorinta olisi voitu tehdä voimakkaamminkin. Ne suupielien ympärillä olevat arvet, jotka ovat paljastuneet ovat mielestäni hennomman värisiä kuin ennen kuorintaa. Se on mielestäni mielenkiintoinen juttu! nyt noita valkopäitä on tullut mulle leukaan ainakin 3-4, ja täytyy toivoa, että eivät paisu finneiksi. Annan niiden olla niine hyvineen.
Döpidöp, vit mielsetäni ihan hyvin soittaa sille sairaanhoitajalle ja kysäistä, että kuinka sinun tyyppisen ihon kohdalla on yleensä toimittu Ehkäpä sinun kohdallasi tarvitaan se maksimiaika. - Marjo29387
tyttiturusta kirjoitti:
Huomenta vain minunkin puolestani!
Itselläni kuoriuruminen on kyllä ollut "kuoriutumista" sanan varsinaisessa mielessä, ehkäpä nyt poskien kohdalla irtoilu on ollut hilsemäistä. Kuoriutuminen etenee hitaasti leuan alueelta kohti korvia, mutta laajat alueet poskilla on yhä kelmun peitossa. Minulla iho ei ole muuten koko aikana ollut punoittavaa, kelmun alta on paljastunut normaalin väristä ihoa. Tästäkin syystä tulkitsen, että kuorinta olisi voitu tehdä voimakkaamminkin. Ne suupielien ympärillä olevat arvet, jotka ovat paljastuneet ovat mielestäni hennomman värisiä kuin ennen kuorintaa. Se on mielestäni mielenkiintoinen juttu! nyt noita valkopäitä on tullut mulle leukaan ainakin 3-4, ja täytyy toivoa, että eivät paisu finneiksi. Annan niiden olla niine hyvineen.
Döpidöp, vit mielsetäni ihan hyvin soittaa sille sairaanhoitajalle ja kysäistä, että kuinka sinun tyyppisen ihon kohdalla on yleensä toimittu Ehkäpä sinun kohdallasi tarvitaan se maksimiaika.Terve ja anteeksi pitkä poissaolo netin ääreltä. Meillä on ollut vieraita ja niin täysi meno ja kiire, etten ole ehtinyt tänne vastailemaan.
Döpöpöpillä ja Turun tytöllä on sitten se ikävin vaihe menossa. Minäkin muistan sen vaiheen, kun suun ympäriltä oli jo iho irtoillut, mutta poskien alueella sitä vielä oli jäljellä. Ja istui kiinni kuin SE junttilan tuvan seinässä. Keskiposket on kuulemman se kohta, mistä iho irtoaa viimeiseksi ja niin se oli itsellänikin, tai ihan viimeksi minulta lähti korvien läheltä. Olisiko ollut 8-9 päivä kun viimeiset ns. kuorinta-alueet irtoili ja sitten jäi vielä muutama etsauskohta, missä oli pisimpään sitä kuivaa ihoa paksuimmalta. En tiedä onko tämä aina hyvä juttu tai suositeltavaa, mutta mielestäni se iho kyllä sai vähän irtoiluvauhtia, kun pidin märkää pyyhettä kasvoilla, kun se iho kovasti kiristi, ja päälle hyvin hellävaraisesti rasvasin hankaamatta ihoa. Tein tätä 3kin kertaa päivässä. Tai saattaapi olla, että tein sitä märkä pyyhe -hoitoa siinä vaiheessa, kun se iho olisi jo muutenkin ollut lähellä irtoilemista. Enpä osaa sanoa, mutta olen varma, että se vähän nopeutti ihon irtoamista.
Döpölle vielä, eikös se ollut niin, että ihosi oli tosi pienihuokosinen, vai miten oikein kirjoitit tuolla ketjun alussa, (tarkastinkin sen postauksesi, siinä oli, että lääkärisi oli sanonutkin, että ihosi kuoriutuminen voi olla hidasta). Kyllä se siitä irtoilee, ja kun se alkaa irrota, niin sitten se menee kyllä aika nopeasti. Yhtään ei saa ihoa itse vetää irti ja pitää vaan rasvata, että se iho ei liikaa halkeile. Tiedän että tuo aika on tosi ikävää, tulee mökkihöperöksi. Tosin minä olen sellainen luonteeltani, että en enää viitsinyt olla kotona, joten menin silloin syksyllä jo töihin, vaikka ihan kaikki iho ei ollut vielä irronnut, sitä oli pisimpään jäljillä yläposkilla lähellä korvaa, siellä missä miehillä on "pulisongit", tiedätte kyllä mitä aluetta tarkoitan. Tiedän että tämä kuulostaa ihan saman tankkaamiselta, mutta pitää olla kärsivällinen ja koettaa saada aika kulumaan. Nyt kun on vielä tuota pakkastakin, ettekä voi mennä yön turvin ulkolenkillekään, niin kuin minä syksyllä kävin! Voi teitä ressukoita. Mutta kyllä se iho irtoilee. Muistelen itselläni olleen niin, että kun jo luulin, että ihon irtoilu on jo aivan pysähtynyt, niin sitten se alkoikin nopeasti irtoilla. Pari finnimäistä näppylää sain minäkin toipumisvaiheessa, mutta se lienee kyllä hyvin tavallista, amerikkalaiset kirjoittaa, että "a few breakouts are a rule after a tca peel", tarkoittaa juuri niitä tulehtuneita näppyjä. Ne syntyvät sellaisiin ihohuokosiin, jotka normaalistikin tulisivat finneiksi, mutta koska TCA kiihdyttää ihon toimintaa niin ne kypsyvät samanaikaisesti, eli ovat kai tukkeutuneita ihohuokosia.
TCA 1902 kirjoitti, että kuoriutuminen kestää yleensä tuon 7-10 päivää, ja niin kyllä mainitaan monessa eri paikassa, joten ihan normaalirajoissa olette vielä molemmat, ja oikein hyvin. Sitä paitsi, mistä iho irtoili paksuiten, niistä kohdista se itselläni lähti viimeiseksi ja tuloskin oli siinä paras. Tosin ne kohdat punoitti jonkinverran toipumisen aikana. Eli hitaampi ja syvempi kuoriutuminen tuo myös tasaisempaa ihoa, joka on se lopullinen tavoite. Piste. Nyt en enempää rasita teitä jutuillani.
Joten, kärsivällisyyttä... :) (älkää heitelkö niillä irtoavilla ihonkappaleilla ja Bevita-tuubeilla) Terveisin Marjo - tyttiturusta
Marjo29387 kirjoitti:
Terve ja anteeksi pitkä poissaolo netin ääreltä. Meillä on ollut vieraita ja niin täysi meno ja kiire, etten ole ehtinyt tänne vastailemaan.

Joten, kärsivällisyyttä... :) (älkää heitelkö niillä irtoavilla ihonkappaleilla ja Bevita-tuubeilla) Terveisin MarjoMulla on ainakin viisi valkopäistä pikkufinniä leuassa, ootko siis sitä mieltä että Bevitaa kehiin jokatapauksessa, tuntuu että aina tukkii kaikki ihohuokoset....
- Marjo29387
tyttiturusta kirjoitti:
Mulla on ainakin viisi valkopäistä pikkufinniä leuassa, ootko siis sitä mieltä että Bevitaa kehiin jokatapauksessa, tuntuu että aina tukkii kaikki ihohuokoset....
Jos se on sittenkin ihollesi liian rasvaista? Jätä se pois niiltä kohdilta, joissa se ihon irtoilu on jo tapahtunut ja jos se iho on jo rauhoittunut eikä enää punoita. Eiköhän se olisi ihan hyväksyttävää. Eiköhän niihin kohtiin voine jo laittaa jo tavallista kosteusvoidetta. Minä käyttelin sitä Bevitaa ongelmitta, vaikka ihoni on rasvainen ja välillä tulee finnejäkin (harvoin) mutta eihän se mikä sopii yhdelle, sovi välttämättä kaikille. Yksilöllisiä juttuja.

Niin, kuoriutumisenhan piti kestää muutamasta päivästä kymmeneen päivään. Olen kuitenkin melko varma, ettei ihoni ole kuoriutunut vielä perjantainakaan (10. päivä). Posket ovat suurilta osin kelmun peitossa, otsa kokonaan. Ihmettelen myös, minkä takia ihoni ei kunnolla kuoriutunut ollenkaan. Ihoni on vaan hilseillyt pieninä palasina.
Tällä hetkellä eniten päänvaivaa kuitenkin tuottavat nuo todella kiristävät kohdat silmien lähellä. Ne ovat Bevitasta huolimatta haljenneet ja repeilleet, vaikka kohdat eivät ole vielä valmiita kuoriutumaan. Haljenneiden kohtien alla oleva iho on punaista ja vereslihalla olevaa. Kohtia kirvelee koko ajan, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Pelkään, että ihoni menee lopullisesti pilalle tai että saan uusia arpia näistä revenneistä kohdista. Olisiko jollakin neuvoja? Olen ihan epätoivoinen :( - tyttiturusta
döpöpöp kirjoitti:
Niin, kuoriutumisenhan piti kestää muutamasta päivästä kymmeneen päivään. Olen kuitenkin melko varma, ettei ihoni ole kuoriutunut vielä perjantainakaan (10. päivä). Posket ovat suurilta osin kelmun peitossa, otsa kokonaan. Ihmettelen myös, minkä takia ihoni ei kunnolla kuoriutunut ollenkaan. Ihoni on vaan hilseillyt pieninä palasina.
Tällä hetkellä eniten päänvaivaa kuitenkin tuottavat nuo todella kiristävät kohdat silmien lähellä. Ne ovat Bevitasta huolimatta haljenneet ja repeilleet, vaikka kohdat eivät ole vielä valmiita kuoriutumaan. Haljenneiden kohtien alla oleva iho on punaista ja vereslihalla olevaa. Kohtia kirvelee koko ajan, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Pelkään, että ihoni menee lopullisesti pilalle tai että saan uusia arpia näistä revenneistä kohdista. Olisiko jollakin neuvoja? Olen ihan epätoivoinen :(Hei Döpidöp, soita huomenna sairaanhoitajalle, joka antaa niitä neuvoja. Tarvittaessa puhelu ohjataan vaikka lääkärille. Ihan oikeasti! Ja uskon kyllä, että ihosi vielä paranee, mutta ehkä he antavat tarkennoksia, miten toimia!
Tsemppiä! - Marjo29387
döpöpöp kirjoitti:
Niin, kuoriutumisenhan piti kestää muutamasta päivästä kymmeneen päivään. Olen kuitenkin melko varma, ettei ihoni ole kuoriutunut vielä perjantainakaan (10. päivä). Posket ovat suurilta osin kelmun peitossa, otsa kokonaan. Ihmettelen myös, minkä takia ihoni ei kunnolla kuoriutunut ollenkaan. Ihoni on vaan hilseillyt pieninä palasina.
Tällä hetkellä eniten päänvaivaa kuitenkin tuottavat nuo todella kiristävät kohdat silmien lähellä. Ne ovat Bevitasta huolimatta haljenneet ja repeilleet, vaikka kohdat eivät ole vielä valmiita kuoriutumaan. Haljenneiden kohtien alla oleva iho on punaista ja vereslihalla olevaa. Kohtia kirvelee koko ajan, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Pelkään, että ihoni menee lopullisesti pilalle tai että saan uusia arpia näistä revenneistä kohdista. Olisiko jollakin neuvoja? Olen ihan epätoivoinen :(Onneksi tulin katsomaan ketjua näin aamusta, juon tässä aamukahvit samalla. Soita Döpi sinne sairaanhoitajalle, sain sieltä tosi hyvää ja mukavaa palvelua kun itse soitin oman toipumiseni aikana ja varmasti yhdistävät lääkärille jos katsovat tarpeelliseksi. Sen hoitajan nimi oli Seija, mutta en muista sukunimeä. Kysy vaikka keskuksesta tms. Tietävät varmaan. Tuohon hilseilyyn en osaa ihan varmasti sanoa sinulle neuvoja, mutta mitä ohuempi ihotyypi on, niin sitä ohuemmin se kuoriutuu, sen tiedän kyllä. Eli tällainen paksunahkainen kuin minä, niin minullahan se iho lähti sellaisina melkeinpä paloina poskista, muualta se oli sellaista "autiomaan" kuivaa halkeilua. Sitten reuna-alueet, mihin laitettiin miedointa happoa (olisikohan ollut juuri tuollaista 10% luokkaa), niin siellä se iho lähinnä kuivui, kevyesti halkeili ja sitten hilseili pesujen yhteydessä pois. Eli tämä riippuu varmasti siitä ihon paksuudesta ja käytetyn aineen vahvuudesta ja varmaan myös siitä, minkä kuntoinen iho on hoitoa edeltävästi, että jos on paljon arpea ja ohut ihon pinta, niin toipuu varmaankin hitaammin. Katso tuota tekstiäni, jonka kirjoitin 21.2 otsikolla tein näin... otan tähän lainauksen siitä: "Ja omasta kokemuksesta voin kertoa, että heti ihon irrottua se uusi iho saattaa olla vähän turvonnut ja punoitteleva ja muutenkin hilseilevä ja pestessä kirvelevä. Mutta oma hoitoni, varsinkin ensimmäinen kerta, oli tosi voimakas". Riippuu varmaan myös ihotyypistä ja hoidon tehosta, joillakin ei ole punoitusta ja jälkeen päin ärtyneisyyttä yhtään (eikös turun tytöllä iho ole ihan rauhallinen kuoriutuneiltakin alueilta). Eli sellainen punoitus, kirvely ja ärtyneisyys on joillakin ihan normaalia, minullakin oli sitä vaikka olen muuten tosi paksunahkainen, enkä ikinä pala auringossa eikä iho ärsyynny yleensä mistään. Ja muistan myös senkin, että ihon irtoillessa ne reuna alueet kiristyksen vuoksi tavallaan "repeili" vähän, ja niitä kirveli rasvatessa ja pestessä. Se meni kuitenkin ohi ja iho vaaleni seuraavina päivinä ihan hyvin. Sen haluan vielä sanoa sinulle Döpö, että olen lukenut ja printannutkin omaan TCA-vihkooni sellaisen jutun amerikkalaiselta plastiikkakirurgian sivustolta, että ihon hionnan ja chemical peelin (mikä tuo TCA on) jälkeen jopa puolet hoidetuista stressaantuu ja ahdistuu toipumisvaiheessa, kun menee usko siihen, ettei iho tule ikinä normaaliksi ja parane. Sitten niin kuitenkin käy! Eli jossain vaiheessa muistelet näitäkin päiviä, että olipa sekin aikaa. Nyt menen suihkuun, kahvit on juotu! Toivottavasti tästä "vertaistuesta" on sinulle apua ja vähentää stressiäsi. Meitä on monia jotka on kokeneet ihan saman ja lopulta iho toipuu kauniimmaksi, kun oli ennen hoitoa, ja niinhän sen pitää ollakin. Mutta soita sinne hoitopaikkaasi! Saat varmaan neuvoja sieltä (ja niinhän tuo tyttiturustakin tuossa neuvookin alempana!)
- döpöpöp
Marjo29387 kirjoitti:
Onneksi tulin katsomaan ketjua näin aamusta, juon tässä aamukahvit samalla. Soita Döpi sinne sairaanhoitajalle, sain sieltä tosi hyvää ja mukavaa palvelua kun itse soitin oman toipumiseni aikana ja varmasti yhdistävät lääkärille jos katsovat tarpeelliseksi. Sen hoitajan nimi oli Seija, mutta en muista sukunimeä. Kysy vaikka keskuksesta tms. Tietävät varmaan. Tuohon hilseilyyn en osaa ihan varmasti sanoa sinulle neuvoja, mutta mitä ohuempi ihotyypi on, niin sitä ohuemmin se kuoriutuu, sen tiedän kyllä. Eli tällainen paksunahkainen kuin minä, niin minullahan se iho lähti sellaisina melkeinpä paloina poskista, muualta se oli sellaista "autiomaan" kuivaa halkeilua. Sitten reuna-alueet, mihin laitettiin miedointa happoa (olisikohan ollut juuri tuollaista 10% luokkaa), niin siellä se iho lähinnä kuivui, kevyesti halkeili ja sitten hilseili pesujen yhteydessä pois. Eli tämä riippuu varmasti siitä ihon paksuudesta ja käytetyn aineen vahvuudesta ja varmaan myös siitä, minkä kuntoinen iho on hoitoa edeltävästi, että jos on paljon arpea ja ohut ihon pinta, niin toipuu varmaankin hitaammin. Katso tuota tekstiäni, jonka kirjoitin 21.2 otsikolla tein näin... otan tähän lainauksen siitä: "Ja omasta kokemuksesta voin kertoa, että heti ihon irrottua se uusi iho saattaa olla vähän turvonnut ja punoitteleva ja muutenkin hilseilevä ja pestessä kirvelevä. Mutta oma hoitoni, varsinkin ensimmäinen kerta, oli tosi voimakas". Riippuu varmaan myös ihotyypistä ja hoidon tehosta, joillakin ei ole punoitusta ja jälkeen päin ärtyneisyyttä yhtään (eikös turun tytöllä iho ole ihan rauhallinen kuoriutuneiltakin alueilta). Eli sellainen punoitus, kirvely ja ärtyneisyys on joillakin ihan normaalia, minullakin oli sitä vaikka olen muuten tosi paksunahkainen, enkä ikinä pala auringossa eikä iho ärsyynny yleensä mistään. Ja muistan myös senkin, että ihon irtoillessa ne reuna alueet kiristyksen vuoksi tavallaan "repeili" vähän, ja niitä kirveli rasvatessa ja pestessä. Se meni kuitenkin ohi ja iho vaaleni seuraavina päivinä ihan hyvin. Sen haluan vielä sanoa sinulle Döpö, että olen lukenut ja printannutkin omaan TCA-vihkooni sellaisen jutun amerikkalaiselta plastiikkakirurgian sivustolta, että ihon hionnan ja chemical peelin (mikä tuo TCA on) jälkeen jopa puolet hoidetuista stressaantuu ja ahdistuu toipumisvaiheessa, kun menee usko siihen, ettei iho tule ikinä normaaliksi ja parane. Sitten niin kuitenkin käy! Eli jossain vaiheessa muistelet näitäkin päiviä, että olipa sekin aikaa. Nyt menen suihkuun, kahvit on juotu! Toivottavasti tästä "vertaistuesta" on sinulle apua ja vähentää stressiäsi. Meitä on monia jotka on kokeneet ihan saman ja lopulta iho toipuu kauniimmaksi, kun oli ennen hoitoa, ja niinhän sen pitää ollakin. Mutta soita sinne hoitopaikkaasi! Saat varmaan neuvoja sieltä (ja niinhän tuo tyttiturustakin tuossa neuvookin alempana!)
Kiitos kovasti vastauksista! Tuli heti parempi mieli :) Eiköhän tämä naama tästä parannu. Olin eilen vaan niin järkyttynyt, kun naamaa kirveli koko ajan ja uusi iho oli revenneistä kohdista ihan vereslihalla.
Minulla on tosiaan niin ohut ja kuiva iho, että on kai normaalia ettei naamani kuoriudu isoina suikaleina, vaan lähtee hilseilemällä. Ja minullahan tehtiin muutenkin vain 10 % aineella.
Missäs vaiheessa teillä muilla on hoito? Minulla on edelleenkin sama tilanne, että otsa ja suurin osa poskista on kuoriutumatta. - tca1902
Marjo29387 kirjoitti:
Onneksi tulin katsomaan ketjua näin aamusta, juon tässä aamukahvit samalla. Soita Döpi sinne sairaanhoitajalle, sain sieltä tosi hyvää ja mukavaa palvelua kun itse soitin oman toipumiseni aikana ja varmasti yhdistävät lääkärille jos katsovat tarpeelliseksi. Sen hoitajan nimi oli Seija, mutta en muista sukunimeä. Kysy vaikka keskuksesta tms. Tietävät varmaan. Tuohon hilseilyyn en osaa ihan varmasti sanoa sinulle neuvoja, mutta mitä ohuempi ihotyypi on, niin sitä ohuemmin se kuoriutuu, sen tiedän kyllä. Eli tällainen paksunahkainen kuin minä, niin minullahan se iho lähti sellaisina melkeinpä paloina poskista, muualta se oli sellaista "autiomaan" kuivaa halkeilua. Sitten reuna-alueet, mihin laitettiin miedointa happoa (olisikohan ollut juuri tuollaista 10% luokkaa), niin siellä se iho lähinnä kuivui, kevyesti halkeili ja sitten hilseili pesujen yhteydessä pois. Eli tämä riippuu varmasti siitä ihon paksuudesta ja käytetyn aineen vahvuudesta ja varmaan myös siitä, minkä kuntoinen iho on hoitoa edeltävästi, että jos on paljon arpea ja ohut ihon pinta, niin toipuu varmaankin hitaammin. Katso tuota tekstiäni, jonka kirjoitin 21.2 otsikolla tein näin... otan tähän lainauksen siitä: "Ja omasta kokemuksesta voin kertoa, että heti ihon irrottua se uusi iho saattaa olla vähän turvonnut ja punoitteleva ja muutenkin hilseilevä ja pestessä kirvelevä. Mutta oma hoitoni, varsinkin ensimmäinen kerta, oli tosi voimakas". Riippuu varmaan myös ihotyypistä ja hoidon tehosta, joillakin ei ole punoitusta ja jälkeen päin ärtyneisyyttä yhtään (eikös turun tytöllä iho ole ihan rauhallinen kuoriutuneiltakin alueilta). Eli sellainen punoitus, kirvely ja ärtyneisyys on joillakin ihan normaalia, minullakin oli sitä vaikka olen muuten tosi paksunahkainen, enkä ikinä pala auringossa eikä iho ärsyynny yleensä mistään. Ja muistan myös senkin, että ihon irtoillessa ne reuna alueet kiristyksen vuoksi tavallaan "repeili" vähän, ja niitä kirveli rasvatessa ja pestessä. Se meni kuitenkin ohi ja iho vaaleni seuraavina päivinä ihan hyvin. Sen haluan vielä sanoa sinulle Döpö, että olen lukenut ja printannutkin omaan TCA-vihkooni sellaisen jutun amerikkalaiselta plastiikkakirurgian sivustolta, että ihon hionnan ja chemical peelin (mikä tuo TCA on) jälkeen jopa puolet hoidetuista stressaantuu ja ahdistuu toipumisvaiheessa, kun menee usko siihen, ettei iho tule ikinä normaaliksi ja parane. Sitten niin kuitenkin käy! Eli jossain vaiheessa muistelet näitäkin päiviä, että olipa sekin aikaa. Nyt menen suihkuun, kahvit on juotu! Toivottavasti tästä "vertaistuesta" on sinulle apua ja vähentää stressiäsi. Meitä on monia jotka on kokeneet ihan saman ja lopulta iho toipuu kauniimmaksi, kun oli ennen hoitoa, ja niinhän sen pitää ollakin. Mutta soita sinne hoitopaikkaasi! Saat varmaan neuvoja sieltä (ja niinhän tuo tyttiturustakin tuossa neuvookin alempana!)
Minäkin suosittelen Döpöpiä kääntymään hoitopaikan puoleen. Kummasti rauhoittaa, kun saa henkistä tukea ja neuvoa hoidon tehneiltä ammattilaisilta. Me muut pystymme olemaan korkeintaan henkisenä tukena :-)
Marjo tuossa jo ehtikin kommentoida kuoriutumisen voimakkuutta. Aiemmin kevyemmän salisyylihappokuorinnan läpikäyneenä allekirjoitan sen, että kevyempi hapotus aiheuttaa kevyemmän reaktion. Minulla salisyylihapon jälkeen iho hilseili paikoitelleen suht voimakaasti, mutta ei muuttunut väriltään tummemaksi ennen kuoriutumista kuten nyt eikä siis myöskään lähtenyt isoina palasina. Ja nyt otsani, joka käsiteltiin vain kerran, on uusiutunut juuri samalla lailla, hilseillen ja suht huomaamattomasti jopa. Sinulle Döpöpöp tehtiin hoito ihan oikein ihotyyppisi perusteella varovaisesti melko miedoilla hapoilla, joten mitään kovin voimakasta tai näkyvää kuoriutumista ei ehkä ole tulossakaan.
Minä olisin ollut valmis pitämään poskien kelmut paikoillaan vielä päivän pari. Kelmuhan on vain merkki siitä, ettei alla oleva iho ole vielä valmis. Minulle ilmaantui poskeen pari punaista ihoaluetta ihon kuoriuduttua. Ne eivät olleet muuhun kuoriutuneeseen ihoon verrattuna yhtään sen arempia eivätkä ole kirvelleet esim. puhdistuksen yhteydessä. Aiemmin paljastunut alue on haalistumaan päin enkä usko, että näistä pysyviä jälkiä jää. Mutta mielummin olisin kuitenkin luonut nahkani hiukan hitaammin niin, että alta olisi paljastunut suoraan "valmista" ihoa. Ei tämä kirjavuuskaan mieltä ylentävä näky ole.
Huomenna minulle tulee viikko kuorinnasta. Nyt posken yläosassa on reunoilta repsottava pikku läntti kuoriutumatonta ihoa. Muuta kelmumaisuutta en näe edes päivänvalossa. Sen sijaan suunympäriltä voimakkaammin käsitelty iho alkoi yllättäen hilseillä aamuisen pesun jälkeen. Tämä osa taisi kuoriutua jo toissapäivänä, joten vähän yllätyin tästä reaktiosta. Eniten harmittaa kuitenkin se, että myös minulle on ilmaantunut toinenkin näppy kai kuorinnan seurauksena. Ennen kuorintaa siinä taisi pitkään olla joku mustapää tai tukkeuma, joka nyt nähtävästi tulee pintaan näppynä. Kaiken kaikkiaan näytän nyt ainakin vielä tässä vaiheessa punoittavina alueinani ja näppyineni paljon pahemmalta kuin ennen kuorintaa. Mutta sen verran voin jo kertoa, että ihon arpisuus tai epätasaisuus näyttäisi minulla loiventuneen. - tyttiturusta
tca1902 kirjoitti:
Minäkin suosittelen Döpöpiä kääntymään hoitopaikan puoleen. Kummasti rauhoittaa, kun saa henkistä tukea ja neuvoa hoidon tehneiltä ammattilaisilta. Me muut pystymme olemaan korkeintaan henkisenä tukena :-)
Marjo tuossa jo ehtikin kommentoida kuoriutumisen voimakkuutta. Aiemmin kevyemmän salisyylihappokuorinnan läpikäyneenä allekirjoitan sen, että kevyempi hapotus aiheuttaa kevyemmän reaktion. Minulla salisyylihapon jälkeen iho hilseili paikoitelleen suht voimakaasti, mutta ei muuttunut väriltään tummemaksi ennen kuoriutumista kuten nyt eikä siis myöskään lähtenyt isoina palasina. Ja nyt otsani, joka käsiteltiin vain kerran, on uusiutunut juuri samalla lailla, hilseillen ja suht huomaamattomasti jopa. Sinulle Döpöpöp tehtiin hoito ihan oikein ihotyyppisi perusteella varovaisesti melko miedoilla hapoilla, joten mitään kovin voimakasta tai näkyvää kuoriutumista ei ehkä ole tulossakaan.
Minä olisin ollut valmis pitämään poskien kelmut paikoillaan vielä päivän pari. Kelmuhan on vain merkki siitä, ettei alla oleva iho ole vielä valmis. Minulle ilmaantui poskeen pari punaista ihoaluetta ihon kuoriuduttua. Ne eivät olleet muuhun kuoriutuneeseen ihoon verrattuna yhtään sen arempia eivätkä ole kirvelleet esim. puhdistuksen yhteydessä. Aiemmin paljastunut alue on haalistumaan päin enkä usko, että näistä pysyviä jälkiä jää. Mutta mielummin olisin kuitenkin luonut nahkani hiukan hitaammin niin, että alta olisi paljastunut suoraan "valmista" ihoa. Ei tämä kirjavuuskaan mieltä ylentävä näky ole.
Huomenna minulle tulee viikko kuorinnasta. Nyt posken yläosassa on reunoilta repsottava pikku läntti kuoriutumatonta ihoa. Muuta kelmumaisuutta en näe edes päivänvalossa. Sen sijaan suunympäriltä voimakkaammin käsitelty iho alkoi yllättäen hilseillä aamuisen pesun jälkeen. Tämä osa taisi kuoriutua jo toissapäivänä, joten vähän yllätyin tästä reaktiosta. Eniten harmittaa kuitenkin se, että myös minulle on ilmaantunut toinenkin näppy kai kuorinnan seurauksena. Ennen kuorintaa siinä taisi pitkään olla joku mustapää tai tukkeuma, joka nyt nähtävästi tulee pintaan näppynä. Kaiken kaikkiaan näytän nyt ainakin vielä tässä vaiheessa punoittavina alueinani ja näppyineni paljon pahemmalta kuin ennen kuorintaa. Mutta sen verran voin jo kertoa, että ihon arpisuus tai epätasaisuus näyttäisi minulla loiventuneen.Hei,
minulla posket ovat kuoriutuneet nyt osittain. Pahimpien arpikohtien päällä kelmu on vielä tiukasti kiinni, mutta kelmun kokonaispintala on pienentynyt. Leuka on edelleen täynnä noita valkopäitä, toivottavasti häviävät itsestään , sillä on harmillista, että leuka näyttä lähinnä ropelöiseltä sileän sijaan. Bevitaa laitan enää kelmun päälle.
Soititko Döpidöp sinne sairaanhoitajalle, mitä sanottiin? - Marjo29387
tyttiturusta kirjoitti:
Hei,
minulla posket ovat kuoriutuneet nyt osittain. Pahimpien arpikohtien päällä kelmu on vielä tiukasti kiinni, mutta kelmun kokonaispintala on pienentynyt. Leuka on edelleen täynnä noita valkopäitä, toivottavasti häviävät itsestään , sillä on harmillista, että leuka näyttä lähinnä ropelöiseltä sileän sijaan. Bevitaa laitan enää kelmun päälle.
Soititko Döpidöp sinne sairaanhoitajalle, mitä sanottiin?Samaa kyselen työkiireiden lomassa, Döpi, saitko hoitajan kiinni tai sitten lääkärin? Mitä sanoivat?
TCA 1902, katso noita minun juttujani, ihoni oli pinnan irtoiltua punainen, hilseilevä, itselläni kirveli pestessä ja laikukas ja vaikka mitä. Päivä päivältä se tasoittuu ja lopullisesti se oli mielestäni "valmis" kuukauden päästä. Eli hoida nyt uutta ihoasi oikein rauhallisesti kuin kukkaa kämmenellä, että se rauhoittuu ja vahvistuu nopeasti. Terveisin Marjo - döpöpöp
Marjo29387 kirjoitti:
Samaa kyselen työkiireiden lomassa, Döpi, saitko hoitajan kiinni tai sitten lääkärin? Mitä sanoivat?
TCA 1902, katso noita minun juttujani, ihoni oli pinnan irtoiltua punainen, hilseilevä, itselläni kirveli pestessä ja laikukas ja vaikka mitä. Päivä päivältä se tasoittuu ja lopullisesti se oli mielestäni "valmis" kuukauden päästä. Eli hoida nyt uutta ihoasi oikein rauhallisesti kuin kukkaa kämmenellä, että se rauhoittuu ja vahvistuu nopeasti. Terveisin MarjoEn soittanutkaan tänään lääkärille, sillä iho näyttää jo paremmalta. Tai itseasiassa ei näytä, mutta tuntuu paremmalta. Revenneitä kohtia ei enää kirvele ja näyttää siltä, että iho alkaa sieltäkin kohta puoliin hilseilemään.
Vielä en osaa sanoa, ovatko arvet madaltuneet tai vaalenneet. Leuassa ollut yksi punainen arpi on kuitenkin selvästi vaalentunut. Pahimmat punaiset kuoppa-arvet ovat kuitenkin poskissa ja niissä en kyllä ole huomannut mitään suurta eroa. Tosin ei vielä pidä sanoa, kun iho ei ole kokonaan kuoriutunutkaan. Ja kuukauden päästähän vasta näkee lopullisen tuloksen. - Marjo29387
döpöpöp kirjoitti:
En soittanutkaan tänään lääkärille, sillä iho näyttää jo paremmalta. Tai itseasiassa ei näytä, mutta tuntuu paremmalta. Revenneitä kohtia ei enää kirvele ja näyttää siltä, että iho alkaa sieltäkin kohta puoliin hilseilemään.
Vielä en osaa sanoa, ovatko arvet madaltuneet tai vaalenneet. Leuassa ollut yksi punainen arpi on kuitenkin selvästi vaalentunut. Pahimmat punaiset kuoppa-arvet ovat kuitenkin poskissa ja niissä en kyllä ole huomannut mitään suurta eroa. Tosin ei vielä pidä sanoa, kun iho ei ole kokonaan kuoriutunutkaan. Ja kuukauden päästähän vasta näkee lopullisen tuloksen.Olipas kiva kuulla! Minulle tuli oma toipuminen mieleen, minullakin oli yksi aamu, kun heräsin, iho oli kuin kuivaa ja halkeilevaa liimaa, kiristi tosi pahasti, ja joistain kohdista oli tullut ihon pinnalle oikein kuivunutta kudosnestettäkin halkeamista, ei kuitenkaan verta. Mutta seuraavana päivänä tilanne oli jo selvästi parempi, vaikka en tehnyt mitään ihmeellistä normaalista jälkihoidosta poikkeavaa. Ehkä sinulla oli eilen juuri sellainen päivä! Terveisin Marjo
- tca1902
Marjo29387 kirjoitti:
Olipas kiva kuulla! Minulle tuli oma toipuminen mieleen, minullakin oli yksi aamu, kun heräsin, iho oli kuin kuivaa ja halkeilevaa liimaa, kiristi tosi pahasti, ja joistain kohdista oli tullut ihon pinnalle oikein kuivunutta kudosnestettäkin halkeamista, ei kuitenkaan verta. Mutta seuraavana päivänä tilanne oli jo selvästi parempi, vaikka en tehnyt mitään ihmeellistä normaalista jälkihoidosta poikkeavaa. Ehkä sinulla oli eilen juuri sellainen päivä! Terveisin Marjo
Uskaltauduin iltapäivällä ihmisten ilmoille ensimmäistä kertaa kuorinnan jälkeen. Levitin kasvoille paksulti aurinkovoidetta, jonka suojakerroin on 50. Lisäksi retusoin punaisia kohtia ja näppyjä peitevärillä. Paksun aurinkovoiteen levitys oli hankalaa, kun iho vielä vähän hilseilee. Ihan ihmismäiseltä kuitenkin näytin ja kehtasin kierrellä kaupoissa.
Kiva kuulla, että döpöpillä on tapahtunut edistymistä. Tuo kirvely ja Marjon mainitsema kudosnesteiden tihkuminen kuulostavat jo hurjalta! Minä en päässyt lähellekään noin hurjia tuntemuksia, joten ihoni olisi varmasti kestänyt kovemmankin käsittelyn, vaikka nyt vähän punoittaakin. - döpöpöp
tca1902 kirjoitti:
Uskaltauduin iltapäivällä ihmisten ilmoille ensimmäistä kertaa kuorinnan jälkeen. Levitin kasvoille paksulti aurinkovoidetta, jonka suojakerroin on 50. Lisäksi retusoin punaisia kohtia ja näppyjä peitevärillä. Paksun aurinkovoiteen levitys oli hankalaa, kun iho vielä vähän hilseilee. Ihan ihmismäiseltä kuitenkin näytin ja kehtasin kierrellä kaupoissa.
Kiva kuulla, että döpöpillä on tapahtunut edistymistä. Tuo kirvely ja Marjon mainitsema kudosnesteiden tihkuminen kuulostavat jo hurjalta! Minä en päässyt lähellekään noin hurjia tuntemuksia, joten ihoni olisi varmasti kestänyt kovemmankin käsittelyn, vaikka nyt vähän punoittaakin.Minä olin myös eilen ihmisten ilmoilla. En tiedä olisinko saanut vielä ulos pakkaseen lähteä, kun oli vielä suhteellisen kylmäkin, -15 astetta. Pakko oli kuitenkin ruokaa mennä ostamaan, kun viimeksi olin ruokakaupassa viikko sitten. Ulkona tuli oltua sellaiset vähän päälle puoli tuntia, ei kai siitä mitään haittaa ollut. Tänäänkin tuli tehtyä pieni kävelylenkki, sillä tulen muuten aivan mökkihöperöksi. Liikunnan puute on myös kalvanut, joten olen nyt tällä viikolla harrastanut joka päivä liikuntaa, ihan sisätiloissa tosin. Mitä haittaa ulkoilusta ja liikunnasta oikeastaan on? Muistaakseni lääkäri puhui jotakin, että punoitus voi kestää kauemmin, mutta onko muita haittoja?
Viikonloppuna ajattelin mennä hiihtämään. Osaisiko joku sanoa onko se kovin haitallista, jos silloin on esimerkiksi vain otsa kuoriutumatta? Otsahan kuitenkin peittyy puoliksi pipolla ja otsahiuksilla.
Tänään minulla on posket kuoriutuneet aika rivakasti ja ainoastaan reunoilta ja ylhäältä on kuoriutumatta. Ja sitten on tuo toivoton otsa, jolle ei tunnu tapahtuvan yhtään mitään. Haljenneet kohdat voivat jo paljon paremmin ja niiden kohdilta on myös alkanut kuoriutua palasia. Tosin kyllä ne vielä ovat inhottavan punaiset, vaikkei kirvely olekaan enää niin paha. - Marjo29387
döpöpöp kirjoitti:
Minä olin myös eilen ihmisten ilmoilla. En tiedä olisinko saanut vielä ulos pakkaseen lähteä, kun oli vielä suhteellisen kylmäkin, -15 astetta. Pakko oli kuitenkin ruokaa mennä ostamaan, kun viimeksi olin ruokakaupassa viikko sitten. Ulkona tuli oltua sellaiset vähän päälle puoli tuntia, ei kai siitä mitään haittaa ollut. Tänäänkin tuli tehtyä pieni kävelylenkki, sillä tulen muuten aivan mökkihöperöksi. Liikunnan puute on myös kalvanut, joten olen nyt tällä viikolla harrastanut joka päivä liikuntaa, ihan sisätiloissa tosin. Mitä haittaa ulkoilusta ja liikunnasta oikeastaan on? Muistaakseni lääkäri puhui jotakin, että punoitus voi kestää kauemmin, mutta onko muita haittoja?
Viikonloppuna ajattelin mennä hiihtämään. Osaisiko joku sanoa onko se kovin haitallista, jos silloin on esimerkiksi vain otsa kuoriutumatta? Otsahan kuitenkin peittyy puoliksi pipolla ja otsahiuksilla.
Tänään minulla on posket kuoriutuneet aika rivakasti ja ainoastaan reunoilta ja ylhäältä on kuoriutumatta. Ja sitten on tuo toivoton otsa, jolle ei tunnu tapahtuvan yhtään mitään. Haljenneet kohdat voivat jo paljon paremmin ja niiden kohdilta on myös alkanut kuoriutua palasia. Tosin kyllä ne vielä ovat inhottavan punaiset, vaikkei kirvely olekaan enää niin paha.Tämä on ihan omasta kokemuksesta tullutta tietoa, mutta mielestäni sitten, kun ihon toipuminen on jo loppusuoralla (vaikka olisi vähän jotain ihoa vielä kiinnikin), niin tuskinpa silloin enää tarvii ihoa niin kylmältä varoa. Ei tietysti pidä mennä kovaan pakkaseen ja tuuleen ja tuiskuun seisomaan, mutta ihon kunto on kuitenkin jo aivan toinen, kuin esimerkiksi 4-5 päivinä kuorinnasta, kun on se punoittava liimavaihe tai "halkeileva punoitusvaihe". Eikö viikonlopuksi luvattukin jo liki nollakelejä? Muista laittaa aurinkosuojavoidetta kummiskin reilusti. Terveisin Marjo
- tca1902
Marjo29387 kirjoitti:
Tämä on ihan omasta kokemuksesta tullutta tietoa, mutta mielestäni sitten, kun ihon toipuminen on jo loppusuoralla (vaikka olisi vähän jotain ihoa vielä kiinnikin), niin tuskinpa silloin enää tarvii ihoa niin kylmältä varoa. Ei tietysti pidä mennä kovaan pakkaseen ja tuuleen ja tuiskuun seisomaan, mutta ihon kunto on kuitenkin jo aivan toinen, kuin esimerkiksi 4-5 päivinä kuorinnasta, kun on se punoittava liimavaihe tai "halkeileva punoitusvaihe". Eikö viikonlopuksi luvattukin jo liki nollakelejä? Muista laittaa aurinkosuojavoidetta kummiskin reilusti. Terveisin Marjo
Minua lääkäri kehotti välttämään saunaa ja hikijumppia. Ymmärsin niin, ettei ole hyväksi, jos pääsee hiki ärsyttämään muutenkin herkässä kuosissa olevaa ihoa. Mutta ei varmaan siellä toipumisen loppupuolella enää ole niin haitallista.
Täällä on naamavärkki nyt alkanut näyttää siltä, että sille on tehty muutakin kuin vaurioita. Punoitus ja hilseily on pienempää kuin eilen, joten paranemista tapahtuu silmin nähden joka päivä.
Mitäs te muut olette ajatelleet tehdä jatkohoidon suhteen? Onko liian aikaista kysellä? Muistaakseni Marjo29387 on käynyt kaksi kertaa tca-kuorinnassa ja ymmärsinkö oikein, että kolmattakin vähän harkitset? Itse en oikein tiedä vielä, mitä tekisin. Onko mitään merkitystä, meneekö vielä keväällä vai olisiko parempi jättää syksyyn? Ilmeisesti kuitenkin muutama kuukausi olisi hyvä pitää taukoa kuorintojen välillä, joten menisi minulla melkein huhtikuun loppupuolelle. - tyttiturusta
tca1902 kirjoitti:
Minua lääkäri kehotti välttämään saunaa ja hikijumppia. Ymmärsin niin, ettei ole hyväksi, jos pääsee hiki ärsyttämään muutenkin herkässä kuosissa olevaa ihoa. Mutta ei varmaan siellä toipumisen loppupuolella enää ole niin haitallista.
Täällä on naamavärkki nyt alkanut näyttää siltä, että sille on tehty muutakin kuin vaurioita. Punoitus ja hilseily on pienempää kuin eilen, joten paranemista tapahtuu silmin nähden joka päivä.
Mitäs te muut olette ajatelleet tehdä jatkohoidon suhteen? Onko liian aikaista kysellä? Muistaakseni Marjo29387 on käynyt kaksi kertaa tca-kuorinnassa ja ymmärsinkö oikein, että kolmattakin vähän harkitset? Itse en oikein tiedä vielä, mitä tekisin. Onko mitään merkitystä, meneekö vielä keväällä vai olisiko parempi jättää syksyyn? Ilmeisesti kuitenkin muutama kuukausi olisi hyvä pitää taukoa kuorintojen välillä, joten menisi minulla melkein huhtikuun loppupuolelle.Tänään kelmupinta-ala on taas pienentynyt. Nyt on jäljellä sellaiset pyöreät läntit keskiposkilla. Olen näköjään saanut poskifinninkin tässä Bevitalla löträtessä. Arvista en osaa sanoa, syvimmät kuoppa-arvet ovat ja pysyvät. Pienimmät ovat ehkä tasoittuneet. Olin ajatellut toista kuorintaa, mutta pitääkö taukoa olla oikeasti kaksi kuukautta? Mielestäni lääkäri puhui yhdestä. No, oletan että lopullisen tuloksen näkee vasta tässä tulevina viikoina.
Hei, mites on alkoholin nauttimisen kanssa, kun TCA on tehty? voisikohan ottaa muutaman siiderin, ei kai se nassua haittaa? Olen juonut kahviakin koko ajan. - döpöpöp
tyttiturusta kirjoitti:
Tänään kelmupinta-ala on taas pienentynyt. Nyt on jäljellä sellaiset pyöreät läntit keskiposkilla. Olen näköjään saanut poskifinninkin tässä Bevitalla löträtessä. Arvista en osaa sanoa, syvimmät kuoppa-arvet ovat ja pysyvät. Pienimmät ovat ehkä tasoittuneet. Olin ajatellut toista kuorintaa, mutta pitääkö taukoa olla oikeasti kaksi kuukautta? Mielestäni lääkäri puhui yhdestä. No, oletan että lopullisen tuloksen näkee vasta tässä tulevina viikoina.
Hei, mites on alkoholin nauttimisen kanssa, kun TCA on tehty? voisikohan ottaa muutaman siiderin, ei kai se nassua haittaa? Olen juonut kahviakin koko ajan.Itselläni alkaa olla posket kohta kuoriutuneet. Enää reunoilla on vähän kuoriutumatonta ihoa. Otsalle ei ole tapahtunut juurikaan muutosta. Otsaan laitettiin muutenkin vain yksi kerros ainetta, kun muualle laitettiin enemmän. Ehkä sillä siksi kestää kauemmin kuoriutua. Oikeastaan otsa näyttää ihan normaalilta, eikä se ole edes kelmuuntunut. Vähän kun otsaa rypistää, niin sitten vasta huomaa pienen kurttuisuuden. No, onneksi minulla on otsatukka.
Nyt huomaan, että poskistakin arvet ovat vaalentuneet selvästi. Luulin, että TCA ei auta arpien vaalenemisessa. Sinäänsä siis positiivinen yllätys! :) Lähinnä ajattelin arpien madaltuvan. Ovat ne kyllä vähän madultuneetkin, mutta kokonaan eivät ole kadonneet. Luulen, että toisen hoitokerran jälkeen lopputulos olisi aika hyvä. Minulla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta toiseen hoitokertaan vähään aikaan. Täytyy katsoa sitten vuoden päästä tilannetta uudestaan. - Heid_i
döpöpöp kirjoitti:
Itselläni alkaa olla posket kohta kuoriutuneet. Enää reunoilla on vähän kuoriutumatonta ihoa. Otsalle ei ole tapahtunut juurikaan muutosta. Otsaan laitettiin muutenkin vain yksi kerros ainetta, kun muualle laitettiin enemmän. Ehkä sillä siksi kestää kauemmin kuoriutua. Oikeastaan otsa näyttää ihan normaalilta, eikä se ole edes kelmuuntunut. Vähän kun otsaa rypistää, niin sitten vasta huomaa pienen kurttuisuuden. No, onneksi minulla on otsatukka.
Nyt huomaan, että poskistakin arvet ovat vaalentuneet selvästi. Luulin, että TCA ei auta arpien vaalenemisessa. Sinäänsä siis positiivinen yllätys! :) Lähinnä ajattelin arpien madaltuvan. Ovat ne kyllä vähän madultuneetkin, mutta kokonaan eivät ole kadonneet. Luulen, että toisen hoitokerran jälkeen lopputulos olisi aika hyvä. Minulla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta toiseen hoitokertaan vähään aikaan. Täytyy katsoa sitten vuoden päästä tilannetta uudestaan.Hei döpöpöp ja kumppanit!
- Häviävätkö mustapäät täysin tuolla TCA-käsittelyllä?
- Ja entä sairausloma, ilmeisesti töistä pitää ottaa palkatonta lomaa, vaikka lääkäri kirjoittaisikin sairauslomatodistuksen? - Angervo1
Heid_i kirjoitti:
Hei döpöpöp ja kumppanit!
- Häviävätkö mustapäät täysin tuolla TCA-käsittelyllä?
- Ja entä sairausloma, ilmeisesti töistä pitää ottaa palkatonta lomaa, vaikka lääkäri kirjoittaisikin sairauslomatodistuksen?Multa ei hävinnyt ainakaan nenältä, mutta ei kai sentään TCA mikään mustapäiden poistokuorinta olekaan. Eiköhän se ole lähinnä ihoa heleyttävä ja tehokkaana versiona tasoittava hoito. Kyllä ne mustapäät ja finnit täytyy hoitaa muuten pois ja mieluiten tietenkin ennen hoitoa. Ihotautilääkärin suorittaessa hoidon, tämä myös kirjoittaa reseptin, jos iho sitä tarvitsee.
Itse sijoitin hoidon loman yhteyteen ilman muuta. Kyllä se ihotautilääkräi siitä kysyi, mutten kysynyt mitä, jos en olisi ajoittanut hoitoa loman alle, olisiko kirjoittanut lomaa.
Nyt on menossa 9. päivä hoidosta ja iho alkaa olla kokonaan kuoriutunut, mitä nyt otsassa ja ohimoilla on vielä paikoitellen sellaista kuivaa liimaa, joka hilseilee pois. Etsatuista kohdista kuori on vielä myös kiinni. En tehnyt ihan niin kuin ohjeissa neuvottiin, saunaa vältin, mutta lumityöt (sikana lunta!)oli tehtävä ja hiki pukkasi siis kasvoille, revin myös ajatuksissani ihonkuorikielekkeitä lukiessani tai tv:tä katsoessani (mikä pännii!). Hien ja nypläämisen takia pesinkin naamani useammin kuin kerran päivässä, mikä oli alkup. suositus, mutta ajattelin, että mieluummin puhtaus ja bevita kuin pöpöt ihon pinnalla.
Helpotti lukea, että ihon lopullinen paraneminen vie vielä viikkoja. Mieli kun ailahtelee - välillä ihossa on nähtävissä huomattavaa siloittumista, välillä etsatut kuopat (siis joistain jo kuori irti) eivät näytä yhtään madaltuneen. Odotan miestäni lomalta kotiin, eiköhän tuo täräytä heti, jos muutosta on tai ei ole tapahtunut.
Kaikenkaikkiaan on tullut mieleen, että ihoni olisi ehkä kestänyt kovempaakin happoa. 17, 5% oli turhan iisi kokemus, koska en ole kärsinyt mistään kirvelyistä, kuivumisista tai herkkyyksistä. Uusi hoito siintää mielessä, mutta kuoppien etsauksen hyödyistä en ole vielä varma. Hoidon ajoittaminenkin on ongelmallista, koska nykyiselle työpaikalle en voi mennä naama kuoriutuvana ja kesällä ei halua olla auringolta piilossaoleva valkonaama. Tosin tänä kesänä aurinkoa joutuu varomaan joka tapauksessa.
Huomenna töihin. Onneksi ei ole enää Lordin näköinen, nahanpalanaama. - Heid_i
Angervo1 kirjoitti:
Multa ei hävinnyt ainakaan nenältä, mutta ei kai sentään TCA mikään mustapäiden poistokuorinta olekaan. Eiköhän se ole lähinnä ihoa heleyttävä ja tehokkaana versiona tasoittava hoito. Kyllä ne mustapäät ja finnit täytyy hoitaa muuten pois ja mieluiten tietenkin ennen hoitoa. Ihotautilääkärin suorittaessa hoidon, tämä myös kirjoittaa reseptin, jos iho sitä tarvitsee.
Itse sijoitin hoidon loman yhteyteen ilman muuta. Kyllä se ihotautilääkräi siitä kysyi, mutten kysynyt mitä, jos en olisi ajoittanut hoitoa loman alle, olisiko kirjoittanut lomaa.
Nyt on menossa 9. päivä hoidosta ja iho alkaa olla kokonaan kuoriutunut, mitä nyt otsassa ja ohimoilla on vielä paikoitellen sellaista kuivaa liimaa, joka hilseilee pois. Etsatuista kohdista kuori on vielä myös kiinni. En tehnyt ihan niin kuin ohjeissa neuvottiin, saunaa vältin, mutta lumityöt (sikana lunta!)oli tehtävä ja hiki pukkasi siis kasvoille, revin myös ajatuksissani ihonkuorikielekkeitä lukiessani tai tv:tä katsoessani (mikä pännii!). Hien ja nypläämisen takia pesinkin naamani useammin kuin kerran päivässä, mikä oli alkup. suositus, mutta ajattelin, että mieluummin puhtaus ja bevita kuin pöpöt ihon pinnalla.
Helpotti lukea, että ihon lopullinen paraneminen vie vielä viikkoja. Mieli kun ailahtelee - välillä ihossa on nähtävissä huomattavaa siloittumista, välillä etsatut kuopat (siis joistain jo kuori irti) eivät näytä yhtään madaltuneen. Odotan miestäni lomalta kotiin, eiköhän tuo täräytä heti, jos muutosta on tai ei ole tapahtunut.
Kaikenkaikkiaan on tullut mieleen, että ihoni olisi ehkä kestänyt kovempaakin happoa. 17, 5% oli turhan iisi kokemus, koska en ole kärsinyt mistään kirvelyistä, kuivumisista tai herkkyyksistä. Uusi hoito siintää mielessä, mutta kuoppien etsauksen hyödyistä en ole vielä varma. Hoidon ajoittaminenkin on ongelmallista, koska nykyiselle työpaikalle en voi mennä naama kuoriutuvana ja kesällä ei halua olla auringolta piilossaoleva valkonaama. Tosin tänä kesänä aurinkoa joutuu varomaan joka tapauksessa.
Huomenna töihin. Onneksi ei ole enää Lordin näköinen, nahanpalanaama.Suurkiitos Angervolle vastauksesta!
Hyvä tietää että mustapäät pitää poistaa ennen TCA-toimenpidettä. Olen menossa kuorintaan 1,5 kuukauden kuluttua. Toipumisajan vietän samoin kuin sinäkin, ihan omalla kustannuksella (otan palkatonta vapaata kun en pysty muita lomia tuohon käyttää). Työkaverini oli talvella samaisessa toimenpiteessä ja mielestäni hän "sairasti" nahankuoriutumisen lääkärintodistuksella :(
Uskon että miehesi ja työkaverisi huomaavat heleytyneen olemuksesi, et varmasti kärsinyt turhaan :-) - TCTC
Heid_i kirjoitti:
Hei döpöpöp ja kumppanit!
- Häviävätkö mustapäät täysin tuolla TCA-käsittelyllä?
- Ja entä sairausloma, ilmeisesti töistä pitää ottaa palkatonta lomaa, vaikka lääkäri kirjoittaisikin sairauslomatodistuksen?Olipas taas kysymys.. Sairausloma tarkoittaa sitä, että on sairas ja ei mennä töihin. Ihan sama kuin flunssa. Ei missään nimessä kannata ottaa lomaa töistä, paitsi jos ei halua saada palkkaa parantumisvaiheesta.
- tyttiturusta
TCTC kirjoitti:
Olipas taas kysymys.. Sairausloma tarkoittaa sitä, että on sairas ja ei mennä töihin. Ihan sama kuin flunssa. Ei missään nimessä kannata ottaa lomaa töistä, paitsi jos ei halua saada palkkaa parantumisvaiheesta.
Hei taas!
Omasta TCA:sta on kulunut kaksi viikkoa ja eilen laiton ensimmäisen kerran meikkiä! Itselläni meni melkein kaksi viikkoa ennen kuin viimeisetkin rämmäleet irtosivat ihosta. Olen kohtuu tyytyväinen lopputulokseen, kuopat ovat mielestäni hieman tasoittuneet. Erityisesti meikin jälkeen iho näyttää tasaisemmalta. Hoito tehtiin melkoisen mietona minulle viime keralla ja luulen että ihoni kestäisi kovemmankin käsittelyn. Ja nälkä kasvaa syödessä, vieläköhän sitä ehtisi mennä uuteen hoitoon tänä keväänä? Mikä on yleinen väli hoidoille? Itse en pääsisi hoitoon kun vasta pääsiäisalusviikolla, meneeköhän liian keväiseksi ajankohdaksi?
Mitenkäs muut kuorinnassa olleet, oletteko tyytyväisiä lopputulokseen? - tca1902
tyttiturusta kirjoitti:
Hei taas!
Omasta TCA:sta on kulunut kaksi viikkoa ja eilen laiton ensimmäisen kerran meikkiä! Itselläni meni melkein kaksi viikkoa ennen kuin viimeisetkin rämmäleet irtosivat ihosta. Olen kohtuu tyytyväinen lopputulokseen, kuopat ovat mielestäni hieman tasoittuneet. Erityisesti meikin jälkeen iho näyttää tasaisemmalta. Hoito tehtiin melkoisen mietona minulle viime keralla ja luulen että ihoni kestäisi kovemmankin käsittelyn. Ja nälkä kasvaa syödessä, vieläköhän sitä ehtisi mennä uuteen hoitoon tänä keväänä? Mikä on yleinen väli hoidoille? Itse en pääsisi hoitoon kun vasta pääsiäisalusviikolla, meneeköhän liian keväiseksi ajankohdaksi?
Mitenkäs muut kuorinnassa olleet, oletteko tyytyväisiä lopputulokseen?Tyttiturusta, kestipä sinulla kauan ihon kuoriutuminen!
Minulla kaikki rievut ja hilseily katosivat viikon kuluessa kuorinnasta
ja ne pari punaista laikkuakin ovat kadonneet jo useita päiviä sitten. Minulla tulee kuorinnasta huomenna kaksi viikkoa. Tällä viikolla en ole oikeastaan enää havainnut mitään uutta. Mutta tässä tuli nähtyä, miten yksilöllisiä nämäkin asiat ovat.
Lopputulokseen olen hyvinkin tyytyväinen. Iho on myös meikittömänä
selkeästi freesimpi ja tasaisempi eikä tunnu edes
niin pintakuivalta kuin aiemmin. Suun- ja leuanympäristökin on siistimpi.
Epätasaisuus ei lähtenyt kokonaan, mutta myös ko.
alue näyttää paljon paremmalta.
Näillä näkymin myös minä olen menossa keväällä uudelleen
käsittelyyn. Lääkärin mukaan kuorinta voidaan tehdä vielä toukokuussakin. Yleensä kuulemma 2-4 viikkoa riittää
kuorintojen väliksi, varmaan hiukan tapauskohtaista tämäkin.
Harkitsen vielä ajankohtaa, mutta yritän saada sovitettua ajan viimeistään huhtikuulle.
P.S Muistakaa kuoritut käyttää aurinkovoiteita jo nyt, vaikka ei
edes paistaisikaan. - Marjo29387
tca1902 kirjoitti:
Tyttiturusta, kestipä sinulla kauan ihon kuoriutuminen!

edes paistaisikaan.Nyt on sitten ihot kuoriutuneet eikä kiristä enää :) Hyviä ohjeita on tuossa tca1902 viestissä, eli muistakaa käyttää aurinkosuojavoidetta. Minä olen taas niin innoissani uudesta kuorinnasta, että aion mennä ensi lokakuussa. Se on omalla kohdallani kolmas hoitokerta, eikä ehkä olisi ihan 100% tarpeellinen, mutta koska toipuminen oli minulle kuitenkin suht helppoa, niin haluan mennä vielä kertaalleen. Ja se on kyllä ihan niin, niin kuin Döpöpöp taisi tuossa ylempänä sanoa, että nälkä todellakin kasvaa syödessä. Kun vuosikausien arpien jälkeen näkee ihan oikeasti ihon tasaisempana, niin haluaa aina "vielä yhden kerran", että se on vieläkin tasaisempi. Ja mikäs siinä sitten on, kunhan jaksaa sen kuoriutumisviikon. Kipuja ei siinä vaiheessa ole eikä minulla ollut mitään kutinaakaan tai muuta oireita, vain sitä kiristystä. Hauskaa kevättä kaikille! Terveisin Marjo
- döpöpöp
Marjo29387 kirjoitti:
Nyt on sitten ihot kuoriutuneet eikä kiristä enää :) Hyviä ohjeita on tuossa tca1902 viestissä, eli muistakaa käyttää aurinkosuojavoidetta. Minä olen taas niin innoissani uudesta kuorinnasta, että aion mennä ensi lokakuussa. Se on omalla kohdallani kolmas hoitokerta, eikä ehkä olisi ihan 100% tarpeellinen, mutta koska toipuminen oli minulle kuitenkin suht helppoa, niin haluan mennä vielä kertaalleen. Ja se on kyllä ihan niin, niin kuin Döpöpöp taisi tuossa ylempänä sanoa, että nälkä todellakin kasvaa syödessä. Kun vuosikausien arpien jälkeen näkee ihan oikeasti ihon tasaisempana, niin haluaa aina "vielä yhden kerran", että se on vieläkin tasaisempi. Ja mikäs siinä sitten on, kunhan jaksaa sen kuoriutumisviikon. Kipuja ei siinä vaiheessa ole eikä minulla ollut mitään kutinaakaan tai muuta oireita, vain sitä kiristystä. Hauskaa kevättä kaikille! Terveisin Marjo
Hei vaan kaikille! Itselläni meni suunnilleen saman verran kuoriutumiseen aikaa kuin tytille. Tosin minä laitoin jo maanantaina meikkiä niille alueille, joilta iho oli jo kuoriutunut. Otsassa ja kasvojen reuna-alueille kesti kuoriutumisessa eniten aikaa.
Arvet ovat kyllä selkeästi madaltuneet ja haalentuneet, mutta kokonaan mikään kohta ei ole parantunut. Minulle ei tullut mitään jälkipunoitusta, vaan hoito pikemminkin haalensi arpien punoitusta. Otsaan olisi kyllä voinut laittaa vahvempaakin ainetta, sillä siihen hoito tehosi kaikkein huonoiten. Ainetta laitettaessa otsassa ei edes tuntunut miltään, vaikka muualta kyllä kirveli. Odotukset otsasta olivat suuret, kun se kuoriutuikin niin myöhään, mutta juuri mitään tuloksia en näe.
Itsekin haluaisin mennä vielä nyt keväällä toiseen kuorintaan, mutta se ei oikein ole mahdollista. Minulla tosiaan menee kuorintaan vajaa kaksi viikkoa aikaa ja sellaisia vapaita ei ihan joka kuukausi pidetäkään. Kuitenkin luulen, että toisen tai kolmannen hoitokerran jälkeen ihoni näyttäisi varmaan jo aika hyvältä. Toivottavasti saan vielä joskus mahdollisuuden toiseen hoitokertaan.
- Rypyt ja akne
Minkälainen tämä TCA kuorinta on, jollain hapolla? Käykö kipeää? Paljonko maksaa ja lääkärikö sen tekee? Voidaanko tehdä jos on edelleen mustapäitä ja joskus finnejäkin? Auttaako juonteisiin, ryppyihin? Kiitos :)
- tytti Turusta
Heipä taas!
Kävin ennen pääsiäistä uudestaan tca:ssa. edellisellä kerralla minulle oli tehty hoito 10 & ja etsaus 20 %. Nyt hoito tehtiin täysillä, sillä ihoni oli toipunut hoidosta niin hyvin!
Voimakkaampi hoito tuntui huomattavasti enemmän kuin edellinen. Silloin naureskelin, ettei kipu ollut mitenkään verrattvissa esim. Schrammeckiin. Toipuminenkin on ollut erilaista. Nyt naamani on ollut käsitellyimmiltä kohdilta aivan tulipunainen ja mietinkin, että kuinkahan pitkään ihoalueet pysyvät noin punaisina. Nyt on hoidon neljäs päivä menossa ja pientä repeilyä on tapahtunut leuan alueella. Jos Marjo liikut täällä palstalla, niin kerropa vielä kertaalleen niistä omista kokemuksista voimakkaammam hoidon jäljiltä. Onkohan tuo katkaravunvärisyys jotenkin vaarallista? - Marjo29387
tytti Turusta kirjoitti:
Heipä taas!
Kävin ennen pääsiäistä uudestaan tca:ssa. edellisellä kerralla minulle oli tehty hoito 10 & ja etsaus 20 %. Nyt hoito tehtiin täysillä, sillä ihoni oli toipunut hoidosta niin hyvin!
Voimakkaampi hoito tuntui huomattavasti enemmän kuin edellinen. Silloin naureskelin, ettei kipu ollut mitenkään verrattvissa esim. Schrammeckiin. Toipuminenkin on ollut erilaista. Nyt naamani on ollut käsitellyimmiltä kohdilta aivan tulipunainen ja mietinkin, että kuinkahan pitkään ihoalueet pysyvät noin punaisina. Nyt on hoidon neljäs päivä menossa ja pientä repeilyä on tapahtunut leuan alueella. Jos Marjo liikut täällä palstalla, niin kerropa vielä kertaalleen niistä omista kokemuksista voimakkaammam hoidon jäljiltä. Onkohan tuo katkaravunvärisyys jotenkin vaarallista?En ole varmaankaan pariin viikkoon käynyt tällä sivustolla kevätkiireiden vuoksi, mutta tulinpa hyvään aikaan, vastaan sinulle heti! Oma ensimmäinen hoitoni tehtiin tosi kovaa koska ihoni on rasvainen ja paksu eikä yhtään herkkä, iho oli syvimmin hoidetuista kohdista alkuun ruskea, ehkä jopa violetin-ruskean-punaisen värinen. Iso osa siitä tummuudesta lähtee kuoriutuvan ihon myötä, mutta ei ihan kaikki, eli uusi ihokin on punertavaa aluksi. Päivä päivältä se sitten vaalenee. Tänä keväänä tehty hoitoni oli kevyempi, eli käytettiin miedompia aineita, koska halusin toipua vähän nopeammin. Nyt iho muuttui tummaksi ennen kuoriutumista, vaalean ruskeaksi muistaakseni, eikä juuri punertanut kuoriutumisen jälkeenkään. Ja odotetusti tulos oli toisella kerralla vähäisempi, koska aineet oli miedommat. Yleensähän se on niin, että ensin laitetaan miedommat ensimmäisellä kerralla ja sitten vahvemmat, jos toipui helposti ensimmäisestä hoidosta. Silloin tulostakin tulee toisesta hoidosta enemmän. Mutta Tytille vaan neuvoksi, että älä nypi irtoilevaa ihoa ja se punoitus häviää tulevina viikkoina. Sellainen kuorinta, joka aiheuttaa punoitusta (aika kovaakin), auttaa arpiin paremmin. Ainakin minulla auttoi! Tsemppiä ja jaksuja, terveisin Marjo
- tca1902
Marjo29387 kirjoitti:
En ole varmaankaan pariin viikkoon käynyt tällä sivustolla kevätkiireiden vuoksi, mutta tulinpa hyvään aikaan, vastaan sinulle heti! Oma ensimmäinen hoitoni tehtiin tosi kovaa koska ihoni on rasvainen ja paksu eikä yhtään herkkä, iho oli syvimmin hoidetuista kohdista alkuun ruskea, ehkä jopa violetin-ruskean-punaisen värinen. Iso osa siitä tummuudesta lähtee kuoriutuvan ihon myötä, mutta ei ihan kaikki, eli uusi ihokin on punertavaa aluksi. Päivä päivältä se sitten vaalenee. Tänä keväänä tehty hoitoni oli kevyempi, eli käytettiin miedompia aineita, koska halusin toipua vähän nopeammin. Nyt iho muuttui tummaksi ennen kuoriutumista, vaalean ruskeaksi muistaakseni, eikä juuri punertanut kuoriutumisen jälkeenkään. Ja odotetusti tulos oli toisella kerralla vähäisempi, koska aineet oli miedommat. Yleensähän se on niin, että ensin laitetaan miedommat ensimmäisellä kerralla ja sitten vahvemmat, jos toipui helposti ensimmäisestä hoidosta. Silloin tulostakin tulee toisesta hoidosta enemmän. Mutta Tytille vaan neuvoksi, että älä nypi irtoilevaa ihoa ja se punoitus häviää tulevina viikkoina. Sellainen kuorinta, joka aiheuttaa punoitusta (aika kovaakin), auttaa arpiin paremmin. Ainakin minulla auttoi! Tsemppiä ja jaksuja, terveisin Marjo
Myös täällä toinen tca-kuorinta takana. Omastani on jo muutamia viikkoja. Ensimmäinen kuorinta tehtiin helmikuun lopulla 25 % hapolla. Nyt kuorittiin kovemmalla teholla -olisiko ollut 30%. Koko kasvot käsiteltiin, mutta ei nytkään etsattu. Kovemmasta käsittelystä huolimatta iho kuoriutui jopa nopeammin kuin edellisellä kerralla eikä muuttunut edes yhtä ruskeaksi / punaiseksi kuin ensimmäisellä kerralla. Taidan olla vahvanahkaisempi kuin uskoinkaan.
En osaa sanoa, mitä jälkimmäinen kuorinta teki ensimmäiseen verrattuna. En huomannut ottaa ennen ja jälkeen -kuvia. Ehkä ensimmäisen kerran jälkeen ero aiempaan oli isompi kuin nyt toisen kuorinnan jälkeen. Mutta summa summarum, iho on hoitojen jäljiltä selvästi kirkaampi ja tasaisempi kuin pari kuukautta sitten. Eli eivät menneet rahat hukkaan. Omalla kohdallani tca on ollut ehdottomasti parempi investointi kuin panostus kosmetologien hoitoihin.
Sen verran pientä epätasaisuutta kasvoissani on paikoin vieläkin, että saatan vielä mennä kolmanteenkin käsittelyyn. Ruokahalu tosiaan
kasvaa syödessä :-). Mutta harkitsen vielä ja menee joka tapauksessa syksyyn tai talveen. - ...

kasvaa syödessä :-). Mutta harkitsen vielä ja menee joka tapauksessa syksyyn tai talveen.Semmonen kysymys vaan että voiko tca-kuorintaan mennessä olla kasvoissa yhtään aktiivista aknea? Uskallanko siis mennä poistattamaan aknearpia jos minulla on vielä muutamia finnejä..
- nukkumatilda
Hei!
En lukenut koko ketjua, eli anteeksi jos tätä on joku jo kysynyt. Olin nimittäin luullut,että tca kuorinnalla pääsee arvista eroon lopullisesti, silti täällä ollaan menossa jo kolmatta kertaa kuorintaan. Vai olenkohan sekoittanut hoidon jonkun toisen hoidon kanssa? Itsellä joitakin pieniä finnejä tulee silloin tällöin, jonkun verran mustapäätä, mutta teinivuosilta muistoina kasvot on täynnä pientä arpea. Arvet eivät ole koholla, vaan ovat sellaisia ihon alaisia pieniä, punaisia länttejä. En raski lähteä kuorimaan, jos niistä ei yhdellä kerralla eroon pääse. Jos kertahoito löytyy, niin siitä olen kyllä valmis maksamaan melkein mitä vain....- nukkumatilda
Lisäksi, mikä on edullisin paikka tehdä kuorinta? ja tietääkö kukaan esim tallinnasta halpaa paikkaa?
- tarvitsee-apua
Menin viime perjantaina kosmetologille teettämään itelleni hjeronymus hoidon mutta hän kertoi että mulle ois tehokkaampi hoito eli tca kuorinta. Hoidon loppuessa luulin että iho kuoriutuu pois alle viikossa.. No nyt on keskiviikko ja iho ei ole läheskään kokonaan kuoriutunut. Oon kuitenkin menossa lauantaina Lontooseen enkä haluais näyttää tältä. Oisko teillä neuvoja miten nopeuttaa ihon kuorintaa tai vaikkapa peittää ihon kuivuutta yms yms? Mieluiten niin, että arvet kuitenkin lähtis eikä mulle tulis uusia arpia kuorimista nopeuttaessa..
- TCA-fani
Viime lauantaina 13.10 kävin kuorinnassa Mika Hjerppellä forssassa. Keskiviikkona jo alkoi kuoriutumaan iho selvästi. Tehtiin vahvin kuorinta mitä sai vahvuudesta en ole varma. Kohta näkee tuloksen paremmin muutaman päivän sisällä.
- kiinnostunut
Miten sujuu, TCA-fani? Millaisia arpia hoidatat (rolling / boxcar / icepick)? Tehtiinkö sinulle vain kuorinta vai myös etsaus?
- tca-fani
Moi
Kuorinta ja etsaus arpiin. Kyllähän ihon laatu parani paljon ja arvetkin madaltuivat. Luulen, että menen vielä uusiks jossain vaiheessa. Vielä tosiaan hieman kuoriutumatta ja tosiaan tehtiin vahvin tca kuorinta mitä rahalla sai. En kadu yhtään päinvastoin kadun sitä etten ole rohjennut mennä aiemmin. Minun arvet ovat kai icepick, mutta ei oikeestaan enää ole kuin yks arpi jonka haluan saada paremmaksi. Pienemmät katosivat. Rohkeutta vain. Ja onhan se viikon sisällä oleskulu todella tympeetä, kun ei saa hikoilla. - tca-fani
Tosiaan korostan vielä että jos oikeen syvät arvet vaatii kai monta etsauskertaa sitten niihin. Minulla ei ole kun yks oikeen syvä arpi joka harmittaa vielä. Ettei tule pettymyksiä hoidosta. Otsan iho kyllä taitaa kuoriutua viimeiseksi. Arvioisin itselle toipumiseksi noin 7-8 päivää. Nyt helpottaa jo viikon ollut naama kuin sementtiä ;)
- dryerery
Ihmettelen miten voi olla niin ettei tiedä minkä vahvuisella hapolla on kuorinta tehty..
- petolinnunperssulka
Kertokaa lisää kokemuksia TCA-kuorinnasta! Itse en kestä katsoa näitä kuoppia enää hetkeäkään peilistä.. En haluais elää tämän näköisenä. :(
- otsan kraateri
Moikka!
Minulle tehtiin TCA-kuorinta Tampereen Terveystalolla Mika Hjerppeen toimesta. Ihoni ei ole monestakaan kohtaa pahanlaatinen, päinvastoin ihoni on todella sileä. Miksi hakeuduin hoitoon oli muutamat syvät "kuopat" jotka ovat tulleet teini-iän aknesta. Minulle tehtiin etsaus "tikkataulutekniikalla", eli vahvempaa happoa keskelle ja sitten lievempää ympärille, jotta pigmentti olisi mahdollisimman pehmeä.
Jo toisena päivänä kuorinnasta otsani keskiosa ja ohimot (ainoat kohdat, joihin hoito tehtiin) muuttuivat ruskeanpunaisiksi. Suurta kiristystä ei kuorinnan aikana ollut huomattavissa, mutta tämä punaruskea kelmu meni tietysti aina ruttuun esim. nauraessa tai otsaa kurtistaessa. Kuorinta kesti minulla lääkärin arvioitua aikaa pidempään, eli kokonaisuudessaan 10 päivää. En nyppinyt kertaakaan irtoilevaa kelmua, mutta koska pelkäsin roikkuvien riekaleiden repivän ympärillä olevaa ihoa, leikkasin ne saksilla lyhyemmäksi. En usko sen haittaavan.
En urheillut kertaakaan, enkä käynyt saunassa. Noudatin ohjeita tarkasti.
Nyt hoidosta on kulunut kaksi viikkoa ja siitä kun viimeisetkin kelmut irtosivat, neljä päivää. Ohimoista punoitus on tasaantunut ja hälvennyt, mutta huolenaiheeni on otsan syvä kuoppa, johon hoito tehtiin. Huomaan, että sen syvyys on loiventunut hoidon johdosta (hyvä), mutta se PUNOITTAA paljon! ja kuopan reuna-alueet ovat koholla, eli siis turvonneet. Onko normaalia? Minusta otsa näyttää tällä hetkellä ehkä vielä pahemmalta mitä se on joskus ollut. Toivottavasti turvotus hälvenee... Tiedän, että neljä päivää kuoriutumisen jälkeen on vasta lyhyt aika, kun lääkäri puhui sen kestävän parikin viikkoa ja pyysi minua olemaan kärsivällinen, mutta pelkään että otsan arpi jää tuollaiseksi. - hjeronymus
Kyllä se turvotus siitä laskee.
- tca eka otos
Hei vaan kaikille!
Itse kävin ensimmäistä kertaa tca-kuorinnassa Tampereen terveystalolla joulukuun alussa Mika Hjerpen vastaanotolla. Ennen vastaanotolle menoa olin käynyt näyttämässä ihoani hänelle ja suositteli juuri tcata. Varmaa lopputulosta ei hänkään uskaltanut antaa, mutta jo henkisesti tämä oli minulle tärkeä keikka-mitäpä sitä ei tekisi arpiensa häivyttämiseksi.
Kuorinnan vaiheet: 1.Ihon puhdistus ylimääräisestä rasvasta.
2. Tca-nesteen levitys koko iholle
-otsa ensiksi, sitten poski, toinen poski, leuka. Nenä viimeiseksi, jossa kuoriminen tuntui henk.koht eniten. Kipristää kovasti, mutta tunne lievenee melko nopeasti. Ainetta laitettiin kaksi "kerrosta". 20%
3. Etsaus kuoppakohtiin. 35%. Ihoni reagoi hyvin etsaukseen, eli muuttui nopeasti valkoiseksi.
4. "Haude", eli ihon rauhoittaminen kylmillä kääreillä.
Vastaanotolta poistuessani näytin kovissa löylyissä käyneeltä.
Lääkäri on puhelias ja vastaa potilaan kysymyksiin asiallisesti ja ottaa huomioon potilasta mahdollisesti askarruttavat asiat.
Kotona:
Ensimmäinen päivä(kuorintapäivä)-rasvausta, rasvausta. Vielä ei kiristä mistään.
2. päivä-Iho on rasvaamisesta liimainen
3.päivä-iho kiristyy
4.päivä.-iltaan mennessä kalvo rikkoontuu suun sivuilta, luultavasti suun aukomisen takia.
5.päivä. Kuoriminen lisääntyy, ensiksi kuoriutuu leuan sivut, sitten nenän reunat, suun ympäristö.
6. päivä posket alkavat kuoriutua nenän lähistöltä. Poskipäät alkavat kuoriutua.
7. päivä. posket kuoriutuvat kokonaan, otsa vielä täysin kuoriutumaton. Ensimmäinen "pettymys".
8. päivä. Iho kuoriutuu lopullisesti
sivuriekaleita lukuunottamatta.
Oma kokemus: Kun iho kelmuuntui, se alkoi näyttää melko virheettömältä. Siinä vaiheessa kun kelmu alkaa irtoilla, ne kohdat, josta kelmu lähtee, olivat ainakin omassa tapauksessa kohtia, joissa ei ollut aknen jättämiä syviä jälkiä. Odotukset siis kelmusta paljastuvaa uutta iho kohtaan kasvoivat. Pettymys oli suuri, kun pahin poski kuoriutui kokonaan, ja vanhojen arpikohtien lisäksi tuli näkyviin punaiset etsatut kohdat. Pyörrytti, koska odotukset olivat kovat, ja iho näyttikin tosi hurjalta. Nyt iho näyttää paremmalta, ja kaiken kaikkiaan kuorinta auttoi ihon värin tasoittamiseen. Arpiin se auttoi melko vähän, itsellä box scar tyyppisiä. Siistimpi ilme lähipiirin mielestä, itse en valitettavasti huomaan suurta eroa.- saman kokenut
Itsellä myös box car tai icepick tyylisiä arpia, ja TCA ei niihin ole auttaneet. TCA-kuorinnan ei kai pitäisikään juuri vaikuttaa arpiin, etsaus taas sopisi ainoastaan näihin ice-pick tyylisiin eikä ehkä niinkään muunlaisiin. Minulla etsaus ei juuri auttanut edes ice pick -arpiin. Ilmeisesti Ultrapulsen fraxel CO2 -laserhoidot ovat arpiin paljon tehokkaampia, ja harkitsenkin nyt näihin hoitoihin menemistä. Hinta on tietysti kalliimpi, ja riskitkin ilmeisesti suuremmat.
- katea
Hei te tca hoidossa käyneet! Itse harkitsen lähiaikoina menemistä tca kuorintaan ja kysyisinkin tärkeimmän mieltä askarruttavan kysymyksen että pitääkö akne olla ohi ennenkuin kyseiseen kuorintaan voi mennä? Eli hoidetaan arvet mutta haittaako jos on tulehtuneita finnejä kun hoitoon menee?? kiitos paljon vastauksesta ja tsemppiä teille!
- tuulentuivertaja
Moikka kaikille!
Ajattelin vihdoin itsekin osallistua keskusteluun, sillä olen paljon lueskellut erilaisia TCA-viestiketjuja lähiaikoina. Kävin itse 2. kertaa TCA -kuorinnassa 4 päivää sitten. Ensimmäinen kuorinta tehtiin minulle marraskuussa 2012.
Edelliseen Katean viestiin voisin vastata oman kokemukseni perusteella, että TCA sopii myös, mikäli akne on vielä päällä (ainakin kohtuullisissa määrin). Itselläni molempina kertoina kasvoissani oli muutamia näppyjä (2-3 kpl), eikä se toimenpidettä haitannut. Minulle määrättiin ensimmäisellä kerralla aloitettavaksi antibiootti-kuuri, jonka olisi pitänyt myös tehota "aktiivisena olevaan akneeni", eli näihin muutamaan näppyyn. Toisella kerralla TCA:ssa käydessäni, lääkäri kehotti minua aloittamaan Roaccutan -kuurin, jonka olin vuosi sitten syönyt yhden kerran. Itselläni akne on ollut aikoinaan pahana, joten en ole itse kokenut tarpeelliseksi, ainakaan vielä, aloittaa rankkaa lääkekuuria parin satunnaisen näpyn takia. Olen myös ymmärtänyt, että TCA:lla olisi mahdollista myös rauhoittaa vielä olemassa olevia finnejä jne.
Lähtötilanteeni TCA:han mennessä oli hankalat aknearvet. Lääkäri arvioi jo ensimmäisellä käynnillä, että koska arpia on laajalti, ja ne ovat keskisyviä, hoitoja tarvitaan vähintään 3-5 kertaa. Ajan myötä arpieni väri on haalistunut, ja ongelmana olikin juuri epätasaisuus, joka oli silmiinpistävä. Kuten olin jo ajatellutkin, lääkäri kertoi minulle, ettei TCA:lla ole mahdollista tehdä iholleni ihmeitä, vaan tulokset tulisivat olemaan hyvin pieniä.
Ensimmäinen kuorinta tehtiin minulle 12 % liuoksella, sekä etsausta kokeiltiin lähinnä kasvojen ulkosyrjiin. Joihinkin kohtiin liuosta laitettiin pari kerrosta, vahvuudeltaan 2 kerrosta on siis sama kuin yksi kerros 24 %. Ensimmäisellä kerralla odottelin kuoriutumista lähes viikon, jonka jälkeen ainoastaan suun ympäriltä kuoriutui hieman, mutta muuten muutosta en juuri havainnut. Pettymys oli suuri, vaikkei odotuksenikaan ollut suuria.
Nyt toisella kerralla kuorinta tehtiin 12 % hapolla 1-3 kerrosta riippuen kohdasta. Lisäksi posket käsiteltiin laajasti 35 % etsaus-menetelmällä. Näky peilistä toisen hoitokerran jälkeen oli tosi hurja. Naama oli tulipunainen ja täynnä valkeita laikkuja, luulisi siis tehoavan. Tällä kertaa kuoriutuminen alkoi jo seuraavana päivänä ja nyt 4.päivänä suun ympärys on kuoriutunut reippaasti. Molemmilla kerroilla olen siis rasvannut ihoa useita kertoja päivässä, rasvaa, rasvaa, rasvaa ja paljon!
Tämä kiristysvaihe on kyllä ahdistavaa, tuntuu kuin olisi koko ajan kiristävä naamio (rasvauksesta huolimatta), ja välillä myös kutittaa. Onneksi tiedän, ettei tämä montaa päivää kestä. Tällä kertaa uskon että lopputulos on parempi kuin ensimmäisellä kerralla, sen verran oli tujakampi hoito. Haluan silti muistuttaa kaikkia, että mihinkään ihmetuloksiin TCA:lla ei päästä. Lääkärini suositteli minua tutustumaan laser-hoitoihin, mutta niihin en ainakaan vielä ole suuntaamassa…
Nyt tuli pitkää tekstiä.. Jospa jaksoitte lukea.
JA itse asiassa minulla oli kysymys, jonka takia tänne aloin kirjoittelemaankin. ;)
Mitä mieltä olette, uskaltaako tässä paranemisvaiheessa (esim. 5.-6.päivänä) värjätä hiuksia.. Edes kevytväreillä..? - Väsnyt.
Moro! Millaisiin arpiin TCA - kuorinta auttaa? Itselläni on, yllätys yllätys, poskissa noita punaisia läikkiä, mutta ei lainkaan kuoppia. Ehkä pientä pistemäistä arpikudosta pahimmassa. Mutta tosiaan niin räikeän punaisia ovat että tekisi kyllä mieli mennä kuorintaan.. Ikää 18.
Onko teillä kuoppa-arpia vai pelkkiä punaisia läiskiä? - glykoli
Itse olen arpiin käyttänyt tätä http://iherb.com/p/5033?rcode=uho277. Ja on auttanut etenkin punoitukseen ja punaisiin arpiin. Kuoppiinkin jonkin verran tehoaa, mutta tuo glykolihappo ei tunkeudu syvälle joten kuoppiin se ei ole se paras. Jos tilaa ensimmäistä kertaa niin saa 5-10 dollarin alennuksen riippuen summasta millä tilaa joko linkistä tilaten tai käyttämällä koodia uho277 :)
- Kyllästynyt-ss
Koeta nyt "UHO277" spammaaja ymmärtää ettei sun mainostamistasi
kaivata täällä,täällä kärsivät ihmiset hakevat todellista apua iho-ongelmiinsa
ja sinä koetat hyödyntää tilannetta ,häpeä senkin hyeena,
mene ja tapa itsesi - tca eka otos
Huhuilen jälleen, 5 kuukautta oman kuorintakokemuksen jälkimainingeissa. Itselle kuorinta ei ollut lopullinen ratkaisu, tosin epäilen, että omassa tapauksessani kuorintoja on otettava 2-3 tulosten saamiseksi. Kuorinta vaikutti kuitenkin siihen, että ihoni on pysynyt finnittömämpänä vaikka en tällä hetkellä käytä hormonipillereitä aknen ehkäisemiseksi. Siihen olen ollut tyytyväinen.
Iho ohenee kuorinnan myötä, joten alun siloisuuden jälkeen tuntuu, että juonteita tulee herkemmin. Etsauskohdat näyttävät meikin kanssa paremmilta kuin ennen, mutta kolot ovat melko lailla entisensä.
Jokaiselle varmasti omakohtainen kokemus, ihon"ylläpitoon" suosittelen. - huolestunutt
Vieläköhän joku käy lukemassa tätä ketjua?
Kävin äsken tca kuorinnassa, ja vaikka laitettiin neutralisointi kääreet nenän viereen jäi kirvelemään. Sanoin asiasta ja siinä olikin vielä frosting käynnissä. Lääkäri sanoi sen jälkeen että hyvältä näyttää, alue muttui jo punaiseksi miä on hyvä juttu. Tunti sen jälkeen nenän viertä kirvelee vielä hieman, muualta ei yhtään.kotona huomasin kirkkaassa valossa, että alue on hennosti valkoinen,eikai happo ole silti voinut jäädä vaikuttamaan?? Vai voiko olla että koska siitä kohtaa frosting jäi vähän pitemmäksi aikaa että sen takia kihelmöi vähän, kuumottaa? Ettei nyt iho vain pala siitä jotenkin rikki ja saa paloarvet.. saa kyllä tarkkailla kunnolla että valkeaa näkyy mutta kun tiedän sen olevan siinä..
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1364215Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232126Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik31944Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481851- 1061780
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4461739Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4771594MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar551375Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4641300Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441296