Viranomaiset New Jerseyssä Yhdysvalloissa yrittivät epätoivoisesti löytää vauvaa, jonka tämän isä väittää heittäneensä jokeen.
21-vuotias Shamsiddi Abdur-Raheem murtautui lapsensa isoäidin kotiin tiistaina iltapäivällä. Hän pahoinpiteli 60-vuotiaan naisen ja sieppasi asunnosta kolmen kuukauden ikäisen tyttärensä.
Isoäiti yritti turhaan pysäyttää pakoon lähtenyttä Abdur-Raheemia heittäytymällä miehen pakettiauton eteen. Hän joutui auton kolhaisemaksi ja toimitettiin sairaalaan, mistä hänet päästettiin myöhemmin kotiin.
Abdur-Raheem pidätettiin noin neljä tuntia sieppauksen jälkeen. Kuulusteluissa hän kertoi heittäneensä vauvan Driscollin sillalta alapuolella virtaavaan hyiseen Raritan-jokeen.
Etsintäpartiot yrittivät keskiviikkona löytää jälkiä vauvasta joesta ja sen rannoilta. Etsinnät jouduttiin kuitenkin keskeyttämään yöksi, mutta niitä oli määrä jatkaa torstaina aamun valjetessa.
Äiti haki lähestymiskieltoa
Lapsen äiti ja yksinhuoltaja Venetta Benjamin oli sieppauksen aikaan oikeudessa Newarkissa. Hän oli hakemassa lähestymiskieltoa Abdur-Raheemia vastaan. Benjamin ja Abdur-Raheem eivät ole naimisissa.
Abdur-Raheem astuu torstaina oikeuden eteen Newarkissa. Häntä syytetään tässä vaiheessa ainakin kidnappauksesta, murhan yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä ja lapsen kaltoinkohtelusta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Lastenlääkäri sai 471 syytettä raiskaamisesta ja hyväksikäytöstä USA:ssa
23.2.2010 22:59
A A Reuters
Philadelphia. Amerikkalainen lastenlääkäri on saanut 471 syytettä lasten raiskaamisesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lääkäriä syytetään nuorten potilaidensa hyväksikäytöstä yli kymmenen vuoden ajalta, oikeuden valamiehistö kertoi.
Delawarelaista lääkäriä Earl Bradleytä syytetään 103 lapsen hyväksikäytöstä vuosina 1998–2009.
Osaa lapsista hän on käyttänyt hyväkseen useita kertoja. Uhrit – joista kaikki paitsi yksi olivat tyttöjä – pakotettiin erilaisiin seksuaalisiin tekoihin, myös yhdyntään. Kaikki olivat lääkärin potilaita ja alle 16-vuotiaita.
Bradley oli myös kuvannut tekojaan videolle, maanantaina julkaistussa 160-sivuisessa syytekirjelmässä kerrottiin.
Bradley pidätettiin viime joulukuussa vuoden kestäneiden tutkimusten jälkeen. Häneltä takavarikoitiin noin 13 tuntia videotodisteita, tietokoneita, kovalevyjä sekä yli 7 000 potilastiedostoa kotoa ja työpaikalta.
Jos Bradley tuomitaan, hän saa elinkautisen vankeusrangaistuksen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Kaksi väärää ei tee yhtä oikeaa.
Muslimipoikien vaiettu salaisuus.Lähes jokainen poika on jossain vaiheessa lapsuuttaan juotunut seksuaalisen
häirinnän ja jopa raiskausten uhreiksi.Tekijöinä on usein joku lähipiiristä esim.eno, setä tai joku muu sukulainen.
humanisti , muslim ja musta?
runkkaa poikansa naperoa eta se kasvaisi isommaksi..
http://www.muhammadtube.com/
http://mahomettube.com/
http://www.mahomettube.com/video.php?next=watch
Mistä tiedät tyypin olevan muslimi?
siinapa ne!