Positiivista Huittisista

Taitaa olla tulossa positiivisia talousuutisia Huittisten kaupungilta. Ennakkotiedot kertovat kaupungille kertyvän vuodelta 2009 4,8 milj. euroa ylijäämää. Näin taseessa olevat edellisten vuosien kattamaton 2,5 milj. alijäämä tulee kerralla pyyhkäistyksi pois. Tuleville koville investointivuosille saadaan mukavasti odottamatonta pesämunaa.

Mistä tälläinen ilouutinen johtuu? Verotuloja on lama-ajasta huolimatta tullut 1,3 miljoonaa budjetoitua enemmän. Takavuosina on taidettu sittenkin tehdä oikeita elinkeinopoliitiikan päätöksiä. Lama ei ole tullut Huittisiin niin kovalla "ryminällä" kun valtakuntaan yleensä.

Henkilöstökuluissa on budejetoiduista menoista säästetty 900.000 euroa. Ketään ei ole ollut lomautettuna. Lomarahat on maksettu. Pätkitettyjä työsuhteita on vakinaistettu, kuten kuuluukin.

Halpa korkotaso on tuonut säästöä korkomenoihin 160.000 euroa.

Vielä olemme saaneet nauttia puhtaasta juomavedestä, joka on todella halpaa. Kaikille kuntalaisille sitä ei valitettavasti pystytä toimittamaan. Vesilaitos on tuottanut 165.500 tuhatta tappiota. Eli puhtaan veden hinta on alhainen ja jätevesimaksut myös. Tätä tuetaan verovaroin vaikka laki ei sitä salli. Nekin maksavat näistä palveluista, jotka eivät näistä pääse nauttimaan. No, pitäähän sitä jokin kauneuspilkku olla tilinpäätöksessä. Vesimaksut tulevat varmasti tulevina vuosina nousemaan kunhan valtuuston enemmistön päättämä suurpuhdistamo alkaa toimintansa. Ja Turun Seudun Vesi pitää siitä huolen, että juomme laadultaan paljon huonompaa vettä tulevaisuudessa.

Nyt ei olla syöty enemmän kuin tienattu.
272157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Muutakin positiivista Huittisten imagoon ja tuleviin asioihin. Nyt on sitten ideoitu Huittisillekin oma tapahtuma... Possujuhla!!! Nyt häipyy unholaan niin ´hullu mies huittisista..´ makkarat ja Risto Ryti, joista Huittinen ennen tunnettiin...jatkossa Huittinen tunnetaan Possujuhlista, joissa saa vapaasti `sikailla` ja joissa valitaan valtakunnan virallinen possunkiusaaja...siis eli kuka saa possun kutittamalla nauramaan pisimpään..
Toinen hauska on tuleva huittislainen kansanedustaja Ashton Peasley..hienoa että vihdoin löytyi terveellä itseluottamuksella varustettu henkilö, jota voi mummosta vaariin jokainen äänestää...ilman puoluerajoja, paikkakunnan etua ajatellen...tietenkin

Äänestä
  • Positiivista on kaikkinainen aktiivisuus. On se sitten nurinaa epäkohdista tai kiitoksen antamista. Huittinen -otsikon alla on sentään kirjoittelua joka päivä ja parhaimmillaan kymmentäkin uutta viestiä. Erään naapurikunnan keskustelua kun voi seurata katsomalla viestit viikon tai parin välein ja se jo antaa varsin apaattisen vaikutelman.

    Äänestä

  • kun Tuori ei ole päässyt yrityksistä huolimatta meidän asioita ajamaan niin toivottavasti Peasley saadaan eduskuntaan. Nyt viimeistään pitää unohtaa puoluerajat. Keskustan, jota olen tullut kannattaneeksi, leiristä ei nouse edustajaa. Olen siis valmis äänestämään demaria.

    Äänestä

  • frtghjlkg kirjoitti:

    kun Tuori ei ole päässyt yrityksistä huolimatta meidän asioita ajamaan niin toivottavasti Peasley saadaan eduskuntaan. Nyt viimeistään pitää unohtaa puoluerajat. Keskustan, jota olen tullut kannattaneeksi, leiristä ei nouse edustajaa. Olen siis valmis äänestämään demaria.

    Tämä viestiketju näyttää kääntyneen vuoden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin. Onhan sekin positiivista.

    SDP:n Peasleyn ilmoittautuminen puolueen sisällä käytävään jäsenäänestykseen, jossa sitten valitaan puolueen 14 kansanedustajaehdokasta Satakunnan vaalipiiristä, on positiivinen asia. En muista, että huittislaista demaria olisi sodanjälkeen ollutkaan kansanedustajaehdokkaana. Demariäänestäjän ei tarvitse tyytyä porilaiseen.

    Veikkaampa, että huittisista on eduskuntavaaleissa useampia henkilöitä. Varmaan sdp:n lisäksi, ehdokkaita asettavat vasemmistoliitto, kokoomus ja vihreät. En usko keskustankaan olevan viimekertaiseen tapaan niin alamaissa, että ehdokasta ei olisi. Viime kerralla perussuomalaisilla oli ehdokkaana Tuliniemi, joka muutti nyt Kokemäelle. Kokemäki vie meiltä kaiken. Simo Riuttamäki ei viimekerralla tukenut puoluetoveri Tuliniemeä, vaan liputti Tuorille. Uskon, että Simo järjestää puolueelle huittislaisehdokkaan.

    Kun yritetään kahdensadan joukkoon kuudella ehdokkaalla takaa se sen, että tulevassa eduskunnassa ei huittislaisten asianajaa löydy. Toivottavasti veikkaukseni on väärä.

    Äänestä

  • jukka kivimäki kirjoitti:

    kerrassaan kummallista että ollaan niin pirun päköjä että puoluerajaa ei voida ylittää . Huittisten hyväksi se vain on, oli meitä sitten edustamassa demari, vihreä, porvari, kepu tai vas. Kaikki ovat samalla viivalla kun tehdään kotikunnan hyväksi.

    Äänestä

  • jukka kivimäki kirjoitti:

    Tämä viestiketju näyttää kääntyneen vuoden päästä pidettäviin eduskuntavaaleihin. Onhan sekin positiivista.

    SDP:n Peasleyn ilmoittautuminen puolueen sisällä käytävään jäsenäänestykseen, jossa sitten valitaan puolueen 14 kansanedustajaehdokasta Satakunnan vaalipiiristä, on positiivinen asia. En muista, että huittislaista demaria olisi sodanjälkeen ollutkaan kansanedustajaehdokkaana. Demariäänestäjän ei tarvitse tyytyä porilaiseen.

    Veikkaampa, että huittisista on eduskuntavaaleissa useampia henkilöitä. Varmaan sdp:n lisäksi, ehdokkaita asettavat vasemmistoliitto, kokoomus ja vihreät. En usko keskustankaan olevan viimekertaiseen tapaan niin alamaissa, että ehdokasta ei olisi. Viime kerralla perussuomalaisilla oli ehdokkaana Tuliniemi, joka muutti nyt Kokemäelle. Kokemäki vie meiltä kaiken. Simo Riuttamäki ei viimekerralla tukenut puoluetoveri Tuliniemeä, vaan liputti Tuorille. Uskon, että Simo järjestää puolueelle huittislaisehdokkaan.

    Kun yritetään kahdensadan joukkoon kuudella ehdokkaalla takaa se sen, että tulevassa eduskunnassa ei huittislaisten asianajaa löydy. Toivottavasti veikkaukseni on väärä.

    että vähintään 5000 ääntä täytyy ehdokkaan saada mikäli mielii Satakunnasta eduskuntaan, puolueesta riippumatta. Eli vaikka meillä olisi vain yksi ehdokas niin sisäsiittoisella äänestyskäyttäytymisellä ei edustajaa vieläkään saataisi, eli vaikka kaikki Huittislaiset äänestäjät äänestäisivät nyt sitten vaikka Peasleytä. On todella hienoa, jos Bland, Jaakkola, Kaunisto, Virtanen ja Tuori lähtevät myös ehdokkaiksi, näin todennäköisesti saataisiin koko kaupungin profiilia nostettua, kunhan ehdokkaat satsaisivat myös koko maakunnan mittavaan kampanjointiin. Ja miten esimerkiksi äänestysprosentti käyttäytyisi, jos täällä olisi oikein kunnon karnevaalit eduskuntavaalienkin aikaan.

    Jos näin äkkinäisesti täytyy veikata parhaat mahdollisuudet läpimenoon on Bland-Tuori akselilla, vihreät tai Kokoomus saa Satakunnasta viimeisen paikan joten tällä lienee suurin vaikutus ainakin Kokoomuksen kannalta ja uskoakseni vihreät lyö seuraavissa eduskuntavaaleissa läpi myös Satakunnassa, joten mahdollinen Blandin ehdokkuus kerää varmasti äänien kaikista pienemmän kokoluokan kunnista.Jos Vihreät saa edustajan tällöin Tuorin mahdollisuudet ovat mitättömät.

    Virtanen tuskin lähtee ehdolle, mutta joku Keskustasta kuitenkin? Peasleyn mahdollisuus on Demariuudistuksessa mikä nyt on pyyhkäissyt myös Satakunnankin yli, esim Kallio ei tavoittele enää jatkoa. Tämä mahdollisuus vaatii kuiten myös kovan taloudellisen panostuksen koska Peasleyn tulee satsata Raumalle ja Poriin. Kovimmat taloudelliset resurssit on todennäköisesti Vampulan kommarilla, mikäli vaalirahauudistus ei estä, tai pelota tukijoita pois ja mikäli asetetaan ja asettuu ehdolle. Jaakkola oli heitto kun joku piti valita!viisas ja edustava.

    Äänestä

  • se niin on kirjoitti:

    Yli 5000 äänellä eduskuntavaaleissa Satakunnan vaalipiiristä voi kansanedustajaksi tulla valituksi, mutta voi äänimäärällä paikka jäädä saamattakin.

    Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa kokoomuksen Jukka Tuori sai "nosteen päälle" Huittisissa. Hänestä tuli kokoomuksen varakansanedustaja. Hän keräsi hyvän äänisaaliin 2349, josta huittislaisääniä 1663. Keskutalaiset todennäköisesti avittivat, koska puolue sai huittisista kokoon vain 1200 ääntä. Vampulalaisissa Jukka ei innokkuutta saanut aikaiseksi. He äänestivät Kallia ja Korkeaojaa, kuten ennenkin.

    SDP:n valituiksi tulleet kansanedustajat keräsivät kaikki yli 5000 ääntä. Harjavallan Heli Eskanen ei tullut valituksi 4407 äänellä. Rauman Reijo Kallio luopuu tällä kerralla, mutta kummoinen ennustajaeukko ei tarvitse olla jos veikkaa Kristiina Salosen perivän hänen paikkansa. Salonen keräsi jo viime vaaleissa yli 3000 ääntä.

    Keskkustan llistalta putosi Kauko Juhantalo, vaikka keräsi yli 5000 ääntä. Hänen kohtalokseen tuli PS:n Anssi Joutsenlahti joka saalisti yli 4900 ääntä pääsemättä kansanedustajaksi.

    Piirin pienimmällä äänimäärällä tuli valituksi VL:n korvalääkäri Veijo Puhjo 3268. Hänet avitti uusimaan paikkansa puolueen saama 14848 ääntä. Puolue ei saanut kuin yhden edustajan.

    Vaikeaa on huittislaisen päästä omasta vaalipiiristään valtakunnan päättäjäksi. Huittislaisia kävi viime vaaleissa uurnilla runsaat 4600 äänestäjää. Äänet menivät 12 eri ryhmittymälle. Vaikka kaikki äänet olisi annettu yhdelle ehdokkaalle, niin hänellä olisi teoriassa ollut läpimenomahdollisuus kokoomuksen tai vasemmistoliiton listalla. Ensivuoden vaalit ovat taas eri juttu.

    Paljon meni vuoden 2007 vaaleissa ääniä harakoillekkin. Perussuomalaisille annetut 6411 ääntä ei tuottanut tulosta. Vihreitten 4283 äänen tulos oli sama. Kristilliset keskittivät turhaa 2957 kertaa. Tulos olisi vaaliliitolla tuottanut yhden kansanedustajan paikan ja sen olisi saanut Anssi Joutsenlahti. Paikka olisi mennyt keskustan Juha Korkeaojalta.

    70-luvulla muistini mukaan SMP:n Anssi Joutsenlahti "veti perässään" parkanolaisen Lea Mäkipään eduskuntaan vaatimattomalla 1200 äänellä. Silloin Seppo Tuliniemi mokasi oman kansanedustajauransa olemalla pois edokasjoukosta. 90-luvulla Lapin piiristä Esko Juhani Tennilä meni omalla listallaan eduskuntaan kun vasemmistoliitto ei häntä listoileen ottanut. Hän keräsi aivan käsittämättömän äänisaaliin.

    Kyllä Huittisista mahdollista on tulla valituksi kansanedustajaksi. Yhtään varmaa neuvoa ei voi antaa. Valituksi tuleminen vaatii todellisen äänten keskittämisen ja halun, että NYT VALITAAN HUITTISLAINEN KANSANEDUSTAJAKSI. Tunnettavuutta maakunnallisesti, vähän rahaakin ja kovan halun.

    Onnea sinne ensi vaaleissa pyrkiville.

    Äänestä

Hullu mies Huittisista, syö samalla kun tienaa. Ja kaupungin verotulot senkun kasvaa syödessäkin.

Äänestä

Huittinen on saanu vaan rahoja Vampulasta mutta olen sitä miletä että huittinen ei tule pärjäämään kauvaan yksin ja varsinkin siitä että huittisten palvelut kaupallisest ovat huonoja ei kunnon kauppoja ja s market ei varmaan kauvaa pyöritä koko kaupunkia. Nyt kysymyksenä on miksi huittinen antaa pompotella itseään Pori, Forssan, Loimaan ja sastamalan kanssa koska forssalla ja varsinkin Loimaalla menee hyvin ja sinnekkin on tulossa citymarket ja muitakin hyviä kauppoja että Huittinen on jäämässä suurempien kaupunkien alle että olisiko aika ottaa järki käteen ja lähte kuntaliitoksen vaikutuksiin ja yhdistyä Sastamalan tai Loimaan kanssa.

Äänestä
  • Ainoa järkevä kuntaliitos huittisten kannalta on monikuntaliitos, jossa kaikki huittisten ympäryskunnat ovat mukana. Mm loimaa ja sastamala. Yksittäisissä kahden kunnan liitoksissa huittinen on aina häviäjä. Miksi huittisten nyt pitäisi liittyä johonkin kuntaan eikä pärjää yksin ja antaa toisen kunnan kuluta huittinen tyhjäksi

    Äänestä

Niin, oisko syy ylijäämään hyvä taloudenpito?

En usko ikinä että Vampulasta olisi jotain rahaa saatu.. taitaa olla päinvastoin?

Äänestä
  • Vampula antoi pankkitililtään miljoonan Huittislaisille - näin olen ymmärtänyt. Tosin en asunut silloin vielä Suomessa, joten korjatkaa viisaammat, jos olen väärässä. Muutin siis joulukuussa kaupungista 2008 maalle Vampulaan ja 1.1.2009 heräsin jälleen kerran kaupungista. ;)

    Valtuuston ulkopuolisena on vaikea seurata kaupungin taloudenhoidon yksityiskohtia, mutta selvää tuntuu olevan, että vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti vaikea, sillä kuntaliitoksen porkkanrahat ovat loppu, mutta esim. sosiaali- ja terveyskulut väistämättä nousevat. Näihin täytyy kehittää uusia ratkaisuja niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla, jotta voidaan varmistaa palvelujen säilymisen - myös Vampulassa.

    Eila Törmän "seniorikeskus" Kuninkaisiin on erinomainen ajatus, ja tuntuu hienolta lukea lehdestä, kuinka se on saanut monipuolisen kannattajajoukon. Huittista politiikantekoa on vaivannut jo pitkään erimielisyys, ja esim. harjun suojelukysymykset ovat edelleen auki.

    Äänestä

  • Anne Bland kirjoitti:

    Vampula antoi pankkitililtään miljoonan Huittislaisille - näin olen ymmärtänyt. Tosin en asunut silloin vielä Suomessa, joten korjatkaa viisaammat, jos olen väärässä. Muutin siis joulukuussa kaupungista 2008 maalle Vampulaan ja 1.1.2009 heräsin jälleen kerran kaupungista. ;)

    Valtuuston ulkopuolisena on vaikea seurata kaupungin taloudenhoidon yksityiskohtia, mutta selvää tuntuu olevan, että vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti vaikea, sillä kuntaliitoksen porkkanrahat ovat loppu, mutta esim. sosiaali- ja terveyskulut väistämättä nousevat. Näihin täytyy kehittää uusia ratkaisuja niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla, jotta voidaan varmistaa palvelujen säilymisen - myös Vampulassa.

    Eila Törmän "seniorikeskus" Kuninkaisiin on erinomainen ajatus, ja tuntuu hienolta lukea lehdestä, kuinka se on saanut monipuolisen kannattajajoukon. Huittista politiikantekoa on vaivannut jo pitkään erimielisyys, ja esim. harjun suojelukysymykset ovat edelleen auki.

    oli 2068000 euroa Vampulan tilillä 31.12.2008, ylijäämää 1,5miljoonaa jolla kuitattiin Huittisten alijäämäistä taloutta. Huomioitavaa on myös että Vampula oli velaton, Huittislaisilla oli noin 1400 euroa velkaa per kuntalainen. Nyt kun Huittisten vuoden 2009 tilinpäätös on valmistumassa voidaan todeta Vampula liitokset vaikuttaneen yhteensä noin 6 miljoonaa euroa, kun mukaan tulee vielä tähän mennessä saadut porkkanarahat yms.

    Eli tuo 6miljoonaa näkyy siinä, että Huittinen on kuitannut alijäämänsä mitä oli 31.12.2008 noin 4miljoonaa ja velkaa on myös vähemmän kuntalaista kohden kuin ennen liitosta. Huomioitavaa on myös se, että yksin Vampulalaisten laskennallinen ylijäämä vuodelta 2009 on noin 900000 euroa, huolimatta investoinneista. Tämä 900000 euroa tulee lähes kokonaan verotuloista arvoitu budjetissa noin 3,4 miljoonaksi Vampulan osalta vuodelta 2009. Tosiasiassa ilmeisesti ylitimme veromaksuissa 4 miljoonaa vuonna 2009.

    Äänestä

  • mein tilillä kirjoitti:

    Mun euro sun euro mun euro sun euro niin se Katariina vaan laskiskelee ja muut yrittää iroittaa pohjatulppaa

    verotulot nostaneet näemmä Huittisten talouden "yllättäen" ylijäämäiseksi, kuten LL kertoo.

    Äänestä

  • Eurot riviin kirjoitti:

    Mun euro sun euro mun euro sun euro niin se Katariina vaan laskiskelee ja muut yrittää iroittaa pohjatulppaa

    Onhan se nyt ennenkuulumattoman hianoo, että Huittisiinkin on saatu miesmuistiin ensimmäinen plussamerkkinen tulos ja vanhat velat sillä peitettyä. Perskules sentään! Jotta on se Katariina-plikka vaan hianosti niitä euroja jaellut ja pitänyt pohjatulpan blommattuna. Jotta sellasta.

    Äänestä

  • Röhkö-Eetu kirjoitti:

    vaan on nii että vampulalaisten verot sen talouden nosti. Kaupunginjohtajakin oikein julkisesti ihmetteli, miten tuli yli milli vampulasta ylimääräisiä verotuloja.

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    verotulot nostaneet näemmä Huittisten talouden "yllättäen" ylijäämäiseksi, kuten LL kertoo.

    Olen ollut pikkuleikkauksella ja toipumisaikana on ollut aikaa silmäillä Huittisten kaupungin tilinpäätöstietoja vuodelta 2009. Yli puolet yllättävästä 4,8 miljoonan euron ylijäämästä näyttää kertyneen 1,4 miljoonan euron suuruisesta kuntaliitokseen liittyvästä kertaluontoisesta porkkanarahasta. Omaisuuden myyntivoittoa kertyi paljon yli pudjetoidun. Yhteensä 1.06 miljoonaa euroa. Talousarviossa oli tähän tuloon varattu 300.000. Myytiin asunto-osakkeita, maa-alueita jne. Terveyskeskuskuntayhtymän purkautuminen ja fuusioituminen kaupungin omistamaksi, näyttää tuottaneen budjetoimanta tuloa 150.000 euroa. Kyllä tuollainen 2,6 miljoonan ylimääräinen tulo näkyy tuossa hulppeassa ylijäämässä suurimpana syynä. Ei sitä sentään kaikkia kerätty veroina. Ei vanhoilta Vampulalaisilta, eikä nykyisiltä Huittislaisilta. Mutta meidän kaikkien yhteistä omaisuuttahan siinä myytiin. Vastineeksi saadaan ihan koht.sillään ABD-asema myydylle tontille.

    Kova investointitahti näyttää aiheuttavan sen, että hyvästä tuloksesta huolimatta meidän kaikkien yhteinen lainamäärä ei pienentynyt. Mutta lainarahalla tehdään kaupungin alueelle monenlaista remppaa ja ihan uuttakin. Näitä lainaraeuroja ei vielä Kreikan hyvinvoinniksi lähetetä.

    Hyvä, että tuli hyvä vuosi. Päästiin alijäämäisistä tilinpäätöksistä.

    Äänestä

  • Jukka Kivimäki kirjoitti:

    Pankaa vauhtia Sahkon kaavaan ja tonttikauppoihin. Saadaan taas budjetoimattomia myyntituloja yli odotusten.

    Äänestä

  • kustomer kirjoitti:

    Pankaa vauhtia Sahkon kaavaan ja tonttikauppoihin. Saadaan taas budjetoimattomia myyntituloja yli odotusten.

    Maaomaisuutta ei valitettavasti päästä myymään kuin yhden kerran. Onneks Vampulan alueella on myös myytävää. Joskus sekin loppuu ja mites sit suu pannaan?

    Äänestä

  • Mahteeri kirjoitti:

    Suuhan on silloin virneessä kun eletään koroilla :)

    Äänestä

  • Mahteeri kirjoitti:

    Maaomaisuutta ei valitettavasti päästä myymään kuin yhden kerran. Onneks Vampulan alueella on myös myytävää. Joskus sekin loppuu ja mites sit suu pannaan?

    Kyllä nuo maa-alueet mitkä vuoden 2009 aikana myytiin on aikoinaan ostettukin. Osa kovan väännön tuloksena ja kovalla hinnalla. Hyvä, että kauppa on käynyt toisinkinpäin. Ei ole ostettu "turhaa maata". Vampulan puoleltakin varmaan ostetaan jos kaupan on. Tuo Sahkon aluehan oli vuosikauden "jumissa" kun maata ei ollut myynnissä. Onneksi sekin jumi aukesi. Uusi geodeetti Pertti Onkalo teki virkamiehenä hyvää työtä. Kestää vain aikansa ennenkuin alueelle saadaan voimassaoleva kaava.

    Se, että tuli odottamattomia myyntituloja on ihan luonnollista. Kuka meistä pystyy sanomaan tarkasti montako omakotitalotonttia, teollisuustonttia menee kaupaksi vuonna 2011. Jos menee yli arvioidun, niin sehän on positiivinen asia. Kertoo kaupungin vetovoimasta. Niitäkin kuntia suomessa on, jossa myydään kysyjille "ei oota".

    Uskon että Sahkon alue tulee jollakin aikavälillä täyttymään kauppaliikkeistä. Elinkeinorakenne pakkaa kyllä vähän vääristymään kun kaikki uudet työpaikat tulee kaupan alalle. Huittisilla on VT2:n varrella teollisuustontteja joita ei markkinoida mitenkään. Ei ole edes kylttiä VT:n varrella joka niistä kertoisi. Kesäisin tietä pitkin ajaa Poriin seurapiireihin iso joukko isokenkäisiä. Heitä pitäisi vähän informoida. Harjavalta mainostaa Kauppalehdessä tonttejaan, Huittisten pitäisi tehdä samoin. Laitetaan sitä rahaa turhempaankin.

    Äänestä

  • +++ kirjoitti:

    Toivottavasti Sahkon alueen tontteja ei vaan myydä liian helpolla eli jonkinlainen laadukkuus kaupossa ja yrityksissä pitäisi olla. Tällä hetkellä kun katselee niin täällä ei ole suurempia muita kuin halpaketjuja enkä usko että ne jaksavat vuosikausia vetää porukkaa. Nimekkäitä ketjuja pitäisi saada lisää, mutta kaupan tulisi olla tasapainossa kaikin puolin etteivät keskustan hyvät kaupat kuole. On kaikkien asukkaiden onni, että meillä on monipuolinen palvelurakenne keskustassa. Siitä hyötyy myös kaupunki sekä osin siihen perustuu Huittisten hyvä kaupan vetovoima. Yhdyn tässä myös edelliseen kommenttiin eli teollisuuden tontteja markkinoidaan todella huonosti vaikka olemme sijainniltamme parhaalla paikalla.

    Kun ajatellaan kenelle tontteja voisi myydä niin harras toive voisi olla, että teollisuudessakin suosittaisiin keskisuuria yrityksiä monipuolisesti jolloin kausien muuttuessa suuret irtisanomiset eivät kaataisi koko Huittisten taloutta.

    Kuntaliitosasiassa tasen toivoisin meidän pysyvän itsenäisinä. Vaikka edellä oleva kirjoitti Loimaan "kasvusta" niin itse kyllä näen asian toisin. Tosi asia vaan nyt on, että viereiset kaupungit Sastamala, Loimaa ovat liian lähellä isoja kaupunkeja ja tämä näkyy heidän kehityksessää mikä ei ole kovin positiivista. Se, että paikkakunnalle rakennetaan yksi iso kauppa ei tee tulevaisuutta paremmaksi. ABC-on erittäin hyvä positiivinen juttu Huittisille eli tästä on hyvä jatkaa.

    Äänestä

Positiivinen lauantai. Oli sen verran vilkas liikenne tänään kylällä että se oli oikein positiivista. Positiivisia uutisia on tietysti se että meijerille saattaa vihdoin tapahtua jotakin. Eikä unohdeta tulevaa Tokmannia tai Tarjoustaloa. Eikä hypermarkettia Sahkoon jota ei saa sanoa vielä Citymarketiksi.

Äänestä
  • Uutiset kertovat huittislaisten kokoomusyhdistysten asettaneen ehdokkaaksi kansanedustajaehdokkaista käytävään jäsenänestykseen opettaja Outi Kontion. Ainakin minulle on uutinen, ettei Jukka Tuori, joka viimekerralla ylsi lähes kansanedustajaksi, ole mukana kisassa.

    Vielä kun huittislaiset perussuomalaiset julkistavat ehdokkaansa on puolueiden palikat paikallaan. Onko Simo Riuttamäki ehdokkaana vaiko joku muu? Siinä on jännäämistä.

    Keskusta taitaa vielä käydä tiukan jäsenäänestyksen kumman naisehdokkaistaan kelpuuttaa kisaan varsinaiseen kansanedustajamittelöön.

    Tällä kirjoituksella en tarkoita, että Tuorin luopuminen olisi positiivista Huittisissa.

    Äänestä

  • Jukka Kivimäki kirjoitti:

    Uutiset kertovat huittislaisten kokoomusyhdistysten asettaneen ehdokkaaksi kansanedustajaehdokkaista käytävään jäsenänestykseen opettaja Outi Kontion. Ainakin minulle on uutinen, ettei Jukka Tuori, joka viimekerralla ylsi lähes kansanedustajaksi, ole mukana kisassa.

    Vielä kun huittislaiset perussuomalaiset julkistavat ehdokkaansa on puolueiden palikat paikallaan. Onko Simo Riuttamäki ehdokkaana vaiko joku muu? Siinä on jännäämistä.

    Keskusta taitaa vielä käydä tiukan jäsenäänestyksen kumman naisehdokkaistaan kelpuuttaa kisaan varsinaiseen kansanedustajamittelöön.

    Tällä kirjoituksella en tarkoita, että Tuorin luopuminen olisi positiivista Huittisissa.

    Tämän päiväinen uutinen Keskustan Satakunnan piirin piiritoimikunnan esitys kansanedustajaehdokkaista oli minulle yllätys. Huittislaiset olivat ehdottaneet kahta naista. Piiritoimikunta pudotti Minna Isomaan pois. Nuoruuteen ei luotettu. Uutisessa mainitaan, että nuorinta kaartia ei ehdokkaiden joukossa ole. Minä en tunne listalle päässyttä Päivi-Maria Hautalaa, "joka pesi" Minna Isomaan. Tiedän, että hän on edesmenneen kansanedustaja Einari Niemisen tytär. Oliko sillä painoarvoa kun piiritoimikunta esityksensä kahdestatoista ehdokkaasta teki?

    Lopullisen valinnan ehdokaslistasta tekee keskustan piirikokous 13.11 Merikarvialla. Uutinen veikkailee kokouksesta myrskyisää. Minnan vaiko Päivi-Marian puolelle piirikokouksessa asettuvat huittislaiset kokousedustajat?

    Simo näyttää nukkuvan prinsessa ruususenunta ehdokkaan etsinnässä Huittisista kun ei ole mitään kuulunut. Taitaa odottaa kepun piirikokouksen tulosta ja ottaa ehdokkaakseen siellä pudotetun huittislaistytön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jukka kivimäki kirjoitti:

Taitaa olla tulossa positiivisia talousuutisia Huittisten kaupungilta. Ennakkotiedot kertovat kaupungille kertyvän vuodelta 2009 4,8 milj. euroa ylijäämää. Näin taseessa olevat edellisten vuosien kattamaton 2,5 milj. alijäämä tulee kerralla pyyhkäistyksi pois. Tuleville koville investointivuosille saadaan mukavasti odottamatonta pesämunaa.

Mistä tälläinen ilouutinen johtuu? Verotuloja on lama-ajasta huolimatta tullut 1,3 miljoonaa budjetoitua enemmän. Takavuosina on taidettu sittenkin tehdä oikeita elinkeinopoliitiikan päätöksiä. Lama ei ole tullut Huittisiin niin kovalla "ryminällä" kun valtakuntaan yleensä.

Henkilöstökuluissa on budejetoiduista menoista säästetty 900.000 euroa. Ketään ei ole ollut lomautettuna. Lomarahat on maksettu. Pätkitettyjä työsuhteita on vakinaistettu, kuten kuuluukin.

Halpa korkotaso on tuonut säästöä korkomenoihin 160.000 euroa.

Vielä olemme saaneet nauttia puhtaasta juomavedestä, joka on todella halpaa. Kaikille kuntalaisille sitä ei valitettavasti pystytä toimittamaan. Vesilaitos on tuottanut 165.500 tuhatta tappiota. Eli puhtaan veden hinta on alhainen ja jätevesimaksut myös. Tätä tuetaan verovaroin vaikka laki ei sitä salli. Nekin maksavat näistä palveluista, jotka eivät näistä pääse nauttimaan. No, pitäähän sitä jokin kauneuspilkku olla tilinpäätöksessä. Vesimaksut tulevat varmasti tulevina vuosina nousemaan kunhan valtuuston enemmistön päättämä suurpuhdistamo alkaa toimintansa. Ja Turun Seudun Vesi pitää siitä huolen, että juomme laadultaan paljon huonompaa vettä tulevaisuudessa.

Nyt ei olla syöty enemmän kuin tienattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu