Punikit raivoissaan, nyt loppui puna-paskan levitys yle:ssä.
Saatiin johtajaksi lopultakin kunnollinen herrasmies.
Saatiin johtajaksi lopultakin kunnollinen herrasmies.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
kun her jungeria ei valittukaan enää ylen johtoon no se tietää onneksi koko sdp n loppua joka on näytänyt kuihtumiset merkkejä jo ajat sitten,toisaalta mihin suomi edes tarvitsee koko yhteiskunnan varoja haaskaava punikkidemari puoluetta? punikkien aika on jo ohi!
Demarit ja kommarit eivät ole koskaan tulleet ajatelleeksi, että demokratisoituminen voisi ylettyä heidän YLE-nautintaoikeuteensa.
Järkytys näkyi Heinäluoman ja Tennilän "poliittinen nimitys" -kommenteissa. Heinäluoman 2. vaihtoehto oli vaihtaa Jungner hieman paremmin hienosahaamista osaavaan demariin, joita oli parikin ehdolla, eduskunta-avustaja ja SAK:n viestintäosaston VHS-vastaava.
YLEn johtoon pitää saada pätevä ihminen eikä demari.
Ihmisten kusettamisellakin on rajansa.
Odottakaas mikä riemu on Suomessa kun halosesta päästään.
Aivan, Tiuran avosiippa on palautettava YLEn poliittisen toimituksen johtoon välittömästi.
Yle on ollut veronmaksajien kustantama suojatyöpaikka lukemattomille punikkitoimittajille, jotka ovat saaneet "oppinsa" Tampereen punayliopistosta. Samoin johtajan paikka on ollut punikkien läänitys ja se on näkynyt ja kuulunut ohjelmissa. Yle on toiminut vasemmistolaispropagandan levittäjänä ja kansan kustannuksella liian kauan. On todella erinomainen asia, että ainakin johtajaksi saadaan talouselämästä tullut henkilö, jolla ei ole demarien jäsenkirjaa. Toivottavasti hän pystyy myös saneeraamaan Yleä niin, että tämä elättien hyysäyslaitos saadaan tervehdettyä oikeanlaiseksi.
Yleä tarvitaan, mutta ei tällaisena paskajournalismin äänitorvena ja loputtomana verovarojen hukkaajana. Punikkeja tietenkin kyrsii ankarasti, kun demari-Jungnerin pestiä ei uusittu. Päätöksen teki Ylen hallintoneuvosto ja se oli täysin laillinen. Se ei ollut mitään "ajojahtia". Ajojahtia oli Ylen ja Richt/Korvolan perätön lautakasa ohjelma pääministeristä. Sillä yritettiin vain kaataa hallitus, jotta sosut pääsisivät hallitukseen ja syytämään rahaa Ylelle!
Toivottavasti vielä ovi aukeaa tälle tunarikaksikko Richt-Korvolallekin. Mahtaa Jungner ja muut punikit nyt kiittää näitä sössijöitä? Sen siitä saa - kuka toiselle kuoppaa kaivaa se itse siihen lankeaa!
Tohlopin punakombinaatti maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin Tampereen kaupungin hyvinvointimenot yhteensä. On helppo ymmärtää miksi Tohlopin Toverit niin hanakasti toistavat muka uutisina yksisilmäisiä tiedotteita valtionyhtiöiden työllistämisvelvollisuudesta, tietysti verorahotteisesti.
Tohlopin Toverit puhuvat itsestään ja kombinaatistaan käsitteillä "toimittaja" ja "toimitus".
Eikös äsken viimeinenkin "toimitsijoita" tuottanut punaopisto liittynyt punapääoman konkurssiketjuun tavanomaisesti talousrikosepäilyjen takia.
Uutisoivatko Tohlopin Toverit siitä mitään, entä Lomaliitosta?
Mutta, ajankohtaisuuteen, YLEn uudelle johtajalle varmaan sahautetaan jo jotain lähdesuojattua
höyrypäitä Suomen kadulla vapaana?Pelottavaa.
Lahtarinäpärät ilakoi kun saatiin yleen äärioikestolainen johto.
Kuka enää kuntelee tavallisen kaduntallaajaa, kun riisto-oikeisto on vallannut kansallisen tiedonvälityksen?
Porvari on aina riistäjä.
nyt demokratiaa kun kaksi kokkaria on korkeimmilla palleilla ylessä?
Punikki-pelle vaihtaa pois, Junger lesboineen vei jo kaiken uskottavuuden yleltä.
Tämä oli iso askel eteenpäin Niinistön kuningastiellä.
Henkilökohtaisia uhrauksia Niinistön puolesta presidentinvaaleissa tehneet YLEn hallituksen jäsenet eivät voineet riskeerata enää 2012 vaaleja. Kaikkien viestinten on ylistettävä Sauli Suurta ilman kritiikkiä.
sikalat sen sijaan aloibvat haista.
menet kauppaan niin ota ne navettakamppeet pois ettet haise sonnalle.
kepu on suomalainen puolue, ei sdp.
eivät raukat tajua vaihtaa navettakamppeitaan pois kauppaan lähtiessä.
Kommentti Tohloppi 1 seltä ja nimim, demokratialle, kiitos niistä.
Itse ihmettelen kovasti Heinäluoman vaahtoamista, jostain ajojahdista demareita kohtaan.
Jungerin viisivuotis kausi loppuu Huhtikuun lopussa, ja hänelle valittiin seuraaja yksimielisesti, miten voi Heinäluoma edes unissaankaan puhua jostain ajojahdista, kun vaihdos tapahtuu yksimielisesti, sivistyneesti ja jopa kohteliaasti entistä pääjohtajaa kohtaan. Sillä häntä ei moitittu mistään, vaikka syitä kyllä olisi riittävästi.
Asettuisi tuo Heinäluoma vaikka hetkeksi, Pääministeri Vanhasen asemaan, jota on riepoteltu demari haukkojen taholta useita vuosia, suurin osa täysin valheellisin perustein. Niin silloin voisi puhua jo ajohahdista, ja suuresta sellaisesta. Nyt täytyy porvaripuolueiden terävöityä, ja saattaa nuo vasurit heille kuuluvaan alle 30 % asemaan, kun he tähän asti ovat sanelleet lähes kaiken mitä täällä saa tai ei saa tehdä.
luurankoja tuon uuden kokkarijohtajan kaapista löytyy, Voi vielä itku tulla.Kokkareilla on nyt ylen kärjessä kaksoismiehitys. Tähän asti on vallinnut kauhun tasapaino.
SDP teurastaa enenkuin mitään on tapahtunut, niin demaria.
koittasitte jo tajuta että ei teitä epäpäteviä pelle demareita tarvita enään mihinkään. Halonenkin on surkea presidentti.
lopetettava ja tilalle puolueeton oikeistolainen toimitus.
Olen kansalaisena erittäin tyytyväinen Kivisen nimitykseen. Olen odottanut - melkein koko aikuisen ikäni - milloin demarien "putki" YLEssä saadaan loppumaan - ja saatiinhan se vihdoin.
Jungner pellolle Ja asiantunteva osaaja Kivinen sisään. Antaa Maria-frouvan jäädä voivottelemaan niin aseman (statuksen), vallan, suuren palkan, edustustilaisuuksien, näkyvyyden kuin oman esiintymislavan (=YLE) menetystäkin. Kukaan ei jää kaipaamaan. Maailma muuttuu ja me, myös YLE sen mukana.
ja kokoomusnuorissa pätevöitynyt Kivis-Late sisään, mutta sama meno jatkuu... Kkokoomuksen yle-putki saatiin viimeinkin auki. Seuraavaksi ylessä aloitetaan suursiivous. Suojatyöpaikkoja tarvitaan vielä monille entisille kokoomusnuorille.
Vakavimman otettava lienee radio "Tiltun" propaganta päällikön pesti.
Maria vaimolle on samaan firmaan luvattu kahvinkeittäjän vakanssi.
jäliviisaissa ylen aamu tv ssä demari jan eerola läski kehuo jungerin maasta taivaisiin.
jungerihan on vihatuimpia punikkeja suomessa, surkea johtaja . eihän sitä äänestänyt kukaan jatkoon.
Jungner saa mennä, who cares ? So fuc--ng .... Ei saman puolueen dirikoiden tarvitse istua koko vuosisataa julkisella rahalla hoidetun yhtiön huipulla. Onneksi nyt riitti 40 vuotta - ja vihdoin saatiin demarit ulos. Se on oikein, niin todella oikein.
Heinähattu hikeentyi?
Heinäluoma suomii YLEn toimitusjohtajan vaihtoa
julkaistu to klo 17:40, päivitetty to klo 21:34
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma syyttää nykyisen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin erottamisesta keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Timo Kallia.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/02/heinaluoma_suomii_ylen_toimitusjohtajan_vaihtoa_1460089.html
Vaan iltakoulun ylioppilas ja pikku-punikki.
Ei siitä kukaan perusta...