Mä olen 19-vuotias tyttö ja muutin viime lokakuussa yksin. Sen jälkeen kaikki on ollut alamäkeä terveyden suhteen. Pelkään yksinoloa todella paljon ja ennen kaikkea inhoan sitä. Olen niin seurallinen ja sosiaalinen ihminen,että mulla täytys koko ajan olla ihmisiä ympärillä. Yksinolon pelkääminen ilmaantui iltaisin tulevilla sydämen tykytyksillä. Kävin millon lääkärissä ja millon päivystyksessä ja kaikki sydänfilmit oli ok.
Joulun aikaan oireeni pahenivat ja mulla alkoi olemaan huimausta ja päänsärkyä. Kaikki päivät oli yhtä sumua ja sekavuutta. Otettiin verikokeet ja kaikki oli kunnossa,mitä nyt kilpirauhasen vajaatoimintaa hieman havaittavissa.
Tammikuussa mulle määriteltiin yleinen ahdistuneisuushäiriö ja lääkkeeksi sain citalopram orion 20 mg. Söin lääkettä kolme päivää ja lopetin. Svuoireet olivat sairaita. Huimausta,tajunnantason häiriöitä,sekavuutta ym.
Oireeni pysyivat viikon verran poissa,kunnes tulivat takaisin. Huimausta,päänsärkyä ja ihan koko ajan sellainen olo kuin unessa olisi.
Pari viikko sitten poikaystäväni jätti minut. Ainoa ihminen,joka mua ymmärsi ja joka kuunteli. Hän ei jaksanutkaan enää vaan sano että mun täytys tosissaan selvittää pääni. No sitähän mä tässä yritänkin!
Nyt mulla on ollut tämän viikon lääkitys cipralex 10 mg. Tää on toiminut ihan hyvin.
Sellainen mua stressaa,että mun kaikki kivut on vasemmalla puolella. Käsi puutuu vasemmalta puolelta,pää särkee vasemmalta puolelta,näkö on huonontunut vasemmalta puolelta ja nyt huolestuttavinta on se,että mun jalka on heikompi vasemmalta puolelta, ja tän lääkityksen jälkeen on heikennyt vielä enemmän ja särkee melko paljon. En tiedä sitten onko nämä oireet jotain harhaluuloja vai onko jotain vakavaa. Neurologille on lähete,mutta aika on vasta toukokuussa, joten musta tuntuu että sekoan sitä ennen.
Tää sairaus on saanut mun tarkkailemaan itseäni sairaaloisesti. Herään aamuisin ja mietin että mihin nyt koskee. Katon netistä tietoa kaiken maailman sairauksista ja musta tuntuu että mulla on joka ikinen niistä. Tää on mennyt aivan käsittämättömäksi koko touhu. Olen alkanut jopa miettimään,onko mulla edes mitään ahdistuneisuushäiriötä vai onko tää kaikki jotain vakavampaa,koska fyysiset oireet on aika pelottavia jo.
Helppoo tää ei ole ollut ja en tiedä kuinka kauan tää mahtaa vielä jatkua. Elän koko ajan ihan sumussa. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta ja kaukaiselta.
Olis hienoa kuulla teidän muidenkin kokeneiden tarinoita!
Joulun aikaan oireeni pahenivat ja mulla alkoi olemaan huimausta ja päänsärkyä. Kaikki päivät oli yhtä sumua ja sekavuutta. Otettiin verikokeet ja kaikki oli kunnossa,mitä nyt kilpirauhasen vajaatoimintaa hieman havaittavissa.
Tammikuussa mulle määriteltiin yleinen ahdistuneisuushäiriö ja lääkkeeksi sain citalopram orion 20 mg. Söin lääkettä kolme päivää ja lopetin. Svuoireet olivat sairaita. Huimausta,tajunnantason häiriöitä,sekavuutta ym.
Oireeni pysyivat viikon verran poissa,kunnes tulivat takaisin. Huimausta,päänsärkyä ja ihan koko ajan sellainen olo kuin unessa olisi.
Pari viikko sitten poikaystäväni jätti minut. Ainoa ihminen,joka mua ymmärsi ja joka kuunteli. Hän ei jaksanutkaan enää vaan sano että mun täytys tosissaan selvittää pääni. No sitähän mä tässä yritänkin!
Nyt mulla on ollut tämän viikon lääkitys cipralex 10 mg. Tää on toiminut ihan hyvin.
Sellainen mua stressaa,että mun kaikki kivut on vasemmalla puolella. Käsi puutuu vasemmalta puolelta,pää särkee vasemmalta puolelta,näkö on huonontunut vasemmalta puolelta ja nyt huolestuttavinta on se,että mun jalka on heikompi vasemmalta puolelta, ja tän lääkityksen jälkeen on heikennyt vielä enemmän ja särkee melko paljon. En tiedä sitten onko nämä oireet jotain harhaluuloja vai onko jotain vakavaa. Neurologille on lähete,mutta aika on vasta toukokuussa, joten musta tuntuu että sekoan sitä ennen.
Tää sairaus on saanut mun tarkkailemaan itseäni sairaaloisesti. Herään aamuisin ja mietin että mihin nyt koskee. Katon netistä tietoa kaiken maailman sairauksista ja musta tuntuu että mulla on joka ikinen niistä. Tää on mennyt aivan käsittämättömäksi koko touhu. Olen alkanut jopa miettimään,onko mulla edes mitään ahdistuneisuushäiriötä vai onko tää kaikki jotain vakavampaa,koska fyysiset oireet on aika pelottavia jo.
Helppoo tää ei ole ollut ja en tiedä kuinka kauan tää mahtaa vielä jatkua. Elän koko ajan ihan sumussa. Kaikki tuntuu niin epätodelliselta ja kaukaiselta.
Olis hienoa kuulla teidän muidenkin kokeneiden tarinoita!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Täällä on kohtalotoveri..Minulla ollut elokuusta asti selittämätöntä pahoinvointia,paljon on tehty tutkimuksia,neurologiset sairaudet on pois suljettu ja vatsa on tutkittu ja paljon verikokeita,eikä mitään syytä löytynyt oireiluun.Kävin monella eri sisätautilääkärillä ja kaikki olivat sitä mieltä että oireeni johtuu ahdistuksesta.Aluksi en meinannut millään uskoa sitä vaan koko ajan jäyti ajatus siitä,että oireet johtuu jostain sairaudesta.Mutta lääkärit ei vaan enää keksineet mistä tutkia,kävin yksityislääkärillä.Sain ahdistukseen ensin rauhoittavia lääkkeitä ja sitten minulle määrättiin tuo Cipralex,käytin 3 päivää ja lopetin,sivuoireet oli niin pahat.Nyt käytän Klotriptyl mite lääkettä,ei ole tullut sivuvaikutuksia.Minulla oireet vaihtelee,välillä on parempia päiviä ja välillä huonompia.Minulla on myös tuo ongelmana että tarkkailen itseäni ihan liikaa.Heti jos ilmaantuu jokin oire,niin menen netistä etsimään tietoa.Sitten mietin aina että onkohan minulla jokin sairaus ja tuntuu että pää sekoaa.Itse mietin myös vieläkin että johtuuko tämä pahoinvointi ahdistuksesta,mutta yritän järjellä ajatella sitä,että minut on tutkittu eikä mitään ole löydetty.Lääkärini suositteli minulle keskusteluterapiaa,johon olen nyt jonossa kunnallisella puolella.Minulla se alkoi kun aloitin opiskelut,mutta ala ei tuntunut oikealta ja lopetin koulun.Ajattelin että pahoinvointi johtui koulusta ja että se pahoinvointi loppuisi kun lopetan koulun.Mutta ei,se vain jatkui,mietin tulevaisuutta,ei ollut töitä tiedossa ja niinpä jäin koulun lopetettuani työttömäksi.Minulla on myös tuota sydämmen tykyttelyä.On kuitenkin hyvä että olet menossa neurologille ja vaivasi tutkitaan.Yksityiselle pääsisit varmaan nopeammin,mutta ainahan se maksaa.Minulle tehtiin pään magneettitutkimus ja muut neurologiset kokeet kunnallisella puolella,mutta kaikki muut on tehty yksityisellä joten rahaa on mennyt.Netistä löytyy tietoa ahdistushäiriöstä,siihen liittyy myös fyysisiä oireita,mutta ainahan on hyvä ensin sulkea pois muut sairaudet.Tässäpä minun tarinani,odottelen aikaa keskusteluterapiaan,jospa sieltä jotain apua löytyisi.Kerroit,että oireesi alkoivat kun muutit asumaan yksin,se on voinut vaikuttaa sinuun sillain että koet ahdistusta.Minulle lääkäri sanoi,että sitä ei itse välttämättä edes tajua,mistä ahdistus johtuu ja suositteli siksi tätä keskusteluterapiaa.En ole koskaan ennen sellaisessa käynyt,mutta minulla on monia tuttuja jotka ova saanet sieltä apua.Kyselevät kaikenlaista ja saavat ihmisen puhumaan ja purkamaan mieltä painavia ajatuksia.Voimia sinulle!
Paljonkos nuo kilpirauhasarvot olivat? TSH ja T4V ? Johtuisiko oireilu siitä. Syötkö tyroksiinia?
T4V 11 asteikolla 10-21
TSH 6.4 asteikolla 0,4-4,5
Minulla on muutaman vuoden takaa todettu pakko-oireinen häiriö ja nyt stressin alla olen alkanut tarkkailemaan itseäni todella paljon.
Minulla tuli käsien puutumista ja päänsärkyä. Ensimmäinen tälläinen kohtaus säikäytti minut todella. Luulin, että kuolen, sillä pään särky oli aivan mieletön ja puutuminen. Tästä lähtien olen pelännyt kuolevani. Pelkään puutumista, päänsärkyä ja välillä tuntuu, että sydänkin tykyttelisi oudosti. Pelkään, että minulla on aivoinfarki tai aivoveren vuoto, johon nuo oireet sopivat. Ja katsoin myös liikaa lääkäriohjelmia, jossa sanottin, että nuo on todella yleisiä.
Järjellisesti ajattelin, että niskat voivat aiheuttaa tuota, koska hartiat ovat jumissa. Noh kävin sitten pari kertaa niksauttajalla ja nyt ihme kyllä ei ole pariin viikkoon ollut puutumisia. Niksauttaja myös käänteli päätä, että näki onko kaulan verisuonet puristuksissa. Ei ollut ja olen ohjelmasta nähnyt, että tukokset lähtevät kaulasuonista, joten sekin helpoitti, että ei siellä taida vikaa olla.
Myöskin sain psykiatrilta rauhoittavia, jos alan tuntemaan oireita, niin silloin on otettava rauhoittavaa. Jos oireet helpoittaa, niin ei ole kyse mistään vakavasta.
Pahinta minun tilanteessa olisi lähteä kiertelemään lääkäreitä, että mikä vaivaa ja olenko kuolemassa, koska se vain ruokkisi pakko-oireista kierrettäni. Lääkäri sanoo, että kaikki kunnossa. No vähän aikaa sitten olisin, että noh ei kait tässä mitään. Sitten se tulisi uudestaan ahdistus ja minun olisi taas pakko mennä ja sitten kierre olisi valmis.
En sano etteikö lääkärissä kannata käydä, mutta.... Paha sanoa missä menee raja, onko oireet fyysisiä vai henkisiä?
voisikohan sydämmessä olla jotain vikaa? mäki haluisin olla terve:(
Voi teitä. Kirjoitain, koska olen itse kärsinyt aivan samanlaisesta. Sitä kesti koko nuoruusikäni aina aikuisuuteen asti, Olen pelännyt eniten juuri sydänvikoja, aivoverisuonen katkeamista ja syöpiä. Tuntuu, että koko nuoruusikäni meni tässä, aina murehtien ja surren, peläten kuolemaa. Tarkkailin itseäni jatkuvasti. Mustelma jalassa aiheutti valtavan ahdistuksen syövän pelosta. Kaulaa tutkin päivittäin, sillä pelkäsin siihen tulevan luumun kokoisen imusolmukkeen, joka kertoisi syövästä. Minua ahdisti rintaan ja pelkäsin, että keuhkojen välikarsinassa on syöpä. Niskat olivat täysin jumissa ja se aihutti kovia oireita, joita en silloin käsittänyt siitä johtuviksi.
Minua huimasi, päässä tuntui kummalta, naksui, humisi, silmissä pimeni, olo oli epätodellinen ja pään ympärillä tuntui vanne. Ahdistuin tästä kovasti ja uskoin sen johtuvan jostain aivoverisuonen tukoksesta tai huonosta verisuonesta päässä.
Kun pääsin töihin, minulla meni valtavasti rahaa yksityisiin lääkäreihin. Olin ensin kiertänyt kunnalliset ja siirryin yksityisille, koska olin ihan varma kokoajan, että minulla on jotain vakavaa vialla. Kävin kuvauksissa, verikokeissa ja milloin missäkin ja rahaa paloi. Minulta ei löydetty mitään. Itse olin ihan varma kilpirauhasen sairauksista, diabeteksestä, reumasta ja vaikka mistä. Mitään ei löytynyt.
Sitten kävi se pahin mitä pelkäsin. Sain täysin yllättäen tietää rutiinijutussa, että minulla onkin pintasyöpä. olin 25 vuotias. Tutkimukset aloitettiin kun tätä epäiltiin ja en vielä tiennyt oliko kyse syövästä vai lievemmästä asiasta. Olin niin ahdistunut, että välillä vaan itkin lattialla ja tunsin sekoavani. Lopulta todettiin vain pinnallinen syöpä, joka hoidettiin leikkauksella. Kontrolloidessa käyn vielä muutaman vuoden ajan säännöllisesti.
Minä olen nyt sitä mieltä, että tuo sairastuminen oli kohdallani ok asia. Ymmärsin, että elämä ei ole käsissämme ollenkaan. Sanoin läheisilleni, että minua ei saa enää vakuuttaa kun kyselen sairauksista ja lisäksi luin kirjan kerrasta poikki. Suosittelen kaikille pakko-oireista kärsiville. Tajusin kärsiväni luulosairaudesta ja jouduin rajoittamaan käytöstapojani hyvin radikaalisti. Alussa ne pelot ja yllykkeet tulivat todella lujaa päälle. Onko rintasyöpä/leukemia ja teki kokoajan lähes hysteerisesti mieli tarkistella kaulaa. En vain enää lähtenyt siihen mukaan! Lopetin sen kyttimisen ja tarkkailun koska se oli sairasta! Olin aivan sairastunut siitä murehtimisesta ja pelkäämisestä, olin aivan poikki. Tajusin, ettei näin voi elää.
Jatkan vielä.
Minä sanon teillekin koko sydämestäni, että väkisin lopettakaa tuo sairauksien tarkkailu. Se vie niin paljon energiaa ja pitää vankinaan. Koko elämä jää elämättä kun etukäteen miettii mitä kauheaa voi tapahtua. Omaan kehoon kannattaa lisäksi saada tuntumaa, aloittaa esm. kuntosaliharjoittelu, tai muu vaaativa liikunta. Tällöin kehoonsa oppii luottamaan ihan eritavalla!
Kannattaa lukea mitä ovat psykosomaattiset oireet. Itse olin niin herkkä, että sain itselleni kehitettyä vaikka millaisia oireita. Oli jopa lämmönnousua! Edelleen stressin alla saan psykosomaattisia oireita, mutta nyt tiedän, että ne ovat niitä kun en niihin ole aiemminkaan koskaan kuollut.
Aina kun minulle tulee tarve epäillä itseni terveyttä, muistutan itselleni, että tämä on taas tätä sairautta ja jätän yksinkertaisesti tarkistamatta asiaa. Ihan ensimmäisenä kannattaa lopettaa googlesta sairauksien selailun ja täysin kaikki lääkärijutut sairauksien suhteen. Vaikka lukee mistä niin saa satavarmana oireet kun on luulosairas! Sitten on taas hätä ja paha olo ja pelottaa kokoajan. Tekee mieli mennä taas lääkärille ruinaamaan, että onkohan se ja se sairaus. Se on loputon kierre.
Muistakaa tuo kirja, kerrasta poikki. Se on oikeasti hyvä.
Lisäksi kannattaa oikeasti miettiä, haluaako elää noin? Yksinkertaistettuna ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa pakonomaiset tekonsa. Tiedostaa sen, että alussa se tuottaa ahdistusta kovasti, mutta ne on ns. vieroitusoireita ja ne eivät jää läsnäolleiksi. Ne kyllä häviävät pois yllättävän nopeasti.
Minä olen tänä päivänä parantunut pakko.oireista. Ilman lääkitystä, ilman terapiaa. Se vaati loppujenlopuksi vain erittäin suurta kyllästymistä ja vihaa sitä touhua kohtaan ja sen sisäistämistä, että näin ei voi elää. Kerrasta poikki kirja osoitti, että pitää vain lakata suorittamasta rituaalejaan ja pakkotoimntojaan. Aloin toipua. Minulla oli lisäksi muitakin pakko-oireita talon tarkistelun suhteen, hellat, sähköjohdot, ovet yms.. Olen nyt ns. kuivilla. Joskus stressin tullessa pakko.oireinen häiriö saattaa muistuttaa olemassa olostaan ja tulee tarve rämpyttää hellan kytkintä päälle-pois-päälle-pois, että saan varmuuten onko se päällä vai ei. Muistutan silloin itseäni, että se on pois päältä ja sillä selvä, tämä on tätä pakko-oireilua taas vain.
Oikein paljon tsemppiä teille!!!
KIITOS erittäin kannustavasta ja rohkaisevasta kirjoituksestasi.Kun luin kirjoitustasi,oli kuin olisin itse se kirjoittanut.Juuri samoja oireita,heti jos vähänkin joku paikka on kipeä tai ilmestyy vaikka mustelma niin heti menen netistä etsimään tietoa ja siitä se alkaa.
Pelottaa että on joku sairaus,ja menen yksityislääkärille tutkittavaksi ja kun mitään sairautta ei löydy,oireet katoaa.Vähän aikaa on oireetonta aikaa,kunnes taas joku paikka kipeytyy ja eikun taas lääkäriin.Tämä on tosiaan ihan sairasta..
Olen kirjoittanut aikasemmin tässä samassa ketjussa tuosta pahoinvoinnista joka minua on nyt vaivannut puoli vuotta.Paljon on tehty tutkimuksia eikä syytä löydy,lääkärit vaan epäilee että on ahdistusta ja psykosomaattista oireilua.Ja,huomenna olen menossa taas erille lääkärille,mutta päätin että jos tämäkään lääkäri ei löydä minusta mitään niin otan itseäni niskasta kiinni ja lopetan tämän miettimisen.Onhan se tietenkin helpommin sanottu kuin tehty,mutta pitää ainakin yrittää.
Tuon mainitsemasi kirjan aion kyllä lukea!Mukava kuulla että olet itse päässyt tästä kierteestä eroon,se antaa toivoa että myös minä itse voisin lopettaa tämän vouhkaamisen näitten sairaus pelkojen kanssa.Mukavaa kevättä sinulle ja vielä ISO KIITOS kirjoituksesta ja tsemppauksesta!!