Aloin noin vuosi sitten seurustella ihanan miehen kanssa. Hän oli ollut masentunut jo pari vuotta, syönyt lääkkeitä jotka olivat loppuneet juuri ennen seurustelun aloittamistamme, eikä ollut hakenut uutta reseptiä. Kevät eteni ja olimme todella ihastuneita, vieläpä vähän salaa monen asian johdosta. Kesä oli aivan ihana, makasimme päiväkaudet sängyllä ja olimme rakastuneita- oikeaa alkuhuumaa. Hän oli onnellinen ja kertoi, ettei ole tarvinnut enää lääkkeitäkään. Olin tietenkin todella iloinen hänen puolestaan ja ajattelin, että olen auttanut häntä tässä asiassa. Nyt syksyn ja talven jäljiltä hän tuntee taas olonsa masentuneeksi, oikeastaan ilman syytä. Kuulemma ilonaiheita olisi, mutta niistä ei jotenkin osaa iloita. Ei siis pysty selittämään itselleenkään oloaan, vaikka ymmärrettävästi hänen menneisyytensä kummittelee. Hän on kokenut monet monet ystävien menetykset ja itsemurhakin on ollut lähellä.
Itsekin olen vähän taipuvainen synkkyyteen, vaikka yritänkin olla mahdollisimman elämäniloinen. Miten siis kestän tämän toisen masennuksen, mitä voin tehdä? Sanoin hänelle, että kokeilisi tällä kertaa myös terapiaa ehkä lääkkeiden rinnalle, että pääsisi puhumaan ammattilaiselle tuntojaan. Välillä hänellä on todella vaikeaa avautua minullekin. Itse taas ajattelen herkästi, etten kelpaa hänelle tai meillä menisi jotenkin huonosti, kun hän on poissaoleva ym. Silloin saatan itsekin olla surullinen, eikä se auta asiaa ollenkaan. Tosiasiassa meillä menee hyvin, seksi sujuu emmekä tappele juuri lain, ajattelemme hyvin samalla lailla asioista.
Kuinka sinä olet jaksanut kumppanin masennuksen kanssa?
Itsekin olen vähän taipuvainen synkkyyteen, vaikka yritänkin olla mahdollisimman elämäniloinen. Miten siis kestän tämän toisen masennuksen, mitä voin tehdä? Sanoin hänelle, että kokeilisi tällä kertaa myös terapiaa ehkä lääkkeiden rinnalle, että pääsisi puhumaan ammattilaiselle tuntojaan. Välillä hänellä on todella vaikeaa avautua minullekin. Itse taas ajattelen herkästi, etten kelpaa hänelle tai meillä menisi jotenkin huonosti, kun hän on poissaoleva ym. Silloin saatan itsekin olla surullinen, eikä se auta asiaa ollenkaan. Tosiasiassa meillä menee hyvin, seksi sujuu emmekä tappele juuri lain, ajattelemme hyvin samalla lailla asioista.
Kuinka sinä olet jaksanut kumppanin masennuksen kanssa?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei vaikuta vakavalta. Menkää huvipuistoon ja vetäkää lihikset. Yrjötessä "suhteenne" kukoistaa taas!
Kansaa varmasti kiinnostaa tällainen ihmissuhde hömppä, missä ei ole maskuliinisuutta nimeksikään.
ihanaa, että ihmisillä on mielipiteitä.
aina vain ihanampaa on se, että ajattelemattomilla ihmisillä on mielipiteitä.
mutta onhan se sentään kaikken ihaninta, kun ajattelemattomat ihmiset tulevat julkistamaan turhankin suorat mielipiteensä tänne, mistä jotkut ihmiset hakevat vertaistukea/ymmärrystä.
Moi... tuo kirjoittaja nimim. "seurustelu on pop" ei ymmärrä yhtään mistä puhuu.
Olen itse ollut vakavasti masentunut reilu 4 vuotta.
Minusta tuntuu 99 % ihmisistä ei ymmärrä millainen ja miten rankka sairaus masennus oikeasti on, eikä sitä osaa edes kunnolla sanallisesti kuvailla, niin lamaannuttava se voi olla, ja vaikuttaa kaikkiin elämänalueisiin. Eikä siitä todellakaan pääse eroon "ottamalla itseä niskasta kiinni", pelkällä tahdonvoimalla tms.
Olen varma, että poikaystäväsi tarvitsee sinulta nimenomaan ymmärtämystä, sitä että tuet häntä. Luottamuksellinen, ymmärtäväinen suhtautuminen läheisiltä on se tärkein asia masentuneelle päivästä toiseen selviytymiseen ja parantumiseen. Tämä on jopa tutkimuksin todistettu.
Itse en varmasti ikinä olisi selvitynyt tähän asti elossa, jos minulla ei olisi ollut omaa ymmärtäväistä rakasta tukena.
Jos haluat lukea enemmän masentuneen mielenmaisemista, ja saada perinpohjaisempaa kuvausta siitä, miltä se tuntuu lisätäksesi ymmärtämystäsi, suosittelen seuraavaa kirjaa:
Styron, William: Pimeän kuva
Ja muista pitää itsestäsi huolta! Vaikka olisit tukena niin oman terveytesi kannalta on tärkeää ettet ala kuitenkaan "terapeutiksi" rakkaallesi.
Jaksamista ja tsemppiä teille molemmille!
mutta kaltaisesi tyhmä ja laiska akka ei ketään.
Hei!
Minulla on myös samanlainen tilanne parisuhteessa. Olen nyt seurustellut reilut pari vuotta poikaystäväni kanssa, jolla on masennusta. Aloittaessamme seurustelun hän söi lääkkeitä, mutta viime keväänä hän lopetti ne. Olin todella onnellinen poikaystäväni puolesta, koska koko kesä ja syksy meni todella hienosti. Nyt joulun aikoihin poikaystäväni alkoi pikkuhiljaa taas masentumaan enemmän ja enemmän. Opiskelu on jäänyt lähes kokonaan ja työn teosta ei tule mitään ja oman elämän hallinta on vaikeaa. Seurustelussa meillä menee toistaiseksi hyvin, mutta joulun jälkeen olen ensimmäisiä kertoja miettinyt omaa jaksamistani ja seurustelumme tulevaisuutta. Tuntuu pahalta, kun poikaystäväni on vaikea avautua masennuksesta ja ahdistuksesta minulle. Minun on vaikea ymmärtää poikaystäväni oloa ja sitä, että itseään niskasta kiinni ottamalla hän ei vaan saa itseä liikkeelle. Poikaystäväni sanoo rakastavansa minua, mutta samalla puhuu siitä, että elämässä ei ole mitään hyvää. Itse yritän olla positiivinen, mutta on vaikeaa ymmärtää poikaystäväni tilannetta. Tällä hetkellä hän käy psykiatrilla ja on testeissä, jotta hänen mielenterveyden ongelmista saataisiin tarkempaa tietoa.
Minusta on harmillista että hän on lopettanut lääkityksen yhtäkkiä siksi että lääkkeet loppuivat. Lisäksi jos hänellä on taustalla ns. mörköjä, ei pelkistä lääkkeistä ole mitään apua. Lääkkeet voivat tuoda helpotuksen ja jonkin aikaa varmaan niiden lopettamisenkin jälkeen tuntuu hyvältä, mutta jos ne möröt ovat syy siihen masennukseen, niin eikö se syy olisi se tärkein hoidettava. Eli jos ihmisellä on mörköjä, joiden vuoksi masentuu ja siihen saa lääkkeitä, mutta ei käy terapiassa. Käytännössä siis hoidetaan seurausta, mutta ei syytä, jolloin se alkuperä jää sinne mielen sopukoille taas vainoamaan. Ja kun tilaisuus on sopiva, ne kaikki möröt iskevät sieltä taas.
Minä itse olen masentunut juurikin menneisyyden menetysten ja pettymysten vuoksi. Siellä kummittelee mörköjä joita en ole itse saanut käsiteltyä. Ne täytyy penkoa esille ja käsitellä tai ne palaavat aina kummittelemaan.
Mutta. Mitä sinä voit tehdä. Ensimmäiseksi sinun kannattaa tutustua masentuneen mieleen ja siihen mitä masennus oikeastaan on. Se ei ole vain alakuloisuuteen taipuvaisuutta, vaan se on lamaannuttava sairaus. Kuin ympärillä olisi koko ajan harmaa pilvi joka estää nauttimasta niistä asioista joista on ennen nauttinut. Mielenkiinto häviää kaikkeen. Älä ota henkilökohtaisesti hänen poissaolevuuttaan ja mielenkiinnottomuuttaan, ne kuuluvat taudinkuvaan eivätkä liity mitenkään sinuun. Pidä huoli että sinulla on muutakin elämää kuin hänen kanssaan oleminen ja pidä huolta itsestäsi jotta jaksat.
Ymmärrän millaista on elää masentuneen ihmisen kanssa. Yritä pärjätä! Sisulla ja pitkäpinnaisuudella pääsee onneksi yllättävän pitkälle.. :)
Poikaystäväni on ollut masentunut jo reilut kaksi vuotta. Lääkkeitä hän ei halua (lääkärin&omaisten) ehdotteluista huolimatta. Arjen tavalliset asiat ovat ylitsepääsemättömän stressaavia hänelle. Kauppalistankin teossa häntä on avustettava. Koulussa hän ei ole käynyt puoleen vuoteen kertaakaan ja ystävyyssuhteet ovat kuolleet pystyyn.
Hän on minulle kylmä, välinpitämätön ja vähättelevä. Yritän parhaani mukaan jaksaa hänen lapselliselta vaikuttavaa käytöstään, vaikka se tuntuu täysin mahdottomalta aika-ajoin. Yritän vain parhaani mukaan tarjota hänelle sitä vähäistä tukea ja ymmärrystä, joka minusta irtoaa. Itsekkäälle ihmiselle (kuten minä) se on tosin uskomattoman haastavaa :D mutta todistetusti mahdollista.
Asioitamme mutkistaa vielä lisää minun bulimiani. Tai lähinnä minun jaksamistani. Hänen velttouttaan ei osaa käsitellä ollenkaan sellaisina päivinä/hetkinä, kun oma psyykkinen vamma haluaisi ottaa vallan.
Tarkoituksenani ei ollut valittaa, eikä velloa asioissani. Tuntuu vain ihanan vapauttavalta sanoa nämä asiat ääneen johonkin, missä niitä edes joku lukee. En voi omaisilleni puhua näistä asioista, joten tällaiset keskustelut antavat voimaa, kun näkee, että muut käyvän läpi samoja asioita. Rohkaisevat ja ymmärtäväiset kommentit todella lohduttavat.