HJALLITUS!!!

On sanottu, että maa ansaitsee semmottisen hallituksen, kun se on, tai jotenkin silleen.
Ihmetteelen sitä, että onko Suomen kansa näin surkea loppujenlopuksi, että nää nykyiset narupellet
ministerin tittelien avulla voivat tehdä päätöksiä puolestamme. Pääministeri on vongannut pillua useamman
vuoden erottuaan omasta vaimostaan, seuratessaan Lipposen esimerkkiä. Puolustusministerit ovat hakanneet tyttöystäviään turvoksiin. Pääministeri vonkasi torttua netin trefipalvekuista. Sai kuulemma pillua ja jätti daamin kuin nallin kalliolle. Daami haikaili hyvästä kyydistä ja kirjoitti kirjan onnestaan pitkän-Matin kanssa ja haastetiin oikeuteen kunnianloukkauksesta kirjoitettuaan kirjan tästä hekumasta.
Pääministerin nykyinen daami on poliittisesti hyväksyttävissä, mutta Matti Vanhanen on lausunut kaverilleen, että hän kiinnitti huomionsa tämän nykyisen kihlattunsa upeisiin sääriin puhuessaan jossain seminaarissa. Eli meidän Matti kiipeää tortulle edelleen sääriä pitkin. Täytyy toki myöntää, että Mertalalla
on komiat sääret, ja reidet, ja että kyllä hän niitä on on vuosien ajan esitellytkin eri seminaareissa istuessaan etupenkillä.
Noh; tässä tuli vittuilua vaan pääministerille, mutta kun hallituksen muut onnettomat ministerit vaan myötäilevät Vanhasta, ja vanhusten, ei Vanhasten perusturva heikkenee päivittäin huonosta surkeaan ja
hallituksen valvoma Patria maksaa veromarkkoina miljoonia lahjuksina entisille itäblogin maille saadakseen
joitakin tankkeja myydyksi sinne, niin huonolta tuntuu. Hallitus tekee kaikkensa, että eläkkeelle siirtymisen ikärajaa nostettaisiin. Mitä helvetin järkeä siinä on, kun työnantajat pukkaavat pellolle 55-60 vuotiaita työntekijöitä, ettei niille tarvitsisi maksaa täysiä eläkkeitä. Samaan aikaan hallitus edelleen harkitsee jättibonuksien maksamista kavereilleen valtionjohtoisten yritysten johdossa oleville.
Kun Suomeen tulee talvi ja junat ei kulje, tiet ovat kurjassa kunnossa, niin hallitus ei tätä noteeraa. Kun kunnallisista terveyspalveluista leikataan ja sairaatkaan eivät pääse alle kahden viikon lääkärin vastaanotolle, niin hallitus perustelee lamalla.
Joteskin rupes vituttamaan tän nyky halituksen touhut ja tuntuu siltä, että kohta täytys lähtee barrigaadeille.
Suomessa on ollut jo vuosikymmeniä ns. hjuvavelijärjestelmä ja päättäjien keskenääsn sopima korruptiosopimus, jonka puitteissa voidaan kunnallisesta valtiolliseen sopia nuijan kopautuksella mitä vaan.
ja Suomesta ei löydy niin rehellistä virkamiestä, joka pystyisi kyseenalaistamaan näitä päätöksiä.
Esimerkkinä suljetut päiväkodit ja koulut. Samaan aikaan tehdään päätöksiä, joilla lähetetään virkamiehiä ja luottamusmiehiä Brasiliaan ja Argrntiinaan tutustumaan päiväkoti-ja vanhustenhoitojärjestelmiin.
Onko järkee, vai ei.
Ennen oli politiikka yhteisten asioiden hoitoa pyytteetömästi. Nykyään yhteisten asioitten hoito on vitun kovaa bisnestä. Rautakanki Kaikkonen sai hyvän perinnön Vanhaselta, mutta ei näitäkään tutkita, todetaan vaan, että jääviä ei oltu ja palkkioita tuli kun näin sovittiin, ja kovaa työtä tehtiin.
Vittu. Paskanmarjat. Eduskunnasta varattiin kabinetti ja yhdellä istumalla nuijittiin 20nen asuntoyhtiön asiat järjestykseen. Sitä en tiedä, saiko kokouksien sihteeri ylityökorvausta kirjoitettuaan 20 eri kokouksen pöytäkirjaa, mutta Kaikkonen laskutti kuiteski 20 kertaa. Ei Kaikkonen tätä bisnestä keksinyt, vaan peri järjestelyt edeltäjältään, mutta nehän on jo vanhentuneet, eikä tämän päivän virkamiehistä löydy selkärankaa tutkia näitä epäkohtia, kun jokaisen aika menee kolleekodensa perseen nuolemiseen.
Mitä hä?
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

TaitoPikkarainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu